Takaisin Kiinaan

Ma 11.4.11  Hanoi (VN) – Ti 12.4.11 Nanning (CHN)

Maanantai kului Hanoissa lähinnä aikaa tappaessa, odotellessa junan lähtöä Kiinaan. Kaupunki vaikutti lyhyen vierailun perusteella hieman Saigonia enemmän kiinalaishenkiseltä, mikä ei lienekään ihme ottaen huomioon Hanoin sijainnin ja historian. Länsimaisia, ja uskoakseni myös kiinalaisia turisteja Hanoissa näytti olevan runsaasti. Tai sitten he (me) vain olimme keskittyneet Saigonia enemmän yhdelle alueelle, joka Hanoissa on vanhaksi kaupungiksi kutsuttu kaupunginosa.

Katukuvaa Hanoin vanhasta kaupungista.Tässä kuvassa näkyy poikkeuksellisen vähän liikennettä. Tyypillisesti sitä oli enemmän. Vietnamilaiset kuskit käyttävät ahkerasti äänimerkkiä, joten kaupungin äänimaailma on sen mukainen.

Juna Kiinan Nanningiin kulkee Hanoista päivittäin, kello 21:40. Hieman hankalaksi asian tekee se, että juna ei lähde kaupungin päärautatieasemalta vaan vajaan kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalta Ga Gia Lam -asemalta. Olin onneksi tietoinen aseman syrjäisestä sijainnista jo etukäteen, joten ymmärsin lähteä liikenteeseen hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Ja kuinka ollakaan, taksikuskilla oli kuin olikin vaikeuksia löytää asemalle. Pienen etsiskelyn ja Gia Lam -linja-autoaseman eteen tehdyn pysähdyksen jälkeen asema kuitenkin löytyi. Taksikyyti keskustasta harhailuineen kesti noin puolisen tuntia. Julkista liikennettä käyttäen asemalle olisi epäilemättä päässyt myös, mutta tätä en kuitenkaan itse ruvennut kokeilemaan. Tiedä vaikka bussilla siirtyminen olisi onnistunut kätevämmin ja varmasti ainakin halvemmalla.

Matkustajat päästettiin odotushuoneesta junaan noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Yhteys Hanoin ja Nanningin välillä on Kiinan rautateiden liikennöimä, joten sekä kalusto että henkilökunta oli alusta lähtien kiinalaista. Junaan astuessa eron edelliseen, Vietnamin sisäiseen junaan, verrattuna huomasi välittömästi. Vaunut olivat tällä kertaa uusia (muistuttaen itse asiassa paljolti Tiibet-junan vaunuja), ja sisään paksuilla matoilla päällystetyille käytäville astuvia matkustajia tervehti hiljaa soiva, sanoisinko hissityylinen taustamusiikki.

Sisäkuvia kiinalaisesta junasta välillä Hanoi - Nanning. Yleensä kiinalaisten makuuvaunujen toisesta päästä löytyy jonkinlainen suurempi yhteinen pesutila. Itse makuuosastot olivat esimerkillisen siistejä ja hyvin ylläpidettyjä.

Juna lähti liikkeelle aikataulun mukaisesti ja ennen Vietnamin raja-asemalle saapumista ehti nukkuakin muutaman tunnin. Dong Dangin asemalle saavuttiin kahden aikaan aamuyöstä, jossa matkustajat joutuivat poistumaan junasta asemarakennukseen ja antamaan passinsa käsiteltäväksi asemalla päivystäville rajamiehille. Noin vartin asemahallissa odottelun jälkeen rajamiehet rupesivat huutelemaan nimiä. Passit oli jälleen, kuten maahan tullessakin, käsitelty kootusti ja kaikki saivat matkustusasiakirjansa takaisin melko nopeasti.

Junan lähdettyä liikkeelle passit kerättiin pian taas pois kiinalaisen naispuolisen rajavirkailijan toimesta. Sama henkilö jakoi myös maahantulokaavakkeet, jotka piti täyttää välittömästi ja ne kerättiin pois yhdessä passien kanssa. Siirtyminen Kiinan puoleiselle raja-asemalle kesti hieman yli puoli tuntia ja junan pysähdyttyä matkustajat tavaroineen ohjattiin tullirakennukseen. Matkatavarat läpivalaistiin lentokentiltä tutulla laitteella ja kun kaikki olivat päässet tarkastuksesta läpi, matkustajat päästettiin takaisin junaan. Junan lähdettyä jo liikkeelle kohti Nanningia passit jaettiin takaisin. Kaiken kaikkiaan melko sujuva rajanylitys, aikaa siihen tosin meni kaikkineen kolmatta tuntia.

Juna oli perillä Nanningin kaupungissa kymmenen jälkeen aamupäivällä paikallista aikaa. Kelloja oli siirretty rajalla tunti eteen päin. Jo asemarakennuksesta ulos päästyäni kaikki näytti kovin tutulta parin kuukauden takaa: lähes kaikki kyltit olivat kiinaksi ja länsimaisia naamoja ei näkynyt missään. Kiinassa varmaankin voi osin kokea, millaista olisi olla lukutaidoton nykymaailmassa. Toisaalta kaupunki näytti sangen siistiltä ja modernilta eikä kukaan yrittänyt tyrkyttää taksikyytiä, ostettavaa tai mitään muutakaan, vaan aseman edessä sai istuskella täysin rauhassa suunittelemassa seuravaa siirtoa. Helmikuun kokemusten perusteella siis täysin tyypillistä Kiinaa. Ilman noita aiempia kokemuksia kulttuurishokki olisi varmaan ollut paljon suurempi.

Lippujen jonotusta Nanningin rautatieaseman lipunmyyntihallissa. Omien havaintojeni perusteella kyseessä ei ollut pelkkä aamuruuhka, vaan ihmismäärä pysyi kutakuinkin samana koko aamupäivän. Suosittua tämä rautatiematkustaminen Kiinassa.

Lipunmyyntihallissa kävi melkoinen kuhina. Palvelutiskejä oli parisenkymmentä ja jokaisen edessä oli useamman kymmenen ihmisen jono. Aseman ympäristöä kierrellessäni olin törmännyt erääseen matkatoimistoon, josta olin saanut kuulla ainakin luukulla 15 olevan henkilön olevan englanninkielentaitoinen. Siispä jonottamaan kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Jono numero 15 ei onneksi ollut pisin ja hieman yli vartin jälkeen pääsin tiskille. Pian selvisi, että kaikki saman päivän lähdöt Guangzhouhun (josta on rautatieyhteys Hong Kongiin) oli myyty loppuun ja ensimmäinen jossa paikkoja oli jäljellä lähtisi seuraavana aamuna 5:45. Ostin lipun siihen. Aikainen herätys tiedossa, siis. Oikeastaan oli hyväkin, että sain tälla tavoin tekosyyn hotellimajoittumiseen. Kolmas päivä samoissa vaatteissa ilman suihkua olisi alkanut nimittäin olla jo melko nihkeä. Toinenkin sitä jo oikeastaan oli, päivälämpötila kun kuitenkin on ollut kolmisenkymmentä astetta.

Nanning kuvattuna 18. kerroksessa sijainneen hotellihuoneen (14 eur/yö) ikkunasta. Jälleen yksi Kiinan suurkaupunki, josta en ollut ikinä kuullut mitään. Varmaankin pidemmän oleskelun ja syvällisemmän tutustumisen kautta jokaisen kaupungin ominaisluonne löytyisi, lyhyiden vierailujen perusteella kaupungit muistuttavat nimittäin hyvin paljon toisiaan. Oikealla näkyvä rakennus on rautatieasema.

Tänään ei kuunnella mitään, Youtube-palvelu ei nimittäin Kiinassa toimi.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Rautateitse Saigonista Hanoihin

La 9.4.11 – Su 10.4.11 Saigon (VN) – Hanoi (VN)

Juna Saigonin rautatieasemalta (Ga Sai Gon) kohti maan pohjoisosassa sijaitsevaa Vietnamin toiseksi suurinta kaupunkia Hanoita lähti lauantaina kello 6:25 aamulla. Maassa ei ilmeisesti ole kovin paljon rautatieliikennettä sillä Saigonin rautatieasema ei ole kovin suuri ja raiteelta yksi lähtenyt juna oli helppo löytää. Liput oli ostettu parhaaseen (air-con, soft sleeper) makuuvaunuluokkaan, mutta tällä kertaa, ainakin Tiibetin junaan verrattuna, vaunuosasto oli melko paljon nuhjuisempi. Sänkyjä yhdessä osastossa oli neljä. Junassa oli myös halvempia, kuuden punkan makuuvaunuja sekä joitakin istumapaikkavaunuja.

Sisäkuvia junasta. Vasemmalla käytävä, oikealla makuuvaunuosasto. Hieman nuhjuista mutta toimivaa. Odotan innolla lisäkokemuksia kiinalaisista junista.

Juna lähti asemalta ajoissa ja vaikutti olevan melko täynnä. Neljän hengen osastot näyttivät tulevan ainakin omassa vaunussani melko täyteen. Ilmeisesti pienille lapsille ei junassa tarvinnut varata omaa makuupaikkaa, sillä joissain osastoissa porukkaa näytti olevan reilusti enemmän: neljän aikuisen lisäksi hyttikuntaan saattoi kuulua vielä pari leikki-ikäistä lasta. Omaan makuuosastoomme tuli (onneksi) vain aikuisia. Yön aikana yhden sängyn matkustaja taisi vaihtua pariinkin otteeseen, joten matkustajien vaihtuvuutta junassa oli, mikä ei olekaan ihme ottaen huomioon matkan pituuden. Petipaikat vaikuttivat olevan tehokkaasti bookattuja ja uusia petivaatteita väliltä tulleet matkustajat eivät tainneet saada, joten mikäli junaan kesken matkan hyppää on syytä varautua nukkumaan jonkun jo käyttämissä lakanoissa.

Heti Saigonista lähdön jälkeen maasto oli jonkin aikaa kuivahkoa.

...mutta muuttui pian hyvin vehreäksi, jollaisena se myös pysyi perille asti. Radan vieressä kulkenut tie näytti muuten erinomaisen sopivalta moottoripyöräilyyn.

Maisema matkan varrelta. Tässäkin suhteessa Vietnam on toistaiseksi yllättänyt positiivisesti.

Yleisesti ottaen matka sujui sangen mukavasti ja rennoissa merkeissä torkkuen, lueskellen ja maisemia katsellen, jotka olivat lähes koko matkan vehreitä ja ajoin hieman kumpuilevia. Riisipeltoaukeiden taustalla näkyi monessa paikassa myös vuoristoa. Rata vaikutti melko hyväkuntoiselta sillä kyyti oli koko matkan sangen tasaista. Vaikka itse melko herkkäuninen yleensä olenkin, matkalla sai nukuttua yllättävän hyvin ja paljon. Ehkäpä pitkissä junamatkoissa on jo perusluonteeltaan jotain perin rauhoittavaa. Zen?

Varsinaista ravintolavaunua en ainakaan itse junasta löytänyt, mutta junan käytävää pitkin vaelsi parin tunnin välein useampikin ruokakärry, joista sai ostaa myös lämmintä ruokaa. Ruokalistalla oli erilaisia lihanpaloja, kanankoipea, kevätkääryleitä sekä riisiä, jonka päälle edellä mainittuja lisukkeita ladottiin matkustajan toivomuksen mukaisesti. Ilmastointi vaunussa toimi myös koko matkan, yöllä ehkä liiankin hyvin, joten lämpimät vaatteet tulivat taas tarpeeseen.

Varhaisen sunnuntaiaamun usvassa junan ikkunasta kuvattua maisemaa.

Juna saapui Hanoihin sunnuntaina iltapäivällä noin puoli neljältä, 33 tunnin matkan jälkeen. Myös Hanoin rautatieasema vaikutti varsin vaatimattomalta ja laiturilta asemarakennukseenkin siirryttiin kiskojen yli, paikallisten osoittaman esimerkin mukaan. Välittömästi asemarakennukseen päästyäni rupesin selvittämään Kiinan junayhteyttä ja ilmoitustaululta kyseinen juna löytyikin sangen helposti. Tällä kertaa aikataulukin näytti olevan sama kuin jo aiemmin mainostamani internet-sivuston ennakkotiedoissa. Saigon – Hanoi -yhteyden aikataulut eivät nimittäin pitäneet vaikkakin junanumerot olivat netissä oikeat.

Lippumyyntihallissa toimintamalli oli sama kuin Saigonissakin, jossa vuoronumerolaite oli kyllä toiminnassa mutta numerot eivät vaihtuneet sillä paikalliset eivät niistä näytä juurikaan perustavan. Siispä, jälleen paikallisväestön esimerkkiä noudattaen jonotuslipun numerosta huolimatta vapaalle tiskille josta minut ohjattiin luukulle seitsemän. Tällä tiskillä lipun ostaminen Kiinan Nanningiin onnistuikin sangen kivuttomasti. Passin ja kunnossa olevan Kiinan viisumin lipunmyyjä halusi kuitenkin nähdä ennen lipun kirjoittamista. Juna lähtee Hanoista päivittäin 21:40 ja ostin siihen paremman makuuvaunuluokan lipun maanantai-illaksi hintaan 726 000 dongia eli noin 35 us-dollaria. Lipun hinnat oli muuten taululla ilmoitettu Sveitsin frangeissa. Olisikohan Vietnaimin ja Kiinan välisen junayhteyden hinnalle pyritty asiaa maiden välillä sovittaessa löytämään mahdollisimman puolueeton valuutta. Muuta syytä en ainakaan itse keksinyt.

Hanoissa tulen siis viettämään hieman yli vuorokauden. Mikäli kaikki sujuu ennakkosuunnitelmien mukaan seuraava hotellimajoittuminen olisi vasta Hong Kongissa. Väliin mahtuu useampi junayö. Saapa nähdä miten ennakkosuunnitelmat toteutuvat.

Tänään kuunnellaan:

CCR: Fortunate son

Koska edellisten postauksen merkeissä on niin perin helppo jatkaa. No, tänään ehkäpä hieman vähemmän ilmeistä. Edelleenkään tosin sodan tapahtumista ei ole näkynyt merkkiäkään, ellei sitten lasketa Hanoin katukojuissa näköjään myynnissä olevaa militaria-henkistä sälää.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Ensivaikutelmia Vietnamista

Pe 8.4.11 Ho Chi Minh City (Saigon, VN)

Jo eilen bussin ylitettyä Kambodzan ja Vietnamin välisen rajan oli ilmeistä, että saavuttiin selvästi vauraampaan maahan. Lähes koko matkan rajalta Saigoniin maisema oli jollain lailla urbaania ja peltomaisemaa näkyi melko vähän. Kieli, ja erityisesti kirjoitusasu kaikissa viitoissa ja kylteissä muuttui myös länsimaiseksi, sillä Vietnamissa käytetään vain latinalaisia aakkosia toisin kuin esimerkiksi Kambodzassa ja Thaimaassa, joiden kieli kirjoitetaan ensisijaisesti niiden omilla aakkosilla. Tiet muuttuivat myös paremmiksi ollen ajoittain nelikaistaisia, jollaisia Kambodzassa ei tainnut olla lainkaan.

Liikennettä Saigonin keskustassa (District 1). Autokanta kaupungissa on yllättävän hyvää.

Saigonissa on valtava määrä mopoja ja skoottereita ja teiden ylittäminen kaupungissa on ajoin haasteellista, liikennevirta kun ei tunnu lakkaavan lainkaan ja liikennevaloja ei kaikissa risteyksissä ole. Vaikka skoottereita saattaa tulla vastaan kadun vierustaa pitkin myös väärää kaistaa ajen, liikenne vaikuttaa silti jotenkin järjestäytyneemmältä kuin Kambodzassa tai jopa Thaimaassa. Ajoneuvoja on vaan todella paljon. Mielenkiintoista oli myös huomata, että kaupungissa ei näyttäisi olevan lainkaan kolipyöräisiä mopotakseja eli tuk-tukeja. Kaikki taksit ovat uudehkoja henkilö- tai tila-autoja ja niissä on taksamittarit, joita myös ainakin omien kokemuusteni mukaan käytetään. Jonkinainen osoitus kaupungin sivistystasosta tämäkin. Itse henkilökohtaisesti pidän tästä kovasti sillä mopotaksejen hintataso riippuu omista tinkimistaidoista ja on monesti korkeampi kuin mittaritaksin, joka kuitenkin on kyytinä mukavampi ja käytännössä aina ilmastoitu.

Kokonaisuutena Vietnam on ainakin tähän mennessä, Saigonin perusteella, ollut melkoinen yllätys positiiviseen suuntaan. Itse odotin ennakkokäsitysteni ja joidenkin kuulemieni huhujen perusteella jotain aivan muuta, ehkä osin vielä alkeelisempaa menoa kuin Kambodzassa. Tunnelma Saigonissa on kuitenkin sangen asiallinen ja joissain suhteissa kaupunki vaikuttaa, sanoisiko länsimaisemmalta tai eurooppalaisemmalta, kuin esimerkiksi suurkaupungit Thaimaassa. Toisaalta onhan Saigon Vietnamin suurin kaupunki ja varmaankin siten myös vaurain. Ja on myös syytä muistaa, että Vietnam on väestöpohjaltaan pinta-alaansa nähden valtava maa; ihmisiä Suomen kokoisessa maassa on yli 90 miljoonaa ja väkiluku lienee kasvussa.

Saigonilaisia viettämässä aikaa liikekeskustassa sijaitsevalla aukiolla. Kaupungissa on paljon puistoja ja ne on sijoiteltu luontevasti katuverkoston lomaan. Viheralueet vaikuttivat myös hyvin hoidetuilta.

Teoriassa Vietnam on myös kommunistinen maa, mutta käytännössä Vietnamin kommunismi näyttää kovin markkinataloushenkiseltä kuten Kiinassakin. Lenin ja Ho Chi Minh eivät tule ensimmäisenä mieleen kun katselee muodikkaasti pukeutuneita kaupunkilaisteinejä kikattamassa älypuhelimiinsa Pizza Hutissa. Saigonissa ei voi välttyä ajatukselta, että Vietnam tulee lähitulevaisuudessa olemaan Kaakkois-Aasian taloudellinen suurvalta. Ellei se sitä jo ole.

Hiljaisempi katu kaupungin keskustassa. Vanhempien rakennusten arkkitehtuuri on huomattavan eurooppalaistyylistä. Huomaa sähkötolppa ja sähköasennukset kuvan oikeassa reunassa. Vaikka muut asiat vaikuttaisivat kaupungissa olevan hyvässä järjestyksessä, sähkövedot on toteutettu tyypilliseen aasialaiseen tyyliin.

Tänään kuunnellaan, eilisten kommenttien hengessä:

Country Joe & The Fish; What are we fighting for

Tosin noista ajoista on jo 40 vuotta ja ainakaan vielä täällä ei ole näkynyt mitään niihin viittaavaa.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Linja-autoillen Kambodzasta Vietnamiin

To 7.4.11 Ho Chi Minh City (Saigon, VN)

Bussi Phnom Penhistä kohti Vietnamin Ho Chi Minh Cityä eli entiseltä nimeltään Saigonia lähti puoli yhdeksältä aamulla. Ilmeisesti kaupungissa ei ole varsinaista linja-autoasemaa vaan kullakin bussifirmalla on omansa, sillä parkkipaikka jolta linja-auto lähti oli sangen pieni ja kyseinen Mekong Express -nimeä kantava auto oli ainut bussi tontilla. Lipun hintaan sisältyi nouto hotellilta, joten lähtöpaikan löytäminen ja sinne pääseminen oli sangen vaivatonta. Matkalippuja busseihin näytti saavan ostaa lähes kaikista hotelleista ja Guest Houseista kaupungissa, mutta eräältä joenrantabulevardin poikkikadulta löytyi myös bussiyrityksen toimisto jossa lippu maksoi 12 dollaria. Ei siis hinnalla pilattu, matkan pituus kun kuitenkin oli seitsemän tuntia.

Mekong Express -bussi Phnom Pehnistä Saigoniin kuvattuna ennen lähtöä. Tällä kertaa ilmastointikin oli säädetty matkustamossa sopivaksi eikä päivän aikana tarvinnut palella.

Thaimaassa kaikki ainakin itse käyttämäni pidemmän matkan julkiset kulkuneuvot lähtivät aina myöhässä ja olivat perille päästyään vielä enemmän sitä. Pieni yllätys olikin, kun hotellille varttia vailla kahdeksaksi sovittu nouto oli ajoissa. Yritys mainosti kaikkia linja-autojaan japanilaisvalmisteisiksi ja bussi olikin sangen siisti. Myös palvelu oli hyvää ja kohteliasta. Tiedotus matkan aikana toimi myös hyvin, sillä bussiemäntä kuulutti kuulutuksensa myös englanniksi.

Tällä lossilla ylitettiin Mekong-joki. Alukseen mahtui hämmästyttävän monta bussia ja muuta ajoneuvoa. Matkustajat saivat (tai meidän piti) istua lauttamatkan bussissa.

Kambodzan ja Vietnamin rajalle bussi saapui puolen päivän jälkeen. Jo aamulla bussiyhtiön henkilökunta oli tarkastanut, että kaikki matkustajat olivat täyttäneet maahan tulon yhteydessä jaetun maastapoistumiskaavakkeen. Bussiemäntä keräsi kaikilta passit pois ennen rajaa ja ne palautettiin takaisin Kambodzan puoleisella raja-asemalla. Tässä vaiheessa kaavakkeet olivat hävinneet passin välistä ja matkustajat joutuivat vain käymään oman passinsa kanssa henkiökohtaisesti hakemassa tiskiltä poistumisleiman. Kaiken muun byrokratian lienee hoitanut kuljetusyritys.

Kun kaikki matkustajat olivat saaneet matkustusasiakirjansa leimattua noustiin taas bussiin, joka ajoi lyhyen matkan Vietnamin puoleiselle raja-asemalle. Autossa emäntä keräsi taas kaikkien passit pois ja bussin pysähdyttyä kehoitti kaikkia ottamaan kaikki matkatavaransa ja siirtymään sisälle tullirakennukseen. Sisällä odotti parinkymmenen minuutin epätietoisuus ennen kuin tiskiltä ruvettiin huutelemaan passin omistajien nimiä. Kaikki passit oli siis käsitelty kootusti ja kun sain oman passini käteeni, siihen oli leimattu 15 päivää maassaoloaikaa kuten pitikin. Ennen tullirakennuksesta poistumista matkatavarat piti vielä laittaa läpivalaisuhihnalle, mutta tämä tarkastus vaikutti pelkältä muollisuudelta. Kokoinasuudessaan rajanylitys oli siis sangen helppo ja bussiyhtiö näytti huolihtivan monesta rutiinista matkustajien puolesta. Niin ja tietysti, pitkästä aikaa, tällä kertaa ei tarvinnut kantaa huolta siitä pääseekö bussi rajan yli.

Bussimatkan Vietamin puoleinen osuus oli selvästi alkuosuutta lyhyempi ja perillä oltiin kolmen jälkeen iltapäivällä. Varsinaista linja-autoasemaa ei tuntunut Saigonissakaan olevan vaan matkustajat jätettiin jonkinlaisen aukion kupeeseen kaupungin keskustassa. Tämä lienee ollut vakiokäytäntö, sillä bussin taakse ilmestyi nopeasti rivi takseja. Siispä mittaritaksi alle ja liikenteeseen. Koska matka jatkuu junalla, järkevimmältä tuntui ottaa hotelli rautatieaseman lähettyviltä. Muutaman minuutin kävelymatkan päästä asemalta löytyikin hyvä ja siisti sellainen noin 15 Us-dollarin yöhintaan. Vartin taksimatka maksoi parisen dollaria ja se maksettiin paikallisella valuutalla (Dong). Vaikuttaisi siltä, etteivät dollarit ole täällä yleisesti päivittäisessä käytössä. Yhden Dongin arvo on muuten aika vähäinen, yksi Us-dollari on hieman yli 20 000 dongia. Nollia seteleissä siis piisaa.

Hei hulinaa. Bussin ikkunasta kuvattua liikennettä Saigoniin saavuttaessa.

Junaliput Hanoihin päätettiin hankkia välittömästi ja asemalla selvisikin, että osa lähipäivien parhaan luokan makuupaikoista oli myyty jo loppuun. Lyhyen pähkäilyn jälkeen matka varattiin lauantaiaamuna kello 6:30 lähtevään junaan jossa tilaa oli, ja joka olisi perillä Hanoissa kolmen jälkeen iltapäivällä sunnuntaina. Matkan hinta parhaassa makuuvaunuluokassa oli noin 50 euroa.

Myös paikalliset tuntuvat käyttävän kaupungista nimeä Saigon, vaikka virallinen nimi onkin Ho Chi Minh City. Koska yksinkertainen on kaunista, taidan jatkossa itsekin kutsua kaupunkia Saigoniksi.

Facebooktwittergoogle_plusmail