Kahdeksan uutta maata ja kymmenisen viikkoa – mitä jäi käteen?

Nyt, noin viikon kuluttua paluusta, lienee sopiva aika tehdä henkinen osatilinpäätös joulukuun puolessa välissä alkaneesta ja hieman toistakymmentä maata itäisessä Euroopassa ja Aasiassa käsittäneestä reissusta. Mitä opin? Mitä jäi käteen? Mihin palaisin? Seuraavassa joitakin ajatuksia aiheesta.

Paluu arkeen. Lumitöitä tiedossa. Liputus oli kaunis ele, muttei toki valtakunnallisesti olisi tarvinnut...

Kovin talviselta, alkuun pakkasen, lumen ja yöjunien värittämältä alkumatkalta mieleen jäivät parhaiten Kiova ja Georgian pääkaupunki Tbilisi, vaikkakin sää oli jo siellä hieman Valko-Venäjää ja Ukrainaa inhimillisempi. Väittäisin tosin, että lämpötila ei kuitenkaan ollut ainoa syy siihen, että Georgia tuntui poikkeuksellisen kiinnostavalta maalta. Sinne voisin palata, kuten Ukrainaankin, olihan myös Kiova minulle jossain määrin positiivinen yllätys. Ja se Tshernobylkin jäi tällä kertaa katsomatta, joten palattavahan sinne ehdottomasti on.

Itäisen Euroopan ja Etelä-Kaukasuksen jälkeen tekemäni viiden päivän pysähdys Arabiemiraatteihin ei myöskään ollut lainkaan hullumpi koukkaus. Tähän mielikuvaan tosin saattoi vaikuttaa paljonkin ilmasto, joka vuoden vaihteen tietämillä oli Dubaissa erinomaisen miellyttävä. Tasokas hotelli ei myöskään haitannut. Mielenkiintoinen, vaikka varmaan hyvin inhimillinen ilmiö, tämä. Olen aiemminkin huomannut mieluisan majapaikan jättävän helposti leimansa mielikuvaan koko paikasta. Näin ainakin kun kyseessä ovat lyhyehköt vierailut.

Loppumatkan maista oikeastaan kaikki olivat helppoja ja miellyttäviä maita matkustaa ja vierailla. Etelä-Koreaan, Japaniin ja Taiwaniin matkustaisin mieluusti uudestaan. Tässäkin maailmankolkassa kannattaa vierailuajankohta tosin valita paremmin kuin itse sen teimme. Varsinkin kahden ensin mainitun maan kyseessä ollen talvi ei ole lämpötilojen ja sään kannalta paras vuodenaika. Välillä paleli ja tuuli kävi luihin ja ytimiin. Taiwanissa sen sijaan säät olivat jo sangen mainiot ja muutenkin tästä saaresta jäi hyvin positiivinen kuva. Säänköhän takia taas, kuka tietää.

Sokeriksi pohjalle jää, mikäs muukaan kuin Kiina. Kiina, tuo valtava valtio jossa jostain syystä olen viime vuosina tullut matkailleeksi yhteensä kuukausia. Jos joku kysyisi miksi, en oikein osaisi vastata. Suhteeni tähän maailman väkirikkaimpaan (kai se on sitä vielä?) valtioon on perin ristiriitainen. Toisaalta maan silkka koko ja kehitysvauhti on sangen vaikuttava. Tavallaan pidän myös kiinalaisesta hyvin pragmaattisesta ja toimeen tarttuvasta mielenlaadusta, joka ei omien kokemusteni mukaan tunnu pahemmin sisältävän ihmeellisiä aasialaistyylisiä kunniakäsityksiä tai kasvojenmenetyspelkoja. Suoraa porukkaa. Voisin myös jotenkin kuvitella, että kiinalainen huumorintaju saattaisi osua yhteen omani kanssa. Vaikka pelkkää arvailuahan tämä on.

Moni kiinalainen kantaa mukanaan tämänkaltaista teepulloa. Katselin tilannetta aikani ja tulin siihen tulokseen, että haluan itsekin moisen. Tämä on taiwanista ostettu pro-malli. Huolestuttavaa. Olenko kiinalaistumassa?

Mutta sitten taas toisaalta. Kiina on raskas paikka, varsinkin pidemmän päälle. Maan silkka kiinalaisuus ja –maisuus alkaa nimittäin ennen pitkää musertaa satunnaista matkailijaa henkisesti alleen, tai näin ainakin itse olen asian kokenut. Monet asiat ovat kuten länsimaissa, mutta monet eivät. Ja selvää on, että Kiina ei tule matkailijan mieleiseksi muuttumaan, pelkästään jo valtavan mittakaavansa ja väkimäärän takia. Liika on liikaa ja sitä Kiina tosiaan välillä on. Liikaa.

Kiinan pienemmät matkan aikana nähdyt miljoonakaupungit olivat juuri sitä, mitä niiden oletinkin olevan. Peruskiinaa. En voi enää edes väittää muistavani kaikkia Hong Kong – Shanghai –välille osuneiden parin miljoonan asukkaan kaupunkien nimiä. Itse Shanghai sen sijaan oli sitä mitä odotinkin, eli Kiinan kaiketi länsimaishenkisin metropoli. Pidin kaupungista, jopa paljon. Saasteista huolimatta Shanghaissa oli helpompi hengittää kuin muualla Kiinassa, niin sanoakseni.

Loppujen lopuksi Pekingin ja muiden pienempienkin kaupunkien ilmansaasteet oli kiintoisaa nähdä käytännössä, varsinaisia paljon puhuttuja Kiinan ympäristöongelmia kun en ole kokenut aiemmin varsinaisesti suuremmassa mittakaavassa nähneeni. Sääli vain ihmisiä jotka noissa kaupungeissa joutuvat tuulettomana aikana pidempiä aikoja oleilemaan, saati sitten asumaan.

Paluu sorvin ääreen.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Ostostaivas Dubai

Pe 28.12.2012, Dubai (AE )

Dubaissa ei paljon kävelemistä suosita, ainakaan ulkotiloissa. Kaupunki on nimittäin levittäytynyt laajahkolle alueelle ja korkeiden talojen väliin mahtuu tyypillisesti myös paljon tyhjää, kuten mahtuu usein myös korttelien sisälle. Korkeiden talojen välissä on nimittäin usein rakentamattomia tontteja. Tieverkosto on rakennettu autoja silmällä pitäen, ja ilmeisesti ei ole tarkoituskaan, että pidempiä matkoja käveltäisiin. Ne kun voi paikallisen ajattelumallin mukaan ajaa taksillakin.

Siinä se on: maailman korkein rakennus. Työmaita Dubaissa näkee aika paljon, vaikka kuvittelinkin kaupungin olevan jonkinlaisessa talouslamassa.

Autoistuminen on viety jopa niin pitkälle, että hotellistani parin korttelin päässä olevaan valtaisaan kauppakeskukseen (taitaa olla maailman suurin), on hankala päästä sisään kävellen, siis kadulta. Metroasemalta tämä kyllä onnistuu lentokenttämäisiä ilmastoituja käytäviä pitkin. Suoraan kadulta tullessaan taas joutuu pomppimaan erinäisten ajoratojen yli tai menemään sisään parkkihallin kautta. Ilmeisesti tämä muutamankin korttelin matka pitäisi ajaa taksilla. Tai sitten kiertää jalkaisin metroaseman kautta.

Tästä pääsenkin kauppakeskuksiin, joita on Dubaissa paljon ja ne ovat usein valtavia. Liikkeitä löytyy joka lähtöön ja kaikkea kuviteltavissa olevaa on tarjolla. Keskukset näyttävät myös kilpailevan erilaisilla huvituksilla ja ohjelmanumeroilla. Löytyy sisätiloissa olevaa laskettelumäkeä, luistelurataa, valtameriakvaariota ja jatkuvasti pyöriviä muotinäytöksiä, muutamia mainitakseni. Vaikka ulkona kävelyä ei siis kannustetakaan, valtaisissa ostoskomplekseissa sen sijaan on helppo näännyttää itsensä. Eikä vain kävelemällä, pelkkä kulutusjuhlan seassa luoviminenkin on nimittäin melko raskasta puuhaa. Vaikka makuasioitahan nämä ovat, porukan määrästä päätellen moni suoranaisesti nauttii moisesta ostoshumalasta. Meitä on moneen junaan.

Erilaista muualta tullutta palveluhenkilökuntaa siivoojista vartijoihin, puutarhureista kaupan kassoihin on maassa valtaisa määrä. Asukkaiden kirjon näkee paitsi palveluammateissa, myös erityisesti metrolla (siisti, uusi, kulkee pääosin maan päällä) matkustaessaan. Ulkonäöstä päätellen porukkaa on haalittu töihin Dubaihin ympäri Aasiaa. Epäilenkin vahvasti, etteivät Arabiemiraattien passia kantavien kädet yleensä pahemmin työhommissa sotkeennu.

Laskettelu- ja talviurheilutila Mall Of The Emirates -kauppakeskuksessa. Ei tätä ehkä ihan laskettelurinteeksi voi mielestäni sanoa vaikka oikeaoppiset hiihtohissit taustalla kulkevatkin.

Maa näyttäisi olevan kaksikielinen, sillä kaikki tekstit ovat arabiaksi ja englanniksi. Taitaapa olla niin, ettei monikaan palvelutehtävissä toimiva siirtotyöläinenkään puhu arabiaa, joten englannilla pärjää hyvin.

Vaikka maan lainsäädäntö perustuu koraaniin (piti tarkistaa Wikipediasta), montaa asiaa turistien kyseessä ollen katsotaan epäilemättä sormien läpi. Niin paljon länsimaisia, ja muualtakin tulleita, turisteja Dubaissa näyttää olevan. En usko, että tämä olisi mahdollista jos kaikkia lakeja tulkittaisiin tiukasti. Kauppakeskusten ovissa tyypillisesti kyltti, jossa kehotetaan asialliseen pukeutumiseen. Havaintojeni mukaan tämä käytännössä tarkoittaa tavallista lomavaatetusta. Bikineistä tai miehillä paidattomuudesta varmaan joku huomauttaisi, mutta muuten asu tuntuu olevan melko vapaa. Enkä oikein tiedä, kuka noita kieltoja valvoo. Paikalliset poliisit (kuten passintarkastajatkin lentokentällä) vaikuttavat ottavan hommansa melko rennosti. Loivia ovat liikkeet, niin sanoakseni.

Perusnäkymää.

Perusnäkymää illalla.

Ja vielä yksi: Dubai Marina. Tästä näkymästä tulee jossain määrin mieleen Singapore.

Matka kohti Kiinaa ja Nanningia jatkuu huomenna lauantaina. Pitkällistä lentomatkustamista ja konevaihtoja on tiedossa, sillä perillä tulen olemaan vasta sunnuntaina. Dubain pysähdys on ollut sangen rentouttavaa vaihtelua, eikä varmaan vähiten hulppeahkojen majoitusjärjestelyjen ja mieleisen ilmaston takia. Paitsi hotellin katolla sijainneet uima-allas ja kuntosali olivat mukava yllätys, sitä oli myös huoneiston varustukseen kuulunut pesukone. Sille alkoikin jo olla tarvetta. Matkaa on taas mukava jatkaa varustus huollettuna ja vaatteet puhtaana.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Maanosa vaihtuu – Jerevanista Dubaihin

Ke 26.12.2012, Dubai (AE)

Armenian tulkitaan ilmeisesti kuuluvan, lähteestä riippuen, joko Eurooppaan tai Aasiaan. Epäilemättä Armenialaiset itse mieltävät maansa kuuluvan Eurooppaan, joten siispä siihen kuuluvaksi sen itsekin luen. Ja olihan Jerevanin yleinen ilmapiiri objektiivisestikin tarkasteltuna kieltämättä eurooppalaishenkinen.

Maanosan tai mainitun yleisen ilmapiirin muutos kävi korostetun selväksi viimeistään eilen, päästyäni kolmituntisen, Armenian oman lentoyhtiön hieman nuhjuisella koneella tapahtuneen siirtymisen jälkeen Dubain kansainväliselle lentokentälle. Lento lähti Jerevanista aamutuimaan, ja aivan uusi (tai vasta remontoitu) kenttä oli käytännössä tyhjä. Dubain kenttä taas ei sitä ollut. Jo passintarkastusjonot näyttivät äärimmäisen monikulttuurisilta. Kaikki maanosat ja rodut näyttivät olevan kattavasti edustettuina, kuten myös kaikki mahdolliset pukeutumis- ja päähinetyylit erinäisistä kaiken peittävistä kaavuista aina intialaistyyppisten väljien asusteiden kautta länsimaiseen narupaitaturistityyliin.

Vaivihkaa kuvattu passintarkastusaula Dubain lentokentällä. Jonottajien koko kirjo ei valitettavasti tältä etäisyydeltä erotu.

Suomalaiset ja Euroopan Unionista tulevat eivät Dubaihin viisumia tarvitse. Tästä huolimatta passien tarkastus, tai siihen jonottaminen, vei aikaa toista tuntia. Arabityylisiin valkoisiin kaapuihin ja pääliinoihin pukeutuneita virkailijoita oli kymmeniä, mutta yhden asiakkaan käsittely näytti vievän useita minuutteja. Ja koska porukkaa oli paljon, aikaa paloi. Vaikutti siltä, että virkailijat syöttivät tiedot koneelle käsin. Muuten tekniikka vaikutti uudelta, esimerkiksi kaikkien matkailijoiden silmät kuvattiin (iiristunnistus). Näiden kuvien ottamisessa näytti olevan välillä ongelmia, mikä hidasti toimintaa entisestään. Virkailija kysyi myös boarding passin kantaa ja hotellivarausta, joten nämäkin on syytä pitää käsillä jos maahan aikoo matkustaa.

Päästyäni vihdoin passintarkastuksesta läpi, oli matkatavarahihnakin jo aikaa sitten pysähtynyt ja matkatavarat oli nosteltu linjan viereen. Löysin kuitenkin omani ja suuntasin kohti lentoasemallakin pysähtyvää Dubain metroa, jolla tiesin pääseväni muutaman korttelin päähän hotellistani. Hieman yli puolituntisen, välillä hyvinkin täydessä, vaikkain hyvin puhtaassa ja uudessa metrossa matkustamisen jälkeen olin perillä.

Hotelli ei ollut halpa, ja Dubaissa näyttää olevan tapana jättää esimerkiksi internetin varauspalveluiden hinnasta pois 10 % vero ja 10 % palvelumaksu. Majoitushintaan lätkäistään siis tyypillisesti parikymmentä prosenttia lisää paikan päällä. Vaikka tämän tiesin, en ole vielä tätä kirjoittaessanikaan aivan varma siitä, mikä majoituksen kokonaishinta on. Eiköhän tuo luottokortin tiliotteesta aikanaan selviä. Kaikkineen kuitenkin liikuttaneen kahdeksankympin tietämissä, per yö siis.

Itse hotellissa sen sijaan ei ole arvosteltavaa. Huoneisto nimittäin lienee tuplasti oman kämppäni kokoinen, käsittäen muun muassa keittiön, kaksi kylpyhuonetta ja kaksi parveketta. Vähempikin olisi riittänyt, myönnetään. Toisaalta halpamajoituksia, joita ei oltu haukuttu aivan lyttyyn, oli vaikea löytää. Ja vuodenvaihteen lomakausi vaikeutti varmaankin myös omalta osaltaan etsimistä.

Makuuhuone. Olohuone lienee kooltaan kaksi kertaa suurempi. No, välillä näinkin...

Dubaita parvekkeelta nähtynä.

Lentokentällä lueskelin myös ensimmäistä kertaa tarkemmin tekemääni hotellivarausta. Pienellä painetussa tekstissä mainittiin, ettei hotelli hyväksy samassa huoneessa asuvia ei-perheenjäseniä ja pariskuntienkin tulee todistaa olevansa naimisissa, mikäli aikovat samassa huoneessa yöpyä. Ajattelin ensin tämän olevan vain periaatteellista varmistelua ja tyhjää sanahelinää, mutta toden totta: hotelliin saavuttuani respassa todella – äärimmäisen kohteliaaseen sävyyn, tosin – teroitettiin asian olevan näin. Kaikenlaista kulttuuria ja sääntöä sitä vielä nykymaailmaan mahtuu. Höh.

Tänään kuunnellaan:

M.I.A – Bad Girls

Noin vanhaa kalustoa täällä tosin ei liikenteessä juurikaan näy. Useita Rolls Royceja ja Bentelytä sen sijaan jo ensimmäisenä iltapäivänä liikenteestä bongasin.

Facebooktwittergoogle_plusmail