Khartumista kohti pohjoista: aavikkoa – päivä 88

To 26.2.2015, Khartoum (SD) – Korti (SD) – Karima (SD)

Polttoaine Sudanissa ei ole hinnalla pilattu. Epävirallisen, siis selvästi virallista paremman kurssin, mukaan laskettuna litra dieseliä maksaa noin 0,30 euroa. Otimme tankin täyteen ennen kuin suuntasimme Khartumista pohjoista. Khartumin ulosmenotien varrella asemia näytti olevan useita, emmekä Sudanissa ole vielä Etiopian kaltaista polttoainepulaa kohdanneet. Aina kun on löytynyt asema, on löytynyt dieseliäkin.

Khartumista ei ollut helppo päästä pois. Lähtö oli tällä kertaa myöhäinen ja kello oli jo puoli kaksi kun bussi liikkui. Ensin yritimme kaupungin keskustan läpi, mutta tämä osoittautui käytännössä toivottomaksi urakaksi. Seisoimme ruuhkassa linja-autoaseman – erään niistä monista – kohdalla yli puoli tuntia lähes paikallaan. Meininki oli kaoottista. Busseja, henkilöautoja, kolmipyörätakseja ja jalankulkijoita oli kaikkialla. Ajoradalle ei juuri tyhjiä koloja jäänyt. Tästä ei tulisi mitään. Päätimme kiertää. Pitkän jonottamisen jälkeen pääsimme kääntymään keskustasta pois vievälle tielle ja liikenne rupesikin pian, jos nyt ei vetämään, niin ainakin liikkumaan.

Hieman väljemmille vesille päästyämme päätimme tankata. Valitsimme tosin huoltoaseman hieman typerästi kantakaupungin alueelta ja mittarilta pois ajaminen pitkin Khartumin kapeita ja päällystämättömiä pikkukujia meinasi muodostua haasteelliseksi, peruuttamaan kun ei päässyt. Lopulta bussi kuitenkin saatiin ujutettua takaisin jonkinasteiselle asfalttikadulle ja pääsimme jatkamaan jossain määrin tuskalliseksi muodostunutta urakkaa poistua Sudanin pääkaupungista. Olisi pitänyt tankata vasta myöhemmin.

Pitkällisen kiemurtelun ja parin tunnin hikisen – olihan päivän kuumin aika – piinan jälkeen pääsimme lopulta ulos kaupungista ja pohjoiseen johtavalle maantielle. Välillä tuntui, että kaupunki ei ota lainkaan loppuakseen. Tällä kertaa tie oli kuitenkin oikein mainiota ja maisemat hyvin aavikkomaiset. Hiekkaa, paljon hiekkaa. Näin hyvää tietä ei ole Afrikassa ajettu sitten Namibian. Näyttää siltä, että meidän reitillämme Afrikan alku- ja loppupää ovat tässä mielessä perin miellyttäviä, siihen väliin jäävä 10 000 kilometriä vain jätti usein jonkin verran toivomisen varaa.

Joskus aiemmin, muistaakseni Sambiassa, paikallisten tienkäyttäjien vilkunkäyttö herätti meissä ihmetystä. Se, miksi vastaantuleva autot vilkuttivat maassa aina kohdattaessa keskiviivan suuntaan, jäi vaille lopullista vastausta. Sudanissa autoilijoilla näyttää maantiellä olevan tapa vilkuttaa valoja aina toisen ajoneuvon kohdatessaan. Alussa tämä tuntui jossain määrin oudolta. Varoittivatko vastaantulijat jostain? Kyseessä lienee kuitenkin pelkkä tervehdys, sillä tätä tekee lähes jokainen vastaantulija, myös pimeällä. Ehkä tämäkin on sitä kuulua sudanilaista ystävällisyyttä.

Auto kulki tasaisesti ja auringon eteen ilmestyi loppuiltapäivästä jonkinlaista yläpilveä, joka helpotti hieman ja lämpötila autossa laski. Matkaa hidastivat taas muutaman poliisi- tai viranomaisstopit. Passimme taidettiin katsoa illan aikana kahteenkin kertaan. Yhteistä kieltä viranomaisten kanssa ei tälläkään kertaa oikein löytynyt, mitä nyt erään tarkastuspisteen uniformumiehet naureskellen kyselivät kaljaa ja votkaa. Heti Khartumista ulos päästyämme maksoimme myös tietullia. Taksa oli tällä kertaa 168 paikallista puntaa, eli katukurssin mukaan noin 20 dollaria. Kallista lystiä. Tosin mikäli oikein ymmärsimme, kyseinen summa kattaa koko tuhatkilometrisen matkan perille asti. Lappu on arabiaksi joten siitä ei oikein saa selvää.

Yöksi pysähdyimme lopulta Karima-nimiseen pikkukaupunkiin tai oikeammin kylään, joka oli näemmä puolen yön aikaan täysin kuollut. Aavekaupunki. Hotelleja, motelleja – sikäli kuin edes niitä tunnistaisimme, olivathan kaikki kylän tekstit arabiaa – tai muitakaan auki olevia liikeyrityksiä ei näkynyt, joten sopivan hiekkakentän löydettyämme laitoimme auton parkkiin ja vetäydyimme bussiin yöpuulle jatkaaksemme matkaa kohti Egyptin rajaa heti aamulla.

Khartumin liikennekaaos iltapäivällä.

Khartumin liikennekaaosta iltapäivältä.

150227-0

Taannoisen kojelautapalon alkulähde.

150227-2

Kameleita ja uutta tietä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Rekisteröityminen Sudaniin sekä Sudanin pimeät punnat

Ke 25.2.2015, Khartum (SD)

Ulkomaalaisille Sudanissa pakollinen rekisteröityminen sujuikin sutjakammin kuin olimme kuvitelleet. Asiasta oli keskusteltu hotellimme vastaanottovirkailijan kanssa jo eilen illalla ja asian pystyi kuulemma hoitamaan sekä lentokentällä että jossain kaupungilla sijaitsevassa toimistossa. Tämän virkailijan mukaan lentokentällä asia hoituisi helpommin. Olimme siis henkisesti valmistautuneet lähtemään sinne.

150226-1

Pölyinen kaupunki. Kadut ovat asfaltoituja mutta hiekkaa on kaikkialla.

Satunnainen katunäkymä.

Satunnainen katunäkymä Khartumista. Kaupungin yleistunnelma on jossain määrin Lähi-itämäinen Afrikan sijaan.

Aamupäivällä illalla respaan jääneitä passeja kysellessämme kävi kuitenkin ilmi, että hotelli olikin jo ruvennut hoitamaan asiaa. Passit olivat matkalla leimattavaksi jompaankumpaan näistä toimistoista. Joissain lähteissä mainittiin tähän prosessiin tarvittavan kopiot sekä passin nimiösivusta että viisumista, yhden tai kaksi passikuvaa – riippuen vähän mistä ohjeita luki – sekä jonkinlainen kutsukirje Sudaniin, asiakirja, jota meillä ei ollut. Kuvittelimme siten päivän muodostuvan jossain määrin epämiellyttäväksi erinäisissä virastoissa kuvainnollinen hattu kourassa ramppaamiseksi. Mitään näistä papereista meiltä ei kuitenkaan ollut pyydetty eikä niitä näemmä tarvittu, ainakaan kun hotellin edusmies asian hoiti. Meiltä ei vaadittu oikeastaan minkäänlaisia toimenpiteitä. Sangen miellyttävä yllätys.

Rekisteröitymisen kustannukset selvisivät passien tullessa takaisin ministeriöstä, imigration-toimistosta tai missä ikinä ne olivat sitten olleetkaan. Paikallisessa valuutassa kustannus oli kuulemma 550 Sudanin puntaa eli virallisen kurssin (noin 5,70 puntaa dollarista, xe.com) mukaan noin 96 Yhdysvaltain dollaria. Koska rajalla pimeästi vaihtamamme valuutta alkoi olla vähissä, kysyimme hotellivirkailijalta voiko summan suorittaa dollareina. Toki voi, hinta olisi 65 taalaa. Tuolla vaihtokurssilla yhdellä dollarilla saisi lähes 8,50 Sudanin puntaa. Melkoinen ero, ja kerrankin meidän hyväksemme. Maksoimme summan vikkelään, ennen kuin muuttaisivat mielensä. Saimme samalla kuulla rekisteröitymistarran sekä -leiman toimivan myös niin sanottuna maastapoistumisviisumina.

Myöhemmin kaupungilla kävellessämme meitä lähestyi herrasmies, joka tiedusteli haluaisimmeko vaihtaa rahaa. Me puolestamme tiedustelimme kurssia. Sadan dollarin setelillä hän antaisi kuulemma 8,90 puntaa dollarista. Tämä selitti paljon. Hyvä kurssi, teimme kaupat. Noin suurta seteliä meillä tosin ei ollut, johon mies pettyi. Saimme kuitenkin parikymppisillämmekin 8,70 puntaa yhdestä dollarista. Tarinan opetus olkoon siis se, ettei Sudanissa näemmä kannata virallisiin vaihtopisteisiin turvautua. Toivottavasti täällä ei tosin missään yhteydessä tulla kysymään vaihtokuittia, tai kysellä muutenkaan, mistä olemme paikallisen valuuttamme saaneet. Siihen en ainakaan itse pysty nyt päivänvaloa kestävää selitystä antamaan.

150226-3

Sudanin viisumi oikealla, tänään saatu rekisteröitymistarra ja -leima vasemmalla. Melkoista rahastusta.

Satunnaisena Sudan- ja Afrikka-aiheisina faktoina tuotakoon vielä tässä lopussa esille muutama päihteisiin ja nautintoaineisiin liittyvä asia. Sudan on vahvasti islaminuskoinen maa, eikä täältä saa siten lainkaan alkoholia. Se on kokonaan kielletty. Tupakkamiehiä sen sijaan katukuvassa silloin tällöin näkee. Tämä onkin uutta, sillä tupakointi on ainakin omien havaintojeni perusteella ollut Afrikassa hyvin harvinaista. Keniassa julkinen tupakointi oli jopa kovan sakon uhalla kielletty. Aika yllättävää ottaen huomioon sen, miten ahkerasti esimerkiksi monessa Aasian kehittyvässä maassa kessua vedellään. Kiina on tästä hyvä esimerkki. Lähes kaikki miespuoliset kiinalaiset taitavat polttaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikseivät liiketoimintamalleiltaan ainakin aiemmin sangen aggressiiviset tupakkayhtiöt ole saaneet otetta Afrikasta ja afrikkalaisista. Voi olla, ettei afrikkalaisilla keskimäärin vain ole kylliksi rahaa ylimääräisiin paheisiin. Tai sitten vyörytys on vielä kesken. Mitenhän mahtaa mantereen käydä tämän asian suhteen tulevaisuudessa, varsinkin jos elintaso nousee? Länsimaissahan tupakka ja tupakoitsijat on jo ajettu aika ahtaalle. Aika näyttää onko Afrikassa kyse tästä samasta kehityssuunnasta, vai jostain muusta. Ehkä Afrikka on tässä kansanterveydellisessä kilpajuoksussa niin paljon jäljessä, että se onkin itse asiassa jo kierroksen edellä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Sudanin tasaista kuumuutta – päivä 86

Ti 24.2.2015, Gedaref (SD) – Khartum (SD)

Yö meni siis autossa. Vaikka ulkolämpötila laskikin illalla inhimillisiin lukemiin, bussissa oli yhä sangen lämmin aina aamuyöhön asti. Päivän aikana lämmenneet rakenteet hohkasivat. Viiden aikoihin aamuyöllä sisälläkin alkoi jo viihtyä. Hiki ei enää virrannut. Lähdimme liikkeelle vasta kahdeksan maissa, olihan vasta aamuinen uni ollut laadultaan parasta. Hieman yllättäen yön kiusana olivat myös hyttyset. Luulin jo, että olimme päässeet niistä eroon eivätkä ne tällaisessa aavikkoympäristössä enää pahemmin kiusaisi. Väärin luultu.

Tiistain missio oli ajaa aina Sudanin pääkaupunkiin Khartumiin asti. Matkaa oli hieman yli 400 kilometriä ja tien piti olla tasaista ja hyvää. Tasaista se toden totta olikin, mäkiä emme juuri kohdanneet. Niitä ei tainnut olla ainuttakaan koko päivämatkan varrella. Tien kunnossa sen sijaan oli ajoittain toivomisen varaa. Väylä oli koko matkaltaan päällystetty, mutta nytkin tiessä oli paljonlaisesti painautumia ja kuoppia. Kyyti ei varsinkaan aamupäivällä ollut aina niin tasaista. Jostain syystä kaistamerkinnät puuttuivat koko matkalta. Kummallista.

Liikkeellä oli melko paljon linja-autoja ja rekkoja, joista edelliset ajoivat taas afrikkalaiseen tyyliin hirveää kyytiä ja ohittelivat meitä usein, pysähtyen sitten johonkin tien varren taukopaikkaan, ja ohittaen meidät tauon päätyttyä taas kaasu pohjassa torvi soiden. Rekka-autot taasen eivät paljon muita ohitelleet. Lastia oli paljon ja kalusto näemmä vanhaa. Monella raskaan kaluston kulkijalla näkyi olevan tien varressa ongelmia. Konepelti oli auki tai vielä tyypillisemmin rengasta vaihdettiin. Tämäkin kertonee omaa tarinaansa tien kunnosta.

Meillä ei onneksi rengasongelmia ollut. Bussin tekniikkakin pelasi mitenkuten eikä huollollisista syistä yhtään pysähdystä tarvinnut tänään tehdä. Toisen takapään ilmajousen epäkuntoisuudesta ilmoittanut varoitusvalo tosin syttyi, mutta minkäänlaista vikaa ei havaittu. Tämä ei olekaan ihme, sillä kyseisten varoitusvalojen ei kuulemma pitäisi edes olla toimia.

150225-1

Suoraa tietä ja vaikeuksissa oleva kuorma-auto.

150225-2

Asutusta aavikolla.

Poliisi- ja muita tarkastuspisteitä oli tämän tästä. Tietulliakin jouduttiin maksamaan. Jälleen kerran osa meitä pysäytelleestä porukasta oli siviiliasuissa, osa selvästi poliisin unformussa. Passeja ja auton papereita jouduttiin esittelemään pariin otteeseen. Noin puolessa matkassa yhdellä näistä stopeista eräs, ilmeisesti kyytiä tarvinnut viranomainen, hyppäsi autoon ja hikoili kanssamme bussissa Khartumiin asti. Yhteistä kieltä ei meillä kaverin kanssa ollut, joten emme pahemmin ajatuksia päässet vaihtamaan. Tämä lienee ollut kolmas tai neljäs jonkinlainen viranomainen joka on koko Pikavuoron historiassa Ajokkiin pidemmäksi matkaksi liftannut. Ensimmäinen tapaus sattui muinoin Kazakstanissa. Tuolloinkaan meillä ei ollut minkäänlaista yhteistä kieltä etupenkkiin leveästi hymyillen istuneen karvalakkipäisen poliisin kanssa. Toista sataa kilometriä silloinkin, siitä huolimatta, yhdessä taitettiin.

Sudanin maasto on siis näemmä hyvin tasaista ja aavikkoista. Tien varressa näkyi ajoin valtavat määrät ilmeisesti tuulen siihen kuljettavaa roskaa. Kaikki puskat, pensaat ja tienvarret olivat kirjavanaan muovipusseja ja muuta pikkujätettä. Lämpötila pysyi vielä aamupäivällä jollain tavoin siedettävänä, mutta varsinkin loppuiltapäivä oli jälleen melkoista tuskaa. Auton sisäpuhaltimet eivät siis toimi enää ja sisälämpötila nousi taas yli 40 asteeseen. Onneksi ilma on täällä aika kuivaa. Kosteassa ilmastossa moinen lämpö olisi täysin kestämätöntä.

Neljän aikaan iltapäivällä sitä on hyvin vaikea kestää täälläkään. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että juuri näihin aikoihin pääsimme perille Khartumiin, sopivasti iltapäiväruuhkan aikaan. Operointia kaupungissa vaikeutti internet-yhteyksien puute. Lopulta parkkeerasimme bussin erään suuren ja kalliin (noin 200 usd/ yö) eteen. Hotellin internet toimi auttavasti, ja saimme lopulta selville kylliksi koordinaatteja hieman halvemman majapaikan löytämiseksi. Lopulta maksoimme kolmen hengen huoneesta 95 dollaria yöltä. Tämä oli vähemmän kuin olin kuvitellut, Khartumin majoitusten hintatasosta kun liikkuu melko pöyristyttäviä juttuja.

150225-3

Khartoum Center, sinne päin käy tiemme. Ruuhkat ovat vielä tässä vaiheessa edessä.

150225-4

+44 celsiusastetta. Autossa ei viluta.

Ulkomaalaisten matkailijoiden rekisteröityminen on Sudanissa pakollista. Kolmen päivän kuluessa maahan saapumisesta on käytävä ilmoittautumassa viranomaisille ja täytettävä jälleen jonkinlaisia lappuja ja maksettava lisää dollareita Sudanin valtionhallinnon kassaan. Tämä operaatio on tarkoitus hoitaa huomenna, sillä muualla kuin pääkaupungissa asian kuntoon saattaminen olisi ilmeisesti perin hankalaa. Toivoaksemme tarvittavat leimat saadaan passeihin ja pääsemme jälleen tielle torstaiaamuna. Ajamista piisaa vielä reilusti, sillä meidän pitäisi olla Sudanin pohjoisrajalla jo lauantaina. Tapaaminen rajanylityksessä auttavan egyptiläisen ”fikserin” kanssa on sovittu Wadi Halfaan silloin.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Etiopiasta Sudaniin: teknisiä ongelmia ja hellettä– päivä 85

Ma 23.2.2015, Gondar (ET) – Gedaref (SD)

Maanantai oli tapahtumarikas päivä, mutta ensin tärkeimmät: pääsimme menestyksekkäästi Sudaniin ja vieläpä hämmästyttävän vähin temppuilluin. Temppuilusta piti sen sijaan huolta bussi. Aamupäivällä kaasu hirtti ylämäessä kiinni, iltapäivällä laturi oli jälleen irrota kiinnikkeistään vaatien huoltotoimenpiteitä ja illalla, jo Sudaniin päästyämme, bussi oli hetken tulessa. Sellaista seikkailuhenkistä linja-automatkailua tänään.

Gondarista matkaa rajalle oli vajaa 200 kilometriä. Etiopian Sudanin vastaisen rajan osa taitaa olla sangen köyhää aluetta. Siltä se ainakin näytti. Kovin vaatimattomia olivat alueen asumukset. Tie nousi, laski ja mutkitteli ollen siten välillä hidasta ajettavaa. Lähes huomaamatta laskeuduimme kuitenkin koko ajan alemmas ja rajan läheisyydessä maasto alkoi olla hyvin tasaista. Etiopian korkeuksista Sudanin tasangolle laskeutuminen näkyi myös säässä ja ennen kaikkea lämpötilassa. Iltapäivän kuumuus alkoi olla jo suorallaan piinallista. Autossa sisällä tarkeni. Mittari näytti yli neljääkymmentä astetta. En muista sisällä olleen näin lämmintä vielä missään muualla Afrikassa.

Ensimmäinen tekninen ongelma koettiin jo aamupäivällä. Kaasu hirtti kiinni ja kierrokset nousivat huolestuttaviin lukemiin. Auto sammutettiin äkkiä ja asiaa ruvettiin tutkimaan. Maantiellä ohitsemme kulkeneet aasinajajat ihmettelivät toimiamme mutta eivät niihin sen lähemmin puuttuneet. Jumittanut kaasupolkimen mekanismi kaipasi näemmä rasvausta ja huoltoa. Mitään ei (tiettävästi) ollut mennyt varsinaisesti rikki. Hyvä. Pystyimme jatkamaan.

Laturin kiinnitysruuvien löystyminen on ollut ongelma jo aiemmin. Viimeksi niitä kiristeltiin Addis Abebassa ja jo aamulla oli ilmennyt, että asiaan olisi syytä paneutua taas. Moottoritilan luukun aukaisemisesta – tai oikeastaan tauon pitämisestäkään – ei meinannut tulla yhtään mitään viimeisessä rajaa edeltävässä Shededi-nimisessä kylässä. Olimme jo ehtineet Addis Abeban jälkeen tottua siihen, että auton ympärille ei tuijottelijoita pahemmin keräänny kuten aina kävi Etiopian eteläisemmissä osissa. Olemme saaneet olla sangen rauhassa. Täällä tilanne oli aivan toinen. Porukkaa ilmaantui jostain kymmenittäin ja lapset tunkivat jopa autoon sisälle. Aiemmista Etiopian kokemuksista poiketen porukka oli täällä myös jossain määrin päällekäyvää. ”Give me money” –huudot ja ojennellut kädet toivat mieleen Tansanian maaseudun. Raskasta.

Auto piti ajaa kylän ulkopuolelle ja huoltotoimenpiteet tehtiin ankarassa iltapäivän helteessä erään huoltoaseman edessä. Hiki valui. Näemmä emme ajaneet kyllin kauas, sillä ei aikaan kun tähänkin ilmaantui puolenkymmentä miestä ja muutama lapsi katselemaan mitä kummalliset ulkomaalaiset puuhaavat. Ukot seisoivat puolen metrin päässä laturin huoltajista ja tuijottivat. Toista tuntia. Äärimmäisen raskasta. Mitta Etiopiaa kohtaan alkoi olla jo ylitsevuotavan täynnä.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

Kiemuraista tietä Etiopian puolelta.

150224-1

Päivän ensimmäinen tekninen ongelma (kaasupoljin).

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Maanantaikin on näemmä Etiopiassa kansainvaellusten päivä.

Huoltotoimenpiteistä johtuen saavuimme rajalle vasta hieman yli viisi. Etiopian puolen rajatoimisto oli sangen vaatimaton peltilato, jossa passimme leimattiin. Bussiin sisälle tuli siviiliasuinen kaveri, joka tutki sisääntulorajalla tehtyä listaa maahan tuomastamme elektroniikasta ja vaati saada nähdä listaan merkittyjä kameroita ja kannettavia tietokoneita. Muutaman näytettyämme mies oli tyytyväinen. Kaveri tutki myös bussin sisätilat ja kaikki matkatavaratilan luukut pyytäen jopa avaamaan yhden matkalaukun. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, auton paperitkin leimattiin ja pääsimme jatkamaan Sudanin tulliin.

Sudanin puolella meitä hyökkäsi heti avustamaan mieshenkilö, joka neuvoi meidät henkilötulliin. Kuten Etiopiassa, myöskään Sudanissa rajaviranomaiset poliiseja lukuun ottamatta näyttävät pukeutuvan siviilivaatteisin. Välillä on hieman hankala arvailla, kuka on satunnainen piinaaja ja kuka taas oikea valtion virkamies. Tämä kaveri taisi kuulua yksityisyrittäjien kastiin. Henkilötullissa jouduimme ottamaan kopiot passin henkilötietosivusta sekä viisumista – palvelu löytyi nimellistä korvausta vastaan heti tullin ulkopuolelta. Tämän jälkeen täytimme maahantulokaavakkeen, jonka rajapoliisi nitoi yhteen passikopioiden kanssa niitä pahemmin katselematta ja totesi: ”Welcome to Sudan”. Asia oli sillä selvä. Passin takaisin ojentaessaan poliisi näytti vielä erikseen passin sivulle lyömäänsä leimaa, jossa korostettiin rekisteröitymisen olevan pakollista kolmen päivän kuluessa. Onnistuuko rajalla? Ei, ei, Khartum, Khartum.

Auton paperit leimattiin nekin ilman sen suurempaa draamaa ja jouduimme vielä lopuksi käymään yhdessä toimistossa, jossa passitietomme kirjattiin käsin suureen vihkoon. Nimemme käännettiin ilmeisesti arabiaksi. Pöydän takana istunut virkailija luki jokaisen nimen ääneen ja ilmeisesti käänsi sen sitten parhaansa mukaan foneettisesti suureen kirjaansa. Homma sujui hyvässä hengessä ja ajoin jopa naureskellen.

Raja-alueella pyöri myös rahanvaihtajia, joilta vaihdoimme paikallista valuuttaa. Kurssi oli parikymmentä prosenttia parempi kuin virallinen, netissä ilmoitettu. Näin kuulemma homma toimii Sudanissa. Pimeiltä markkinoilta saa paremman kurssin, vaikka rahan vaihtaminen näin on toki laitonta. Tämä rahanvaihtajaherra näytti ainakin jossain määrin hermostuneelta.

Pääsimme Sudanin pimeille maanteille seitsemältä illalla. Oli jo täysin pimeää. Tie oli päällystettyä mutta ei kovin hyväkuntoista. Reikiä oli paljon. Matkalle mahtui useampi tarkastuspiste, jossa myös meidät pysäytettiin. Nämä tarkastuspisteiden siviilivaatteisiin pukeutuneet miehet eivät kuitenkaan meidän kansamme pahemmin ruvenneet juttelemaan ja saimme jatkaa muutaman lauseen vaihdettuamme. Yhteinen kieli puuttui. Ero näyttäisi olevan hyvin selvä aiemmin vierailemiimme maihin. Jopa Etiopiassa englantia puhuttiin melko yleisesti, mutta Sudanissa vaikuttaa asia olevan toisin. Arabiaa pitäisi osata.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät.

Kymmenen aikaan autossa koettiin vielä pitkän päivän päätteeksi suurta draamaa. Kojelauta rupesi yllättäen savuamaan ja rakenteiden takana loimotti jopa liekkejä. Paniikki! Uusi, Afrikasta ostettu jauhesammutin tuli tarpeeseen ja loppujen lopuksi pieni sähköpalo saatiin nopeasti hallintaan. Lähemmissä tutkimuksissa paljastui, että Thaimaassa asennettujen kattotuulettimien päävirtakytkin oli irronnut ja mennyt oikosulkuun. Sulaneet johdonpäät revittiin irti tuhoutuneesta katkasijasta samalla varmistaen, ettei niihin tule enää virtaa, bussi tuuletettiin ja matka pääsi jälleen jatkumaan.

Kaikista viivästyksistä ja huonosta tiestä johtuen olimme perillä 150 kilometrin päässä rajasta sijainneessa Gedarfissa vasta puolilta öin. Kaupunki oli verraten suuri, mutta tähän aikaan muutamia kolmipyörätakseja lukuun ottamatta tyystin kuollut ja hiljainen. Lopulta löysimme yölläkin auki olleen pikkukaupan, ostimme sieltä evästä ja jäimme parkkiin liikkeen eteen. Bussiyö. Tiistaina jatketaan Khartumiin. Tiedossa lienee kuuma päivä, semminkin kun kattopuhaltimetkaan eivät enää toimi. Ilmastointihan kytkettiin pois jo ajat sitten. Vaan eipä sille mitään voi, tällaista on autoilu.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail