Muisteloita Kazakstanista, osa 2 – Taksikyytiä Astanassa

Ma 19.11.2012, Helsinki (FI)

Seuraava sattumus tapahtui Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa, johon pysähdyimme neljäksi päiväksi matkallamme läpi maan kohti Kiinan luoteista kulmaa ja lopulta Thaimaata. Seuraavassa seikkailussa en ollut mukana itse, mutta onhan kuulopuheisiinkin toki voitava luottaa, semminkin kun kertojina olivat jo tässä vaiheessa extreme-henkisen linja-automatkailun karaisemat kanssamatkustajat.

Helmikuisessa Astanassa siis vietettiin kaikkiaan neljä päivää. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kolmen oli tarkoitus riittää, mutta kaupungissa viettämänämme aikana selvisi, että viisumit on käytävä leimauttamassa tietyssä virastossa ennen lähtöä. Koska tämä virasto ei tietenkään ollut auki suunniteltuna lähtöpäivänä (joka oli sunnuntaina), oli vierailua pidennettävä päivällä maanantaiaamuun.

Liikennetilanteita ja modernia arkkitehtuuria Kazakstanin pääkaupungissa.

Matkalaiset olivat hajautuneet ympäri kaupunkia, kuka mihinkin ja mieleiseensä majoitukseen. Kohtaamispaikaksi sovittiin tuo edellä mainittu viisumivirasto ja ajaksi maanantainen aamu. Kirpakassa parinkymmenen asteen pakkasessa matkaseurue alkoikin tipoittain kerääntyä paikalle määräajan molemmin puolin. Mutta kuinka ollakaan, neljä kaverusta oli yhä joukosta poissa kellon ollessa jo puoli tuntia yli sovitun määräajan.

Kellon lähestyessä jo seuraavaa tasatuntia kadonneet lampaat saapuivat vihdoin passivirastoon. Selityskin oli, jos ei hyvä, niin ainakin omaperäinen. Koira ei ollut tällä kertaa niin sanotusti syönyt kotitehtäviä. Sen sijaan seurueen miehittämä taksi oli ajanut matkalla kaivoon.

Kaikki neljä olivat majoittuneet samassa paikassa ja napanneet kiireissään lennosta taksin, joka muistaakseni oli tarinan mukaan vanha Audi (mistä en tosin mene takuuseen). Aamutoimet olivat hieman venähtäneet, joten alkoi olla jo kiire. Kuski lähtikin ripeästi ajamaan kohti annettua osoitetta. Pian matka kuitenkin tyssäsi kuin seinään, toinen eturengas nimittäin jämähti vauhdissa sadevesikaivoon jonka kansi puuttui. Liekö ollut varastettu vai määräaikaishuollossa, se kansi. Tarina ei kerro.

Eipä siinä mitään. Kuski ja matkustajat nousivat ulos autosta ihmettelemään tilannetta ja lopulta kovaonninen taksi nousi takaisin kadulle miesvoimin puskurista nostamalla. Ihme kyllä, auto osoittautui koettelemuksen jälkeen vielä ajokuntoiseksikin. Matka siis jatkui, ja nelikko pääsi perille viisumitoimistoon, hieman myöhässä mutta kokemusta rikkaampana.

Jääveistoksia talvisessa Astanassa.

Tarvittavat leimat saatiin passeihin ja muutaman tunnin kuluttua koko retkue oli taas jo kodinomaiseksi paikaksi muodostuneessa Ajokissa, matkalla kohti etelää ja Kiinan rajaa. Ensin tosin piti tankata, sillä bussin tankista oli hävinnyt nelipäiväisen pysähdyksen (jonka auto seisoi paikallisen bussiyrityksen suuressa vartioidussa hallissa) aikana toista sataa litraa dieseliä. Mutta se on toinen tarina se.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Muisteloita Kazakstanista, osa 1 – Sattumus öisellä arolla

To 15.11.2012, Helsinki (FI)

Lähdön jälleen kerran lähestyessä (ja sattumoisin edellisten Pikavuoromatkojen kuvia pitkästä aikaa selattuani) palasi mieleeni muutamia Kazakstanissa, tuossa ensimmäisen bussiretken kaiketi kiinnostavimmassa maassa, sattuneita pieniä tapahtumia. Ja mikäpä olisikaan parempi bloggausaihe kuin juuri erilaiset matka-aiheiset anekdootit, mietin, ja päätin laittaa virtuaalipaperille seuraavaa.

Arolla hämärtää alkuillasta. Tiet olivat suoria ja pitkiä. Kuva on tässä kerrotulta päivältä.

En muista tarkalleen missä kohtaa suurta, pääosin aromaisemaista maata seuraava tapahtui, mutta uskon meidän olleen matkalla Kostanaysta kohti pääkaupunkia Astanaa. Bussi tuntui alkuillasta kulkevan poikkeuksellisen hyvin ja matka eteni vauhdilla, joten päätimme ajaa läpi yön päästäksemme mahdollisimman pian arolta takaisin sivistyksen pariin.

Pakkanen ulkona oli kova ja tie olosuhteisiin nähden suhteellisen hyvä. Kartat olivat kuitenkin puutteellisia ja iltayöstä kohtasimme valtatien risteyskohdan, jossa (osin Googlen kartat ja iPhone –yhdistelmän ansiosta) eksyimme  pääväylältä pienemmälle tielle, joka ennen pitkää muuttui päällystämättömäksi.

Lopulta kuoppaisen ja kapean tien johdosta etenimme enää kävelyvauhtia. Kääntymäänkään ei mahtunut. Arolla oli pimeää ja asutusta ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Yllätys olikin melkoinen, kun tienreunan ojasta tai kuopasta Ajokin ajovaloihin könysi arviolta keski-ikäinen, journalistisin termein määriteltynä selvästi päihtynyt mieshenkilö. Sanalla sanoen kaveri oli siis umpijurrissa.

Selkä kaarella, kädet sivuilla roikkuen ja suu auki tämä arojen sankarihahmo hieman horjuen katseli, kun hyvin valaistu Salon Tilausmatkojen linja-auto ohitti hänet jokusen metrin päästä öisessä pimeydessä. Lienee ollut kotona kerrottavaa. Tiedä vaikka kazakstanilaiseen kansanperinteeseen syntyi uusi ufotarina, jossa kertoja vain täpärästi vältti abduktion.

Parinkymmenen kilometrin päässä kinttupolku päättyi ja päädyimme takaisin valtatielle. Tekemämme lenkki osoittautui lopulta täysin turhaksi, sillä tie näytti olevan sama jolta olimme sivuun poikenneet. Ja mahtui tuolle sivutien pätkälle lopulta harvaa asutustakin, joten tien sivusta materialisoitunut kaveri lienee ollut vain kotimatkalla. Taitavat taksitolpat olla valitettavan harvassa Kazakstanin maaseudulla.

Toinen mieleeni palannut sattumus liittyykin aasinsiltamaisesti juuri taksikyyteihin. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kazakstanista Kiinaan

To 27.1.11 Saryosek (KZ) – Zahrkent (KZ)

Aamuherätys bussiyön jälkeen oli kahdeksan maissa. Polttoainetäydennyksen jälkeen, yhdeksän maissa, suuntasimme kohti Kiinan rajan läheisyydessä, noin 35 km:n päässä rajasta sijaitsevaan Zahrkentin kaupunkiin. Tarkoituksena oli ajaa hyvissä ajoin kaupunkiin ja majoittua sinne käyttäen loppupäivä henkilökohtaiseen huoltoon jotta rajanylitys perjantaina voitaisiin tehdä levänneissä merkeissä aikaisin perjantaiaamuna.

Vuoristoinen osuus matkalla Zahrkentiin. Joitakin kymmeniä kilometrejä pitkä osuus oli haasteellista ajettavaa, varsinkin kun tie oli osin jäässä.

Aurinkoisessa säässä kohti Kiinaa.

Erinomaisena pitämästämme polttoaineen lisäaineesta selvisi jo edellisenä yönä huvittavia piirteitä. Nimittäin kun ryhmän venäjänkielentaitoinen jäsen sai purkin käsiinsä ja luki pientä printtiä pakkauksen takaa, paljastui että kyseessä onkin jonkinlainen jarruneste. Asiaan kyseltiin tankkauksen yhteydessä huoltoasemalta ja kyseessä olevan jarrunesteen lisääminen dieselin sekaan on ilmeisestikin aivan normaalia talvisaikaan Kazkstanissa. Tätä emme olisi kyllä itse keksineet. Kyseesä lienee Kazakstanissa ajavien rekkakuskien niin kutsuttua hiljaista tietoa, josta näköjään kannatti päästä osalliseksi.

 

 

Pe 28.1.11 Zahrkent (KZ) – Yining (CHN)

Kiinan rajalle suunnistettiin hyvissä ajoin, lähtö oli aamukuudelta. Raja-asemalle saavuimme yhdeksän maissa viimeisen Kazakstanin polttoaine- ja muonatäydennyksen sekä auton sisäpuolisen siivousoperaation jälkeen.

Kazakstanin puollella passit katsottiin ainakin neljään kertaan, yhtä monessa tarkastuskopissa. Sekä rajavartiat että matkalaiset olivat aurinkoisessa pakkassäässä kuitenkin positiivisin mielin ja rajan ylitys ei kenenkään maalle sujui ilman ongelmia sekä matkustajilta että autolta. Auto tosin tutkittiin melko tarkkaan matkustajien ollessa henkilötullissa.

Kiinan raja-asemalla vastassa oli opas, jonka läsnäolo edesauttoi asioiden sujumista, varsinkin kun kiinalaiset rajamiehet eivät enää puhuneet venäjää kuten Kazakstanissa. Henkilömatkustajat erotettiin jälleen omaan termiinaalirakennukseen ja bussi kuskeineen lähti omaansa. Maahantulokorttien täyttämisen jälkeen virallinen rajan ylitys Kiinaan sujui matkalaisilta sangen kivuttomasti. Kummallakaan raja-asemalla, kuten ei millään aiemmakaan rajalla, henkilömatkustajien tavaroita pengottu. Kiinan puolella matkatavarat piti laittaa lentoasematyyliseen läpivalaisulaitteeseen, mutta kukaan ei kassejaan joutunut avaamaan.

Kiinan raja-asema, kuvattuna Kiinan puolelta. Tässä vaiheessa sekä matkustajat että bussi olivat ylittäneet rajan onnistuneesti.

Kun matkustajien rajanylitys sujui näin kivuttomasti odotettiin ongelmia auton tullaamisessa, onhan länsimaisen linja-auton saaminen Kiinaan ennakkotietojen mukaan lhyvin vaikea tehtävä ja Kiinan dokumentteihin käytetty rahamäärä suurin matkan yksittäisistä kulueristä, itse autoa lukuunottamatta. Yllätys olikin melkoinen, kun linja-auto ajoi noin tunnin tarkastuksen jälkeen ulos portista Kiinan puolelle. Tällä kertaa kiinalaisesta uudesta vuodesta olikin meille hyötyä: raja kun oli auki viimeistä päivää ennen lomataukoa ja viranomaisilla ilmeisen kiire viettämään lomapäiviä.

Rajalta ajettiin alkuillasta oppaan opastuksella noin 70 km matka Yining-nimiseen kaupunkiin. Muutos Kazakstanin arojen hökkelikyliin oli melkoinen. Kuusikaistaiset tasaiset tiet johtivat meidät keskelle uusia tornitaloja ja neonvaloja oppaan varaamaan, kohtuuhintaiseen, matkan hienoimpiin kuuluvaan hotelliin, joka sijaitsi kaiken lisäksi kaupungin keskustassa. Ehkä Kiinassa kaikki tosiaan on paremmin. Viime päivinä matkalaisten keskuudessa hoettu iskulause saattaakin olla totta.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Astana (KZ) – Saryozek (KZ)

Ma 24.1.11 Astana – Karaganda

Uusi viikko alkoi aamuisella käynnillä imigraatiopoliisissa, jossa maahanrekisteröinti onnistui yllättävänkin kitkattomasti. Poliisista suunnattiin laitakaupungille, bussivarikolle. Rekisteröitymiseen, siirtymisiin ja bussin lunastamiseen meni oma aikansa, joten kello oli lähes yksi kun liikkeelle päästiin.

Autoa kaupungin laitamilla tankattaessa havaittiin, että tankista oli viikonlopun hallisäilytyksen yhteydessä hävinnyt pari sataa litraa dieseliä. Bensarosvot asialla. Muuta autosta ei onneksi ollut hävinnyt.

Poliisikoppi Astanan ulosajotien varressa. Tänne jäivät matkanjohtajan aurinkolasit.

Kaupungin rajalla jouduimme vielä pysähtymään poliisien tarkastuspisteelle. Tunnin neuvottelujen jälkeen pääsimme jatkamaan ja vihdoin ulos Astanan kaupungista. Syy pysäytykseen ei oikein selvinnyt mutta hinta sillä oli: matkanjohtajamme aurinkolasit jäivät lahjaksi kopin päällikölle.

Yöksi päästiin Karagandan kaupungin liepeille uudehkoon ja siistiin motelliin. Päivämatka jäi vain pariin sataan kilometriin. Kiinan rajalla pitäisi olla tulevana launtaina, jolloin kiinalaisen oppaamme pitäisi tulla sinne vastaan. Kiire taitaa tulla.

Asutusta arolla

Teollisuutta tienvarsikaupungissa, jonka nimi jäi hämärän peittoon.

Motellihuone myös rekkakuskien suosimassa aromotellissa.

 

 

Ti 25.1.11 Karaganda – Balkhash

Aurinko nousee tiistaiaamuna

Auton tehot hävisivät aamupäivällä monta kertaa ja vaikka tie olikin edelleen sangen hyvä, ei nopeutta ajoviiman moottoria kylmentävän vaikutuksen takia uskallettu pitää juuri 50 km/h korkeampana. Aamulla pakkasta oli kolmisenkymmentä astetta. Onneksi iltapäivällä auto toimi paremmin ja suuremman nopeuden ylläpitäminen kävi mahdolliseksi.

Bussin polttoaineeseen on lisätty pakkasenkestoa lisäävää lisäainetta ja auto oli yön käynnissä. Näyttää kuitenkin siltä, että toimenpiteet eivät ainakaan aamupäivän valossa ole olleet riiittäviä ja muita näissä olosuhteissa toteuttamiskelpoisia ideoita alkaa olla vaikea keksiä. Ongelmiin ei taida olla muuta lääkettä kuin sään lämpeneminen.

Maisemat ovat edelleen aromaisia, mutta korkeusvaihteluita on selvästi aikaisempaa enemmän. Horisontissa näkyy aika ajoin jopa jotain vuoriston tapaista.

Hautausmaa arolla, keskellä ei-mitään. Hautausmaita näkyi tien varrella useampiakin.

Lounastauko.

 

Jälleen motellihuone, tällä kertaa Balkashin kaupungin kupeessa.

 

Ke 26.1.11 Balkhash – Saryozek

Kiinan opas saatiin kiinni puhelimitse eilen illalla ja näyttää siltä, että ensi viikkoon sattuva Kiinan uusivuosi aiheuttaa hieman lisähaasteita. Raja nimittäin suljetaan viikoksi ensi viikon alusta ja ilmeisesti viikon kestävän juhlimisen ajan moni muukin paikka Kiinassa on kiinni. Oppaan mukaan meidän tulee olla ylittämässä rajaa ylihuomenna perjantaina. Opas tulee heti rajalta kyytiin ja auttaa myös rajamuodollisuuksissa. Almatyssa ei siis juurikaan ehditä lepäilemään.

Tiellä tuiskuaa

Aamuisen tankkaamisen yhteydessä saatiin vinkkejä viereisen pumpun rekkakuskilta. Hänen mukaansa käyttämämme polttoaineen pakkasenkestoa lisäävä valmiste ei ollut lainkaan hyvää ja hän suositteli itse käyttämäänsä ainetta. Tätä ostettiinkin heti huoltoasemalta ja sitä kaadettiin juuri täytettyyn tankkiin.

Neuvo osoittauti hyväksi. Vaikka aamulla oli pakkasta noin -20 oC ja todella voimakas tuuli, jo aamupäivällä oli ilmeistä että moottori toimii paljon tasaisemmin ja paremmin kuin eilen. Sinänsä surkuhupaisaa, mutta aiemmin käyttämämme lisäaine oli saatu Astanan bussivarikolta. He siis paitsi veivät meiltä polttoaineet, varustivat meidät myös kehnolla pakkasenestoaineella.

Suoraa arotietä. Huomaa urat tiessä. Tien kunto vaihteli paljon. Eron huomaa jo vertaamalla ylempää, aamupäivällä otettua kuvaa ja tätä, iltapäivällä kuvattua.

Alkuillasta aikataulua ja rajalle jäljellä olevia kilometrejä verrattiin. Tulos ei näyttänyt lupaavalta. Vastentahtoisesti Almaty päätettiin jättää kokonaan väliin ja suunnata Almatyn ohitustietä kohti rajaa. Kahden aikoihin yöllä saavutimme asetetun tavoitekaupungin (Saryozek). Kaupungin motelli oli suljettu, tai ainakaan ovia ei avattu meille. Siispä päätetimme yöpyä bussissa aamunkoittoon ja jatkaa sitten matkaa. Auto pidettiin käynnissä läpi yön ja kenenkään ei tarvinnut palella. Pakkanenkin lienee hieman lauhtunut.

Kuluneen päivän aikana kilometrejä tuli noin 725, joka lienee koko matkan tähänastinen ennätys. Päivällä ohitettiin myös 5000 ajetun kilometrin rajapyykki.

Illan pimennyttyä, ajoimme Almatyn pohjoispuolella ohi taajamasta, joka näytti koostuvan pelkästään kirkkaasti valaistuista kasinoista. Kazakstanin Las Vegas?

Toinen liikkuvasta bussista ikkunan läpi otettu kasinokuva. Ihmetystä herättäneitä hotellikasinoita oli tosiaan lukuisia.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail