Linja-autoillen Kambodzasta Vietnamiin

To 7.4.11 Ho Chi Minh City (Saigon, VN)

Bussi Phnom Penhistä kohti Vietnamin Ho Chi Minh Cityä eli entiseltä nimeltään Saigonia lähti puoli yhdeksältä aamulla. Ilmeisesti kaupungissa ei ole varsinaista linja-autoasemaa vaan kullakin bussifirmalla on omansa, sillä parkkipaikka jolta linja-auto lähti oli sangen pieni ja kyseinen Mekong Express -nimeä kantava auto oli ainut bussi tontilla. Lipun hintaan sisältyi nouto hotellilta, joten lähtöpaikan löytäminen ja sinne pääseminen oli sangen vaivatonta. Matkalippuja busseihin näytti saavan ostaa lähes kaikista hotelleista ja Guest Houseista kaupungissa, mutta eräältä joenrantabulevardin poikkikadulta löytyi myös bussiyrityksen toimisto jossa lippu maksoi 12 dollaria. Ei siis hinnalla pilattu, matkan pituus kun kuitenkin oli seitsemän tuntia.

Mekong Express -bussi Phnom Pehnistä Saigoniin kuvattuna ennen lähtöä. Tällä kertaa ilmastointikin oli säädetty matkustamossa sopivaksi eikä päivän aikana tarvinnut palella.

Thaimaassa kaikki ainakin itse käyttämäni pidemmän matkan julkiset kulkuneuvot lähtivät aina myöhässä ja olivat perille päästyään vielä enemmän sitä. Pieni yllätys olikin, kun hotellille varttia vailla kahdeksaksi sovittu nouto oli ajoissa. Yritys mainosti kaikkia linja-autojaan japanilaisvalmisteisiksi ja bussi olikin sangen siisti. Myös palvelu oli hyvää ja kohteliasta. Tiedotus matkan aikana toimi myös hyvin, sillä bussiemäntä kuulutti kuulutuksensa myös englanniksi.

Tällä lossilla ylitettiin Mekong-joki. Alukseen mahtui hämmästyttävän monta bussia ja muuta ajoneuvoa. Matkustajat saivat (tai meidän piti) istua lauttamatkan bussissa.

Kambodzan ja Vietnamin rajalle bussi saapui puolen päivän jälkeen. Jo aamulla bussiyhtiön henkilökunta oli tarkastanut, että kaikki matkustajat olivat täyttäneet maahan tulon yhteydessä jaetun maastapoistumiskaavakkeen. Bussiemäntä keräsi kaikilta passit pois ennen rajaa ja ne palautettiin takaisin Kambodzan puoleisella raja-asemalla. Tässä vaiheessa kaavakkeet olivat hävinneet passin välistä ja matkustajat joutuivat vain käymään oman passinsa kanssa henkiökohtaisesti hakemassa tiskiltä poistumisleiman. Kaiken muun byrokratian lienee hoitanut kuljetusyritys.

Kun kaikki matkustajat olivat saaneet matkustusasiakirjansa leimattua noustiin taas bussiin, joka ajoi lyhyen matkan Vietnamin puoleiselle raja-asemalle. Autossa emäntä keräsi taas kaikkien passit pois ja bussin pysähdyttyä kehoitti kaikkia ottamaan kaikki matkatavaransa ja siirtymään sisälle tullirakennukseen. Sisällä odotti parinkymmenen minuutin epätietoisuus ennen kuin tiskiltä ruvettiin huutelemaan passin omistajien nimiä. Kaikki passit oli siis käsitelty kootusti ja kun sain oman passini käteeni, siihen oli leimattu 15 päivää maassaoloaikaa kuten pitikin. Ennen tullirakennuksesta poistumista matkatavarat piti vielä laittaa läpivalaisuhihnalle, mutta tämä tarkastus vaikutti pelkältä muollisuudelta. Kokoinasuudessaan rajanylitys oli siis sangen helppo ja bussiyhtiö näytti huolihtivan monesta rutiinista matkustajien puolesta. Niin ja tietysti, pitkästä aikaa, tällä kertaa ei tarvinnut kantaa huolta siitä pääseekö bussi rajan yli.

Bussimatkan Vietamin puoleinen osuus oli selvästi alkuosuutta lyhyempi ja perillä oltiin kolmen jälkeen iltapäivällä. Varsinaista linja-autoasemaa ei tuntunut Saigonissakaan olevan vaan matkustajat jätettiin jonkinlaisen aukion kupeeseen kaupungin keskustassa. Tämä lienee ollut vakiokäytäntö, sillä bussin taakse ilmestyi nopeasti rivi takseja. Siispä mittaritaksi alle ja liikenteeseen. Koska matka jatkuu junalla, järkevimmältä tuntui ottaa hotelli rautatieaseman lähettyviltä. Muutaman minuutin kävelymatkan päästä asemalta löytyikin hyvä ja siisti sellainen noin 15 Us-dollarin yöhintaan. Vartin taksimatka maksoi parisen dollaria ja se maksettiin paikallisella valuutalla (Dong). Vaikuttaisi siltä, etteivät dollarit ole täällä yleisesti päivittäisessä käytössä. Yhden Dongin arvo on muuten aika vähäinen, yksi Us-dollari on hieman yli 20 000 dongia. Nollia seteleissä siis piisaa.

Hei hulinaa. Bussin ikkunasta kuvattua liikennettä Saigoniin saavuttaessa.

Junaliput Hanoihin päätettiin hankkia välittömästi ja asemalla selvisikin, että osa lähipäivien parhaan luokan makuupaikoista oli myyty jo loppuun. Lyhyen pähkäilyn jälkeen matka varattiin lauantaiaamuna kello 6:30 lähtevään junaan jossa tilaa oli, ja joka olisi perillä Hanoissa kolmen jälkeen iltapäivällä sunnuntaina. Matkan hinta parhaassa makuuvaunuluokassa oli noin 50 euroa.

Myös paikalliset tuntuvat käyttävän kaupungista nimeä Saigon, vaikka virallinen nimi onkin Ho Chi Minh City. Koska yksinkertainen on kaunista, taidan jatkossa itsekin kutsua kaupunkia Saigoniksi.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kuvaraportti etapilta Pattaya – Phnom Penh

Kuvaraportti Pikavuoron etapilta Pattaya – Phnom Penh.

Matkanjärjestäjä Jani Laine neuvottelee kambodzalaisen tullausasioissa avustaneen kanssa Thaimaan rajalla autotullissa. Thaimaasta päästiin ulos ilman suurempia ongelmia.

Ajokki Royal seisoo Kambodzan raja-asemalla. Tässä vaiheessa puomi pysyi vielä kiinni ja autotullin virkamiehen saapumista paikalle odoteltiin. Mies oli kuulemma päiväunilla.

Thaimaan lippu ja Thailand -teksti revittiin pois tuulilasista rajalla paikallisen poliisin mieliksi.

Tauolla paikallisella huoltoasemalla (bensiinikanisterit etualalla). Oikeitakin huoltoasemia maasta toki löytyi. Tästä risteyksestä suunnattiin kohti etelää, Sihanoukvilleen.

Pikavuoro parkissa Sihanoukvillen hotellin pihassa. Bussin vieressä olevien puiden takana oli paikallisen poliisivarikon aita. Paikka selvisi poliisiasemaksi vasta aamulla. Yöllä kuvittelimme sen olevan jonkinlainen autopurkaamo.

Linjaliikenneajoneuvot kohtaavat Phnom Penhin liepeillä, Pikavuoro ja paikallinen kuljetusyrittäjä.

Perillä parkissa suomalaisomisteisen Sakura-hotellin pihalla Phnom Penhissä. Vaikka kaupungin alueelle päästiin vielä päivänvalossa, ilta ehti pimetä oikeaa osoitetta etsittäessä.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Jatkosuunnitelmia Phnom Penhissä

Ti 5.4.11 Phnom Penh (KH)

Ensialkuun, otsikkoa kirjoittaessani, tuli mieleen pahoitella aiemmissa kirjoitelmissani, erityisesti Kambodzan paikannimissä mahdollisesti esiintyneitä kirjoitusvirheitä. Jostain syystä varsinkin täällä esiintyviä nimiä on vaikea sanoa, saati sitten aina muistaa miten ne kirjoitetaan ja missä järjestyksessä kirjaimet ovat. Bussimatkalaisten keskuudessa päädyttiin esimerkiksi Sihanoukvilleä kutsumaan pelkästään rantakaupungiksi, sillä nimeä ei alkuun kukaan muistanut kunnolla ja sen kiertäminen keskusteluissa alkoi käydä jo kiusalliseksi. Toisaalta monessa tämän matkan paikassa on huomannut, että paikkojen nimillä tuntuu olevan läsimaisittain kirjoitettuna monta erilaista kirjoitusasua. Alkuperäiskielet ja kirjaimet kun Venäjältä lähtien ovat poikenneet latinalaisista kielistä ja aakkosista.

Mutta, asiaan. Seuraava etappini tulee olemaan Ho Chi Minh City eli entinen Saigon. Busseja sinne menee päivittäin useita ja matkan pituus ajallisesti on bussiyhtiöiden mukaan kuudesta seitsemään tuntia. Saigonista olen ajatellut jatkaa melko pikaisesti Pohjois-Vietnamiin Hanoihin, todennäköisesti junalla. Matka on pitkä, lähes 2000 kilometriä, mutta kaupunkien välillä kulkee ainakin internetistä saatujen tietojen mukaan yöjunia päivittäin. Matka näyttäisi kestävän yli vuorokauden. Hanoista matka jatkuu Kiinaan, jälleen todennäköisesti ilman useampien päivien taukoa.

Junamatkustamisesta kiinnostuneille ja muille junaintoilijoille voin muuten suositella sivustoa josta löytyy melkoisesti tietoa eksoottisemmistakin junayhteyksistä ja monenlaisia neuvoja:

www.seat61.com

Muistelisin, että tutkin tuota sivustoa jo Tiibetin junamatkan yhteydessä ja silloin kaikki aikataulut eivät aivan siltä osin vastanneet todellisuutta. Tämä on tosin täysin ymmärrettävää, sillä täällä niitä muuteltaneen aika vapaasti. Kokemukseni mukaan esimerkiksi Thaimaan rautateiden virallisten internet-sivujen aikataulutkaan eivät pitaneet paikkaansa, joten ymmärrän täysin jos yksityisen sivustonpitäjän on hankala pysyä kaikkien muutosten perässä. Sama pätee varmaankin myös lippujen hintoihin.

Vietnamissa en ajatellut viettää juurikaan enempää aikaa kuin on pakko, joten seuraavasta, olisiko lähes viikosta, tullee melko ankaraa matkustamista. Ajattelinkin viettää muutaman päivän lepäillen Phnom Penhissä ennen tuota seuraavaa rutistusta. Paikkana tämä kaupunki on loppujen lopuksi mielestäni ihan ok. En ainakaan ole itse kokenut tätä mitenkään erityisen turvattomaksi tai vaaralliseksi, vaikka poliiseja tässä maassa näkyy aika harvoin. Kaikkihan on kiinni siitä, missä liikkuu ja mihin aikaan kuten kaiketi kaikkialla maailmassa. Aika paljon täällä on länsimaisia matkailijoita sekä paljon erilaisia länsimaistyyppisiä ravintoloita ja baareja. Suurin riesa, jos sitä voi sellaiseksi sanoa, täällä lienevät erilaisten mopotaksien (Tuk-tuk) kuljettajat, joita on valtavasti. Ja käytännössä jokainen kysyy ohikulkevalta länsimaiselta haluaako tämä kyytiin. Esimerkiksi tunnin kävelylenkin aikana voi varautua vastaamaan kymmenniä kertoja kieltävästi. Tosin kuskit uskovat kerrasta, perässäroikkumiseen en ole täällä juurikaan törmännyt.

Tyypillinen katunäkymä Phnom Penhin keskustasta. Kuvassa näkyy parikin kolmipyöräistä mopotaksia, joita kaupungissa on paljon.

Hintataso täällä on melko edullinen ja käyttövaluuttoja on käytännössä kaksi. Paikalliset rahayksiköt sekä Us-dollarit ja esimerkiksi pankkiautomaateista saa vain dollareita. Usein maksutilanteissa rahaa annetaan takaisin sekä dollareina että paikallisena valuuttana riippuen siitä, miten kullakin yrittäjällä sattuu vaihtorahaa olemaan. Lähtökohtaisesti kaikki suuremmat ostokset maksetaan dollareina ja pienempiin tuntuu olevan viisasta varataa paikallisia seteleitä.

Rantabulevardi Tonle Sap -joen varressa. Kaupungin edessä edellä mainittu joki yhtyy Mekong-jokeen. Ilmeisesti vedenpinnan korkeus vaihtelee joessa eri vuodenaikoina paljon, sillä joen penkoille on varattu kymmenisen metriä nousuvaraa.

Historiallisia temppelirakennuksia Phnom Pehnin keskustassa. Näitäkin kaupungista toki löytyy.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Lyhytpikavuoroilua

Pe 1.4.11 Sihanoukville (KH)

– Editoitu 5.4.11 (Lisätty kuvat)

Ajokki Royal starttasi Thaimaan Pattayalta aamuhämärissä ja liikkeellä oltiin jo heti kuuden jälkeen. Suuntana oli tällä kertaa Kambodza, joten ei liene enää syytä puhua enää Pikavuorosta Bangkokiin. Matkalle lähdettiin tällä kertaa pienellä porukalla sillä lähtijöitä oli vain viisi: kuskin lisäksi kaksi alkuperäisen pikavuoron matkustajaa sekä kaksi uutta, Thaimaassa lomaillutta suomalaista. Itäisestä Thaimaasta rajan voi ylittää ainakin kahdessa paikassa, pohjoisemmassa sijaitsevan Poipetin kaupungin kupeesta sekä aivan rannikolla sijaitsevasta Tratin kylästä. Kambodzan pikavuoron reitti kulki tällä kertaa rannikkoa myötäillen Tratin kautta.

Noin parin sadan kilometrin matka vehreän ja hieman kumpuilevan maaston halki rajakylään sujui puolipilvisessä säässä ilman erityisiä ongelmia ja perillä raja-asemalla oltiin yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Raja-asemalla tunnelma oli sangen rento ja Thaimaasta poistuminen sujui sekä matkustajien että auton osalta ilman ongelmia. Matkatavaroita tai autoa ei tarkistettu mitenkään ja todennäköisesti rajan ylikin olisi voinut kävellä näyttämättä passiakaan, sen verran epävirallisen oloiselta toiminta vaikutti.

Kuva Thaimaan ja Kambodzan rajalta, raja-asemien väliltä. Raja-asemat sijaitsevat hienossa paikassa meren rannalla.

Kambodzan puoleisella raja-asemalla sama leppoisa tunnelma jatkui. Suomalaiset tarvitsevat maahan viisumin, mutta sen sai ostaa rajalta. Rajaa oli ylittämässä samoihin aikoihin useita muitakin länsimaisia reppumatkailijoita. Viisumin hankkiminen sujui sangen helposti, mutta tälläkin kertaa, kuten taannoin Kiinan lähetystössä, oli rajakopin ulkopuolella pyörivistä henkilöistä vaikea erottaa viranomaisia yksityisitä viisuminavuntarjoajista. Käytimmekin suosiolla näistä erään palveluksia ja viisumi tuli maksamaan tällä kertaa 1200 thaimaan bathia. Saman tuntuivat muutkin länsimaiset matkailijat maksavan, vaikkakin viisumiin todellinen hinta oli ainakin viime syksynä ollut 20 us-dollaria. Nyt siis maksoimme lähes kaksinkertaisen hinnan. Aina näistä asioista ei jaksa vääntää ja nyt ainakin viisumin eteen ei tarvinnut tehdä itse mitään, vaan kaiken kaavakkeiden täytöstä lähtien hoiti edellä mainittu asiamies. Puolen tunnin istuskelun jälkeen kaveri toimitti viisumilla varustetut passit takaisin leimattuna ja homma oli henkilömatkustajien osalta selvä.

Linja-auton maahan saaminen vei jonkin verran enemmän aikaa. Suurin syy tähän oli se, että autotullausasioista vastannut virkamies oli kuulemma kotona nukkumassa, ja hänen paikalle saapumisensa vei lähes tunnin. Odotellessa miehen saapumista paikalle eräs rajalla pyörineistä poliisiupseereista kiinnitti huomiota bussin tuulilasiin Laosissa teipattuihin Suomen ja Thaimaan lippuihin. Koska Kambodza ja Thaimaa ovat maina melko huonoissa väleissä, Thaimaan lippu herätti poliisissa närää. Siispä autotullin virkamiestä odotellessa tarrat revittiin poliisin mieliksi tuulilasista pois. ”We love the king” -teippaus sai lasiin jäädä, sillä myös Kambodza on kuingaskunta joten tämä ei poliisia tuntunut häiritsevän.

Tullin virkamiehen saavuttua paikalle selvisi, että ajoneuvon dokumenteista puuttui taas eräs todistus, jota ilman autoa ei maahan saisi tuoda. Puolen tunnin neuvottelun ja pienen tullimaksun maksamisen jälkeen bussi kuitenkin päästettiin maahan. Minkäänlaista paperia tai leimaa tullista ei kuitenkaan suostuttu antamaan ja ilmeisesti auton maahan tuloa ei myöskään kirjattu ylös mihinkään. Tämä oli sekä hyvä että huono asia, sillä mikäli bussi pysäytettäisiin maassa poliisin toimesta tiedossa olisi varmaankin sakkoja ja muita ongelmia. Toisaalta kun bussin sisääntuloa ei kirjattu mihinkään se voisi tarvittaessa olla Kambodzassa kuinka kauan tahansa viranomaisten sitä tietämättä. Maasta poistuessa edessä lienee kuitenkin taas edessä jonkinlainen maksu, tapahtuipa se sitten viikon kuluttua tai vasta puolen vuoden päästä.

Tietä Kambodzassa. Ajamamme päätiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa.

Rajalta oli tarkoitus ajaa suoraa maan pääkaupunkiin Phnom Pheniin. Alkumatka oli melko mäkistä ja vei odotettua enemmän aikaa. Niinpä illan lähestyessä suunnitelmaa muutettiin ja bussilla päätettiin ajaa Sihanoukvillen rantakaupunkiin, vaikka se tiesikin seuraavaksi päiväksi yli viidenkymmenen kilometrin ajamista takaisin samaa tietä matkalla maan pääkaupunkiin. Perille saavuttiin kahdeksan jälkeen illalla ja pienen pyörimisen jälkeen pienehkön kaupungin Victory Hill -nimisestä osasta löydettiin mainio hotelli 15 dollarin yöhintaan. Hotellilla oli jopa vartioitu parkkipaikka ja se sijaitsi paikallisen poliisikasarmin vieressä, joten bussin turvallisuudestakaan ei tarvinnut yön aikana kantaa huolta.

Päivällä kuvattua Sihanoukvillen Victory Hillin baarialuetta. Iltayöstä meno oli tälläkin kadulla hieman riehakkaampaa muistuttaen käsitystäni villin lännen kaupungista jossa sheriffi on lynkattu.

 

La 2.4.11 Phnom Penh (KH)

Matkaa pääkaupunkiin oli alle kolme sataa kilometriä ja sitä lähdettiin taittamaan lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen yhdeltä iltapäivällä. Aamupäivä oli sangen kuuma mutta loppujen lopuksi yllätykseksemme autossa sisällä lämpötila pysyi matkan aikana jossain määrin järjellisissä lukemissa ollen vain hieman yli kolmekymmentä astetta. Tie Sihaunoukvillestä Phnom Penhiin oli melko hyvä ja liikenne sillä oli kohtuullista, joten matka sujui vehreissä maisemissa melko ripeästi. Ajoittaista hidastelua aiheuttivat välillä hitaasti kulkeneet rekat sekä tiellä vaellelleet lehmät. Kambodza näyttikin olevan ensimmäinen Pikavuoromaa, jossa eläimien kanssa sai ajaessa olla tarkkana. Jatkuvasti näitä hidasteita ei kuitenkaan ollut, joten keskinopeus pystyttiin pitämään melko korkeana.

Julkista liikennettä Kambodzassa. Joitakin kymmenniä kilometrejä ennen pääkaupunkia vastaavanlaisia kimppakyytejä tuli vastaan kymmenittäin. Liekö lauantain työvuorot loppuneet jossain tehtaassa.

Phnom Penhin ruuhkaiselle kaupunkialueelle saavuttiin ennen kuutta alkuillasta. Olimme tavanneet jo rajalla erään suomalaisen joka omistaa hotellin kaupungissa ja sopineet tulevamme sinne päästyämme kaupunkiin. Osoite siis oli tiedossa. Paikallisilta taksikuskeilta pysähdyttiin aika ajoin kysymään reittiä, mutta tästä huolimatta (tai juuri sen takia) olimme pian eksyksissä. Eräästä liikkeestä löytyi kuitenkin alle parikymppinen englanninkielen taitoinen poika, joka tuntui tietävän paikan ja lupautui lähtemään oppaaksi kyytiin. Tämän jälkeen loppumatka hotellille sujuikin ilman kommelluksia ja perille päästiin kahdeksan jälkeen illalla. Hotellin eteen oli varattu valmiiksi pysäköintitilaakin, joten parkkeerauskin oli tällä kertaa suhteellisen yksinkertainen operaatio.

Ruuhkaa Phnom Pehnin laitamilla. Täällä harhaillessa aikaa paloi parisen tuntia.

Ajokin kohtalo ratkennee toivottavasti lähipäivinä. Sille koitetaan etsiä Phnom Penhistä pitkäaikaisparkkipaikkaa ja myös auton myyminen on edelleen mahdollisuus. Kaupungissa asuvien suomalaisten kautta oli jo ennen kaupunkiin tuloa saatu yhteys joihinkin paikallisiin, jotka olivat ainakin alustavasti kiinnostuneet tulemaan katsomaan bussia ostomielessä.

Tänään kuunnellaan, koska onhan tämä pakko tänne linja-autoiluhengessa laittaa:

Simo Salminen; Alle lujaa

Facebooktwittergoogle_plusmail