Mietteitä Port of Spainista ja matka Trinidadista Guyanaan

Ti 29.12.2015, Georgetown (Guyana)

Trinidadin pääkaupungissa Port of Spainissa satoi viikonloppuna lähes tauotta. Kaiken lisäksi melkein kaikki oli kiinni vielä sunnuntainakin. Kadut olivat autiot lukuun ottamatta niillä kuljeskelleita satunnaisia ryysyisiä asunnottomia ja epämääräisiä kadunkulmissa seisoskelijoita. Perusihmisiä ei näkynyt missään. Lyhyet retket jotka kaupungille tein eivät olleet kovin miellyttäviä. Vaikka kukaan ei minua häirinnytkään, kaupungilla kävellessä teki mieli vilkuilla usein taakseen. Välillä vaihdoin kadulla puolta, kun en halunnut jonkun tyypin ohi kulkea. Enpä muista, missä kaupungissa olisi viimeksi ollut vastaavia fiiliksiä.

Maanantaina Port of Spainiin palasi arki. Aurinko tuli esiin ja sade oli poissa. Tavallinen kansa tavallisissa askareissaan oli palannut viikonlopun ja juhlapyhien vietosta, missä ikinä he sitten olivat olleetkaan. Kaduilla oli normaalinoloista säpinää. Nyt kaikenlainen epämääräinen aines ei enää erottunut katukuvasta samalla tavoin kuin aiemmin. Samat pahvinpalasilla makoilevat huumeongelmaiset kodittomat kaduilla toki yhä olivat, mutta arjen koitettua he sentään olivat selvä vähemmistö. Enää en tuntenut tarvetta vilkuilla olkani yli.

Huolimatta ilmapiirin rentoutumisesta, en silti oikein saanut paljoakaan irti Port of Spainista. Jostain syystä vielä normaalin päiväjärjestyksen palattuakin kaupungin ravintolat ja liikkeet vaikuttivat jostain syystä yhä suljetuilta. Siis vaikka olivat auki. Ravintoloiden tummennettujen ikkunoiden takia kadulta ei nähnyt sisällä mahdollisesti istuvia asiakkaita ja ovetkin olivat kiinni. Vain pieni lappu jossain ovenpielessä kertoi paikan oleva ”open”. Jopa minäkin osaisin tehdä paikasta kutsuvamman asiakkaiden tulla. Totta tosin myöskin on, ettei monessa paikassa kovin paljon asiakkaitakaan ollut. Moni kahvila esimerkiksi oli tyhjillään. Kummallista, onhan Port of Spain kuitenkin monen sadan tuhannen asukkaan kaupunki.

Pienemmissä omistajavetoisissa ruokapaikoissa palvelu tuntui pelaavaan paremmin, mutta esimerkiksi lähihuoltoaseman minimarketissa (ainut joka oli viikonloppuna auki) ja ketjuravintoloissa meininki oli tympeämpää. Tai outoa. Trinidadissa puhuttu englanti oli ainakin minulle aika käsittämätöntä. Tämä yhdistettynä pääosin tummaihoisen henkilökunnan tapaan olla katsomatta asiakasta silmiin (tai monesti edes päin), ja perin loiviin liikkeisiin yleisemminkin, loi kummallisia tilanteita. Monesti kassalla mietin, jotta puhutaankohan nyt minulle ja onko jotain oikeaa asiaakin, mitään kun en murteellisesta minusta poispäin kohdistetusta mutinasta oikein ymmärtänyt. No, asiani sain kuitenkin aina hoidettua. Ehkä Trinidadissa kaikki halukkaat pääsevät palveluammattiin. Hyvin monessa ikkunassa oli nimittäin lappu, jossa kerrottiin paikan palkkaavan uutta henkilökuntaa. ”Staff wanted.” En ihmettele.

En siis jäänyt ikävöimään Trinidadin pääkaupunkia kun tänään sieltä lähdin. Tosin on muistettava, että jos olisin mennyt johonkin saaren toiseen kolkkaan, voisivat mielipiteeni olla tyystin erilaisia. Mietin, josko positiivinen mielikuvani Barbadoksestakin olisi ollut vähemmän sitä, jos olisin majoittunut saaren pääkaupunkiin Bridgetowniin. Niin saattaisi olla.

Oli miten oli, tänään maa kuitenkin vaihtui. Caribbean Airlines vei minut Guyanan pääkaupunkiin Georgetowniin Etelä-Amerikassa. Noin tunnin kestänyt lento oli ajoissa ja kaikki sujui mainosti. Alan oikeasti pitää tästä Karibian lentoyhtiöstä. Homma toimii ja siinä on yritystä. Jopa kuulutuksista koneessa saa selvää. Tästä ei ollut toivoakaan ensimmäisillä Karibian lennoillani. Minut lennolle sisään ja laukkuni ruumaan kirjannut nuori nainen oli paitsi hyvin ammattimainen, myös sympaattinen. Varovasti hän kyseli, että eikös Suomessa ole aika pimeää tähän aikaan vuodesta. Myönsin. Ihanaa, vastasi hän. Trinidadissa on kuulemma ihan liikaa valoa ja lämpöä hänen makuunsa. Britanniassa on kuulemma täydellinen ilmasto. Siellä sataa. Sateisessa harmaudessa on hyvä nukkua.

Guyanaan pääseminen oli helppoa. Suomalainen ei maahan viisumia tarvitse. Ei haastattelua tällä kertaa, eikä kyselyitä poistumislipusta. Passintarkastuksen nuori kaveri kysyi vain, montako päivää tulena maassa olemaan. Kerroin että pari. Se riitti, passiin tuli leima ja pääsin maahan.

Guyanan kansainvälinen lentokenttä sijaitsee yli tunnin matkan päässä itse pääkaupungista. Tällä kertaa minulla kävi tuuri. Olin nimittäin jo koneessa ajautunut juttelemaan vieressäni istuneen kaverin kanssa. Hän oli asunut ikänsä New Yorkissa, mutta sukujuurensa olivat Guyanassa. Tiedossa olisi kuulemma sukulointia. Veli menee naimisiin. Isänsä ja veljensä olivat häntä kentällä vastassa, ja tarjosivat minulle kyytiä kaupunkiin. Mainiota. Otin tarjouksen vastaan. Tämä oli varsinainen onnenpotku, sillä kentällä ei ollut oikein yhtään mitään. Ei edes rahanvaihtopistettä, pankkiautomaatista puhumattakaan. Paikallista valuuttaa minulla ei tietenkään ollut, ja dollaritkin ovat jo perin vähissä. Korttikaan ei taida olla täällä kovin käytetty maksutapa, vaikka vihdoin Georgetowniin päästyäni pankkiautomaatin lopulta löysinkin. Toki kentältä olisi taksillakin päässyt, mutta kuskien innokkuudesta päätellen olisi heidän kanssaan saanut sitten vääntääkin. Tästäkin ilosta jäin ystävällisen newyorkilais-guyanalaisen perheen ansiosta paitsi.

Seuraavaksi pitäisi suunnata Guyanan naapuriin Surinamiin. On vielä epäselvää, kuinka sinne menen ja millä aikataululla. Jonkinlaisella pikkubussin ja veneen yhdistelmällä sinne kuitenkin täältä pääsee, sen tiedän. Katsotaan. Uusi vuosikin sotkee hieman asioita ja aikatauluja, mutta huomisen jälkeen ollen tässä asiassa viisaampi.

151229-1

Sunnuntai, Port of Spain.

151229-2

Port of Spain, Trinidad. Siirtomaa-arkkitehtuuria.

151229-3

Työpiste Trinidadissa.

151229-4

Guyana, Etelä-Amerikka. Tervetuloa.

151229-5

Georgetown, Guyana. Tällä kertaa tällainen parvekenäkymä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Joulu Karibialla: Barbadokselta Trinidadiin

La 26.12.2015, Port of Spain (Trinidad & Tobaco)

Tapaninpäivä ja Trinidad. Suuri lauma koiria haukkuu ja metelöi tuossa majataloni ulkopuolella. Lähteepä elukoista kova ääni. Toivottavasti eivät tee tuota yölläkin, korvatulpatkaan eivät nimittäin taida riittää tuota kakofoniaa blokkaamaan. Joulupyhät näkyvät täällä selvemmin kuin Barbadoksella, jossa sentään noin puolet liikkeistä ja ravintoloista oli eilenkin auki. Täällä on vielä tapaninpäivänäkin kovin hiljaista ja suljettua. Edes lentokenttäbussi ei kulkenut. Kaupunkiin päästäkseni jouduin ottamaan 30 jenkitaalaa maksaneen taksin. Asiaa pohdiskeltuani hoksasin, että olen tainnut olla Suomessa jouluna viimeksi 2010. Vuonna 2011 vietin juhlapyhät Indonesiassa, 2012 Armenian Jerevanissa, 2013 Libanonissa, 2014 Sambiassa ja nyt sitten 2015 täällä, Karibialla. Liikkuvaa elämää. Missähän ensi vuonna?

Selvisin Trinidadiin aamusta. Lento Barbadokselta lähti kuudelta aamulla. Tällä kertaa kone oli ihan oikea ja siisti, suihkumoottoreilla varustettu. Ei potkurikoneita enää. Minut toi tänne Caribbean Airways -niminen lentoyhtiö. Tämä firma vaikutti astetta uskottavammalta kuin taannoin käyttämäni Liat. Alle tunnin lennosta ei jäänyt valitettavaa. Tätä yhtiötä voisin käyttää jatkossakin. Ja käytänkin, seuraava lippu on nimittäin varattu jo. Suuntaan Trinidadin jälkeen Etelä-Amerikan puolelle, Guyanan Georgetowniin.

Trinidadiin, Port of Spainin kentälle päästyäni edessä oli pitkä jonotus passitarkastukseen. Maahanpääsyproseduureihin taisi mennä melkein pari tuntia. Viisumia ei tarvinnut, mutta enpä muista milloin viimeksi jollain rajalla oltaisiin oltu yhtä tarkkoja. Poistumislippu piti olla, samoin majoitusvaraus. Ne piti myös esittää. Printtejä minulla ei ollut, mutta kännykästä esittelemäni tositteet riittivät. Samaa tekivät muutkin, sillä kaikkia tentattiin samalla tavalla. Tästä varmaan tolkuton jonokin johtui. Samaan aikaan toisella passintarkastustiskillä asioinut eurooppalainen tai amerikkalainen arviolta nelikymppinen nainen käännytettiin jopa takaisin kansainväliselle alueelle. Paperinsa eivät olleet ilmeisesti kunnossa. Tuntia myöhemmin tosin näin saman naisen tullin ulkopuolisella alueella. Hän oli kaiketi saanut lopulta varauksensa kuntoon ja päässyt läpi. Hänen onnekseen lentokentällä oli toimiva ja ilmainen langaton verkko ja netti.

Sekä Barbadoksella että täällä Trinidadissa puhutaan englantia. Molemmat ovat olleet aikanaan brittihallinnon alla, ja tietty englantilainen vaikutus näkyy saarilla yhä. Liikenne on esimerkiksi vasemmanpuoleista. Vuosi sitten Etelä-Afrikassa paikallinen englannin murre sai raapimaan päätä. Tähän Karibian englantiin verrattuna se oli kuitenkin lasten leikkiä. Tästä kielestä ei nimittäin tajua monesti yhtään mitään, hyvä kun edes englanniksi tunnistaa. Barbadoksella minulla oli usein vaikeuksia ymmärtää paikallisia, mutta paikalliset näyttivät ymmärtävän lähes aina minua. Tämän päivän perusteella Trinidadissa minä en ymmärrä paikallisia, eivätkä he minua.

Voi tosin olla, että kohtasin vääriä ihmisiä. Vanhemman intialaistaustaisen taksikuskin kanssa juttelimme pitkät pätkät maailmanpolitiikkaa. Melkoinen markkinamies tuo Donald Trump, totta. Isis myy öljyä alihintaan Syyriassa, kyllä. Kommunikaatio-ongelmia ei juurikaan ollut. Ehkä paljon ulkomaalaisten kanssa tekemisissä olevat ihmiset osaavat muotoilla sanomisensa turistin näkökulmasta ymmärrettävämmin. Barbadoksella asustelin hyvin turistipitoisella alueella, joten ehkä sielläkin oli totuttu paremmin Karibian ulkopuolisiin aksentteihin.

Loppujen lopuksi Barbados vaikutti aika mukavalta paikalta. Turisteja oli aika paljon, mutta se ei häirinnyt. Esimerkiksi rannat olivat verraten tyhjiä ja tunnelma jollain tavoin rauhaisa ja sivistynyt. Ehkä hiekkarantoja on saarella vain niin monta, että kaikille riittää tilaa. Moni turisti taisi olla Brittien saarilta. Lentoyhteydet vanhaan emämaahan taitavat olla yhä hyvät. Halpaa ei Barbadoksella tosin ollut. Aika vaatimaton majoituksenikin maksoi lähes 50 euroa yöltä ja esimerkiksi ravintoloiden hintataso oli lähes sama kuin Suomessa. Tähän varmaan vaikuttaa osin euron huono kurssi verrattuna Yhdysvaltain dollariin. Tällä hetkellä suhde on lähes yksi yhteen, mikä ei ole euroalueelta tulevalle kovin hyvä juttu. Joka tapauksessa viihdyin Barbadoksella jostain syystä aika hyvin. Voisin matkustaa saarelle toistekin, eritoten jos nuo valuuttakurssit paranevat jossain vaiheessa.

Pienenä havaintona Barbadoksen ja Trinidadin eroista tulkoon vielä mainittua turvallisuus, tai oikeastaan paikkojen minussa herättämä tunne. Barbadoksella nimittäin tuntui hyvin turvalliselta. Rosvoja oli ainakin saaren itse näkemääni osaan hankala kuvitella. Rannallakin tavaroiden jättäminen vartioimatta (mutta toki näköetäisyydelle) veteen mennessä ei aiheuttanut suurempaa ahdistusta, kuten se monessa muussa paikassa olisi aiheuttanut. Port of Spainissa taasen minua tuli joulupyhien hiljentämillä kaduilla lähes ensimmäisenä vastaan muutama omiaan mölisevä asunnoton herrasmies. Kun lopulta löysin auki olevan huoltoaseman minimarketin, oli kassajonossa edessäni kaksi poliisia. Molemmilla oli luotiliivit, vyöllä käsiase ja selässä rynnäkkökivääri. Ehkä turvallisuuskulttuuri alkaa lähestyä Etelä-Amerikan vastaavaa. Vaikka en ole ikinä Brasiliassa käynyt, tuli poliisiparivaljakosta heti mieleen tuo uutisten perusteella lukuisten selvittämättömien murhien maana pitämäni.

151226-1

Barbados, eräs monista rantanäkymistä.

151226-3

Monella Barbadoksen rannalla oli väljää.

151226-4

Klassiset palmu ja meri, edelleen Barbados.

151226-5

Säpinää Bridgetownin (Barbados) keskustan kauppakadulla.

151226-6

Siirtomaahenkinen majatalo Port of Spainissa. Täällä asustelen seuraavat päivät.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Pitkä matka Puerto Ricosta Barbadokselle

Ke 23.12.2015, St. Lawrence (Barbados)

Puerto Rico jäi taakse eilen. Saari on merkillinen yhdistelmä latinokultuuria ja toisaalta perusamerikkalaista elämäntapaa. Välillä lattarimusiikki soi baareissa ja kaduilla kuin Kuubassa konsanaan. Toisaalta esimerkiksi tolkuton määrä erilaisia pikaruokaketjuja tuo mieleen Jenkkilän. Burger King, Taco Bell, Wendy’s, Pizza Hut, KFC ja lukuisia muita, usein sijoitettuna ryppäisiin saman parkkipaikan ympärille. Nälkä ei pääse Puerto Ricossakaan yllättämään, jos vain moista sapuskoista pitää. Toinen manner-Yhdysvallat mieleeni tuonut seikka olivat hotellin aamupalalla käytetyt astiat. Ne nimittäin olivat Puerto Ricossakin kaikki kertakäyttöisiä ja valkoista styroxia. Kupit ja lautaset, kaikki. Näin muistan asian olleen myös kaikissa aikanaan vierailemissamme motelleissakin matkalla Los Angelesista New Yorkiin. Tuhlaus ja syntyvä roskan määrä hirvitti eurooppalaista jo tuolloin. Mihinkähän ihmeeseen amerikkalaiset nämä muovivuorensa kippaavat käytön jälkeen. Luulisi, että tila jossain vaiheessa loppuu.

Mutta eilisestä lentomatkastanihan minun piti puhua. Se oli nimittäin monivaiheinen ja sisälsi yllätyksiä. Kyydistä vastasi LIAT-niminen karibialainen lentoyhtiö ja kaikki koneet olivat potkurikoneita. Lähtö Puerto Ricosta oli kahdelta ja lipun mukaan välilaskuja oli yksi, Antigualla. Siellä piti vaihtaa myös konetta. Tällaiset ennakkotiedot minulla matkasta oli. Ensimmäinen lento oli jo puolisen tuntia myöhässä, mutta se ei minua haitannut. Olihan välilaskupysähdys lähes kolmen tunnin mittainen.

Ensimmäinen lento sujui ongelmitta. Olimme Antiguan kentällä hyvissä ajoin seuraavaa lentoa silmällä pitäen. Poistun koneesta viimeisten matkustajien joukossa, enkä mahtunut ensimmäiseen bussikyytiin. Seisoskellessani muutaman muun koneestapoistujan kanssa koneen vieressä kiitoradalla odottelemassa bussia palaavaksi huomasin konetta huollettavan. Vaihtoivat yhtä laskutelineen renkaista. Tuosta vaan, tunkilla ja rengasraudalla, ihan kuin autosta konsanaan. Samaan aikaan koneesta purettiin matkatavaroita. Hyvähän ne kuluneet renkaat on vaihtaa, mutta lieköhän moisen toimenpiteen tekeminen matkustajien nähden sitä ihan parasta mainosta kuitenkaan.

Odottelin aikani Antiguan kentällä (jopa ilmainen netti toimi) ja pääsin jatkolennolle. Ei mitään outouksia tässä vaiheessa. Kuvittelin tämän koneen vievän minut Barbadokselle, mutta toisin kävi. Alle tunnin kestäneen lennon jälkeen laskeuduimme taas, paikkaan jonka nimestä en kuulutusten perusteella saanut selvää. Meidät marssitettiin ulos koneesta transit-terminaalirakennukseen ja kehoitettiin odottamaan lisäohjeita. Olin saapunut Guadeloupeen, Ranskan merentakaiseen departmenttiin, saarelle johin en tiennyt olevani matkalla. Positiivista tässä oli, että alue on osa EU:ta ja roaming-hinnat ovat samat kuin Euroopassa. Valuutta on myös euro. Tämä olisi ollut kätevää jos joku kentä liikkeistä olisi ollut auki. Vaan eipä ollut enää.

Odotteimme terminaalissa lopulta muutaman tunnin. Kukaan ei valistanut minua tai kanssamatustajia siitä, miksi tai mitä odotimme. Vaan mitäpä tuo haittasi, onhan sitä lomalla aikaa. Lopulta meidät marssitettiin takaisin kiitoradalle, samaan koneeseen josta olimme pari tuntia aiemmin poistuneet. Koneeseen nousi myös uutta, ilmeisesti jollain muulla lennolla kentälle tulutta porukkaa. Ehkä olimme odotelleet heitä. Tai sitten jotain muuta. Selityksiä ei sen kummemmin tässäkään vaiheessa tarjoiltu. Tämä lento vei minut lopulta perille. Olimme Barbadoksella yhdentoista jälkeen illalla, yli kolme tuntia myöhässä. Sama potkurikone jatkoi kuulemma vielä Grenadalle ja Trinidadiin. Tällainen lentoyhtiöiden ja -koneiden saarihyppely taitaa olla Karibialle tyypillistä.

Barbadoksen passintarkastuskopilla oltiin tarkkoja. Homma toimi sujuvasti ja hyvin, mutta saarelta poistumislippu olisi haluttu nähdä. Tomera univormutäti minultakin sitä tiskilllä tenttasi. Onneksi olin sen ostanut. Tulostetta minulla ei siitä kuitenkaan ollut. Selitykseni menivät kuitenkin läpi, passini leimattin ja pääsin maahan. Trinidadiin matkatessani minun kannattaisi kuulemma laittaa lippuasiat kuntoon. Siellä ovat tarkkoja, ohjeisti virkailija. Täytyypä ostaa se(kin) jatkolento ennen kuin koneeseen nousen. Tosin, niin hienoja kun jotkut Karibian saaret epäilemättä ovatkin, miksi pohjoiseurooppalainen insinööri sinne tulisi pelkällä menolipulla loisimaan. Eihän moista paluulippua minulta kysytty edes USA:n rajalla, ja sinne sentään halukkaita tulijoita on ihan eri tavalla, kuin vaikkapa Barbadokselle tai Trinidadiin. Purin kuitenkin kieltäni, enkä ruvennut keskustelemaan tästä rajatädin kanssa. Sen sijaan kiitin, otin passini ja hain laukkuni tavarahihnalta.

Taksi löytyi kentän edestä helposti. Toiminta vaikutti järjestäytyneeltä, eikä erilaisia epävirallisia piinailjakuskeja pyörinyt ulko-ovilla lainkaan. Solmiokaulainen kyytijärjestelijä kirjoitti minulle päämääräni kerrottuani lapun ja osoitti auton. Hintakin oli ennalta tiedossa ja kirjattu kyytilappuun. Barbadoksen tiet vaikuttivat yllättävän hyviltä. Ainakin tämän yökyydin aikana asfaltti oli sileää, jopa parempaa kuin Puerto Ricossa monin paikoin. Olin perillä majapaikassani juuri ennen puolta yötä. Olivat kuulemma jo melkein luopuneet toivosta että tulen. Kerroin lennon olleen myöhässä tuntikausia, johon omistajanainen totesi heti ”Liat”. Näin kuulemma käy kyseiselle firmalle usein. Sitten meitä nauratti. Otin avaimen ja painuin vaatimattomaan huoneeseeni toiseen kerrokseen. Ilmastointia ei ole ja kattotuuletin pitää melkoista meteliä. Laitteen laakerit ovat varmaan lopussa. Tässähän alkaa olla suorastaan ikävä risteilylaivaa ja eritoten sen hyvin ilmastoitua ja hiljaista hyttiä.

151223-1

Autoilua Puerto Ricossa. Irtohevonen tiellä.

151223-2

Kaikki Liatin koneet olivat tätä samaa tyyppiä. Huomaa renkaanvaihto-operaatio.

151223-3

Huone Barbadoksella.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kuinka poistua risteilylaivalta sekä juttuja Puerto Ricosta

Su 20.12.2015, Ponce (Puerto Rico)

Risteilyurakka päättyi siis eilen. Ei voi kuin ihailla kuinka tehokkaasti ja sulavasti koko operaatio on varustamon taholta hoidettu. Tämä kävi jälleen ilmeiseksi laivalta poistumisen yhteydessä. Edellisenä päivänä hyvissä ajoin kaikkiin hytteihin jaettiin paperi, jossa käytiin läpi kaikki päättymiseen ja maihinnousuun liittyvät yksityiskohdat seikkaperäisesti. Matkatavarat piti laittaa oven ulkopuolelle käytävään yhteentoista edellisenä iltana. Aamuyöstä ne sitten toimitettiin henkilökunnan toimesta terminaalirakennuksen suureen halliin. Eri hyttialueilla oli omat numerokoodinsa. Näiden koodien perusteella tavarat sitten löysi terminaalista. Laivasta poistujien ei siis tarvinnut rontata tavaroitaan edestakaisin laivan käytävillä. Kätevää.

Aamiaisen sai laivalta. Risteilyvieraat kokoontuivat aamulla edellä mainittujen numerokoodien perusteella porrastetusti eri puolille laivaa määrättyihin tiloihin. Tästä kukin ryhmä sitten lähti terminaaliin edellisen ryhmän selvittyä satamaan laskusillalta. Erinomaisen hyvin koordinoitua oli tämä. Satamassa etsittiin ensin omat matkatavarat ja marssittiin sitten jonottamaan passitarkastukseen, joka sekin sujui verraten vikkelästi. Kokoontumisaika laivalla oli vartin yli yhdeksän ja koko homma selvä tasan kymmeneltä. En olisi ikinä uskonut prosessin sujuvan näin nopeasti. Kokonainaisuudessaan ainakin tämän risteilyn yleisjärjestelyt herättivät suoranaista ihailua. Hyvin on yksityiskohdat mietitty eikä mitään ole jätetty sattuman varaan. Kaikki tuntui toimivan kuin itsestään, mikä kertoo yleensä siitä, että prosessien ja toimintamallien suunnitteluun on käytetty paljon aikaa ja energiaa. Asiakkaan kokema vaivattomuus ja helppous kun ei ikinä liene sattumaa vaan kovan kulissien takaisen työn tulos.

Odotin kaaosta viimeistään satamaterminaalin ulkopuolella taksijonossa, olihan meitä laivalta tulijoita monta tuhatta. Väärin luulin taas. Kyytipalvelutkin oli järjestetty esimerkillisen tehokkaasti. Kumijalkaa ei tarvinnut odotella satamassa oikeastaan lainkaan. Taksit (liekö koko San Juanin taksikanta ollut paikalla) jonottivat jossain syrjemmällä ja aina yhden lähdettyä uusi ajoi tilalle. Täälläkin oli satamahenkilökuntaa koordinoimassa kyytipalveluita. Taksia etsivää risteilijää lähestyttiin näiden kyytiinohjaajien toimesta ja kerrottuaan mihin oli menossa, sai kyydistä jo jonkinlaisen etukäteislapun, jossa oli myös kerrottu taksin hinta. Kyyti maksettiin taksikuskille perillä. Hienosti oli tämäkin hoidettu.

San Juanissa kulkupeli vaihtui vuokra-autoksi. Vuokraaminen oli helppoa kuten Yhdysvalloissa konsanaan. Varasin auton netin kautta ja saamallani varausnumerolla auton noutaminen ei minkäänlaista säätämistä aiheuttanut. Suomalainen EU-ajokortti kelpasi vuokraamossa mainiosti. Kansainvälistä sellaista minulla ei tällä matkalla mukana olekaan. Auto on tällä kertaa hieman kulahtanut pieni Mitsubishi, mutta mitäs tuosta. Ainakin se kulkee ja maisemat vaihtuvat.

Puerto Ricon liikenne on oikeanpuoleista ja muistuttaa muutenkin pari vuotta sitten Jenkkien halki Los Angelesista New Yorkiin tekemällämme maantiematkalla näkemääni. Jo tuolloin ihmettelin, mikä ihme tekee varsinkin monikaistaisilla suurten kaupunkien ympärillä kulkevilla väylillä ajamisesta maassa niin stressaavaa. Sama ilmiö nimittäin toistui täälläkin. Ei ajaminen ole tällaista vaikka Saksan Autobahnilla. Pohdiskelin asiaa lisää ja päädyin siihen, että liikennekuri on täällä väljempää. Minkäänlaisia sääntöjä siitä, millä kaistalla ajetaan mitäkin nopeutta, ei oikein noudateta. Jos samaan suuntaan kulkee kolme kaistaa, tuntuvat kanssa-autoilijat ajavan millä tahansa niistä juuri sitä nopeutta, minkä he kokevat itselleen mukavaksi. Yleensä nopeimpaan etenemiseen tarkoitettua kaikkein vasemmanpuoleisinta kaistaa saatetaan ajaa surutta kymmenen mailin alinopeutta. Tämä taasen aiheuttaa sen, että ohi haluavat seilailevat kaistojen välillä miten sattuu ja joskus kovallakin nopeudella. Vilkkua ei monikaan käytä. Kuskit myös puuhastelevat usein autossa ajamisen ohella jotain muuta, eikä tarkkaavaisuus siten aina ole niin kovin kohdallaan. Tämä aiheutti minussa ihmetystä jo edellisellä Amerikan automatkallani. Kuvittelin maan olevan autoilukulttuurin mekka, jossa liikenteessä myös ajellaan sujuvasti eikä kovin usein miten sattuu. Niin ei kuitenkaan näytä täälläkään olevan.

Puerto Ricon saari on ensivaikutelmien mukaan tavallaan aika lailla manner-Yhdysvaltojen henkinen, mutta toisaalta mieleen tulee myös viime vuonna vierailemani Kuuba. Hieman yllättäen moni ei tunnu puhuvan täällä lainkaan englantia. Espanjaa pitäisi osata. Maksuvälineenä käytetään luonnollisesti jenkkitaaloja. Viralliset kyltit ovat kuitenkin usein englanniksi. Saaren keskiosat ovat vuoristoisia ja hyvin vehreitä. Haastavia pieniä serpentiiniteitä saarelta löytyy niistä pitävälle paljon. Tämän voin jo muutaman päivän perusteella ihan henkilökohtaisen kokemuksenikin perusteella varmentaa. Ei kannata muuten lähteä noille teille pimeässä.

151220-0

Viimeinen näkymä hyttiin. Varustamo oli siis Royal Caribbean ja laiva Adventure of the Seas.

151220-2

Viidakkoista pikkutietä Puerto Ricossa.

151220-3

Toinen ajopäivä, valmiina lähtöön.

151220-1

Aivan San Juanin ulkopuolella on hienoja rantoja.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail