Kahdeksan uutta maata ja kymmenisen viikkoa – mitä jäi käteen?

Nyt, noin viikon kuluttua paluusta, lienee sopiva aika tehdä henkinen osatilinpäätös joulukuun puolessa välissä alkaneesta ja hieman toistakymmentä maata itäisessä Euroopassa ja Aasiassa käsittäneestä reissusta. Mitä opin? Mitä jäi käteen? Mihin palaisin? Seuraavassa joitakin ajatuksia aiheesta.

Paluu arkeen. Lumitöitä tiedossa. Liputus oli kaunis ele, muttei toki valtakunnallisesti olisi tarvinnut...

Kovin talviselta, alkuun pakkasen, lumen ja yöjunien värittämältä alkumatkalta mieleen jäivät parhaiten Kiova ja Georgian pääkaupunki Tbilisi, vaikkakin sää oli jo siellä hieman Valko-Venäjää ja Ukrainaa inhimillisempi. Väittäisin tosin, että lämpötila ei kuitenkaan ollut ainoa syy siihen, että Georgia tuntui poikkeuksellisen kiinnostavalta maalta. Sinne voisin palata, kuten Ukrainaankin, olihan myös Kiova minulle jossain määrin positiivinen yllätys. Ja se Tshernobylkin jäi tällä kertaa katsomatta, joten palattavahan sinne ehdottomasti on.

Itäisen Euroopan ja Etelä-Kaukasuksen jälkeen tekemäni viiden päivän pysähdys Arabiemiraatteihin ei myöskään ollut lainkaan hullumpi koukkaus. Tähän mielikuvaan tosin saattoi vaikuttaa paljonkin ilmasto, joka vuoden vaihteen tietämillä oli Dubaissa erinomaisen miellyttävä. Tasokas hotelli ei myöskään haitannut. Mielenkiintoinen, vaikka varmaan hyvin inhimillinen ilmiö, tämä. Olen aiemminkin huomannut mieluisan majapaikan jättävän helposti leimansa mielikuvaan koko paikasta. Näin ainakin kun kyseessä ovat lyhyehköt vierailut.

Loppumatkan maista oikeastaan kaikki olivat helppoja ja miellyttäviä maita matkustaa ja vierailla. Etelä-Koreaan, Japaniin ja Taiwaniin matkustaisin mieluusti uudestaan. Tässäkin maailmankolkassa kannattaa vierailuajankohta tosin valita paremmin kuin itse sen teimme. Varsinkin kahden ensin mainitun maan kyseessä ollen talvi ei ole lämpötilojen ja sään kannalta paras vuodenaika. Välillä paleli ja tuuli kävi luihin ja ytimiin. Taiwanissa sen sijaan säät olivat jo sangen mainiot ja muutenkin tästä saaresta jäi hyvin positiivinen kuva. Säänköhän takia taas, kuka tietää.

Sokeriksi pohjalle jää, mikäs muukaan kuin Kiina. Kiina, tuo valtava valtio jossa jostain syystä olen viime vuosina tullut matkailleeksi yhteensä kuukausia. Jos joku kysyisi miksi, en oikein osaisi vastata. Suhteeni tähän maailman väkirikkaimpaan (kai se on sitä vielä?) valtioon on perin ristiriitainen. Toisaalta maan silkka koko ja kehitysvauhti on sangen vaikuttava. Tavallaan pidän myös kiinalaisesta hyvin pragmaattisesta ja toimeen tarttuvasta mielenlaadusta, joka ei omien kokemusteni mukaan tunnu pahemmin sisältävän ihmeellisiä aasialaistyylisiä kunniakäsityksiä tai kasvojenmenetyspelkoja. Suoraa porukkaa. Voisin myös jotenkin kuvitella, että kiinalainen huumorintaju saattaisi osua yhteen omani kanssa. Vaikka pelkkää arvailuahan tämä on.

Moni kiinalainen kantaa mukanaan tämänkaltaista teepulloa. Katselin tilannetta aikani ja tulin siihen tulokseen, että haluan itsekin moisen. Tämä on taiwanista ostettu pro-malli. Huolestuttavaa. Olenko kiinalaistumassa?

Mutta sitten taas toisaalta. Kiina on raskas paikka, varsinkin pidemmän päälle. Maan silkka kiinalaisuus ja –maisuus alkaa nimittäin ennen pitkää musertaa satunnaista matkailijaa henkisesti alleen, tai näin ainakin itse olen asian kokenut. Monet asiat ovat kuten länsimaissa, mutta monet eivät. Ja selvää on, että Kiina ei tule matkailijan mieleiseksi muuttumaan, pelkästään jo valtavan mittakaavansa ja väkimäärän takia. Liika on liikaa ja sitä Kiina tosiaan välillä on. Liikaa.

Kiinan pienemmät matkan aikana nähdyt miljoonakaupungit olivat juuri sitä, mitä niiden oletinkin olevan. Peruskiinaa. En voi enää edes väittää muistavani kaikkia Hong Kong – Shanghai –välille osuneiden parin miljoonan asukkaan kaupunkien nimiä. Itse Shanghai sen sijaan oli sitä mitä odotinkin, eli Kiinan kaiketi länsimaishenkisin metropoli. Pidin kaupungista, jopa paljon. Saasteista huolimatta Shanghaissa oli helpompi hengittää kuin muualla Kiinassa, niin sanoakseni.

Loppujen lopuksi Pekingin ja muiden pienempienkin kaupunkien ilmansaasteet oli kiintoisaa nähdä käytännössä, varsinaisia paljon puhuttuja Kiinan ympäristöongelmia kun en ole kokenut aiemmin varsinaisesti suuremmassa mittakaavassa nähneeni. Sääli vain ihmisiä jotka noissa kaupungeissa joutuvat tuulettomana aikana pidempiä aikoja oleilemaan, saati sitten asumaan.

Paluu sorvin ääreen.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Loppusuora häämöttää – viimeiset mietteet Taipein lentokentältä

Ti 26.2.2013, Taipei (TW)

Taipei alkaa olla paketissa, kuten oikeastaan koko tämänkertainen reissukin. Kirjoitan tätä nimittäin Taipein kansainvälisellä lentokentällä odotellessani ensimmäistä lentoa niistä kolmesta jotka toivoakseni vievät minut Hong Kongin ja Istanbulin kautta Helsinkiin. Edessä on siis välilaskuineen hieman yli 23 tuntinen lentelyurakka, mikä lienee yhtä lystiä kuin mannertenväliset lennot aina. Tällä kertaa ei tosin tarvitse kiukutella turvatarkastusjonoista, sillä Taipein kentällä niitä ei tänään ollut käytännössä lainkaan. Lippu maksoi muuten pari viikkoa sitten sitä netistä ostaessani noin 570 euroa, joka oli vähemmän kuin alkuun kuvittelin.

Taipei yläilmoista. Huomaa tornin varjo.

Taipeissa kului siis lähes viikko, joten nähtävyyksienkin tutkailuun jäi aikaa. Maailman nopein henkilöhissi nousee nopeimmillaan 60 kilometriä tunnissa ja sen kori on muotoiltu aerodynaamisesti erinäisten värinöiden ehkäisemiseksi. Tiedän tämän koska tulin mainitulla hissillä matkustaneeksi. Kyseessä oli tietenkin kaupungin maamerkki Taipei 101, jonka muihin kiinnostaviin yksityiskohtiin kuuluu tornin keskellä, huipun läheisyydessä sijaitseva valtaisa massaheiluri, jonka tarkoitus on toimia tarvittaessa vastavoimana rakennusta heiluttaville maanjäristys- ja taifuuniluokan tuulikuormille. Heiluria pääsi katsomaankin.

Heiluri Taipei 101:n huipulla. Mittakaavasta saa käsityksen kun palloa vertaa ihmisiin ylävasemmalla.

Taipei 101 on muuten myös arkkitehtonisessa mielessä suosikkini tällä matkalla näkemistäni torneista ja pilvenpiirtäjistä. Ehkäpä tornin bambumainen orgaanisuus miellyttää silmääni enemmän kuin avaruusaikaa henkivät lasisärmiöt tai se yleinen äärimmäinen modernismi, jota monet korkeat rakennelmat tuntuvat edustavan.

Bambun syöminen on pandan työ. Kuvassa meneillään sekunnin tauko.

Taipein eläintarha on suuri eikä siellä ole pulaa palveluista, lepopaikkoja, saniteettitiloja ja automaatteja tai kioskeja kun tuntui olevan joka nurkassa. Sekin tuli siis nähtyä, sillä kaiketi yksi eläintarha matkaa kohden lienee aina paikallaan. Vuosi sitten se oli Melbournen vastaava, jossa tutuksi tulivat ainakin hyperaktiivinen vesinokkaeläin ja flegmaattinen koala. Pikavuoron pandabongareille – jos tätä satutte lukemaan – voin todeta että nyt kyseinenkin elukka on sitten nähty, jopa kahtena kappaleena. Kuvittelin pandat laiskoiksi, mutta vielä mitä; ainakin bambunsyömähommassa näytti nimittäin olevan suorastaan maanisia piirteitä.

Tänään kuunnellaan:

Simon & Garfunkel – At The Zoo

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Taipeista

Su 24.2.2013, Taipei (TW)

Taiwan, tai viralliselta nimeltään Kiinan Tasavalta, on poliittisessa mielessä kiintoisa paikka. Se nimittäin toimi Kiinan sisällissodan hävinneiden ”valkoisten” viimeisenä pakopaikkana 1940-luvulla ja kommunistinen Manner-Kiina pitää sitä yhä yhtenä maakuntanaan. Taiwanilaiset ovat tietenkin asiasta eri mieltä ja käytännössä maa onkin ollut itsenäinen valtio aina sodan päättymisestä lähtien, vaikka sitä juuri mikään muu valtio (mukaan lukien Suomi) ei ole virallisesti tunnustanutkaan, epäilemättä juuri kommunistisen Kiinan painostuksesta johtuen. Taiwanin valtiollisen aseman tunnustaneet maat ovat tyypillisesti kolmannesta maailmasta ja jos arvata pitäisi, ovat Taiwanilaiset varmaankin enemmän tai vähemmän ostaneet nämä tunnustukset, investoinneilla tai erinäisin lehmänkaupoin.

Kiina-nimisiä valtioita on siis oikeastaan käytännössä maailmassa kaksi, kommunistinen ja kapitalistinen sellainen. Tai ehkäpä nykyään oikeampi määritelmä olisi totalitaarinen ja demokraattinen sellainen, Manner-Kiinaa kun ei nykyään oikein voi kommunistiseksi kutsua.

Taipei 101, maailman toiseksi korkein rakennus. Jostakin syystä tämän matkan varrelle on sattunut viljalti näitä ennätystorneja ja -piirtäjiä.

Taipeissa näiden Kiinojen ero näkyy oikeastaan siinä, että yleistunnelma lienee lähempänä Koreaa ja Japania kuin Manner-Kiinaa, vaikka lähes koko väestö onkin kiinalaista alkuperää ja puhuu mandariinikiinaa. Maa oli myös ennen toista maailmansotaa vuosikymmeniä Japanin miehittämä, mikä varmaankin on jättänyt oman leimansa moneenkin asiaan täällä. Kiinasta taasen katukuvassa muistuttaa vaikkapa suuri skootterien ja kaksipyöräisten määrä liikenteessä, Koreassa ja varsinkin Japanissa niitä kun oli selvästi vähemmän.

Puistonäkymää.

Olin varannut Taiwaniin kuusi päivää, mikä on yleisesti ottaen ollut matkojeni mittakaavassa pitkä aika ainakaan yhdessä paikassa vietettäväksi. Alun perin ajatus saaren kiertämisestä houkutteli, onhan tapanani aiemmin ollut ajaa vierailemani saaret ympäri jonkinlaisella vuokra-ajopelillä. Taipeihin päästyäni laiskuus (vai oliko se järki?) kuitenkin voitti. Kaupunki on vaikuttanut miellyttävältä ja viihtyisältä paikalta viettää aikaa ja nyt sunnuntaina, kaksi yötä ennen tiistaina lähtevää lentoa Helsinkiin, ei aika ole suinkaan tullut pitkäksi. Näkemistä ja ihmeteltävää on riittänyt.

Kansallinen konserttitalo, aivan Taiwanin suuren miehen Chiang Kai-shekin muistomerkin vieressä.

Toisaalta saari on hyvin vuoristoinen ja maisemat sisämaassa ovat epäilemättä hienoja, kohoavathan korkeimmat huiput saaren keskiosissa lähes neljään kilometriin. Nyt ne jäävät näkemättä. Mutta ainahan on seuraava kerta, sillä tähänastisten kokemusten perusteella sellainen saattaa hyvinkin tulla. Voisin mielelläni tulla tähän Kiinaan toistekin.

Ensimmäisten päivien harmaudesta ja ajoittaisista sumunkaltaisista tihkusateista huolimatta sääkin on suosinut. Palelemaan ei ole joutunut, sillä matalimmillaankin lämpötila on tainnut olla +16 C. Tänään aurinkokin jo paistaa ja lämpöä on reilusti yli parikymmentä astetta. Osaan hyvin kuvitella, että kesäaikaan täällä saattaa olla melko hiostavaa, nytkin kun ilma lienee sangen kosteaa.

Taipein metro, kuvattuna tässä ruuhka-ajan ulkopuolella. Välillä porukkaa on todella paljon.

Kyltti metrosta. En tietääkseni ole ainakaan vielä joutunut näiden toimien kohteeksi, mitä sitten lienevätkään. Sanamuodosta mieleen tulevat ensimmäisenä kyynelkaasu ja mellakkapoliisit. Tuskin kuitenkaan näin.

Hintataso tuntuu Taipeissa olevan selvästi halvempi kuin Japanissa vaikkakin näppituntumalta sanoisin, että Manner-Kiinassa lienee kuitenkin hieman edullisempaa kuin täällä. Big Mac -hintavertailuindeksiä en ole tullut tehneeksi, mutta ero metrolippujen hinnoissa kertonee jotain. Taipeissa metrolla ajaa Tokioon verrattuna keskimäärin alle puoleen hintaan peruslipun maksaessa puolesta eurosta vajaaseen euroon.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kotimatkan ensimmäinen etappi – Tokiosta Taiwaniin

To 21.2.2013, Taipei (TW)

Ei mitään viimeisiä – sillä huomasinhan liian myöhään otsikoineeni kaksi edellistä juttuani turhan samankaltaisesti – tällä kertaa, vaan pitkästä aikaa ensimmäinen sen sijaan. Lento, nimittäin. Edellisen kerran taisin lentää päivää ennen vuoden vaihdetta Dubaista Kiinaan. Yli puolitoista kuukautta on siis taas kulunut pintateitse matkaillen, busseilla, junilla sekä erilaisilla laivoilla. Olisin varmaan pyrkinyt Taiwaniinkin meriteitse jos se vain olisi ollut mahdollista. Ilmeisesti näin olikin vielä muutama vuosi sitten, mutta käsittääkseni laivayritys kaatui vuoden 2008 talousromahduksen seurauksena. Mokomat Wall Streetin pankkiirit, tämänkin pilasivat.

Voitaneen siis sanoa kotimatkan virallisesti alkaneen astuessani halpalentoyhtiö Jet Starin lentokoneeseen aikaisin aamulla ja liian vähän nukkuneena Tokion kentän kakkosterminaalissa eilen. Aivan vierekkäin eivät Japani ja Taiwan sijaitse, sillä yhden vaihdon sisältänyt lento oli jopa yllättävän pitkä. Ensin hieman yli tunti Tokiosta Osakaan, ja sitten vielä yli kolmituntinen pätkä perille Taipeihin. Japanin matkaseura Oskari jäi Tokioon lentääkseen sieltä jonkun päivän kuluttua Australiaan, joten olin taas liikkeellä yksin.

Välilasku Osakassa. Sama lento (vaikka ei ilmeisesti kone) jatkoi vielä Taipeista Singaporeen.

Osakassa koneen vaihtoon oli aikaa kolme tuntia, joka tuntui etukäteen ruhtinaallisen pitkältä ajalta. Vaan eipä näin lopulta oikeastaan ollutkaan, sillä matkatavarat piti tässä välissä noutaa karusellista ja jättää uudelleen Jet Starin kansainvälisten lentojen tiskille, olihan ensimmäistä lentoa operoinut yrityksen Japanin haara. Matkatavara- ja turvatarkastusjonoissa seisten pari tuntia kuluikin nopeasti, oikeastaan hukkaan. Lopulta lähtöportille oli jo suoranainen kiire.

Toistasataa metriä pitkässä turvatarkastusjonossa hikoillessani sain taas kerran mahdollisuuden pohtia koko homman mielekkyyttä, tai oikeammin mielettömyyttä. Kynsisaksilla ja vesipulloillakohan ne koneet kaapataan. Maailmanlaajuisesti varmaankin miljoonat ihmiset käyvät tämän usein täysin puolivillaisesti tehdyn tarkastusteatterin läpi päivittäin. Ja aikaa palaa. Ehkä terroristit sitten tässä mielessä todellakin voittivat.

Osakassa lentoyhtiön tiskillä minulta oli tentattu lentolippua pois Taiwanista, tällainen kun kuulemma pitää olla ja sitä voidaan myös rajalla kysyä. Olin jo ostanut aiemmin lipun Taipeista Helsinkiin, mutta tulostetta minulla ei siitä tietenkään ollut, viime aikoina kun olen käynyt liian laiskaksi tulostelemaan noita lentolippuja jos omaa tulostinta ei satu olemaan käsillä. Mitäpä lentoyhtiöt vaikkapa suomalaisesta internetpalvelusta varatulla suomenkielisellä paperilapulla tekisivätkään, eiväthän ne siitä mitään varausnumeron lisäksi ymmärrä, eivätkä edes sitä jos lentoyhtiö ei ole sama. Sanoin lipun olevan sähköpostissani ja pienen keskustelun jälkeen selitykseni hyväksyttiin. Mitäpä muutakaan olisivat voineet.

Toinen samaisella tiskillä ja muuallakin Japanissa ja Koreassa muutaman kerran vastaavissa tilanteissa hämmennystä aiheuttanut asia oli passini, joka on jo hieman reissussa rähjääntynyt. Kaikki kultakirjaillut etukannen tekstit ovat lähes tyystin kuluneet pois ja käytännössä pelkästään punaisen ja jossain määrin nuhjuisen passin avaaminen oikein päin tuntuu olevan joillekin täällä päin haastavaa. Niin nytkin. Lentoyhtiön nuori nainen joutui kysymään, minkä maan passi oikein onkaan kyseessä. Koreassa muistan erään majapaikan respakaverin ihmetelleen, miksi minulla on kiinalainen passi. Hänkin kun avasi passin takasivulta, jossa viimeisenä on Kiinan viisumi.

Koska ainakin japanilaiset lukevat kirjansakin eurooppalaisittain tarkasteltuna takakannesta etukanteen, jäin miettimään liekö maan passeissa samanlainen logiikka joka sitten osaa ihmisistä sotkee. Rajaviranomaisten kanssa ei passini kanssa tosin ole minkäänlaisia ongelmia ollut. Tämä ei olekaan ihme, näkeväthän he mitä erilaisempia matkustuspapereita työkseen.

Kuja reitiltä majapaikkaan Taipeissa.

Hieman suurempi risteys samaisessa kaupungissa.

Jälkimmäinen lento saapui perille harmaaseen mutta selvästi Tokiota lämpimänpään Taiwaniin kymmenisen minuuttia myöhässä puoli neljältä iltapäivällä. Ennen passintarkastuspistettä valmistauduin henkisesti uuteen selitystuokioon, mutta tällaista ei tullut. Passi tarkastettiin ja leimattiin alle puolessa minuutissa eikä lippuja, sen paremmin kuin muutakaan, rajalla kyselty. Suomalaiset eivät Taiwaniin viisumia tarvitse, joten sekään ei ollut ongelma. Tullista pääsi myös kävelemään läpi ilman minkäänlaisia tarkastuksia.

Tällainen huone tällä kertaa (noin 23 euroa/ yö).

Taipein kansainvälisellä lentokentällä näytti olevan useita ilmaisia ja ilman kirjautumista käytössä olevia wifi-verkkoja, mikä oli positiivinen yllätys. Sähköpostista löytyikin hyvin seikkaperäiset ja katukuvin varustetut, hyvällä ja selkeällä englannilla kirjoitetut ohjeet sisältänyt viesti ennakkoon varaamastani hostellista Kolmen vartin lentokenttäbussimatkan jälkeen perillä keskustassa selvisi, että ohjeet olivatkin tarpeen. Pienten kujien sokkelosta majapaikkaa olisi ollut hyvin vaikea löytää ilman niitä. Myös itse hostellissa kaikki kirjoitettu informaatio vaikutti olevan esitetty myös perin järkevällä englannilla. Virkistävää vaihtelua. Googlella käännetyn oloisia, suoranaisen käsittämättömiä painettujakin englantitekstejä on tällä reissulla tullut vastaan jo aivan tarpeeksi.

Tänään kuunnellaan, yhä japanihenkisesti:

Beastie Boys – Intergalactic

Koska Japanin huoltomiehet pukeutuvat oikeastikin perin samaan tyyliin kuin sankarit tässä videossa. Parvi haalaripukuisia ja jonkinlaisilla valjailla varustettuja kypäräpäitä tuli viimeksi vastaan Tokion päärautatieasemalla toissapäivänä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail