Vielä kerran Mauritius – saaren osista ja paluu Eurooppaan

La 26.3.2016, Helsinki (FI)

Mauritius jäi menestyksellisesti taakse eilen. Lufthansan lennolla Mauritiukselta Frankfurtiin oli väljää, kuten mennessäkin. Olisikohan kone ollut hieman yli puolillaan. Ainakin koneen takaosassa oli paljolti tilaa. Useimmilla kahden penkin (istuinjärjestely 2 + 4 + 2) istui vain yksi matkustaja. Takimmaisen keskipenkkirivin oli vallannut yksinään miespuolinen matkustaja, joka näytti nukkuvan onnellisesti pitkin pituuttaan lähes koko matkan. Liekö ihan kannattavaa puuhaa Lufthansalle tämä Mauritiuksen reitti.

Internetkin toimi koneessa suhteellisen hyvin. Ilmaista se ei ollut, sillä esimerkiksi neljästä nettitunnista sai pulittaa 14 euroa. Kokeilin kuitenkin, olihan lento taas kymmentuntinen. Ehkä jos yhteys olisi ollut ilmainen, olisi se ollut niin tukossa, ettei siitä olisi olisi ollut hyötyä kenellekään. Nyt ainakin maksaneet – joita ei tainnut olla monta – pystyivät tekemään verkkolaitteillaan jotain järkevää. Elokuvia ja muuta viihdyksettä oli tarjolla istuimen selkänojaruudulla kiitettävästi. Siitä ei sentään tarvinnut maksaa mitään, kuten muistan jonkun muun firman lennolla olleen käytäntö. Kaikki juomat ja sapuskat kuuluivat myös lennon hintaan. Vaihteeksi näinkin.

Vielä sananen Mauritiuksen eri osista, sillä vaikka taisin uhotakin jättäväni autoilun tällä kertaa vähemmälle, tuli autovuokraviikon aikana ajeltua kuitenkin aika paljon ja kattavasti saaren eri osissa. Yllättäen. Toki nämä havainnot ovat vain pintaraapaisun omaisia, mutta rohkenen silti kertoa seuraavassa automatkojen varrella saamistani mielikuvista. Eroja kun kuitenkin saaren eri osilla oli.

Itä- ja koillisosa. Hiljaista ja rauhallista, jopa maaseutumaisemaa ihan rannikollakin. Palmarin alueelle näytti keskittyneen useita resort-tyylisiä hotelleja, mutta yleisilme oli autoilijan näkökulmasta hiljainen. Varsinaista turistialuefiilistä ei tullut missään, ja esimerkiksi rantatie välillä Grand River – Mahebourg oli kovin hiljainen ja vain paikallisasutuksen täplittämä. Ilmeisesti tämän alueen turistit viihtyvät pääosin hotellikompleksien aitojen sisäpuolella ja yksityisrannoilla. Sanoisin, että tähän osaan saarta tulevan matkailijan kannattaa vuokrata liikkeelle päästäkseen auto, ellei siis tyydy rentoutumaan hotellinsa yksityisrannalla. Tai sitten vastaavasti valmistautua henkisesti ajelemaan takseilla.

Länsiosa, Flic en Flac. Mauritiuksen hotellitarjontaa tutkiessaan hoksaa, että yksi saaren suurimmista hotellikeskittymistä on hassusti nimetty Flic en Flac. Nimi on hollantilaista alkuperää – saarella ovat historian saatossa pitäneet valtaa niin hollantilaiset, ranskalaiset kuin brititkin – ja tarkoittaa alun perin vapaata ja tasaista. Täällä sijaitsee kilometrejä pitkä hiekkaranta, kuulemma yksi saaren pisimmistä, ellei pisin. Ihan hieno oli. Aallot ja merenkäynti suurempia kuin joillain muilla näkemilläni saaren rannoilla. Ei kuitenkaan häiritsevässä määrin.

Jo aikanaan saaren hotelleja tutkiesani huomasin, että monikaan alueen edes jotenkin järkevän hintainen majoitus ei esimekiksi Bookin.com:issa ollut saanut kovin ylistäviä arvioita. Sellaista seiskaa, keskitasoa. Tästä ja hotellien määrästä tein jo etukäteen päätelmän, että Flic en Flac taitaa olla hieman huippunsa ohittanut turismiin keskittynyt kylä, vähän vaikkapa Kanarian joihinkin tietyllä tapaa kulahtaneisiin turistipaikkoihin vertautuva. Paikalla käytyäni totesin mielikuvani olleen oikea. Paljon hotelleja ja ravintoloita, mutta ei mitään kovin erityistä. Turistejakin alueella oli yllättävän vähän. Aika hiljaista oli loppujen lopuksi täälläkin. Ainut paikka Mauritiuksella jossa kuulin kadulla suomea, muuten.

Pääkaupunki Port Louis. Ei mikään ihmeellinen kaupunki. Iltapäivällä ruuhkia, joitakin suuria tai suurehkoja kauppakeskuksia. Käsittääkseni ei rantoja eikä turistialueita. Äkkiä nähty, enkä ainakaan itse näkemäni perusteella majoittuisi Mauritiuksella tänne. Tylsää tulisi nopeasti.

Luoteisosa, Trou-aux-Biches, Grand Baie. Pääkaupungista pohjoiseen sijaitseva Mauritiuksen länsirannikko lienee saaren turismin tämänhetkinen ykköspaikka. Hienoja rantoja oli täällä, paljon hotelleja ja myös säpinää. Tätä aluetta suosittelen matkailijoille, jota haluavat vaikkapa iltaisin käydä syömässä muuallakin kuin resort-hotellinsa ravintolassa, sillä täällä ravitsemusliikkeissä ei tarvinne istua ainoana asiakkaana, kuten joissain muissa saaren osissa tuntui joutuvan. Palvelutarjontaa on myös enemmän. Marketteja löytyy kävelymatkankin päästä, eikä aina tarvitse hypätä auton rattiin tai ruveta etsimään taksia ihmisten ilmoille päästäkseen.

Joissain matkakohteissa suuret turistimäärät saattavat käydä hermoille. Mauritiuksella, edes sen luoteisosassa, ei niin kuitenkaan käynyt. Kokonaisuudessaankin saarelle taitaa matkustaa erilaista porukkaa kuin vaikkapa perinteisempiin turistikohteisiin. Jo lentokoneessa tunnelma oli, sanoisinko, jollain tapaa sivistynyt. Saarelle matkustavien keski-ikä lienee korkeampi ja bilereissuporukka tuntuu puuttuvan täysin. Jollain tavoin mieleeni tulivat matkani Madeiralle. Muistelen, että tuolloinkin jo lentokoneessa aisti jonkinlaisen erilaisen hengen verrattuna vaikka Teneriffan lentoon.

Sananen vielä häämatkoista, sillä sellainen tuntuu tulevan Mauritiuksesta kaikille ensimmäisenä mieleen. Minullekin tuli. Johtuen sekä paikallisten että muiden turistien yhdessä luomasta rauhallisensivistyneestä tunnelmasta yhdistettynä trooppisenmiellyttävään ilmastoon ja valkohiekkaisiin rantoihin, lienee saari tosiaan omiaan tällaiselle toiminnalle. Mikään täydellinen paratiisi Mauritius ei kuitenkaan ole, kuten ei taida oikein mikään muukaan paikka maailmassa olla. Ainakaan jos se on toimiva ja verraten tiheästi asutettu yhteiskunta, kuten Mauritiuksen saari on. Paikallisten taajamien iltapäiväruuhkissa pärisevien moottoripyörien ja paksua dieselsavua puskevien jo ikääntyneiden bussien seassa jonotellessaan häämatkojen auvo ei ollut ensimmäinen mieleen tuleva asia. Mutta sitten toisaalta, ei sinne iltapäiväruuhkaan tarvitse ehdoin tahdoin autolla tunkea. Useimmille taitavatkin rannat ja valkoinen hiekka riittää.

Satunnaisista ruuhkista huolimatta miellyin saareen minäkin. Voisin lähteä toistekin, pidemmäksikin aikaa. Vaikka viettämään kokonaisen talven, joskus hamassa tulevaisuudessa.

160326-4

Trois-aux-Biches, Mauritius.

160326-1

Flic en Flac, Mauritius. Rantaa riittää käveltäväksi varmaan ainakin tunniksi.

160326-5

Pääkaupunki Port Louis.

160326-2

Katukaupustelua, edelleen Port Louis.

160326-3

Respect! Mauritiuksen taajamilla on luonteet. Ainakin yhteistyön, intoilun ja solidaarisuuden kylät tulivat vastaan.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Autoilua Mauritiuksella

Ke 23.3.2016, Flic en Flac (Mauritius)

Ensin täytyy todeta, että vaikka tämä saari pienehkö onkin, ei tätä päivässä ympäri aja, kuten aiemmin kuvittelin. Tai jos ajaa, tulee päivästä perin pitkä. Hitaita ovat tiet täällä ajaa. Kovin kapeita. Pientareita ei ole oikeastaan missään ja monesti autot olosuhteiden pakosta pysäköidään – tai vain pysäytetään – kylissä tien varteen. Sitten muut tienkäyttäjät parhaansa mukaan luovivat ohi näistä toisen kaistan tukkivista esteistä.

Paljon on siis ohittelua tiedossa Mauritiuksella auton vuokraavalle satunnaiselle matkailijalle. Lisähaasteensa tähän kuvioon tuo vasemmanpuoleinen liikenne, joka ahdisti minua pienimuotoisesti etukäteen. Siitä on kuitenin pari vuotta kun viimeksi Kyproksella suomalaisittain väärää puolta ajelin. Hämmästyttävän nopeasti vasemmanpuoleiseen liikenteeseen taas lopulta tottui. Auto on tälläkin kertaa automaattivaihteinen, kuten se on ollut kaikilla aiemmillakin kerroilla vasenta puolta ajellessani Tasmaniassa, Uudessa-Seelannissa ja Kyproksella ollut. Rajansa on hyvä tiedostaa, ja omani taitaa kulkea vääränpuoleisessa ratissa ja manuaalivaihteistossa.

Usemman sata kilometriä Mauritiuksen saaren teitä ajeltuani olen tullut siihen tulokseen, että käveleminen tai pyöräily ei ole täällä herkkua. Molempia näkee satunnaisesti, kävelijöitä asutuskeskusten liepeillä, ja pyöräilijöitä ihan maanteilläkin. Teiden kapeus ja pientareiden puuttuminen tekee moisista toiminnoista kuitenkin stressaavaa hommaa. Jonkun kerran itsekin maantienpiennarta täällä käveltyäni voin todeta, että en pitänyt. Liikenteen kohdatessa jalkamiehen pitää pysähtyä ja väistää suorastaan ojaan, eihän kohtaava autoliikenne pääse muuten toisistaan ohi maanteilläkään.

Toisaalta on todettava, että liikennekulttuuri täällä on jatkuvasti toistuvista ohituksista huolimatta aika hyvää. Puuhassa on joku järki. Täytyy tunnustaa, että olen jotenkin mieltynyt tähän saareen. Trooppiseen ympäristöön sijoittuva ranskalaishenkinen kulttuuri miellyttää minua jostain syystä kovin. Liikenneympyröitä on tämän tästä. Iltapäivällä koulujen päätyttyä suojateiden luona päivystävä huomioliivinen poliisi huolehtii siitä, että koulupukuihin pukeutuneet koululaiset pääsevät turvallisesti kadun yli. Aamulla saa tuoretta patonkia ja voisarvia. Leivonnaisten arvo ymmärretään. Tämä on jotenkin perin kotoista ja tuttua. Muistan, että samat jutut lämmittivät kovin mieltäni vuoden vaihteessa Ranskan Guyanassakin. Olenkohan frankofiili?

Auton vuokraaminen oli muuten helppoa. Huolimatta siitä, että majapaikkamme sijaitsee saaren koillisrannikolla (jossa on hiljaista ja joka on oikeastaan maaseutua). Alueella on hotelli, jonka kautta hankitusta vuokra-autosta olisi saanut maksaa halvimmillaankin melkein seitsemänkymppiä päivältä. Moinen ei tietenkään käy. Törkeä hinta. Siispä tutkin nettiä ja laitoin postia sattumalta löytämääni AKD-nimiseen firmaan, odottamatta sen kummempia tuloksia. Yllätyksekseni sähköpostiini vastaattiin kuitenkin lähes välittömästi. Sovimme kaupat ja auton toimitti perille terävä ja asiallinen kaveri. Kaikki meni paremmin kuin olin osannut toivoa. Maksun pystyi hoitamaan euroilla, joka oli vuokraajan ensisijainen toivomusikin. Auton voi kaiken lisäksi jättää lentokentälle, joten kenttäkyydin taksimaksukin säästyy. Näin olen yleensä aiemminkin tehnyt aina kun se on ollut mahdollista.

160323-5

Sisämaan tekojärvi. Vihreää.

160323_2

Ranta, eräs monista.

160323-1

Sunnuntaisia kalamiehiä. Suosittu harrastus täällä.

160323-3

Liikennetilanne. Tätä enempää tai vähempää muuta liikennettä Mauritiuksen taajamissa lienee turha odottaa. Ei siis mitään painajaista, mutta jossain määrin stressaavaa kuitenkin. Kaasuttelua ja jarruttelua.

160323-4

Vehreää maantietä ilman pientareita.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Mauritius, ensihavaintoja

To 17.2.2016, Riviere Du Rempart (Mauritius)

Mauritius, saari Intian valtamerellä 900 kilometriä Madagaskarista itään. Vierailluista itsenäisistä valtioista minulle numero 87. Aika lailla keskellä merta ja ei-mitään. Samalla leveyspiirille sijoittuvat vaikkapa Botswanan pohjoisosat Afrikassa sekä Australian keskellä sijaitseva Alice Springs. Vahvasti päiväntasaajan eteläpuolella siis ollaan. Ei ihme, että Lufthansan lento (ei valittamista) Saksan Frankfurtista tänne kesti 11 tuntia ja 20 minuuttia. Seuraavassa joitakin muutaman päivän perusteella tekemiäni ensihavaintoja.

Ensimmäinen jo lentokoneen ikkunasta tekemäni huomio oli vehreys. Kovin on vihreää täällä. Kasvit kasvavat. Ilmeisesti sadekausi on juuri loppumaisillaan. Sää on ollut näin muutamina päivinä vaihteleva. Aurinko on paistanut joka päivä, joka pävä on ollut myös pilvistä. Päivälämpötila lienee silti ollut aina yli kolmenkymmenen. Tänään satoikin. Paiste on todella kuumaa, jopa kuumempaa kuin vaikkapa vuosi sitten Afrikassa muistan kokeneeni. Ilman sen kummempia auringonottoja olen onnistunut jo polttamaan itseni, vaikka en yleensä kovin helposti pala. Aurinkorasvaakin olen joutunut käyttämään. Yli kolmen Afrikassa viettämäni kuukauden aikana viime talvena taisin rasvata itseäni kahdesti tai kolmesti. Kosteaa täällä on myös. Aamuisin suhteellinen kosteusprosentti liikkuu yli yhdeksässäkymmenessä.

Toinen lentokenttätaksissa – se oli muuten helppo tilata netistä etukäteen, joka sekin kertonee jotain – tekemäni huomio oli vauraus. Tiet hyviä, autot uusia tai uudehkoja ja hyväkuntoisia. Mauritius kuuluu käsittääkseni maantieteellisesti Afrikkaan, mutta ei täällä Afrikalta näytä. Melkein Euroopalta vaikuttaa. Lähes kaikki täällä näkemäni ihmiset näyttävät olevan intilaista alkuperää ja ykköskieli vaikuttaa olevan ranska. Kaikkin tähän mennessä tapaamani mauritiuslaiset ovat puhuneet myös englantia. Katukuvasta bongaa hindutemppeleitä, mutta toisaalta myös islamin rukouskutsunkin kuulin kylällä käydessäni. Kukaan ei kuitenkaan turistia tuijota tai vaivaa. Monista uskonnoistaan huolmatta pohjimmiltaan sekulaarit saarelaiset, sanoisin.

Hintataso näyttää korreloivan eurooppalaisuuteen. Suomen hinnat. Tähän, ja ehkä muihinkin ensihavaintoihin, seurannee kuitenkin päivitystä jatkossa jahka saan vuokra-auton alle tulevana viikonloppuna. Onneksi saari on sangen pieni ja sen ympäri ajaa varmaan vaivatta päivässä, jopa puolessa jos oikein ajamaan ryhtyy. Ehken siis pysty maanista autoiluvimmaani täällä toteuttamaan vaikka sille päälle sattuisinkin. Samoja teitä kun ei jaksa ajaa uudestaan kovin montaa kertaa. Ehkä tällä kertaa hyvä näin, voihan sitä välillä (yrittää) lomaillakin.

160317_Mauritius_1

Mauritius, ensimmäinen varhaisaamun näkymä lentokoneen ikkunasta.

160317_Mauritius_3

Maantietä ja vehreyttä.

160317_Mauritius_4

Lähikylän raittia. Tämä on saaren hiljaista osaa. Varsinaiset turistikeskittymät ovat toisaalla.

160317_Mauritius_5

Ehkei aina tarvitsekaan vain autoilla.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Malaria, malarian estolääkitys ja Afrikka

Tasan vuosi sitten tänään olin matkalla jossain päin Etiopiaa. Olimme suomalaisella porukalla ajamassa suomalaista vanhaa linja-autoa Etelä-Afrikasta kohti Egyptiä ja lopulta Eurooppaa ja koti-Suomea. Tästä reissusta voi lukea seikkaperäisemmin aivan näinä päivinä ilmestyvästä kirjasta Havaintoja Afrikasta: eli kuinka ajaa 27-vuotias linja-auto Kapkaupungista Suomen Saloon. Opus on tätä kirjoitettaessa painossa.

Sen verran voin kyseisen kirjan loppuratkaisusta paljastaa, että selvisimme verraten hyvissä sielun ja ruumiin voimissa perille Suomeen vapunpäivänä 2015. Aina tuosta lähtien minun on pitänyt kirjoittaa tämä artikkeli, josta on toivoakseni hyötyä muillekin Afrikkaan matkaaville. Ainakin minua nämä asiat kiinnostivat ennen mantereen halki etelästä pohjoiseen kulkenutta maantiematkaamme kovasti. Ne hirvittivät myös. Suhtauduin hyvin skeptisesti Afrikan terveystilanteeseen. Pidin maanosaa paikkana, josta löytyisivät kaikki mahdolliset sairaudet, loiseläimet ja kulkutaudit jotka nykylääketiede on kyennyt löytämään. Jos jotain on vielä löytämättä, niin nekin epäilemättä löytyisivät juuri Afrikasta.

Miten meidän sitten kävi? Löysimmekö niitä tauteja ja erityisesti malariaa, joka oli ennakkohuolistani ehkä se suurin?

141002-Malarone

Pino Malarone-paketteja. Näillä Afrikasta selvittiin. Tallinnasta lääkettä saa puoleen hintaan Suomeen verrattuna.

Matkasta, reitistä ja matkustajista. Aloitimme matkamme joulukuun ensimmäisenä päivänä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Ajoimme Afrikan itäpuolta ja saavuimme perille Egyptin Aleksandriaan hieman yli kolme kuukautta matkattuamme maaliskuun alkupuolella. Alussa meitä oli kaksikymmentä. Noin puolessa välissä matkaa Tansanian Dar es Salaamissa porukka väheni noin puoleen, ja lopulta perille Egyptiin päästyämme meitä oli enää seitsemän.

Yleisesti täysin malariavapaana reissulla kohtaamistamme maista pidetään vain Egyptiä. Etelä-Afrikkaa, Namibiaa sekä osin myös Botswanaa ja Etiopiaa pidetään vähäisen riskin alueina, joihin matkustaville lääkitystä suositellaan riskiarvion perusteella. Pääosa kilometreistä siis taitettiin maissa, joita pidetään malaria-alueina.

Malarian estolääkityksestä ja oma valintani. Hankin matkaa varten ennakkoon estolääkityksen. Kauppanimellä Malarone myytävää ja kerran päivässä otettavaa lääkettä pidetään yleisesti vähiten sivuvaikutuksia aiheuttavana. Ostin siis sitä. Taudin ehkäisyyn on olemassa muutamia muitakin vaihtoehtoja, jotka nekin olivat bussissa käytössä. Joku söi kuuluisaa Lariamia, jota pitää ottaa vain kerran viikossa, mutta jonka sanotaan aiheuttavan hallusinaatioita ja muita turhankin eksoottisia sivuvaikutuksia. Muutama otti antibioottinakin tunnettua doksisykliiniä. Täysin varmaa suojaa mikään näistä lääkkeistä ei käsittääkseni anna, tautia aiheuttavia loisia kun on montaa eri tyyppiä.

Lääkityksen hankinta etukäteen. Malaronen haittpuoli on sen valitettavan korkea hinta. Yksi tabletti maksoi ennen matkaamme Suomessa yli neljä euroa kappaleelta. Koska pillereitä on otettava päivittäin, tulee tästä pidemmällä reissulla melkoinen menoerä.

Vaan eipä hätää mitään, lääkettä saa nimittäin Virosta puolet halvemmalla, ja vieläpä suomalaisella reseptillä. Kirjoitin tästä aikanaan oman postauksenkin, joka löytyy täältä. Malaria-alueille matkustaville tarkan markan vartijoille suosittelen siis ehdottomasti lääkeostosmatkaa Tallinnaan.

Lääkityksen hankinta Afrikasta. Tästä en osaa antaa tarkkoja ohjeita, mutta jotain voin sentään aiheesta kertoa. Kaikilla meistä ei ollut tarvittavia estolääkkeitä Afrikkaan saapuessamme, joten niitä piti hankkia paikan päältä. Ainakin Namibiassa tämä olisi tainnut onnistua paikallisesta apteekista myös ilman reseptiä. Hintaa en kysynyt, tai se ei ainakaan jäänyt mieleen, olihan minulla lääkkeet jo omasta takaa.

Estolääkityksen tarpeellisuus – afrikkalainen näkökulma. Saimme paikan päällä aika kirjavia neuvoja siitä, miten tarpeellinen tuo lääkitys meille olisi. Suomessa ei varmaan kukaan terveydenhuollon ammattilainen edes ajattelisi suositella estolääkityksen poisjättämistä. Sen sijaan esimerkiksi edellä mainitussa namibialaisessa apteekissa saimme kaverini kanssa kuulla valkotakkiselta työntekijältä (jonka koulutustaso ja status ei minulle selvinnyt), että jos pysymme maanteillä ja kaupungeissa emmekä mene luontoon asustelemaan teltoissa, estolääkitystä tuskin tarvittaisiin koko Afrikassa.

Ota näistä neuvoista sitten selvä. Vuodenaikakin vaikuttaa malariahyttystilanteeseen paljon, joten ohjeita ei oikeastikaan voine pelkistää mihinkään selkeään nyrkkisääntöön. Mahdollisesti afrikassa asuvilla on myös erilainen vastuskyky tautia vastaan. Suhtautuminen lääkkeisiinkin saattaa poiketa eurooppalaiseen näkökulmaan verrattuna, ovathan ne aika kalliita ja siten monen perusafrikkalaisen saavuttamattomissa. Ehkä sen takia niitä ei paikallisissa apteekeissakaan suositella vain ”varmuuden vuoksi”, edes turisteille.

Hyttyset ja hyttysverkot. Hyttysiä oli lähes kaikissa matkan maissa – joissain enemmän, joissain vähemmän. Saimme kaikki matkan varrella melkoisen määrän pistoja. Niitä oli lähes mahdotonta välttää, varsinkin iltaisin ja öisin.

Monella oli mukanaan oma hyttysverkko, minulla ei. Tämäkään ei ollut suuren suuri ongelma, sillä useimmissa hotelleissa tällainen oli firman puolesta. Joissain paikoissa verkkoa ei ollut, mutta en muista näissäkään tilanteissa suuremmin kärsineeni. Ehkä kaikkein halvimpia majoituksia hyödyntävien matkailijoiden kannattaa kuitenkin moinen kapine mukaan ottaa. Moni mukana kannettava hyttysverkko tarvitsee kattoon jonkinlaisen kiinnityspisteen tai koukun, josta käsin se sängyn päälle viritetään. Havaintojeni perusteella tällaista koukkua on turha etsiä afrikkalaisesta majatalosta juuri silloin, kun sellaista sattuisi tarvitsemaan. Oman hyttysverkon kyseessä ollen varmin ratkaisu lienee siten telttamalli. Myös teippiä kannattaa pitää mukana. Sillä on helppo paikata majatalojen monesti reikäiset verkot.

Lääkkeet käytännössä ja niiden sivuvaikutukset. Lähes kaikki meistä söivät jotain estolääkitystä. Itse aloitin Malarone-kuurini saavuttuamme Namibiasta Botswanaan. Niin teki myös pääosa muista. Pidimme Namibiassa sairastumisen riskiä pienenä. Kuten todettua, porukassamme syötiin Malaronen lisäksi sekä Lariamia että Doksisykliiniä. Kaikki vaihtoehdot olivat siis tasaisesti edustettuna. En muista, että kukaan sen kummemmista sivuvaikutuksista olisi valittanut. Ainakaan sellaiset eivät vaikuttanut mitenkään matkantekoon. Minulla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia kuin Malaronesta, enkä ole kokenut sen aiheuttavan minkäänlaisia oireita tai ei-toivottuja vaikutuksia. Olen syönyt lääkettä kahdesti.

Lopetin lääkkeiden ottamisen Etiopiassa. Sudania – joka oli siis vielä tuossa vaiheessa edessä – pidetään joidenkin ohjeiden mukaan malaria-alueena sitäkin, mutta lääkkeiden ottaminen tuntui tuossa vaiheessa turhalta. Kaksi 12 kappaleen levyä jäi lopulta syömättä, vaikka olin ajatellut alun perin napsia lääkkeet varmuuden vuoksi loppuun.

Ilman estolääkitystä Afrikkaan? Kaksi kaveria porukastamme ei syönyt minkäänlaista lääkitystä. Molemmat aloittivat Etelä-Afrikasta. Toinen hyppäsi kyydistä Nairobissa, toinen ajoi koko matkan alusta loppuun. Molemmat vieläpä yöpyivät keskimääräistä useammin autossa, jossa oli yöaikaan tyypillisesti aina paljon hyttysiä. Kapkaupungista Egyptiin asti mukana ollut lääkitystä syömätön kyytiläinen toimi yhtenä syynä siihen, miksi itsekin lääkkeiden syömisen ennen niiden loppumista lopetin. Seurattuani pari kuukautta vierestä kaverin ilmeistä sairastamattomuutta, tuntui oma lääkekuurinikin Etiopiassa tarpeettomalta. Olihan varsinainen ”musta Afrikka” jo tuossa vaiheessa takana ja edessä enää Sudanin ja Egyptin aavikot.

Miten lopulta kävi? Kukaan meistä ei saanut malariaa, eivät edes ne, jotka eivät lääkkeitä syöneet. Ilmeisesti Afrikan halki on mahdollista matkustaa maanteitse ilman malarianestolääkitystä saamatta itse tautia, ainakin näinä kuukausina, ja tätä reittiä kulkien. Enpä olisi uskonut. Ennen matkaa pidin todennäköisenä, että joku meistä sairastuisi vaikka lääkkeitä söisikin. Malarian estolääkityksen pois jättämistä tällaisella matkalla pidin sulana hulluutena.

Muutenkin Afrikasta selvittiin hämmästyttävän vähin terveydellisin ongelmin. Muutamalla matkalaisella oli välillä vatsavaivoja ja taidettiinpa matkan jälkeen Suomessa joltain löytää joku suolistoloinenkin, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus oli jotain ihan muuta kuin olin ennalta odottanut. Sanoisinpa melkein, että vaikkapa nuo vatsataudit olsivat olleet vastaavalla seikkailumatkalla Aasiassa paljon yleisempiä. Tämä oli hyvin yllättävää. Näin sitä oppii. Toisaalta kaikilla meistä rokotukset taisivat olla hyvin kunnossa, joten keltakuumeita ynnä muita lavantauteja ei ainakaan tarvinnut pelätä.

Tarinan opetuksia. Huolimatta siitä, että Afrikassa on näemmä mahdollista matkustaa kattavasti nelisen kuukautta saamatta malariaa tai muita vakavia sairauksia, en kuitenkaan rohkenisi vieläkään mennä mantereen keskiosiin ilman estolääkitystä. Etelä-Afrikkaan, Namibiaan ja Etiopiaan, ehkä Sudaniinkaan, en sen sijaan varmaan malarialääkitystä hankkisi. Toki ennakkoon pitäisi miettiä, mitä meinaisin maissa tehdä. Pitkäkestoisille safareille ehkä kuitenkin kuurin ottaisin.

Ihan niin yksinkertaisia nämä malaria-asiat eivät kuitenkaan ole, kuin satunnainen matkailija saattaisi ennalta ajatella. Jos Afrikkaan lähtee vaikka vuodeksi, ei päivittäinen pillereiden popsiminen olle ihan terveellistä sekään. Vielä jokin aika sitten esimerkiksi Malaronen pitkäaikaista syömistä ei muistaakseni edes lääkkeen valmistajan toimesta suositeltu. Sittemmin ohjeistusta käsitykseni mukaan muutettiin. Lisäksi kustannus on melkoinen, jos lääkkeet joutuu maksamaan itse, eikä sitä tee vaikkapa työnantaja. En ole lääkäri, enkä muutenkaan pidä itseäni aiheen asiantuntijana. Voin vain kertoa mitä itse 15 000 kilometrin matkallamme Afrikassa näin ja koin. Jokainen tekee luonnollisesti omat johtopäätöksensä ja valintansa.

En myöskään tiedä, kuinka tässä lääkeasiassa toimivat vaikkapa Afrikan malaria-alueilla pysyvästi asuvat expatit. Jos joku entinen tai nykyinen sellainen tätä lukee, niin kertokaa ihmeessä kommenttikenttään! Ehkä opimme kaikki jotain uutta.

160210_Havaintoja_Afrikasta

Näin Afrikassa ajettiin ajalla 1.12.2014 – 6.3.2015.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail