Nkhata Bay – rentoa oleilua järvimaisemissa

To 8.1.2014, Nkhata Bay (MW)

Matkaa siis päätettiin jatkaa heti tiistaiaamuna. Nkhotakota todettiin köykäiseksi, joten alkuperäinen suunnitelma viettää kylässä pari yötä hylättiin ja auton keula käännettiin pohjoiseen. Suuntana oli paikka nimeltä Nkhota Bay, jonka piti ainakin opaskirjojen perusteella olla varteenotettavampi paikka rantaelämään ja ajan kuluttamiseen Malawijärven maastossa.

Liikkeelle startattiin kymmeneltä ja kaikki sujui sangen mainiosti. Malawijärven rantaa myötäilevä tie näyttää olevan sangen hyvässä kunnossa vaikkakin ajoittain vähän kapea. Päällystämättömiin osuuksiin ei törmätty. Matkan edistymistä tosin hidastivat vain sangen tiheässä olleet kylät, joiden kohdalla vauhtia piti tietenkin hidastaa. Perille päästiin kuitenkin ilman sen kummempia sattumuksia hyvissä ajoin valoisaan aikaan. Kahteensataan kilometriin poltettiin tällä kertaa ehkä nelisen tuntia, joka lienee ihan kelvollinen keskinopeus täällä.

Maisemat Malawissa ovat olleet hienot, sanoisin jopa ehkä jopa pääsääntöisesti hienommat kuin matkan varrella aiemmin. Maasto on kumpuilevaa ja hyvin vehreää. Jälleen paikka, joka ei maisemallisesti vertaudu oikein aiemmin näkemiini.

150108-1

Puista juoksutetusta kumista tehtyjen pallojen myyjiä.

150108-2

Nkhata Bay, kylänäkymää keskustasta.

150108-3

Jakeluauton kuskit lienevät käyneen kalassa. Kala on tärkeä juttu täällä. Sitä myydään joka paikassa, ja paljon.

Nkhata Bay ei ole kovin suuri, mutta se paljastui loppujen lopuksi oikein viihtyisäksi aivan Malawijärven rannalla sijaitsevaksi pikkukyläksi. Ei siten liene sattumaa, että pitkästä aikaa törmäsimme paitsi muihinkin valkoihoisiin turisteihin, myös moniin Afrikan ulkopuolista alkuperää oleviin yrittäjiin. Moni hotelli tai ravintola näyttää nimittäin olevan täällä länsimaalaisten omistuksessa. Sangen rentoa, fiksua ja semiboheemia aikuista porukkaa, ainakin muutaman parin viimeisen päivän aikana tehdyn havainnon perusteella ovat. Ehkäpä oravanpyörästä hypänneitä, kuka tietää. En kysynyt. Joka tapauksessa ainakin tämä paikka lienee erinomainen paikka viettää rennohkoa ja kiireetöntä elämää vaikkapa jonkinlaista rantamajataloa pitäen, järvimaisemissa.

Suuria analyysejä rahan kulumisesta täällä tai aiemmin matkan aikana en ole tehnyt. Malawi kuitenkin vaikuttaa ehkä edullisimmalta paikalta jossa olemme tähän asti vierailleet. Maan hintatasoa kuvannee se, että suurin näkemäni seteli – ja ainut jota automaatit näyttävät jakelevan – on tuhannen paikallisen kwachan arvoinen. Alle kaksi euroa. Rahoja on siis lähtökohtaisesti taskussa melkoinen nippu.

Pääkaupungin automaatit suostuivat antamaan näitä rahoja kerrallaan vain neljäkymmentätuhatta, joka on euroissa siis alle satasen. Oma nippuni on kuitenkin riittänyt täällä hämmästyttävän kauan. Kallista ei siis taida olla. Tonnillakin tuntuu saavan vaikka mitä, ja pitkäkin ravintolassa istuminen jää kustannuksiltaan yleensä kymmenen ja kahdenkymmenen euron väliin.

Matka jatkuu taas huomenaamuna. Todennäköisesti Tansanian rajaa ei ylitetä vielä perjantaina, mutta lähtökohtaisesti suuntana tästä lähtien on kuitenkin Dar es Salaam. Matkalle mahtunee korkeintaan yksi kahden yön stoppi. Tansanian puolella seurantakartankin pitäisi jälleen toimia. Ongelmana Sambiassa ja Malawissa on käsittääkseni ollut se, ettei seurantalaitteen sim-kortti ole näiden maiden verkkoja tukenut. Tansaniassa tilanteen pitäisi olla toinen. Toivoaksemme välimuistiin puskuroitunut tieto purkautuu tällöin ja koko puuttumaan jäänyt reittiviiva piirtyy tällöin kartalle aivan oikein, myös näiden kahden viimeisen maan osalta.

150108-4

Kunninahimoisesti nimetty liikeyritys. Näkymä Nkhata Baysta.

150108-5

Pikallista rahaa. Tonni on tietääkseni suurin seteli. Yksi euro on hieman yli 600 kwachaa.

150108-6

Malawijärvinäkymiä kylän keskustan liepeiltä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *