Lämmittimiä ja lämpötiloja Amerikoista

Olen viime aikoina pohdiskellut matka-automme lämmitystä. Asia herätti jonkin verran keskustelua blogin FB-sivullakin, joten ehkä on syytä tuumiskella sitä vielä näin pidemmässäkin muodossa. Auton lämmitys on minulle jonkinlainen mukavuuden huipentuma, sillä olen joitakin kertoja tärissyt kylmissäni öitä autossa ympäri Eurooppaa. Siksi siitä on tullut minulle jonkinlainen pakkomielle. Jos autossa aikoo majailla ainakin puoli vuotta, on sen syytä olla mukava.

Pohjoista Argentiinaa aivan Paraguayn rajalta. Tämä lienee sään suhteen matkan tukahduttavimpia paikkoja (Kuva: Google Maps)

Matkatoverini ei suhtaudu asiaan ollenkaan yhtä fanaattisesti, vaikka onkin muutama vuosi sitten majaillut (maasto)autossa lähes vuoden. Hän ei näe ylimääräistä lämmitystä kovin tarpeellisena ominaisuutena, koska sitä ei aiemmassakaan ajopelissään ollut. Mutta hänen kokemuksensa ovat eri puolilta Afrikkaa, ja nyt ollaan menossa Amerikkoihin. Ehkä lämpöä tarvitaan siellä Afrikkaa enemmän.

Vai tarvitaanko? Tutkitaanpa hieman, onhan meillä Internet. Laivan pitäisi olla perillä Montevideossa ja maantiematkan alkaa juuri vuoden 2017-2018 vaihtuessa, joten sää tammikuusta alkaen kiinnostaa. Tuolloinhan pallon toisella puolella on keskikesä. Seuraavassa joitakin vuorokauden alimpia ja ylimpiä keskilämpötiloja Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Vertailuarvona ensimmäisenä Helsingin vastaavat arvot elokuulta.

Alin (yö), C

Ylin (päivä), C

Helsinki (elokuu)

13,1

19,8

Montevideo, Uruguay (tammikuu)

18,0

28,4

Asuncion, Paraguay (tammikuu)

22,8

33,5

Ushuaia, Tulimaa, E-Amerikan eteläkärki (helmikuu)

5,6

14,1

Puerto Montt, Chile (helmikuu)

9,0

18,9

La Paz, Bolivia (maaliskuu)

3,6

14,2

Quito, Ecuador (maaliskuu)

10,1

20,8

Mexico City, Meksiko (toukokuu)

13,2

26,8

Vancouver, Kanada (heinäkuu)

13,8

22,2

Fairbanks, Alaska, USA (syyskuu)

1,7

12,6

No, mitäs tästä voi sitten päätellä? Alussa on todella kuumaa ja kosteaa. Homma helpottaa kun matka edistyy kohti Etelä-Amerikan eteläkärkeä. Lapin kesäkelit. Andeilla neljän kilometrin korkeudella saattaa viluttaa, ainakin öisin. Väli-Amerikka on päiväntasaajan pohjoispuolella ja kun sinne päästään on kevät. Taas alkaa olla kuuma, kuten varmasti myös kesällä Yhdysvalloissa. Alkusyksylläkin Alaskassa on kylmä, numeroiden valossa jo tuolloin kylmempi kuin missään muualla koko matkalla.

Bolivian ylätasankoa. Täällä saattaa paleltaa. (Kuva: Google Maps)

Autossa on jo nyt diesel-käyttöinen lisälämmitin, jota voi käyttää auton moottorin ollessa sammutettu. Tämä Webaston laite on kuitenkin niin sanottu vesimalli ja tarkoitettu ensisijaisesti lämmittämään moottoria pakkasaamuina. Sillä saa lämmitettyä matkustamoakin, mutta vain puolen tunnin pätkissä. Moottorin lämmittämiseen menevä energia menee oikeastaan kokonaan hukkaan tällaisella reissulla. Edellä esitetyn säädatan valossa auto lähtee kyllä varmasti käyntiin aamuisin ilman lämmitystäkin.

Kaiken lisäksi laitteessa on sekä vesipumppu että puhallin, joten se vie paljon sähköä. Sähkö on reissuautossa tärkeä luonnonvara, joten tämä ei ole hyvä juttu. Muutama desi polttoainetta ei niin haittaisi mihinkään suuntaan. Kaiken kaikkiaan tällainen Webasto ei ole kovin sopiva laite oleskelutilan lämmittämistarkoituksiin, vaikkakin toki parempi kuin ei mitään.

Vaihtoehto olisi autokäyttöön tarkoitettu dieseliä polttava laite, joka imee ilmaa sisäänsä toisesta päästä ja puhaltaa sen pois toisesta lämmittäen sen samalla. Tällaisen hankintaa harkitsen siis nyt vahvasti. Nämä lämmittimet on tarkoitettu ainoastaan oleskeluhyttien lämmittämiseen autoissa ja veneissä. Ohjauspaneeli sisältää termostaatin, joten lämpötilan lämmitettävässä kopissa pitäisi pysyä automaattisesti verraten tasaisena. Käyttötarkoituksen ja matkaideamme huomioon ottaen tällainen sopisi meidänkin autoomme kuin nyrkki silmään.

Negatiivisena puolena ovat tietenkin lisäkustannukset. Webaston venäläinen (ei kuulemma välttämättä huono) kopio maksaa uutena 400 – 500 euroa. Kallis vaiko ei, paha päätös. Varmaa kuitenkin lienee, että kokonaan käyttämättä tuollainen lämmitin ei Pan American Highwaylla jäisi.

Venäläisvalmisteinen Planar 2d-ilmalämmitin näyttää tältä. Lämmittiminen teho on säädettävissä maksimin ollessa 2 kW.

Suomalainen pariskunta suuntaa marraskuussa 2017 omalla autollaan tielle, laivaan ja lopulta Etelä-Amerikkaan. Seuraa matkan käänteitä myös tykkäämällä blogin Facebook-sivua osoitteessa www.facebook.com/havaintoja.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Mitä odottaa kuukauden rahtialusmatkalta?

 

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, laivamatka Belgiasta Uruguayhun on varattu ja paatin pitäisi seilata joulukuun ensimmäisenä Antwerpenistä. Mutta mitä tällaiselta merimatkalta voi odottaa? Minkälaisia palveluita laivalla on? Mitä siellä syödään? Mitä siellä tehdään? Onko kovinkin yleistä, että matkustajia menehtyy matkan aikana tylsyyteen?

En ole ikinä matkustanut rahtilaivalla, joten en osaa henkilökohtaisesti vielä vastata näihin kysymyksiin. Mutta eipä hätää, sillä elämmehän nykyaikaa ja internetistä löytyy vaikka mitä, kuten useampia blogeja, joissa matkan kokeneet kertovat untuvikoille mitä odottaa. Seuraavassa kaksi löytämääni sellaista.

Tucks’ Travels in a Truck – Overlanding adventures in an Iveco Daily 4×4 -blogi kertoo maastokuorma-auton laivaamisesta Saksasta Uruguayhun. Hyvin seikkaperäinen selostus, mitä matkalta odottaa ja mitä tehdä missäkin vaiheessa. Artikkeli on sangen tekstipainotteinen, eikä sisällä montaa kuvaa. Linkki laiva-artikkeliin:

Sail with your truck: Germany-Uruguay

S & M Boilerworks – Sustainable Unaccountability -blogin kaksi Suzukeillaan maailmaa kiertävää moottoripyöräilijää matkustivat saman setin toisin päin, Etelä-Amerikasta Eurooppaan. Tästä postauksesta löytyy jokunen kuvakin, jopa sapuskoista ja laivan kuntosalistakin. Linkki:

Crossing the Atlantic by cargo freighter – how to and common questions

Kuten jo artikkelien otsikoista voi päätellä, tämän linjan merimatkoja Atlantin yli suosivat lähinnä oman ajopelinsä kanssa matkustavat seikkailijat. Ymmärrän logiikan hyvin, sillä sellaisiahan mekin autoinemme ollemme. Uskoisin pääosan muistakin matkustajista päätyneen laivamatkalle samantyyppisen päättelyketjun seurauksena – olisi mukava viedä oma auto toiselle mantereelle ja matkustaa itse sen mukana. Ehkä moinen reissaustapa ei maksa muuten vaivaa.

Kahden hengen sisäkytti. Ylempi sänky on käännetty seinää vasten. (Kuva: Grimaldi Freighter Cruises)

Laivan ruokassali. (Kuva: Grimaldi Freighter Cruises)

Yllä muutama kuva Grimaldin omilta sivuilta. Luoja tietää milloin ne on otettu, mutta kovin 2000-lukulainen tunnelma niissä ei välttämättä vallitse. Blogeista edellä saa ehkä hieman paremman kuvan siitä, miltä laivalla näyttää. Kovin loistokasta ympäristöä lienee kuitenkaan turha odottaa. Ymmärtääkseni kaikki toimii, mutta liikoja ei kannata odottaa. Onhan kyseessä ensisijaisesti rahtilaiva ja matkustajat matkustavat siellä rahdin ehdoilla, ei päin vastoin.

Ruokaa saa monta kertaa päivässä ja sen laatu saattaa ilmeisesti vaihdella paljonkin riippuen kokista. Ruokailut rytmittävät päivää ja ovat sen kohokohta, ja mikäli kokki on hyvä, saattaa matkan aikana tulla lisää painoa. Laivalta löytyy myös yleinen oleskelutila matkustajien aikaa viettää, ja kannellakin voi istuskella. Jostain muistan lukeneeni, että kantta pystyisi jopa lenkkeilemään ympäri, mutta se ei liene mahdollista kaikilla laivoilla. Vaatimaton kuntoiluhuonekin laivoilla on, sekä matkustajille varattu pesukone ja kuivuri.

Yleisesti ottaen tulkitsen laivamatkan tehneiden pitäneen sitä kiinnostavana kokemuksena ja suosittelevankin sitä varauksin. Joustava pitää olla, kuten myös kärsivällinen. Laivan lähtö saattaa viivästyä viikoilla, ja matkan kesto venyä. Toisaalta moni kai voisi matkustaa vastaavan välin toistekin.

Odotan suurella mielenkiinnolla, minkälaista on ylittää valtameri rahtilaivalla, jolla ei esimerkiksi ole lainkaan internetiä. Hajoaako pää vai pääseekö matkan aikana jonkinlaiseen rauhoittuneeseen zen-tilaan. Toivotaan jälkimmäistä. Mikäli aikanaan tekemästäni viikon mittaisesta junamatkasta Pekingistä Moskovaan voi mitään päätellä, kotiutuu omaan hyttiinsä nopeasti ja perillä sieltä ei oikein edes haluaisi lähteä takaisin pahaan maailmaan. Ehkä niin käy laivallakin, onhan matka ainakin neljä kertaa pidempi kuin junareissu.

Mitä automatkalla Etelä-Amerikaan ja -Amerikassa voisi muka tapahtua? Seuraa ihmeessä hankkeen etenemistä myös Facebookissa sivulla facebook.com/havaintoja!

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Laivalippu Euroopasta Etelä-Amerikkaan varattu

No niin, nyt se on virallista. Rahtilaivalippu Belgian Antwerpenistä Uruguayn Montevideoon kahdelle henkilölle ja autolle on varattu. Varausmaksukin on maksettu, joten eiköhän reissuun ole sitten lähdettävä. Oletettu lähtöaika Belgiasta on 1.12.2017 ja laivan pitäisi olla perillä 29.12.2017. Merimatka kestää siis lähes kuukauden.

Grande Brasile. (Kuva: MarineTraffic.com)

Varustamon nimi on Grimaldi ja laivan nimi Grande Brasile (löytyy marinetrafic.com -sivustolta täältä). Aluksen liikkeitä voi seurata edellä mainitsemaltani sivustolla, ja tätä kirjoitettaessa paatti näkyy olevan juurikin Antwerpenissä. Laiva on roro-tyyppinen, eli se kuljettaa lähinnä pyörillä kulkevia ajoneuvoja. Muutama turistikin mukaan mahtuu. Muistelen lukeneeni matkustajia varten varattuja hyttejä olevan viisi tai kuusi, joissa kussakin on kaksi sänkyä. Reittimatkustajia on siis kerralla mukana maksimissaan kymmenkunta.

Vaikka varauspapereissa lukee tarkka lähtöpäivä, laivan nimi, sekä päivä, jolloin auton voi ajaa laivan ruumasta Montevideon satamaan ja Etelä-Amerikan maanteille, ei mikään näistä ole ilmeisesti varma asia. Rahtilaivakuljetukset ovat epävarmaa puuhaa ja lähtöpäivä saattaa kuulemma siirtyä jopa viikoilla. Myös alus saattaa vaihtua, mikä tosin ei tosin taida vaikuttaa juuri mitenkään mihinkään. Kaikki Grimaldin Etelä-Amerikan reitillä kulkevat laivat kun näyttävät olevan sangen identtisiä.

Tällä tavoin matkustavalta vaaditaan siis joustavuutta. Aikatauluja ei pidä tuijottaa liian tarkkaan. Jos minun pitäisi ennustaa, ennustaisin vuoden 2018 vaihtuvan meidän osaltamme jossain päin Atlantin valtamerta. Lukemani ja muodostamieni mielikuvien perusteella ihmettelisin suuresti, jos paatti todella olisi perillä 29. joulukuuta.

Päädyimme lopulta ostamaan lipun Seabridge-nimiseltä saksalaiselta matkatoimistolta. Tämä matkatoimisto on sama, jolta aikanaan sain ensimmäiset tarjoukset erilaisille vaihtoehdoille kuskata oma ajoneuvo Amerikan mantereelle (artikkeli hinnoista ja reiteistä täällä). Muutaman muunkin tarjouksen samalle reitille ja samaan laivaan saimme, mutta hieman kiusallisesti ne olivat täysin identtisiä ensimmäisen kanssa. Kaikki lähettivät saman listahinnaston, jonka hinnat eivät tippuneet vaikka kuinka yritin vänkäillä ja tinkiä. Seabridgen palvelu oli nopeaa, ystävällistä ja saksalaisen tehokasta, joten lippu ostettiin lopulta sieltä.

Laivan reitti kulkee kutakuinkin vasemman nuolen tapaan. Dakar Afrikassa lienee kuitenkin kuvasta poiketen yksi vakiopysähdyspaikoista. Ymmärtääkseni satamavierailutkin vaihtelevat tilanteesta riippuen eivätkä ole aina vakioituja.

Mitä automatkalla Etelä-Amerikaan ja -Amerikassa voisi muka tapahtua? Seuraa ihmeessä hankkeen etenemistä myös Facebookissa sivulla facebook.com/havaintoja!

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Hiidenmaan puinen Eiffel-torni

Hiidenmaan maaseudulla pönöttää jotain, joka ansaitsee erityismaininnan. Nimittäin jonkun individualistin vanhoista sähkötolpista, kakkosnelosenpätkistä ja kuorituista ranteenpaksuisista rangoista kasaama näkemys Pariisin kuuluista Eiffel-tornista. Tämä kymmeniä metrejä korkea viritys pysyy pystyssä lukuisten sitä tukevien vaijereiden ansiosta. Ilman niitä tuuli varmaan kaataisi koko komeuden. Vaikuttavaa.

Torniin pääsee myös kiipeämään. Ensimmäisten portaikon edessä on puinen veräjä, jossa olevassa käsin kirjoitetussa lapussa todetaan viroksi kiipeämisen tapahtuvan kunkin siitä astuvan omalla vastuulla. Kiipesimme huipulle, jossa tuuli kovaa. Tästä huolimatta näköalatasanne ei juurikaan tuntunut huojuvan. Kuten todettua: vaikuttavaa. Sääntö-Suomen ajatusmalleihin tottunut vierailija ei voinut kuin ihmetellä, miten moinen rakennelma voi olla edes olemassa. Suomessa vastaava torni suljettaisiin viranomaisten toimesta välittömästi. Onhan se järkyttävän vaarallinen kansalaisten hengelle ja terveydelle. Sitä paitsi kaikki omaperäisyys on jo muutenkin lähtökohtaisesti epäilyttävää. Mitäs jos jotain sattuu? Varmuus on aina paras, joten kiinni vaan, sanottaisiin Suomessa.  Mutta ei näemmä Hiidenmaalla.

Torni sijaitsee Hiidenmaan luoteisosassa. Kärdlasta (Hiidenmaan keskuspaikka) saaren länsipäähän kulkevan päätien varrelta voi bongata tornin pienoismallin ja kyltin, joka kertoo mistä kohden tulisi kääntyä. Itse perille vievä tie on kapea ja päällystämätön. Sillä oli myös alkukesäisenä viikonloppuna jonkin verran ruuhkaa. Vastaantulijoita piti väistää melkein ojan puolelle. Perillä on pieni parkkipaikka.

Torni ei suinkaan ole alueen ainut rakennelma. Samalle tontille on askarreltu mitä kummallisimpia juttuja aina merirosvolaivasta minikokoiseen vallihaudan ympäröimään linnaan. Koko systeemiä voisi kaiketi pitää jonkinlaisena kokonaisvaltaisena peppipitkätossuhenkisenä tilataideteoksena. Jollain on ollut aikaa, energiaa ja näkemys.

Ihan ilmaista alueelle pääseminen ei ollut. Portista kulkeminen maksoi 1,5 euroa henkeä kohden ja lippuja myivät alakouluikäiset, ilmeisen vakavasti tehtävänsä ottaneet pikkutytöt. Portin sisäpuolella tulijoita tervehti suuri ja karvainen ujo koira, jonka kaulassa ollut kyltti kertoi sen olevan virallinen lippujentarkastaja. Lasten maailma, jota lapset pyörittävät. Sadunomaista naivismia vaikuttavassa mittakaavassa. Kannattaa ehdottomasti käydä jos noille kulmille sattuu eksymään.

Näkymä tornin juurelta.

Tornin huipulla liehuvat Viron ja Ranskan liput.

Kuva huipulta. Tie tornille on kapea.

Torni löytyy myös Googlen karttapalvelusta.

Vielä muutama sananen autoprojektista. Lämmöneristykset on pääosin tehty ja askartelen parasta aikaa puutöiden parissa. Hieman yksinkertaistaen tarkoitus on rakentaa auton taakse makuulaveri, jonka alle saa tavaraa. Sisustushommat aiheuttavat päänvaivaa ja vievät aikaa, sillä mikään auton pinta ei (tietenkään) ole suora. Ennen levyjen leikkausta on lähes kaikesta tehtävä ensin pahvi- tai paperimalli, jonka perusteella palikat sitten sahataan oikeaan muotoon. Tämä vaatii kärsivällisyyttä. Aina ei jaksaisi nysvätä, mutta vaihtoehtoja ei ole. Siispä nysvään.

Sitä paitsi parempi tehdä yksityiskohdat kunnolla, sillä muuten vasemmalla kädellä tehdyt viritykset tulevat ärsyttämään minua joka ikisen kerran kun ne näen. Tiedän tämän kokemuksesta. Koska autossa tullaan asumaan ainakin puoli vuotta, lienee mielenrauhan kannalta parempi tehdä kerralla sellaista jälkeä, ettei myöhemmin tarvitse liikaa harmitella.

Kattoeristeiden liimausta ja vaneritöitä.


Selviääkö Nissan matkustajineen Latinalaiseen Amerikkaan talveksi 2017-2018?  No tietty, mutta seuraa silti hankkeen etenemistä myös Facebook-sivuilla osoitteessa facebook.com/havaintoja.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail