Lyhytpikavuoroilua

Pe 1.4.11 Sihanoukville (KH)

– Editoitu 5.4.11 (Lisätty kuvat)

Ajokki Royal starttasi Thaimaan Pattayalta aamuhämärissä ja liikkeellä oltiin jo heti kuuden jälkeen. Suuntana oli tällä kertaa Kambodza, joten ei liene enää syytä puhua enää Pikavuorosta Bangkokiin. Matkalle lähdettiin tällä kertaa pienellä porukalla sillä lähtijöitä oli vain viisi: kuskin lisäksi kaksi alkuperäisen pikavuoron matkustajaa sekä kaksi uutta, Thaimaassa lomaillutta suomalaista. Itäisestä Thaimaasta rajan voi ylittää ainakin kahdessa paikassa, pohjoisemmassa sijaitsevan Poipetin kaupungin kupeesta sekä aivan rannikolla sijaitsevasta Tratin kylästä. Kambodzan pikavuoron reitti kulki tällä kertaa rannikkoa myötäillen Tratin kautta.

Noin parin sadan kilometrin matka vehreän ja hieman kumpuilevan maaston halki rajakylään sujui puolipilvisessä säässä ilman erityisiä ongelmia ja perillä raja-asemalla oltiin yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Raja-asemalla tunnelma oli sangen rento ja Thaimaasta poistuminen sujui sekä matkustajien että auton osalta ilman ongelmia. Matkatavaroita tai autoa ei tarkistettu mitenkään ja todennäköisesti rajan ylikin olisi voinut kävellä näyttämättä passiakaan, sen verran epävirallisen oloiselta toiminta vaikutti.

Kuva Thaimaan ja Kambodzan rajalta, raja-asemien väliltä. Raja-asemat sijaitsevat hienossa paikassa meren rannalla.

Kambodzan puoleisella raja-asemalla sama leppoisa tunnelma jatkui. Suomalaiset tarvitsevat maahan viisumin, mutta sen sai ostaa rajalta. Rajaa oli ylittämässä samoihin aikoihin useita muitakin länsimaisia reppumatkailijoita. Viisumin hankkiminen sujui sangen helposti, mutta tälläkin kertaa, kuten taannoin Kiinan lähetystössä, oli rajakopin ulkopuolella pyörivistä henkilöistä vaikea erottaa viranomaisia yksityisitä viisuminavuntarjoajista. Käytimmekin suosiolla näistä erään palveluksia ja viisumi tuli maksamaan tällä kertaa 1200 thaimaan bathia. Saman tuntuivat muutkin länsimaiset matkailijat maksavan, vaikkakin viisumiin todellinen hinta oli ainakin viime syksynä ollut 20 us-dollaria. Nyt siis maksoimme lähes kaksinkertaisen hinnan. Aina näistä asioista ei jaksa vääntää ja nyt ainakin viisumin eteen ei tarvinnut tehdä itse mitään, vaan kaiken kaavakkeiden täytöstä lähtien hoiti edellä mainittu asiamies. Puolen tunnin istuskelun jälkeen kaveri toimitti viisumilla varustetut passit takaisin leimattuna ja homma oli henkilömatkustajien osalta selvä.

Linja-auton maahan saaminen vei jonkin verran enemmän aikaa. Suurin syy tähän oli se, että autotullausasioista vastannut virkamies oli kuulemma kotona nukkumassa, ja hänen paikalle saapumisensa vei lähes tunnin. Odotellessa miehen saapumista paikalle eräs rajalla pyörineistä poliisiupseereista kiinnitti huomiota bussin tuulilasiin Laosissa teipattuihin Suomen ja Thaimaan lippuihin. Koska Kambodza ja Thaimaa ovat maina melko huonoissa väleissä, Thaimaan lippu herätti poliisissa närää. Siispä autotullin virkamiestä odotellessa tarrat revittiin poliisin mieliksi tuulilasista pois. ”We love the king” -teippaus sai lasiin jäädä, sillä myös Kambodza on kuingaskunta joten tämä ei poliisia tuntunut häiritsevän.

Tullin virkamiehen saavuttua paikalle selvisi, että ajoneuvon dokumenteista puuttui taas eräs todistus, jota ilman autoa ei maahan saisi tuoda. Puolen tunnin neuvottelun ja pienen tullimaksun maksamisen jälkeen bussi kuitenkin päästettiin maahan. Minkäänlaista paperia tai leimaa tullista ei kuitenkaan suostuttu antamaan ja ilmeisesti auton maahan tuloa ei myöskään kirjattu ylös mihinkään. Tämä oli sekä hyvä että huono asia, sillä mikäli bussi pysäytettäisiin maassa poliisin toimesta tiedossa olisi varmaankin sakkoja ja muita ongelmia. Toisaalta kun bussin sisääntuloa ei kirjattu mihinkään se voisi tarvittaessa olla Kambodzassa kuinka kauan tahansa viranomaisten sitä tietämättä. Maasta poistuessa edessä lienee kuitenkin taas edessä jonkinlainen maksu, tapahtuipa se sitten viikon kuluttua tai vasta puolen vuoden päästä.

Tietä Kambodzassa. Ajamamme päätiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa.

Rajalta oli tarkoitus ajaa suoraa maan pääkaupunkiin Phnom Pheniin. Alkumatka oli melko mäkistä ja vei odotettua enemmän aikaa. Niinpä illan lähestyessä suunnitelmaa muutettiin ja bussilla päätettiin ajaa Sihanoukvillen rantakaupunkiin, vaikka se tiesikin seuraavaksi päiväksi yli viidenkymmenen kilometrin ajamista takaisin samaa tietä matkalla maan pääkaupunkiin. Perille saavuttiin kahdeksan jälkeen illalla ja pienen pyörimisen jälkeen pienehkön kaupungin Victory Hill -nimisestä osasta löydettiin mainio hotelli 15 dollarin yöhintaan. Hotellilla oli jopa vartioitu parkkipaikka ja se sijaitsi paikallisen poliisikasarmin vieressä, joten bussin turvallisuudestakaan ei tarvinnut yön aikana kantaa huolta.

Päivällä kuvattua Sihanoukvillen Victory Hillin baarialuetta. Iltayöstä meno oli tälläkin kadulla hieman riehakkaampaa muistuttaen käsitystäni villin lännen kaupungista jossa sheriffi on lynkattu.

 

La 2.4.11 Phnom Penh (KH)

Matkaa pääkaupunkiin oli alle kolme sataa kilometriä ja sitä lähdettiin taittamaan lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen yhdeltä iltapäivällä. Aamupäivä oli sangen kuuma mutta loppujen lopuksi yllätykseksemme autossa sisällä lämpötila pysyi matkan aikana jossain määrin järjellisissä lukemissa ollen vain hieman yli kolmekymmentä astetta. Tie Sihaunoukvillestä Phnom Penhiin oli melko hyvä ja liikenne sillä oli kohtuullista, joten matka sujui vehreissä maisemissa melko ripeästi. Ajoittaista hidastelua aiheuttivat välillä hitaasti kulkeneet rekat sekä tiellä vaellelleet lehmät. Kambodza näyttikin olevan ensimmäinen Pikavuoromaa, jossa eläimien kanssa sai ajaessa olla tarkkana. Jatkuvasti näitä hidasteita ei kuitenkaan ollut, joten keskinopeus pystyttiin pitämään melko korkeana.

Julkista liikennettä Kambodzassa. Joitakin kymmenniä kilometrejä ennen pääkaupunkia vastaavanlaisia kimppakyytejä tuli vastaan kymmenittäin. Liekö lauantain työvuorot loppuneet jossain tehtaassa.

Phnom Penhin ruuhkaiselle kaupunkialueelle saavuttiin ennen kuutta alkuillasta. Olimme tavanneet jo rajalla erään suomalaisen joka omistaa hotellin kaupungissa ja sopineet tulevamme sinne päästyämme kaupunkiin. Osoite siis oli tiedossa. Paikallisilta taksikuskeilta pysähdyttiin aika ajoin kysymään reittiä, mutta tästä huolimatta (tai juuri sen takia) olimme pian eksyksissä. Eräästä liikkeestä löytyi kuitenkin alle parikymppinen englanninkielen taitoinen poika, joka tuntui tietävän paikan ja lupautui lähtemään oppaaksi kyytiin. Tämän jälkeen loppumatka hotellille sujuikin ilman kommelluksia ja perille päästiin kahdeksan jälkeen illalla. Hotellin eteen oli varattu valmiiksi pysäköintitilaakin, joten parkkeerauskin oli tällä kertaa suhteellisen yksinkertainen operaatio.

Ruuhkaa Phnom Pehnin laitamilla. Täällä harhaillessa aikaa paloi parisen tuntia.

Ajokin kohtalo ratkennee toivottavasti lähipäivinä. Sille koitetaan etsiä Phnom Penhistä pitkäaikaisparkkipaikkaa ja myös auton myyminen on edelleen mahdollisuus. Kaupungissa asuvien suomalaisten kautta oli jo ennen kaupunkiin tuloa saatu yhteys joihinkin paikallisiin, jotka olivat ainakin alustavasti kiinnostuneet tulemaan katsomaan bussia ostomielessä.

Tänään kuunnellaan, koska onhan tämä pakko tänne linja-autoiluhengessa laittaa:

Simo Salminen; Alle lujaa

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kiinan viisumia hakemassa

Ke 30.3.11 Bangkok (TH)

Yön läpi ajanut linja-auto saapui Bangkokin Chatuchakin valtaisaan bussiterminaaliin ennen seitsemää aamulla. Ilokseni totesin, että vaikka sää oli pilvinen ja läpötila Bangkokin mittakaavan mukaan alhainen, niin enää ei satanut. Tätä onkin odotettu. Alkuperäinen, ainakin minulle ilmoitettu saapumisaika oli viideltä aamulla, mutta ottaen huomioon alkumatkan vaikeudet myöhässä oltiin loppujen lopuksi sangen vähän. Alkuillasta satoi nimittäin edelleen rankasti ja maisemat auton ulkopuolisessa pimeydessä sekä ajoin myös tiellä muistuttivat enemmän vesistöä kuin moottoritietä. Pysähtelyä ja jonotusta oli paljon, sillä välillä moottoritien toinen puoli oli kokonaan suljettu ja toisellakin arviolta ainakin parikymmentä senttiä vettä. Reitti meni onneksi lähes suoraan kohti pohjoista ja puolilta öin sade oli jo lakannut ja tiekin lähes kuiva. Ellei sade maan eteläosissa pian lakkaa, en kadehdi sieltä pois haluavia. Tilanne, jossa sieltä ei ainakaan teitä pitkin pääse mihinkään, on varmasti jo käsillä.

Kuva yöbussin ohjaamosta kuvattuna matkustamoa ja ohjaamoa erottaneen lasioven läpi. Kovin on koreaa. Huomaa erityisesti vaihdekepin ja hallintaviiksien koristeet.

Eilisen ja linja-automatkan jatkosuunnitelmmiani mietittyäni havahduin siihen tosiasiaan, että mikäli haluankin mennä maitse Kambodzan ja Vietnamin kautta takaisin Kiinaan (kuten viimeisin suunnitelma on alkanut mielessäni muotoutua) tarvitsen sinne viisumin. Netissä asiaa tutkittuani totesin, että se on tehtävä Bangkokissa ja välittömästi, sillä mikäli seuraavalle Pikavuoron etapille perjantaiaamuna haluan ehtiä on asialla kiire. Kambodzasta tai Vietnamista Kiinan viisumia on ilmeisesti vaikeaa tai jopa mahdotonta saada.

Siispä, tuumasta toimeksi. Vähän aikaa linja-autoasemalla ihmeteltyäni jätin tavarat asemalle säilytykseen ja hyppäsin taksiin. Matka lähetystölle kesti Bangkokin aamuliikenteessä lähes tunnin ja perille saavuttuani kello oli varttia yli yhdeksän (kyyti muuten maksoi noin kaksi ja puoli euroa, en edelleenkään ymmärrä millä Bangokin taksikuskit elävät). Lähetystö oli auennut tasan yhdeksältä. Sisään pääsi suurpiirteisen turvatarkastuksen jälkeen ja siellä odotti melkoinen hulina. Ihmisiä toisessa kerroksessa sijainneessa viisuminhakusalissa oli satoja. Välittömästi sisään päästyäni minua lähestyi siististi pukeutunut kolmikymppinen mies, joka rupesi välittömästi opastamaan ja neuvomaan kuinka prosessi hoituu. Hän antoi minulle kaavakkeen ja merkitsi siihen täytettävät kohdat sekä halusi nähdä valokuvan, jota olin hakemukseen ajatellut. Näytin mustavalkoisen passikuvan, joka ei olisi ilmeisesti kelvannut, sillä kaveri opasti minut lähetystön lähellä sijainneeseen valokuvaamoon. Täältä sainkin värikuvat nopeasti muutamalla eurolla.

Minua oli jo etukäteen varoitettu näistä kaavakkeentäyttökonsulteista, joten olin netistä ottanut selvää haluamani viisumityypin hinnan (2 850 bath) ja kirjoittanut sen ylös. Sama hinnasto oli itse asiassa teipattu myös lähetystön oveen. Niinpä valokuvaamosta palattuani rupesin neuvottelemaan avustajani kanssa viisumin hinnasta. Hän lupaili minulle pikaviisumia neljäntuhannen kohtuulliseen hintaan. Tässä vaiheessa näytin hänelle ylös kirjoittamaani hintaa ja kysyin kohteliaasti mitä lisäarvoa hänen palvelustensa käyttäminen minulle toisi, osaanhan toki täyttää kaavakkeet itsekin. Tähän hän ei osannut vastata ja poistuikin nopeasti etsimään uusia asiakkaita.

Saatuani kaiken edellämainitun tehtyä ja vihdoin otettua vuoronumeron kello oli jo yli kymmenen. Numeroita ennen omaani oli yli kaksi sataa. Aloin jo hieman ahdistua koska oveen oli merkitty toimiston sulkemisajaksi 11:30. Luukkuja oli kuitenkin monta ja jono lyheni yllättävän nopeasti. Kaikki sisäänpäästetyt asiakkaat myöskin palveltiin ja itse pääsin tiskille vähän ennen puolta päivää. Tyttö tiskin takana otti passin ja hakemuskaavakkeen ja kehoitti tulemaan hakemaan ja maksamaan viisumin kello 15. Mitään muita dokumentteja tai papereita ei ainakaan minulta kyselty. Sain jälleen kerran sen vaikutelman, että Euroopan Unionin passi on maailman mittakaavassa loppujen lopuksi kovaa valuuttaa ja pohjoismaiden passit vieläpä varmaankin siellä kärjessä.

Bangkokin eräs metroasema. Metro kulkee vain kahdella linjalla eikä sillä pääse siten suurkaupungin kaikkiin osiin mutta uusi se on ja siisti. Automaattiovilla varustetut lasiseinät erottavat kiskot laiturista.

Kolmen tunnin kuluttua palasinkin ja viisumi oli valmis, ilman mitään ongelmia. Koko homma oli hämmästyttävän helppoa ja nopeaa. Joku oli internetissä kirjoittanutkin, että koko Kiinan Bangkokin lähetystö on ensisijaisesti valtaisan tehokas rahantekokone ja siltä se totisesti vaikuttikin. Sivumennen sanoen viisumihinnastossa pisti silmään oma sarake Usan kansalaisille. He joutuvat maksamaan viisumista yli kaksinkertaisen hinnan verrattuna minkään muun maan asukkeihin ja täyttämään lisäksi kaavakkeet kahtena kappaleena. Täytyy melkein ihailla kiinalaisia, sillä vaikka pääosa Amerikan tuotannon työpaikoista on jo nykyään Kiinassa ja Usa on valtiona korviaan myöten veloissa Kiinalle, silti Yhdysvaltojen yksittäisiä kansalaisiakin vielä kyykytetään mikäli he sattuisivat Kiinaan haluamaan. No, oikeastihan viisumihintaan liittynee jokin poliittinen erimielisyys, mutta silti.

Kiinan pikaviisumi kahdella maahantulolla järjestyi alle neljässä tunnissa ja maksoi noin 70 euroa. Tällä pääsee tarvittaessa kahdesti Kiinaan ja molemmilla kerroilla siellä voisi viettää 30 päivää.

Tänään kuunnellaan, jälleen:

Johnny Cashia; God’s gonna cut you down

Koska se vaan on niin hyvää. Ja tosiaan, Johnny RIP.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Suunnitelmamuutoksia myrskyisessa Phuketissa

Ti 29.3.11 Phuket (TH)

Tana aamuna olin aikeissa lahtea pitkanmatkan linja-autolla etelaan, kohti Singaporea. Aamu valkeni erittain tuulisena ja rankkasateisena. Lipun varaaminen ja jarjestelyt (jotka talla kertaa tein englantilaisen kaverin pyorittamasta matkatoimistosta) sujuivat eilen jopa liiankin hyvin ja helposti, joten aavistelin, etta jotain voi menna viela pieleen.

Aamulla, ensimmaisen osuden minibussin saavuttua majapaikkaani sainkin kuulla kuskilta, ettei Etela-Thaimaaseen ajaminen onnistu tanaan. Huomenna kuulemma onnistuisi. Saatilaa katsellessani moinen lausunto tuntuu aika rohkealta, silla pahoin pelkaan, etta koko Phuket on kohta motissa. Siispa, takaisin matkatoimistoon pahkailemaan uutta peliliiketta. Siella selvisi, etta Etela-Thaimaa on tosiaankin jo jonkinlaista katastrofialuetta ja vaikka tasta johonkin hieman etelammaksi paasisikin, jossain todennakoisesti jaisi jumiin. Esimerkiksi Koh Samuin saarella olevat matkailijat ovat kuulemma motissa eivatka paase saarelta pois.

Lyhyen miettimisen jalkeen paatin varata lipun tanaan iltapaivalla lahtevasta yobussista Bangkokiin, silla sinne pitaisi viela taalta paasta. Epailen pahasti, etta huomenna vaihtoehdot Phuketista pois matkustamiseen ovat viela vahaisemmat kuin tanaan. Suuntana on siis pohjoinen. Taidanpa lahtea sitten kaymaan vaikka Kambodzassa, sinnehan muistaakseni ajaa Pattayalta ainakin yksi pikavuorobussi.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Sääjuttuja

Ma 28.3.11 Phuket (TH)

Viime ajat eteläisessä Thaimaassa ovat olleet sään suhteen niin poikkeuksellisia että ne ovat ilmeisesti ylittäneet uutiskynnyksen jopa joissain Suomen medioissa. Vettä onkin satanut omalla matkareitilläni ainakin viimeisen viikon. Päiviin on yleensä mahtunut muutamia tunteja sateetontakin aikaa, mutta pääosin vettä on tullut paljon. Täällä Phuketissa, kuten myös aiemmin Koh Samuilla sade on vieläpä ollut sangen rankkaa. Jotkut kaduista ovat täälläkin veden vallassa, mutta ilmeisesti taloihin vettä ei Patong Beachillä ole vettä pahemmin päässyt, kuten joillain alueilla taannoisen linja-automatkani varrella jossa rakennukset olivat suorastaan veden alla. Thaimaan pientaloarkkitehtuuri ei pahemmin suosi kellareita, vaan pikemminkin talot rakennetaan näkemäni mukaan monesti tolppien varaan selvästi irti maan pinnasta. Tulvimisesta lienee siis aiempaakin pitkällistäkin kokemusta kun se on vaikuttanut rakennusperintöönkin. Toinen syy irti maasta rakentamiseen tosin saattavat olla erilaiset eläimet.

Vettä kadulla Patong Beachin keskustassa sunnuntaina.

Autiota hiekkarantaa. Harmaat sadepilvet ovat viime päivinä roikkuneet ajoittain aika matalalla.

Sää on luonnollisesti yleinen keskusteluaihe, ja siitä onkin tullut keskusteltua monenkin paikallisen sekä Thaimaassa paljon aikaa viettäneiden tai asuvien länsimaisten kanssa. Konsensus tuntuu olevan, että sään ei pitäisi todellakaan olla tälllainen tähän aikaan vuodesta ja säätila on tänä keväänä jotenkin sekaisin. Pikemminkin nyt pitäisi olla vuoden lämpimin aika. Monesti keskusteluissa ovat tulleet esille myös viimeaikaiset luonnokatastrofit Japanissa ja hiljattainen maanjäristys Thaimaan pohjoisrajan tuntumassa. Laihaa lohtua myrskyisässä ilmastossa, osin tulvienkin keskellä asusteleville tarjonnee ajatus, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Sunnuntaina sää näytti aamupäivällä olevan jo parantumassa. Aurinkoisella säällä maisemat ovat vaikuttavia eikä Phuketin suosio lomakohteena ihmetytä.

Sääennusteita tutkittuani ja muutaman päivän sateenvarjo kädessä vaelleltuani päätin jatkaa matkaa ja tehdä tällä kertaa rivakan siirtymisen kohti etelää. Saapa nähdä, millainen kokemus on edessä oleva lähes vuorokauden bussimatka. Toisaalta tässähän ei oikeastaan ole mitään uutta. Tuttua puuhaa. Tai ainakin olisi jos linja-auto olisi suomalainen.

Tänään kuunnellan:

Bon Dylan; Subterranean homesick blues

Koska ”You don’t need a weather man to know which way the wind blows”

Facebooktwittergoogle_plusmail