Viisumi Kiinaan Helsingistä

Ti 30.10.2012, Helsinki (FI)

No niin. Viisumin Hakukaavake liitteineen passini kera tulivat jätetyksi Kiinan lähetystöön Helsingin Kulosaaressa aurinkoisena maanantaisena aamupäivänä eilen. Mitään ongelmia ei ainakaan tässä vaiheessa esiintynyt. Viisumin käsittelyaika on kolmisen päivää ja passi matkustuslupineen pitäisi olla noudettavissa torstaiaamuna. Nopeammalla aikataululla (ns. pikaviisumit) Helsingin lähetystö ei hakemuksia enää käsittele.

Saapa nähdä meneekö kaikki yhtä kitkattomasti myös noutovaiheessa. Luulisi niin, onhan passissani jo kaksi vanhaakin matkustuslupaa mainittuun maahan. Todistettavasti olen siis kelvannut aiemminkin turistina Kiinan väkirikasta valtiota ihmettelemään, joten toivoakseni kolmas kertakaan ei ole poikkeus tästä säännöstä.

Kutakuinkin tältä näyttää sisäänkäynti Kiinan lähetystön viisumitoimistoon Helsingin Kulosaaressa.

Kuten jo mainitsinkin, Kiinan lähetystö sijaitsee siis Kulosaaressa ja viisumiosasto on auki arkipäivisin klo 09:00 – 11:30. Maanantaina puoli yhdentoista aikaan jonossa oli ehkä hieman toistakymmentä ihmistä, mutta vuorot vaihtuivat suhteellisen nopeasti. Paperit saimme jätettyä tiskille ehkä parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen.

Virkailijalle jätettiin paitsi tietenkin passi, myös nelisivuinen hakemuskaavake yhdellä valokuvalla varustettuna, matkanjärjestäjän (Salon Tilausmatkojen suosiollisella avustuksella järjetsämä) kutsukirje Kiinaan sekä yksi valokopio passin tietosivusta. Tarjosimme mukaan myös matkaohjelmaa ja Pikavuoron bussilippua, mutta näitä papereita virkailija vilkaisi pikaisesti ja antoi ne takaisin. Koko toimitus tiskillä kesti vain muutaman minuutin. Keskustelu käytiin englanniksi ja perin asialliseen sävyyn.

Ainakaan itse en saanut jostain syystä ladattua viisumikaavaketta Kiinan Helsingin suurlähetystön sivuilta, joten löysin samaisen paperin  täältä:

http://www.kiinanviisumi.com/img/Viisumihakemuksen%20Lataus%20PDF.pdf

Hyvin kelpasi. Selventävän täyttöohjeen taasen löysin täältä:

http://travellerfinland.com/visa/chinese-visa-guide/

Kaavakkeen kohtaan jossa kyseltiin paikallista isäntää ja osoitteita kirjasin ”see invitation letter”. Ainakin tässä vaiheessa tuo riitti hyvin. Lopullinen tulos tosin taitaa selvitä vasta kuluvan viikon torstaina.

 

To 1.11.2012 Helsinki, (FI)

Viisumin noutaminen tänään sujui yhtä vaivattomasti kuin sen anominenkin. Nouto oli parin minuutin toimitus, sillä tällä kertaa ei edes tarvinnut jonottaa.

Yhden entryn viisumi kustansi 60 euroa ja kahden sisääntulon vastaava 90 euroa. Entry- eli kertamäärä kertoo siis sen, kuinka monesti maahan voi samalla viisumilla tulla. Jos Kiinassa matkailun ohessa aikoo käydä esimerkiksi Hong Kongissa tai Macaossa ja palata sen jälkeen vielä varsinaiseen Kiinaan, on viisumissa oltava kaksi sisääntuloa. Vaikka nuo erityishallinta-alueet Kiinaan kuuluvatkin, niissä käynti lasketaan silti käynniksi emämaan ulkopuolella. Yksi ”entry” palaa tuohon.

Maksu piti suorittaa pankki- tai luottokortilla. Käteistä ei lähetystö siis edes kelpuuta.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Alustavia suunnitelmia Itä-Aasiaan

To 18.10.2012, Helsinki (FI)

Tutkin kaukoidän karttaa ja kas – ensi vuoden alkupuolelle ajoittuvaan Pikavuoromatkaan saisi yhditettyä kätevästi muutaman muunkin, vielä itseltäni käymättä jääneen maan. Lisäetuna voidaan pitää sitä, että tämä reitti muodostaisi jonkinasteisen lenkin. Jostain syystä kun olen aina vierastanut edestakaisin matkustelua. Vaikka eihän tällä lentäen matkustettaessa suurtakaan käytännön merkitystä ole, mutta silti. Ehkä merkitys on henkinen. Ainakin kartalla rengasmatka näyttää visuaalisemmalta.

Ajatelma matkareitistä itäisessä Aasiassa. Lennot mustalla, maantieosuudet sinisellä sekä laivareitit punaisella.

Matkan Pikavuoro-osuus starttaisi siis Hong Kongista tammikuun alussa. Bussin kyydissä pääsisi lopulta Pekingin ja Soulin kautta Etelä-Korean itärannikolle Busaniin. Matka kiinasta Koreaan taitetaan vesiteitse. Busanista Japaniin näyttäisi nettitietojen mukaan olevan useita laivayhteyksiä, joten tuonkin välin matkustaisi kätevästi pintateitse.

Ajokin ikkunasta kuvattu kiinalainen tieliikennesattumus sumuisessa säässä keväällä 2011. Olinpa tällaisenkin ohituksen tyystin unohtanut. Vastaavanlaiset tiet ja sääolot tullevat tutuksi myös tammikuussa 2013.

Lentokoneeseen olisi tämän suunnitelman mukaan pakko turvautua taas Japanissa (mahdollisesti Tokio), josta matkalle takaisin Hong Kongiin lähes luonnostaan osuu Taiwanin saari, jota olen monen kuullut kehuvan. Taiwanistakaan ei, ainakaan pikaisen googlailun perusteella, pääse vettä pitkin takaisin Hong Kongiin, joten tuonkin matkan joutuisi taittamaan lentäen.

Ja entäs miksi kiertomatkan lähtö- ja päätepisteeksi on alustavasti valittu Hong Kong, saattaa lukija ihmetellä. Sinne on kätevä ja verraten halpa lentää, vastaan. Lisäksi viimekertaisten kokemusten perusteella pidän paikasta.

Tosin viimeksi kuluneiden päivien säätila on Helsingissä näyttänyt sellaiselta, että tiedä vaikka matkan alkuajankohta olisi pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin. Eikä lähtöpaikkakaan mikään Hong Kong tällöin olisi. Siispä: lukija suhtautukoon näihin suunnitelmiin varauksella. Kaikki oikeudet pidätetään ja kaikesta vastuusta paetaan.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Kaipa sitten Koreaan

Ma 1.10.2012, Tallinna (EE)

Tilapäinen, pääosiltaan järkeä vailla olevaan linja-automatkailuun liittyvä mielenhäiriö on näköjään muuttumassa pysyväksi. Maksoin nimittäin juuri 600 euroa Salon tilausmatkojen pankkitilille. Tästä maksusuorituksesta vastineena on toivoakseni oleva noin kuukauden matka Ajokki Royal -merkkisen pyörillä kulkevan kopin kyydissä Hong Kongista Kiinan kautta Etelä-Koreaan.

Koppi arolla (Kazakstan, helmikuu 2011).

Hong Kongiin pitäisi siis lentää heti vuoden 2013 alussa. Itselleni jo jossain määrin tutuksi käynyt Pikavuoro Maailman ympäri -niminen projekti jatkaa näillä näkymin matkaansa sieltä 9.1.2013. Bussin saavuttua Koreaan saattavat samalla reissulla vuorossa olla vielä Japani ja mahdollisesti Taiwan, joissa kummassakaan en ole ikinä käynyt.

Hong Kong: tuttuja seutuja.

Alun perin leikittelin ajatuksella hypätä bussin kyytiin jouluna Laosin Luang Prapangista. Koska tuonne viidakkoon näytti kuitenkin olevan vaikeaa (ja kallista) lentää eikä tropiikin kuuma ja kostea ilmanalakaan minua juurikaan houkuttele, alkaa tämä pikavuoroiluosuus osaltani siis mainitusta Hong Kongista.

Toivottavasti Ajokin ajelut sujuvat osaltani tällä kertaa paremmin kuin edellisen pikavuoroetapin aikana. Tuolloin nimittäin sain kunnian matkustaa tuon jo osin legendaksi muodostuneen linja-auton kyydissä vain yhden päivän. Hyppäsin auton kyytiin Malesian Kuala Lumpurissa, josta matka suuntautui kohti etelää, Melaka-nimiseen kaupunkiin.

Päivä oli vaiherikas ja kuuma. Liekö syynä ollut Sepangin formularadalla iltapäivällä tehdyt kierrokset vai mikä, mutta illan pimeydessä perille päästyämme bussin paineilmajärjestelmä vuosi pahasti vaikeuttaen merkittävästi ajamista. Ja jottei ongelmia olisi ollut liian vähän, auto päätyi vielä päivän päätteeksi erinäisten vaiheiden kautta melakalaiseen sadevesiojaan, josta sitä ei saatu ilman paikallisen hinauspalvelun apua pois.

No, eipä ollut tylsä päivä se. Ajokki jäi tuolloin Melakaan ja matka jatkui vuokrabusseilla. Siellä se on vieläkin, Ajokki. Melakassa pajalla.

Viimeiset muistikuvani Ajokista ovat tämäntyyppisiä (Malesia, joulukuu 2011).

Facebooktwittergoogle_plusmail