Kahdeksan uutta maata ja kymmenisen viikkoa – mitä jäi käteen?

Nyt, noin viikon kuluttua paluusta, lienee sopiva aika tehdä henkinen osatilinpäätös joulukuun puolessa välissä alkaneesta ja hieman toistakymmentä maata itäisessä Euroopassa ja Aasiassa käsittäneestä reissusta. Mitä opin? Mitä jäi käteen? Mihin palaisin? Seuraavassa joitakin ajatuksia aiheesta.

Paluu arkeen. Lumitöitä tiedossa. Liputus oli kaunis ele, muttei toki valtakunnallisesti olisi tarvinnut...

Kovin talviselta, alkuun pakkasen, lumen ja yöjunien värittämältä alkumatkalta mieleen jäivät parhaiten Kiova ja Georgian pääkaupunki Tbilisi, vaikkakin sää oli jo siellä hieman Valko-Venäjää ja Ukrainaa inhimillisempi. Väittäisin tosin, että lämpötila ei kuitenkaan ollut ainoa syy siihen, että Georgia tuntui poikkeuksellisen kiinnostavalta maalta. Sinne voisin palata, kuten Ukrainaankin, olihan myös Kiova minulle jossain määrin positiivinen yllätys. Ja se Tshernobylkin jäi tällä kertaa katsomatta, joten palattavahan sinne ehdottomasti on.

Itäisen Euroopan ja Etelä-Kaukasuksen jälkeen tekemäni viiden päivän pysähdys Arabiemiraatteihin ei myöskään ollut lainkaan hullumpi koukkaus. Tähän mielikuvaan tosin saattoi vaikuttaa paljonkin ilmasto, joka vuoden vaihteen tietämillä oli Dubaissa erinomaisen miellyttävä. Tasokas hotelli ei myöskään haitannut. Mielenkiintoinen, vaikka varmaan hyvin inhimillinen ilmiö, tämä. Olen aiemminkin huomannut mieluisan majapaikan jättävän helposti leimansa mielikuvaan koko paikasta. Näin ainakin kun kyseessä ovat lyhyehköt vierailut.

Loppumatkan maista oikeastaan kaikki olivat helppoja ja miellyttäviä maita matkustaa ja vierailla. Etelä-Koreaan, Japaniin ja Taiwaniin matkustaisin mieluusti uudestaan. Tässäkin maailmankolkassa kannattaa vierailuajankohta tosin valita paremmin kuin itse sen teimme. Varsinkin kahden ensin mainitun maan kyseessä ollen talvi ei ole lämpötilojen ja sään kannalta paras vuodenaika. Välillä paleli ja tuuli kävi luihin ja ytimiin. Taiwanissa sen sijaan säät olivat jo sangen mainiot ja muutenkin tästä saaresta jäi hyvin positiivinen kuva. Säänköhän takia taas, kuka tietää.

Sokeriksi pohjalle jää, mikäs muukaan kuin Kiina. Kiina, tuo valtava valtio jossa jostain syystä olen viime vuosina tullut matkailleeksi yhteensä kuukausia. Jos joku kysyisi miksi, en oikein osaisi vastata. Suhteeni tähän maailman väkirikkaimpaan (kai se on sitä vielä?) valtioon on perin ristiriitainen. Toisaalta maan silkka koko ja kehitysvauhti on sangen vaikuttava. Tavallaan pidän myös kiinalaisesta hyvin pragmaattisesta ja toimeen tarttuvasta mielenlaadusta, joka ei omien kokemusteni mukaan tunnu pahemmin sisältävän ihmeellisiä aasialaistyylisiä kunniakäsityksiä tai kasvojenmenetyspelkoja. Suoraa porukkaa. Voisin myös jotenkin kuvitella, että kiinalainen huumorintaju saattaisi osua yhteen omani kanssa. Vaikka pelkkää arvailuahan tämä on.

Moni kiinalainen kantaa mukanaan tämänkaltaista teepulloa. Katselin tilannetta aikani ja tulin siihen tulokseen, että haluan itsekin moisen. Tämä on taiwanista ostettu pro-malli. Huolestuttavaa. Olenko kiinalaistumassa?

Mutta sitten taas toisaalta. Kiina on raskas paikka, varsinkin pidemmän päälle. Maan silkka kiinalaisuus ja –maisuus alkaa nimittäin ennen pitkää musertaa satunnaista matkailijaa henkisesti alleen, tai näin ainakin itse olen asian kokenut. Monet asiat ovat kuten länsimaissa, mutta monet eivät. Ja selvää on, että Kiina ei tule matkailijan mieleiseksi muuttumaan, pelkästään jo valtavan mittakaavansa ja väkimäärän takia. Liika on liikaa ja sitä Kiina tosiaan välillä on. Liikaa.

Kiinan pienemmät matkan aikana nähdyt miljoonakaupungit olivat juuri sitä, mitä niiden oletinkin olevan. Peruskiinaa. En voi enää edes väittää muistavani kaikkia Hong Kong – Shanghai –välille osuneiden parin miljoonan asukkaan kaupunkien nimiä. Itse Shanghai sen sijaan oli sitä mitä odotinkin, eli Kiinan kaiketi länsimaishenkisin metropoli. Pidin kaupungista, jopa paljon. Saasteista huolimatta Shanghaissa oli helpompi hengittää kuin muualla Kiinassa, niin sanoakseni.

Loppujen lopuksi Pekingin ja muiden pienempienkin kaupunkien ilmansaasteet oli kiintoisaa nähdä käytännössä, varsinaisia paljon puhuttuja Kiinan ympäristöongelmia kun en ole kokenut aiemmin varsinaisesti suuremmassa mittakaavassa nähneeni. Sääli vain ihmisiä jotka noissa kaupungeissa joutuvat tuulettomana aikana pidempiä aikoja oleilemaan, saati sitten asumaan.

Paluu sorvin ääreen.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

5 vastausta artikkeliin ”Kahdeksan uutta maata ja kymmenisen viikkoa – mitä jäi käteen?

  1. Kiitos blogistasi. On ollut mieltäni virittävää lukea kirjoituksiasi. En varmaan ole ilmaissut mielihyvääni millään tavoin, mutta ole hyvä nyt ! Olet hyvä kirjoittamaan omasta itsestäsi antaen. Moni ihminen saa tehdä montaa työtänsä ilman kiitosta – niin sinäkin. Jäät kuitenkin aina mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *