Kahdeksan uutta maata ja kymmenisen viikkoa – mitä jäi käteen?

Nyt, noin viikon kuluttua paluusta, lienee sopiva aika tehdä henkinen osatilinpäätös joulukuun puolessa välissä alkaneesta ja hieman toistakymmentä maata itäisessä Euroopassa ja Aasiassa käsittäneestä reissusta. Mitä opin? Mitä jäi käteen? Mihin palaisin? Seuraavassa joitakin ajatuksia aiheesta.

Paluu arkeen. Lumitöitä tiedossa. Liputus oli kaunis ele, muttei toki valtakunnallisesti olisi tarvinnut...

Kovin talviselta, alkuun pakkasen, lumen ja yöjunien värittämältä alkumatkalta mieleen jäivät parhaiten Kiova ja Georgian pääkaupunki Tbilisi, vaikkakin sää oli jo siellä hieman Valko-Venäjää ja Ukrainaa inhimillisempi. Väittäisin tosin, että lämpötila ei kuitenkaan ollut ainoa syy siihen, että Georgia tuntui poikkeuksellisen kiinnostavalta maalta. Sinne voisin palata, kuten Ukrainaankin, olihan myös Kiova minulle jossain määrin positiivinen yllätys. Ja se Tshernobylkin jäi tällä kertaa katsomatta, joten palattavahan sinne ehdottomasti on.

Itäisen Euroopan ja Etelä-Kaukasuksen jälkeen tekemäni viiden päivän pysähdys Arabiemiraatteihin ei myöskään ollut lainkaan hullumpi koukkaus. Tähän mielikuvaan tosin saattoi vaikuttaa paljonkin ilmasto, joka vuoden vaihteen tietämillä oli Dubaissa erinomaisen miellyttävä. Tasokas hotelli ei myöskään haitannut. Mielenkiintoinen, vaikka varmaan hyvin inhimillinen ilmiö, tämä. Olen aiemminkin huomannut mieluisan majapaikan jättävän helposti leimansa mielikuvaan koko paikasta. Näin ainakin kun kyseessä ovat lyhyehköt vierailut.

Loppumatkan maista oikeastaan kaikki olivat helppoja ja miellyttäviä maita matkustaa ja vierailla. Etelä-Koreaan, Japaniin ja Taiwaniin matkustaisin mieluusti uudestaan. Tässäkin maailmankolkassa kannattaa vierailuajankohta tosin valita paremmin kuin itse sen teimme. Varsinkin kahden ensin mainitun maan kyseessä ollen talvi ei ole lämpötilojen ja sään kannalta paras vuodenaika. Välillä paleli ja tuuli kävi luihin ja ytimiin. Taiwanissa sen sijaan säät olivat jo sangen mainiot ja muutenkin tästä saaresta jäi hyvin positiivinen kuva. Säänköhän takia taas, kuka tietää.

Sokeriksi pohjalle jää, mikäs muukaan kuin Kiina. Kiina, tuo valtava valtio jossa jostain syystä olen viime vuosina tullut matkailleeksi yhteensä kuukausia. Jos joku kysyisi miksi, en oikein osaisi vastata. Suhteeni tähän maailman väkirikkaimpaan (kai se on sitä vielä?) valtioon on perin ristiriitainen. Toisaalta maan silkka koko ja kehitysvauhti on sangen vaikuttava. Tavallaan pidän myös kiinalaisesta hyvin pragmaattisesta ja toimeen tarttuvasta mielenlaadusta, joka ei omien kokemusteni mukaan tunnu pahemmin sisältävän ihmeellisiä aasialaistyylisiä kunniakäsityksiä tai kasvojenmenetyspelkoja. Suoraa porukkaa. Voisin myös jotenkin kuvitella, että kiinalainen huumorintaju saattaisi osua yhteen omani kanssa. Vaikka pelkkää arvailuahan tämä on.

Moni kiinalainen kantaa mukanaan tämänkaltaista teepulloa. Katselin tilannetta aikani ja tulin siihen tulokseen, että haluan itsekin moisen. Tämä on taiwanista ostettu pro-malli. Huolestuttavaa. Olenko kiinalaistumassa?

Mutta sitten taas toisaalta. Kiina on raskas paikka, varsinkin pidemmän päälle. Maan silkka kiinalaisuus ja –maisuus alkaa nimittäin ennen pitkää musertaa satunnaista matkailijaa henkisesti alleen, tai näin ainakin itse olen asian kokenut. Monet asiat ovat kuten länsimaissa, mutta monet eivät. Ja selvää on, että Kiina ei tule matkailijan mieleiseksi muuttumaan, pelkästään jo valtavan mittakaavansa ja väkimäärän takia. Liika on liikaa ja sitä Kiina tosiaan välillä on. Liikaa.

Kiinan pienemmät matkan aikana nähdyt miljoonakaupungit olivat juuri sitä, mitä niiden oletinkin olevan. Peruskiinaa. En voi enää edes väittää muistavani kaikkia Hong Kong – Shanghai –välille osuneiden parin miljoonan asukkaan kaupunkien nimiä. Itse Shanghai sen sijaan oli sitä mitä odotinkin, eli Kiinan kaiketi länsimaishenkisin metropoli. Pidin kaupungista, jopa paljon. Saasteista huolimatta Shanghaissa oli helpompi hengittää kuin muualla Kiinassa, niin sanoakseni.

Loppujen lopuksi Pekingin ja muiden pienempienkin kaupunkien ilmansaasteet oli kiintoisaa nähdä käytännössä, varsinaisia paljon puhuttuja Kiinan ympäristöongelmia kun en ole kokenut aiemmin varsinaisesti suuremmassa mittakaavassa nähneeni. Sääli vain ihmisiä jotka noissa kaupungeissa joutuvat tuulettomana aikana pidempiä aikoja oleilemaan, saati sitten asumaan.

Paluu sorvin ääreen.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kotimatkan ensimmäinen etappi – Tokiosta Taiwaniin

To 21.2.2013, Taipei (TW)

Ei mitään viimeisiä – sillä huomasinhan liian myöhään otsikoineeni kaksi edellistä juttuani turhan samankaltaisesti – tällä kertaa, vaan pitkästä aikaa ensimmäinen sen sijaan. Lento, nimittäin. Edellisen kerran taisin lentää päivää ennen vuoden vaihdetta Dubaista Kiinaan. Yli puolitoista kuukautta on siis taas kulunut pintateitse matkaillen, busseilla, junilla sekä erilaisilla laivoilla. Olisin varmaan pyrkinyt Taiwaniinkin meriteitse jos se vain olisi ollut mahdollista. Ilmeisesti näin olikin vielä muutama vuosi sitten, mutta käsittääkseni laivayritys kaatui vuoden 2008 talousromahduksen seurauksena. Mokomat Wall Streetin pankkiirit, tämänkin pilasivat.

Voitaneen siis sanoa kotimatkan virallisesti alkaneen astuessani halpalentoyhtiö Jet Starin lentokoneeseen aikaisin aamulla ja liian vähän nukkuneena Tokion kentän kakkosterminaalissa eilen. Aivan vierekkäin eivät Japani ja Taiwan sijaitse, sillä yhden vaihdon sisältänyt lento oli jopa yllättävän pitkä. Ensin hieman yli tunti Tokiosta Osakaan, ja sitten vielä yli kolmituntinen pätkä perille Taipeihin. Japanin matkaseura Oskari jäi Tokioon lentääkseen sieltä jonkun päivän kuluttua Australiaan, joten olin taas liikkeellä yksin.

Välilasku Osakassa. Sama lento (vaikka ei ilmeisesti kone) jatkoi vielä Taipeista Singaporeen.

Osakassa koneen vaihtoon oli aikaa kolme tuntia, joka tuntui etukäteen ruhtinaallisen pitkältä ajalta. Vaan eipä näin lopulta oikeastaan ollutkaan, sillä matkatavarat piti tässä välissä noutaa karusellista ja jättää uudelleen Jet Starin kansainvälisten lentojen tiskille, olihan ensimmäistä lentoa operoinut yrityksen Japanin haara. Matkatavara- ja turvatarkastusjonoissa seisten pari tuntia kuluikin nopeasti, oikeastaan hukkaan. Lopulta lähtöportille oli jo suoranainen kiire.

Toistasataa metriä pitkässä turvatarkastusjonossa hikoillessani sain taas kerran mahdollisuuden pohtia koko homman mielekkyyttä, tai oikeammin mielettömyyttä. Kynsisaksilla ja vesipulloillakohan ne koneet kaapataan. Maailmanlaajuisesti varmaankin miljoonat ihmiset käyvät tämän usein täysin puolivillaisesti tehdyn tarkastusteatterin läpi päivittäin. Ja aikaa palaa. Ehkä terroristit sitten tässä mielessä todellakin voittivat.

Osakassa lentoyhtiön tiskillä minulta oli tentattu lentolippua pois Taiwanista, tällainen kun kuulemma pitää olla ja sitä voidaan myös rajalla kysyä. Olin jo ostanut aiemmin lipun Taipeista Helsinkiin, mutta tulostetta minulla ei siitä tietenkään ollut, viime aikoina kun olen käynyt liian laiskaksi tulostelemaan noita lentolippuja jos omaa tulostinta ei satu olemaan käsillä. Mitäpä lentoyhtiöt vaikkapa suomalaisesta internetpalvelusta varatulla suomenkielisellä paperilapulla tekisivätkään, eiväthän ne siitä mitään varausnumeron lisäksi ymmärrä, eivätkä edes sitä jos lentoyhtiö ei ole sama. Sanoin lipun olevan sähköpostissani ja pienen keskustelun jälkeen selitykseni hyväksyttiin. Mitäpä muutakaan olisivat voineet.

Toinen samaisella tiskillä ja muuallakin Japanissa ja Koreassa muutaman kerran vastaavissa tilanteissa hämmennystä aiheuttanut asia oli passini, joka on jo hieman reissussa rähjääntynyt. Kaikki kultakirjaillut etukannen tekstit ovat lähes tyystin kuluneet pois ja käytännössä pelkästään punaisen ja jossain määrin nuhjuisen passin avaaminen oikein päin tuntuu olevan joillekin täällä päin haastavaa. Niin nytkin. Lentoyhtiön nuori nainen joutui kysymään, minkä maan passi oikein onkaan kyseessä. Koreassa muistan erään majapaikan respakaverin ihmetelleen, miksi minulla on kiinalainen passi. Hänkin kun avasi passin takasivulta, jossa viimeisenä on Kiinan viisumi.

Koska ainakin japanilaiset lukevat kirjansakin eurooppalaisittain tarkasteltuna takakannesta etukanteen, jäin miettimään liekö maan passeissa samanlainen logiikka joka sitten osaa ihmisistä sotkee. Rajaviranomaisten kanssa ei passini kanssa tosin ole minkäänlaisia ongelmia ollut. Tämä ei olekaan ihme, näkeväthän he mitä erilaisempia matkustuspapereita työkseen.

Kuja reitiltä majapaikkaan Taipeissa.

Hieman suurempi risteys samaisessa kaupungissa.

Jälkimmäinen lento saapui perille harmaaseen mutta selvästi Tokiota lämpimänpään Taiwaniin kymmenisen minuuttia myöhässä puoli neljältä iltapäivällä. Ennen passintarkastuspistettä valmistauduin henkisesti uuteen selitystuokioon, mutta tällaista ei tullut. Passi tarkastettiin ja leimattiin alle puolessa minuutissa eikä lippuja, sen paremmin kuin muutakaan, rajalla kyselty. Suomalaiset eivät Taiwaniin viisumia tarvitse, joten sekään ei ollut ongelma. Tullista pääsi myös kävelemään läpi ilman minkäänlaisia tarkastuksia.

Tällainen huone tällä kertaa (noin 23 euroa/ yö).

Taipein kansainvälisellä lentokentällä näytti olevan useita ilmaisia ja ilman kirjautumista käytössä olevia wifi-verkkoja, mikä oli positiivinen yllätys. Sähköpostista löytyikin hyvin seikkaperäiset ja katukuvin varustetut, hyvällä ja selkeällä englannilla kirjoitetut ohjeet sisältänyt viesti ennakkoon varaamastani hostellista Kolmen vartin lentokenttäbussimatkan jälkeen perillä keskustassa selvisi, että ohjeet olivatkin tarpeen. Pienten kujien sokkelosta majapaikkaa olisi ollut hyvin vaikea löytää ilman niitä. Myös itse hostellissa kaikki kirjoitettu informaatio vaikutti olevan esitetty myös perin järkevällä englannilla. Virkistävää vaihtelua. Googlella käännetyn oloisia, suoranaisen käsittämättömiä painettujakin englantitekstejä on tällä reissulla tullut vastaan jo aivan tarpeeksi.

Tänään kuunnellaan, yhä japanihenkisesti:

Beastie Boys – Intergalactic

Koska Japanin huoltomiehet pukeutuvat oikeastikin perin samaan tyyliin kuin sankarit tässä videossa. Parvi haalaripukuisia ja jonkinlaisilla valjailla varustettuja kypäräpäitä tuli viimeksi vastaan Tokion päärautatieasemalla toissapäivänä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Viimeinen ilta Japanissa

Ti 19.2.2013, Tokio (JPN)

Japani alkaa olla paketissa. Kirjoitan nimittäin tätä Tokion kansainvälisen lentokentän Naritan lentokenttähotellissa, lentoni Taiwaniin kun lähtee huomenaamuna seitsemältä ja kenttä sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Tokion keskustassa. Aamulla, tai aamuyöstä, ei kentälle olisi päässyt kuin taksilla ja se olisi ollut kallista lystiä se. Taksit maksavat täällä kutakuinkin saman kuin Suomessakin, joten matka olisi tullut varmaankin kustantamaan toista sataa euroa. Lentokenttäjunalla välin taittoi noin kympillä. Oikeastaan säästöä tuli myös majoituksessa, sillä Naritan hotellit näyttävät olevan keskimäärin halvempia kuin vastaavat varsinaisessa Tokiossa.

Siitäpä sunnistamaan. Tokion metrokartta, jossa itse asiassa ei edes ole kaikkia junia. Englanninkielisiäkin karttoja toki löytyi, mutta ajoin siirtyminen vaati hieman ajatustyötä.

Aikaa siirtymiseen kaupungista kentälle on syytä varata toista tuntia, riippuen hieman siitä, mistä päin Tokiota liikenteeseen lähtee. Kaupunki nimittäin on suuri ja laaja. Ilmeisesti varsinaista hallinnollista Tokio-nimistä kaupunkia ei oikeastaan ole olemassakaan, vaan metropolialue koostuu pienemmistä kokonaisuuksista jotka ovat kasvaneet yhteen ja joita kutsutaan yleisesti nimellä Tokio.

Tokio on suuri. Näkymä yli kaupungin, kuvattuna Skytree-tornista sumuisena päivänä.

Suur-Tokio on maailman väkirikkain metropolialue, muuten. Joitain vilkkaita asemia ja keskeisiä paikkoja lukuun ottamatta tämä ei kuitenkaan mielestäni valtaisana väenpaljoutena kaupungissa näy. Tämä johtuu varmaankin Tokion laaja-alaisuudesta – tilaakin kun ihmispaljoudelle on, päinvastoin kuin joissain muissa suurkaupungeissa. Erityistä wau-efektiä Tokio ei siis tässä, tai muussakaan mielessä oikeastaan aiheuttanut. Vaikka toisaalta mikäpä paikka sellaisen kaiken nähneelle nykyihmiselle aiheuttaisikaan. Omalla kohdallani ainut lievän oho-tyyppisen reaktion aiheuttanut kokemus viime vuosilta on ollut Manhattan New Yorkissa, siis jos kaupungeista ja rakennetusta ympäristöstä puhutaan.

Katuvilinää Shibuyan kaupunginosassa.

No entäpä sitten itse Japani kokonaisuutena? Tähän kysymykseen vastaisin, jotta helppo maa matkustaa, aivan kuin Koreakin. Hommat tuntuvat toimivan ja asiat ovat tutunoloisessa järjestyksessä, vaikkakin tietysti japanilaisin vivahtein. Moni Japanissa kohtaamamme matkailija ei pitänyt paikallisten kielitaitoa kaksisena. Kuten jo jossain aiemmassa artikkelissani taisin mainita, itse en japanilaisia tässä asiassa kovin ankarasti tyrmää. Toki palvelutilanteissa lähes kaikki puhuvat länsimaisellekin takaisin japania, mutta ilmeisesti lähes kaikki kuitenkin englantia jossain määrin ymmärtävät, minkäänlaisia kielellisiä väärinymmärryksiä tai vaikeuksia kun ei ainakaan kohdalleni tainnut Japanissa sattua kertaakaan.

Tämäkin siis maassa toimi. Ja tietysti käsitykset kielitaidosta tai –taidottomuudesta riippuvat siitä, mihin niitä vertaa. Moneen länsimaahan verrattuna japanilaisten kielitaito voi olla jossain määrin puutteellinen. Toisaalta Kiinaan verrattuna tilanne on äärimmäisen paljon helpompi, siellä kun joskus tuntui että kommunikointi ei muuta ollutkaan kuin erilaisia kielellisiä väärinymmärryksiä tai silkkaa suoranaista ja totaalista ymmärtämättömyyttä, puolin ja toisin.

Tokiossa tupakointi on tiettyjä tupakkapaikkoja lukuunottamatta kaduilla kielletty. Kuva kadussa olleesta opasteesta. Kieltoa myös noudatetaan tunnollisesti.

Toinen seikka jota taisin jo joskus aiemminkin sivuta, on Japanin siisteys. En ole varmaankaan nähnyt missään niin siistejä kaupunkeja kuin täällä näin. Hieman ihmeellistä on, että tästä huolimatta Japanissa on välillä ollut vaikeaa löytää kaduilta roskiksia. Esimerkiksi puistoissa tai bussipysäkeillä niitä ei juurikaan tunnu olevan. Takin taskut täyttyvät roskista ja vaikkapa vartin kävely tyhjä juomapullo kädessä alkaa jo hieman turhauttaa, sitä kun ei mihinkään epäviralliseen paikkaankaan voi jättää, pistäisihän se täysin roskattomassa ympäristössä kiusallisesti silmään. Tässäkin lienee tosin takana japanilainen logiikka. Roskaaminen on kai tarkoitus hoitaa yksityisissä tiloissa. Julkisissa tiloissa se näyttää olevan kaikin tavoin kielletty. Ja tehokastahan tuo näyttää olevan.

Sää muuttui tänään kehnompaan suuntaan ja päivällä Tokiossa tuli jopa hieman lunta. Taitaa siis olla tässäkin mielessä hyvä aika poistua täältä, Taipeissa kun kelit taitavat olla huomattavasti lämpimämmät. Yleisesti ottaen Japanin sää on ollut melko vaihteleva vertautuen ehkä Suomen alkukeväiseen ilmastoon. Lämpötila on tosin ollut jatkuvasti plussalla mutta mitään erityisen lämmintä täällä ei ole ollut. Aurinkoisiakin päiviä on yleensä vaivannut kylmä tuuli.

Tänään kuunnellaan:

Dingo – Huumeita Japaniin

Koska Japaniin lunta sataa.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Viimeinen junamatka Japanissa: Tokioon

La 16.2.2013, Tokio (JPN)

Tällä erää viimeinen luotijunamatka oli tähänastisista pisin ja kallein. Aikaa Kioto – Tokio -välin taittamiseen kului nimittäin kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia ja lippu maksoi yli sata euroa. Kuten aiemmatkin Shinkansen-matkat, tämäkin sujui ilman kommelluksia. Lipun sai jälleen aseman automaatista ja matkaan pääsi halutessaan vartissa, junavuoroja kun tuntuu olevan hyvin taajaan ja niissä ainakin omien kokemustemme perusteella on aina tilaa. Tiuha vuoroväli ja melko arvokkaat liput, siinä kai syy.

Taas yksi sellimäinen hostelhuone (noin 24 euroa/yö). Punkkia tänne on mahdutettu kahdeksan.

Luotijunan varustaminen näyttää muuten olevan täällä äärimmäisen tehokasta puuhaa. Junan saavuttua pääteasemalle matkustajat poistuvat vaunuista muutamassa minuutissa. Tämän jälkeen vaunuihin ryntää laiturilta pieni armeija siivoushenkilökuntaa, joka kääntää penkit uuteen menosuuntaan (itse juna ei käänny ja molemmissa päissä on ”veturi”), vaihtaa päätukien suojukset ja poistaa roskat sekä moppaa käytävät. Alle kymmenessä minuutissa homma on selvä. Uusilla matkustajilla on tämän jälkeen vajaa viisi minuuttia aikaa nousta junaan, jonka jälkeen juna lähtee liikkeelle, tyypillisesti aina aikataulussa. Koko hommaan menee vartti. Yhtään tehokkaammin prosessia ei varmaankaan edes voisi hoitaa.

Shinkansen-juna saapui sateiseen ja harmaaseen Tokioon kolmen jälkeen iltapäivällä. Pienen päärautatieaseman katakombeissa ja perjantai-iltapäivän ihmispaljoudessa pyörimisen jälkeen oikea metro Asakusan kaupunginosaan löytyi. Tokion metrosta ja sen valtaisista matkustajamääristä kerrotut kauhutarinat osoittautuivat tällä kertaa, ja ainakin tällä linjalla, aiheettomiksi. Vaunuissa oli suorastaan väljää. Soulissa ja Hong Kongissa metroon oli ajoittain huomattavasti vaikeampi ahtautua. Tosin luulen, että tämä mielipide saattaa vielä Tokiossa oleilun aikana muuttua.

Viikonlopun majapaikaksi valiutui siis lopulta Asakusassa sijaitseva hostelli, sivumennen sanoen Tokion suurimmaksi itseään mainostanut sellainen. Kaupunginosan metroasemalta maanpinnalle selvittyämme kävi ilmeiseksi, että opastus on Tokiossa järjestetty hyvin. Karttatauluja nimittäin näkyi olevan lähes kaikissa suurempien katujen risteyksissä. Vaikka taulut perin tarkkoja olivatkin, oli niissä yksi merkittävä puute. Pohjoinen nimittäin ei näissä kartoissa ollut ylhäällä, vaan se jollain merkillisellä logiikalla näytti olevan kartasta riippuen missä sattuu. Kummallista ja häiritsevää. Hyvälläkin suuntavaistolla varustettu henkilö (jollaisena itseänikin pidän) menee helposti sekaisin tulo- ja menosuunnistaan jos kartan logiikka jatkuvasti kääntyilee miten sattuu. No, tästä huolimatta majapaikka löytyi pienen kiertelyn jälkeen.

Tokion nähtävyyksiä sekä niitä ihmetteleviä turisteja Asakusan alueelta. Kuvassa näkyvä torni Tokyo Skytree on yli 600 metriä korkea ja maailman toiseksi korkein rakennelma.

Satunnaista katukuvaa Tokiosta.

Kälättäminen kielletty. Japanissa matkapuhelimeen puhuminen ei ole suositeltavaa julkisissa liikennevälineissä. Kuva Tokion metrosta. Moni muukin asia tuntuu olevan kielletty.

Tokio on kohdallani Japanin kaupungeista viimeinen. Täällä on tarkoitus viipyä aina varhaiseen keskiviikkoaamuun asti, jolloin maa vaihtuu taas, tällä kertaa lentäen. Tuolloin suuntana on Taiwanin Taipei, joka jäänee tämän reissun viimeiseksi kohteeksi. Sitä seuraava lento laskeutuukin jo Helsinki-Vantaalle.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail