Kiertotietä Botswanasta Sambiaan – päivä 23

Ti 23.12.2014, Kasane (BW) – Livingstone (ZM)

Ensimmäiseksi on todettava, että vaikka julistin jo taannoin sen kuuluisan ”oikean” Afrikan alkaneeksi, taisin ennakoida hieman. Sanoisin, että Namibian koilliskulmassa yleistunnelma lienee tosiaan ollut afrikkalainen, tai ainakin sellainen millaiseksi sen olen kuvitellut, mutta liekö kuitenkaan henki ollut ihan täysin sitä samaa kuitenkaan. Sambiassa se on sitä, sekä pinta että pinnanalus. Afrikkaa. Enää siitä ei liene epäilystäkään.

Joulun aatonaatosta tulikin pitkä päivä vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä. Päivän päätteeksi meidän tuli olla Sambian puolella Livingstonessa, olivathan useat matkalaiset varanneet sieltämajoituksen aaton vastaiseksi yöksi. Lopulta perillä oltiin vasta puoli kaksitoista illalla. Myönnettävä tosin on, että aamustarttikaan ei ollut kovin aikainen, Kasanesta nimittäin lähdettiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen.

Reittivaihtoehtoja Botswanan Kasanesta Sambiaan on käytännössä kolme. Lyhin ja teoriassa yksinkertaisin niistä on ylittää rajajoki Sambesi Kazungula lossilla. Tämä reitti lienee lyhyin, alle sata kilometriä. Toinen tapa ylittää raja on ajaa ensin Zimbabween, jossa kilometrejä kertyy noin sata, ja edelleen sieltä Sambian puolelle Livingstoneen siltaa pitkin. Kolmaskin reitti löytyy. On nimittäin mahdollista ajaa takaisin Namibiaan ja kiertää Sambiaan sitä kautta, jolloin ylimääräistä lenkkiä tulee noin pari sataa kilometriä. Tälläkin reitillä on silta. Käytännössä valittavana oli siis joko jonkin muun valtion (Namibian tai Zimbabwen) kautta kulkeminen sekä silta, taikka suora reitti sekä lossi.

Mietimme mitä tehdä. Haastattelimme myös paikallisia. Zimbabwen rajoilla kuulemma saatetaan kiristää rahaa ihan afrikkalaisiltakin, joten tämä vaihtoehto oli helppo hylätä jo kärkeen. Jäljelle jäivät jokilautta tai kiertäminen Namibian kautta. Jonkinasteisen – sanoisinko pikavuoromaisen – jahkailun seurauksena päätimme lopulta valita kiertämisen. Namibia kuitenkin tuntui tutulta ja turvalliseta vaihtoehdolta, ja lautta taasen hieman epämääräiseltä sellaiselta, bussia kun on ennenkin ollut vaikea ajaa erinäisiin lauttoihin ja ramppeihin sen suuren etu- ja takaylityksen takia. Erityisesti keula ottaa helposti kiinni. Kuinka kauan pariin sataan ylimääräiseen kilometriin nyt voisi muka mennä? Onhan noita ajettu, kilometrejä.

No, voihan siihen kauankin mennä. Tämä jouduttiin taas kerran toteamaan.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa.

Namibiassa polttoaine on Sambiaa edullisempaa. Jonoja rajan huoltoasemalla.

Rajanylitys oli toisaalta perin hektinen, mutta toisaalta työläs ja aikaa vievä. Sambian puolella porukkaa rajalla oli paljon ja rajakopissa oli sangen tiivis tunnelma. Yhtä australialaista lukuunottamatta olimme rajatungoksen ainoat valkoihoiset. Kaikki viisuminhakijat kirjattiin ylös ruutuvihkoon, joka toi mieleen peruskoulun alaluokat. Aikaa paloi. Itse viisumeiden saamisessa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia varsinaisia vaikeuksia, paitsi valuutta. Viisumit (yksi sisääntulo 50,- usd, kaksi sisääntuoloa 80,- usd) piti nimittäin maksaa Yhdysvaltain dollareilla. Mikään muu valuutta ei kelvannut.

Eurot kuitenkin vaihtuivat dollareiksi erinäisten raja-alueella pyörineiden joutomiesten – jotka muuten hyökkäsivät kimppuumme välittömästi bussista poistuttuamme – ystävällisellä avustuksella. Tämäkin on uusi ilmiö. Tällaisia, niin monesta maasta tuttuja piinaajia on tällä matkalla tullut vastaan hämmästyttävän vähän. Tämäkin muutos kertonee siitä, että olemme saapuneet erilaisen kulttuurin piiriin. Eikä yritteliäisyys olekaan ihme. Wikipedian mukaan Sambia on bruttokansantuotteita tarkasteltaessa lähes kymmenen kertaa köyhempi maa kuin vaikkapa Botswana. Merkillistä. Ei uskoisi.

Bussikin saatiin lopulta tullattua ja matka Sambian puolella jatkui auringon jo laskiessa. Päivän raskain osuus alkoi tästä. Tie rajalta (Sesheke) Kazungulaan oli nimittäin oli täynnä kuoppia ja perin surkeassa kunnossa. Noin 130 kilometrin pätkään paloi aikaa ainakin kolme tuntia. Pimeäkin oli. Tarkkaavaisuutta vaativat kuoppien ja reikien ohella myös tienvarsilla, ja osin myös tiellä, liikkuneet ihmisiä ja eläimet. Mistä lienevät kulkijat tulleet, asutusta kun tien varrella oli melko vähän. Toisaalta ehkä sitä olikin. Emme vain sitä pimeässä nähneet, sähköjä kun ei taida paikallisissa pikkukylissä olla. Välillä metsässä loimottivat nuotiot.

141224-2

Silta Sambesin yli.

141224-3

Tuskaista tietä ja pimeyttä Sambiasta.

Sambiassa poliisistoppien kulttuuri näyttää olevan samanlainen kuin Botswanassa ja Namibiassa. Niitä on täälläkin pääteiden risteyksien yhteydessä. Tiistai-iltaan niitä mahtui kaksi. Poliisit tosin vaikuttivat hyvinkin erilaisilta verrattuna aiempien maiden virkavaltaan, vaikuttaen enemmän kotikutoisilta sotilailta kuin poliiseilta. Jälkimmäisen pysäytyksen yhteydessä viranomaiset havaitsivat autosta puuttuvan ratti vasemmalla -tarran. Sellainen on kuulemma oltava. Tämä ei kuitenkaan haitannut, kunhan poliisien joululahjakassaan tehtiin muutaman euron lahjoitus. Afrikka.

Perille siis kuitenkin päästiin, vieläpä lähtövuorokauden puolella. Hyvä niin. Livingstonessa vietetään peräti viisi yötä ja se toimii siten tavallaan matkan välietappina. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Eteläisen Afrikan sapuskajuttuja

Ma 22.12.2014, Kasane (BW)

Yksi huolistani ennen tätä matkaa oli Afrikan ruoka. Mitä siellä syödään? Olisivatko sapuskat niin tympeitä ja/ tai kummallisia, että satunnainen matkailija joutuu suorastaan näkemään nälkää. Ainakin muutaman tähän mennessä nähdyn maan perusteella nämä ennakko-odotukseni ovat osoittautuneet perin huvittaviksi tai jopa naiveiksi. Totta kai täällä ruokaa saa.

Luulisi, että ihminen jossain vaiheessa oppii jyrkkien ennakkoluulojen osoittautuvan käytännössä aina vääriksi kun itse oikeasti asiaan perehtyy ja menee paikalle katsomaan, mistä onkaan kysymys. Ehkä opin minäkin, jonain päivänä. Sitä paitsi ajatus siitä, että jossain olisi kummallisempaa ja oudompaa ruokaa kuin Kiinassa on koominen. Kaikkienhan ainakin sen luulisi tietävän. Tietenkin.

Etelä-Afrikan ja Namibian sapuskat ovat perin lihaisia. Pihvit – nautaa ja riistaa – ovat arvossaan ja niitä sai ravintolasta kuin ravintolasta. Lihakulttuurista kertonevat myös lukuisat rakennetut grillipaikat, joihin törmäili majataloissa, leirintäalueilla ja teiden levähdyspaikoilla. Tässäkin mielessä kulttuuri on näemmä jossain määrin samanlaista kuin vaikkapa Australiassa. Käristyvää lihaa, avotulta ja reipasta ulkoilmaelämää.

Toisaalta Namibian ja Etelä-Afrikan keittiö on saanut selvästi vaikutteita sekä Englannista että pohjoisesta Keski-Euroopasta, käytännössä Saksasta ja Hollannista. Perusravintoiden perusaamupala on tyypillisesti se englantilainen, perin raskas sellainen. Kananmunia, pekonia, makkaraa, paahtoleipää ja papuja. Paikallinen lihaisa makkara boerewurs on myös mainiota, perinne jonka taas uskoisin olevan peräisin buureilta ja siten alun perin Hollannista ja saksasta.

Namibian ruokalistoilla törmäsi usein schnitzeleihin ja jopa röstiperunoihin. Perin saksalaista. Tulipa yksi Wieninleike syötyäkin, muussilla. Pakkohan se oli. Olo oli kuin perisuomalaisella Shellin huoltoasemalla joskus 90-luvulla. Annos ainakin oli samanhenkinen, runsas ja pahemmin konstailematon. Tiedä sitten oliko liha sikaa, kuten se käsittääkseni yleensä leikkeissä on. Sikaa nimittäin ei pahemmin ruokalistoilla ole täällä esiintynyt. Syytä en tiedä. Ehkei niitä vain kasvateta täällä ravintokäyttöön.

Eräs eteläisen Afrikan perusnaposteltavista on biltong, paikallinen kuivaliha. Siihen ei voi olla täällä törmäämättä, biltongia kun myydään ihan jokaisessa kaupassa, baarissa ja huoltoasemilla. Suuremmissa marketeissa on jopa omat tiskinsä joissa tätä lihaa myydään irtotavarana ja erilaisina versioina. Yleisin tyyppi näkyy olevan naudasta tehty. Riistaakin, kuten antiloopin lihaa, saa. Omien kokemusteni mukaan juuri riistasta se parhaimman laatuinen biltong syntyykin. Vähärasvainen ja maukas. Naudasta kuivatetun lihan laatu vaihtelee enemmän.

Tähän loppuun lienee syytä lisätä vielä eräänlainen vastuuvapaalauseke. En nimittäin tiedä, mitä kansan syvät rivit vaikkapa Namibian maaseudulla syövät ja miten he itsensä ravitsevat. Tunnustettavahan kuitenkin on, että olemme ruokailleet käytännössä paremman luokan paikoissa. Turistipaikoiksi niitä kuitenkaan ei voine sanoa, ehkäpä enemmän paikallisen ylemmän keskiluokan ravintoloiksi. Ruokalistat näissä paikoissa kuitenkin ovat olleet aika lailla saman suuntaisia, joten niistä voinee jo johtopäätöksiä vetää: anglosaksista länkkäriruokaa afrikkalaisin vivahtein.

 

141222-2

Runsas, englantilaishenkinen aamiainen Windhoekissa, Namibiassa.

141222-3

Antilooppia ja ranskalaisia. Mainiota lihaa. Swakopmund, Namibia.

141222-biltong

Hyvälaatuista biltongia eli kuivalihaa. Antiloopista.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Norsuja tiellä: lisää Botswanaa – Päivä 20

La 20.12.2014, Maun (BW) – Kasane (BW)

edit 22.12.2014: lisätty kuvat

Kaksi ajamisesta vapaata päivää Maunissa kuluivat sangen nopeasti. Ensimmäinen meni käytännössä majoitusasioiden järjestelyyn, olihan tulopäivämme iltayön majoitusratkaisu hieman pakkoraossa tehty, sekä lepäilyyn. Perjantaina taasen tehtiin vene- ja kanoottiretki Maunin päänähtävyyden eli valtaisan Okavangon jokisuiston maastoon. Tämän vajaa 60 euroa maksaneen ja koko päivän kestäneen ekskursion järjesti paikallinen retkiyritys ja kanootteja – perinteisen mallisia, mutta lasikuidusta valmistettuja sellaisia – soutelivat paikalliset kyläläiset.

Okavangon jokisuiston alueella elää runsaasti villieläimiä, mutta mitään suurempia havaintoja ei tällä kertaa tehty. Jokunen pahkasika, seepra ja antilooppi vain. Ei virtahepoja tai norsuja. Päiväretki oli kuitenkin sinänsä mukavaa vaihtelua. Kuumakin oli. Onneksi taivas oli kuitenkin osittain pilvessä ajoittain, joten lämpötila ei noussut aivan kestämättömäksi. Jokisuisto kasvoi sankkaa kaislaa, joka yhdessä hiljaisen kanoottietenemisen kanssa toi jostain syystä mieleeni joidenkin vuosien takaisen melontareissun Lohjanjärvellä. Liekö sielläkin ollut tasaisehkoa maastoa ja runsaasti kaislakasvustoa. Tai sitten muistan tyystin väärin. Ei kai Lohjalla ja jokisuistolla Botswanassa voi olla kerrassaan mitään yhteistä. Vai voiko?

141221-1

Kanootit valmiina lähtöön.

141221-2

Paikallinen kylä jokisuistossa.

141221-7

Okavangossa on myös kuivaa maata, ainakin tähän aikaan vuodesta.

Sähköt olivat poikki koko kaupungista kahtena yönä kolmesta. Molempina iltoina satoi, mutta jostain syystä sähköverkkoa ei saatu pelittämän ennen kuin vasta aamulla, vaikka yö itsessään oli sateeton. Toisena aamuna hotellihenkilökunta väitti koko maan olleen yön ilman sähköä. Lieköhän totta. Perin merkillistä miten huonosti sähkönjakelu näyttää maassa toimivan, pitäisihän Botswanan kuitenkin olla yksi Afrikan vauraimmista valtioista. Ei voi olla välttymättä ajatukselta, että jonkinasteisesta leväperäisyydestä tämä johtuu.

Eikä sähköverkon luotettavuus ole ainoa asia joka tällaiseen päätelmään voi täällä johtaa. Tähän mennessä moni botswanalainen on vaikuttanut palvelutilanteissa kovin flegmaattiselta jopa liikkeitä ja puhetta myöten. Loivia ovat liikkeet ja perin epäselvää ja hidasta kommunikaatio. Eräässä hotellissa respahenkilö esimerkiksi väitti, ettei vapaita huoneita ole. Aiemmin saman paikan johtaja oli sanonut, että on. Selvisi, että henkilökunta ei vain olisi viitsinyt siivota vapaita huoneita kovin kiireellisesti, joten oli ilmeisesti helpompaa ilmoittaa paikan olevan täynnä. Emme jääneet sinne.

Uima-allas eräässä majatalossa Maunissa.

Uima-allas eräässä majatalossa Maunissa. Herää kysymys miksi rakentaa koko allas jos sitä ei välitä pitää käyttökunnossa.

Toisaalta aina ei ole näin. Tehokkaasti ja järkevästi toimivia paikallisiakin olemme jo tavanneet. Ja toisaalta myös botswanalaiset vaikuttavat keskimäärin hyvin ystävällisiltä ja rennoilta. Outojakin ihmisiä tervehditään luontevasti ja hymyillen. Tässä mielessä Botswana nähdäkseni poikkeaa vaikkapa Namibiasta, jossa ihmiset nähdäkseni olivat astetta tai paria varautuneempia. Jossain esitettiin teoria, että tämä johtuu Namibian ja Etelä-Afrikan kohdalla maiden apartheid-historiasta. Rodut eivät osaa suhtautua vieläkään toisiinsa täysin luontevasti. Tämä saattaa olla pätevä teoria. Botswanallahan ei moista historiaa ole.

Lauantainen yli 600 kilometrin siirtyminen Maunista aina maan pohjoisrajalle Kasaneen sujui suorastaan uskomattoman helposti. Tie Maunista matkan puolessa välissä sijaitsevaan Nataan oli sangen hyvä ja loppumatka Natasta Kasaneen suorastaan erinomainen. Aamulähtö oli aikainen, joten selvisimme perille vielä valoisaan aikaan juuri ennen kuutta alkuillasta.

141221-4

Nata, Botswana. Puolipäivän katunäkymää.

141221-5

Tiekuva iltapäivän tauolta.

Botswanassa, kuten Namibiassakin, teillä näkyy olevan paljon poliisin tarkastuspisteitä. Tyypillisesti nämä sijaitsevat suurten risteyksien läheisyydessä tai juuri kaupunkien ulkopuolella. Papereita tarkastetaan vaihtelevasti. Tänään eräällä tällaisella pisteellä poliisi tarkasteli ensimmäistä kertaa auton kuntoa. Valot, vilkut ja pyyhkimet. Huolimatta joistain puutteista pääsimme kuitenkin jatkamaan ilman huomautuksia. Näemmä selittäminen ei aina pahennakaan asiaa, kuten armeijassa oli tapana sanoa. Joskus se menee läpi.

Aaseja ja nautoja oli tänään tiellä paljon vähemmän kuin aiemmin, pääosin ei oikeastaan ollenkaan. Nekään eivät siten hidastaneet etenemistä merkittävästi. Sen sijaan norsut sitä hieman tekivät, niitä kun piti pysähtyä kuvaamaan tämän tästä. Päivän aikana taisimme tehdä ainakin parikymmentä havaintoa. Norsutkin näyttivät vaeltelevan päivämatkan varrella vapaasti, osin hyvin lähellä tietä, jopa tiellä. Ensimmäinen elefanttihavaintomme oli juuri tällainen. Horisontissa tiellä näytti olevan jokin kummallinen, koko kulkuväylän peittänyt ilmestys. Lähemmäs päästyämme paljastui, että kyseessä ei ollutkaan poikittain tiellä oleva rekka tai jotain muuta normaalia, vaan tietä ylittänyt norsu. Iso elukka. Kaikenlaista. Sinänsä muuten tylsähkö Botswanan tieosuus kannatti sitten kuitenkin lopulta ajaa läpi.

141221-6

Ärtynyt norsu ja pahaenteiset pilvet. Kuva väliltä Nata – Kasane.

Internet on taas sangen surkeassa jamassa. Kuvat jäävät siis seuraavaan kertaan, kenties jopa seuraavaan maahan. Botswana kun on Botswana.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Namibiasta Botswanaan – päivä 17

Ke 17.12.2014, Divundu (NAM) – Maun (BW)

Namibian ja Botswanan välinen raja ylittyi tänään puolenpäivän tietämissä. Rajanylitys sujui ongelmitta. Suomalaiset eivät viisumia maahan tarvitse ja bussikin saatiin maahan ilman sen kummempaa draamaa. Kokonaisuudessaan tähänastiset rajanylitykset Afrikassa ovat olleet sangen myönteinen yllätys. Tunnustan, että odotin jotain muuta. Lähtökohtaisesti ongelmia ei ole ollut ja viranomaiset ovat olleet rentoja mutta toisaalta myös asiallisia ja ammattitaitoisen oloisia. Yhdenkään univormuasuisen henkilön kanssa toimiminen ei ole vielä tällä mantereella aiheuttanut ahdistusta. Ehkä niinkin vielä käy.

Raja-asema oli sangen hiljainen, mikä ei olekaan ihme. Tie Namibian puolella kun on joitakin kymmeniä kilometrejä ennen rajaa jossain määrin kehno ja päällystämätön. Viimeinen viisitoistakilometrinen kulkee luonnonpuiston läpi, joka lienee osasyy teiden huonohkoon kuntoon. Ehkä teitä puistossa ei halutakaan päällystää. Tämä ei ole selvästikään pääreitti Namibiasta Botswanaan. Esimerkiksi rekkaliikennettä ei näkynyt lainkaan, mikä on tien kunnon huomioon ottaen hyvin ymmärrettävää. Bussilla tien kuitenkin pystyi ilman suurempia vastoinkäymisiä ajamaan, vauhti vain piti pitää matalana.

141218-1

Ensimmäinen norsuvaara. Kuva Namibian viimeisiltä kilometreiltä.

141218-2

Ensimmäisiä tienvarsinäkymiä Botswanasta.

141218-3

Eläimiä piisaa, asutusta ei näy missään. Tyypillinen tienäkymä päivämatkan varrelta luoteisessa Botswanassa. Kuvasta puuttuu vain aasilauma.

Botswanan puolella tie muuttui jälleen päällystetyksi mutta jossain määrin kuoppaiseksi. Aamupäivän soratiehen verrattuna marssitahti parani kuitenkin huomattavasti. Kuoppia ja reikiä suuremmaksi ongelmaksi muodostuivat erilaiset eläimet, lähinnä naudat ja aasit. Niitä nimittäin vaelteli tien sivussa ja tiellä lähes jatkuvasti. Se kenelle nämä eläimet kuuluivat, jäi jossain määrin epäselväksi. Asutusta neljäsataakilometrisen päivämatkan varrella Botswanassa oli aika vähän. Maaseutua. Mitään erityisen mielenkiintoista ei tien varteen päivän aikana osunut. Illalla horisontissa salamoi.

Päivämatka oli taas sangen pitkä ja majoituksen löytäminen meinasi käydä taas hankalaksi. Kuvittelimme Maunin olevan jossain määrin merkittävä kaupunki, onhan se läheisen suuren luonnonpuiston vuoksi kuulemma Botswanan tärkein turismikeskittymä, mutta ensivaikutelma pimeässä ei oikein vakuuttanut. Kaupungilla ei näyttänyt olevan selvää keskustaa ja lisäksi pääosa siitä oli täysin pimeänä. Tämä johtui kuulemma illan sateesta. Sähköt menevät poikki kun sataa, tietenkin. Kuinkas muutenkaan.

Pitkällisten etsintöjen ja säätämisen jälkeen löytyneessä, sinänsä tasokkaan oloisessa hotellissa ei sitten ollut ilmastointia koska sähköt puuttuivat. Juokseva vesikin juoksi vähän niin ja näin eikä ollut lämmintä, pumppu kun kuulemma tarvitsee virtaa. Ero Namibiaan ja Etelä-Afrikkaan alkaa käydä selväksi. Tämäkin kaiketi on sitten Sitä Afrikkaa.

Maunissa on tarkoitus viettää kolme yötä ja kaksi päivää kunnes matka jatkuu taas.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail