Islannista

Ma 30.4.2012, Reykjavik (IS)

Perjantain ja lauantain välisen yön lento Icelandairin koneella New Yorkista Reykjavikiin meni ilman ongelmia. Kaikki koneen tarjoilut vettä lukuunottamatta olivat halpalentoyhtiötyyppisesti maksullisia, joten maukas lentokoneruoka jäi tällä kertaa nauttimatta. Ilmankos liput ovatkin sangen edullisia.  Kone oli myös myyty kiitettävän täyteen, vapaita paikkoja ei juurikaan näyttänyt olevan.

Alle kuusi tuntia kestäneen lennon (ja valvotun yön) jälkeen kone laskeutui Reykjavikiin paikallista aikaa kuuden jälkeen aamulla. Keflavikin kenttä näytti olevan uusi ja hieno, mutta muuten ensivaikutelma Islannista oli sangen masentava. Ulkona sumussa ei nimittäin nähnyt nenäänsä pidemmälle ja jäätävä sade piiskasi kovassa tuulessa kaikkia ulos uskaltautuneita. Lämpötila pyöri viiden plusasteen tietämissä. Autovuokraamon kaveri lohdutti. Edellisenä vuonna Reykjavikissa oli kuulemma satanut lunta kesäkuussa. Se vasta kuulemma olikin ”quite depressing”.

Auton saatuani ja ajelin kentältä sumuisen autiuden halki noin 50 kilometrin matkan Reykjavikiin. Ihmisiä ei lauantaiaamuna näkynyt oikein missään ja kaupunkikin vaikutti lähes autiolta. Löysin kuitenkin varaamani majoituksen lähes karttaa tutkimatta ja painuin neljän tunnin päiväunille.

Reykjavikin keskustaa.

Tiekuvaa Reykjavikin pohjoispuolelta, jonne sinnekin tein sunnuntaina pienen lenkin.

Illalla sää oli parantunut hieman, sade nimittäin oli loppunut. Kaupungin keskustassakin oli nyt hieman elämää. Suuri kaupunki Reykjavik ei ole, joten ydinkeskusta mahtuu pienelle, oikeastaan vain muutaman kadun alueelle. Kaupunki vaikutti myös oikeastaan kaksikieliseltä. Englantia (jota myös kaikki, ainakin itse tapaamani, islantilaiset tuntuvat osaavan) kun kuuli puhuttavan lähes kaikkialla. Kuulemistani kielistä päätellen lukuisista eri maista olevia turisteja sen sijaan näytti ainakin lauantaina olevan kaupungissa paljon, suorastaan enemmän kuin paikallisia.

Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja heräsin hyvissä ajoin aamuyöllä, unirytmi kun tuntui olevan melkolailla sekaisin, mitä pitikin sittemmin paikata torkkumalla tunti iltapäivällä autossa. Itse päivästä tulikin hieno ja käytin sen ajellen ympäri kaakkoista Islantia. Tälle alueelle mahtuvat monet saaren nähtävyyksistä kuten Gullfossin ja Skógafossin vesiputoukset sekä Geysirin vulkaanisesti aktiivinen alue. Nämä kaikki pystyy kätevästi kiertämään yhdessä päivässä Reykjavikista käsin ja näin siis sunnuntaina teinkin. Huolimatta kirkkaasta säästä kovin lämmin ei sunnuntainakaan ollut. Korkeimmillaan lämpötila taisi olla auton mittarin mukaan +12 astetta jonka kylmä tuuli sai tuntumaan viileämmältä. Ensimmäistä kertaa lähdön jälkeen joulukuussa Helsinki-Vantaalla kaikki päällä olleet vaatteet tulivat tarpeeseen.

Vesiputous lähellä rannikkoa. Tämä on ilmeisesti Islannin putouksista korkein, ja sen pääsee kiertämään myös takakautta.

Gullfossin massiivisempi vesiputous sisämaassa.

Kiehuvaa vettä kraaterissa. Kuva Geysirin alueelta, joka on ilmeiseti antanut nimensä kaikille purkautuville kuumille lähteille. Varsinaisia geysireitä täälläkin oli, mutta valitettavasti kuvaa en purkautumisesta saanut. Tuliperäisyyden myös muuten haistoi (kuten Uudessa-Seelannissakin). Maaperän rikki saa ilman ajoin haisemaan miedosti mädäntyneeltä kananmunalta. Reykjavikin vesijohtovedestäkin tuoksun tunnisti.

Hintatasoa en tullut Islannissa kovin aktiivisesti arvioineeksi, osin siitä syystä että valuutta (kruunu) lasketaan käytännössä sadoissa ja tuhansissa, mikä oli omiaan sotkemaan käsitystä kustannustasosta. Viimeiset kuukaudet kun kuitenkin on tullut vietettyä maissa, joiden yhdellä rahayksiköllä on ostovoimaa. Yhdellä Islannin kruunulla taasen ei saa mitään. Toisaalta äyrit valuutasta puuttuvat, joten kaiketi tämä on ymmärrettävää. Islannin kruunu on käsittääkseni devalvoitunut rankastikin viime vuosina ja sanoisin, että tämä näkyy. Suhteellisen järkihintaisena paikkana pitäisin Islantia tämän lyhyen vierailun perusteella. Esimerkiksi yhden hengen siisti ja mukava huone guesthousessa (tosin ilman omaa kylpyhuonetta) maksoi 30 euroa yöltä, mikä on mielestäni kohtuullista. Joitakin vuosia takaperin maa lienee ollut euroalueen matkailijalle hyvinkin tyyris.

Kirjoitan tätä Reykjavikin lentokentällä. Lento Helsinkiin lähtee pian. Vähiin käy reissu, ennen loppumistaan.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

New York, New York

Pe 27.4.2012, New York (USA)

Olen käynyt Amerikan mantereella vain kerran ennen tätä matkaa ja tuolloin käynti rajoittui välilaskuun New Yorkissa. Tavallaan tuolloin epäonnekas paluulennon myöhästyminen muuttui kannaltani onnekkaaksi sattumaksi. Koneen vaihto nimittäin venähti lähes vuorokauden mittaiseksi ja pääsin kuin pääsinkin tuolloin käymään Manhattanilla, joka siis on New Yorkin keskussaari ja jonka moni varmaan mieltää mielessään siksi ”oikeaksi” New Yorkiksi. Kaupunkihan todellisuudessa leviää laajalle Manhattanin ympärillekin, mutta esimerkiksi Queensin laajoilta tiheään rakennetuilta pientaloalueilta otettua valokuvaa tuskin monikaan New Yorkiksi mieltäisi.

Mutta niin, se Manhattan. Ensimmäisellä reissulla vaikutuksen teki saaren koko. Korkeita taloja tuntui riittävän loputtomiin, ja tuolloin puoli päivää lähes tauotta käveltyäni olin lähes näännyksissä ja en ollut edennyt kuin keskuspuiston keskivaiheille (joka tarkoittaa myös Manhattanin keskivaiheita). Ja kuljin tuolloin käytännössä yhtä katua etelästä pohjoiseen.

Central Park. Puiston suuruudesta saa ehkä jonkinlaisen kuvan tästä otoksesta. Puistosta löytyy paljon paikkoja, joihin ympäröivä kaupunki ei näy tai oikeastaan edes kuulu.

Toinen kuva keskuspuistosta. Baseball -kentät näkyivät olevan aktiivisessa amatöörikäytössä. Monenlaista muutakin aktiviteettia puistosta näkyi löytyvän.

Nyt aikaa (ja käveltyjä kilometrejä) oli enemmän kuin viimeksi, mutta silti paljon jäi varmaankin näkemättä. Uskoisin, että kaupungissa voisi viettää helposti viikkoja ohjelman, tekemisen tai ihmeteltävän loppumatta. Jalkansa ainakin saa lähes huomaamatta rakoille kaduilla vaellellessaan. Tämä tuli taas todistettua.

Vertikaaliarkkitehtuuria - Midtown. Päivällä ja illalla.

Säpinää sateisella Times Squarella torstaina. Musikaaleja ja muita esityksiä Broadwaylta (joka siis kulkee Times Squaren läpi) löytyy joka lähtöön.

Greenwich Village Manhattanin eteläosassa vaikutti mukavalta kaupunginosalta.Nimensä mukaisesti jotain kylämäisyyttä siinä tuntui ehkä olevan.

New York todellakin vaikuttaa maineensa veroiselta erilaisten kulttuurien sulatusuunilta. Kadut ovat ajoin tungokseen asti täynnä mitä erilaisempia ihmisiä, kieliä ja sosiaaliluokkia, sekä paikallisasukkaita että turisteja, kadunlakaisijoista ja mainoskyltinkantajista pukumiehiin ja -naisiin. Kaikki sulassa sovussa (no, ei ehkä aina – mutta pieni möykkäyskin kuuluu toki asiaan jos aihetta siihen on).

Ehkä kaupungin suurin viehätys onkin tämä – New Yorkissa on helppo kuvitella vaikkapa raksaduunarin ja miljonääripankkiirin syövän samasta katukojusta ostamaansa lounassämpylää samalla puistonpenkillä. Tai ortodoksijuutalaisen tervehtivän kadulla islaminuskoa tunnustavaa arabinaapuriansa. Ja kaikkea tätä katsoo päältä NYPD, usein jossain määrin huonosti istuvaan ja ei ihan vastikään silitettyyn tv:stäkin tuttuun siniseen univormuun pukeutuneena, koppalakki hieman vinossa.

Autoilu New Yorkin keskustassa ei ole köyhien hommaa, mikä näkyy tämänkin monitasoparkin kalustossa. Tunnin parkkeeraus näytti yleisesti maksavan lähes 20 dollaria.

No niin, taitaa mennä jo ihan holtittomaksi maalailuksi ja ylistyslauluksi tämä. Kaupunki on siis suuri ja värikäs. Ohessa muutamia kuvia siitä. Tämän julkaisuaikaan olen jo Islannissa. Kotikonnut lähestyvät uhkaavasti…

Tänään kuunnellaan:

Lou Reed – New York Telephone Conversation

Koska ensimmäisiä kaupungin keskustassa tekemiäni havaintoja oli matkapuhelimeen omissa maailmoissaan puhuvien ihmisten suuri lukumäärä. Tuntui, että joka kolmas vastaantulija puhui intohimoisesti puhelimeensa, tyypillisesti kantaen toisessa kädessään ainakin puolen litran vetoista take away –kahvikuppia. Naispuolisilla kulkijoilla vakiovarustukseen näyttivät usein kuuluvan myös suuret, puoli naamaa peittävät aurinkolasit.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Viimeinen ajopäivä – Perillä New Yorkissa

Ke 25.4.2012, Philadelphia – New York

Tärkeimmät asiat ensin: Los Angelesista vuokraamamme auto palautettiin menestyksekkäästi ja huomautuksetta New Yorkin John F. Kennedyn lentokentälle lähes tasan kello 16 (joka oli vuokrapapereihin kirjattu, itse jostain syystä sen enempää miettimättä ilmoittamani palautusaika). Virkailija tarkasti auton ja antoi siitä kuitin, josta parin viimeisen viikon faktat hyvin selkeästi ilmenivätkin – vuokra-aika 17 päivää, ajetut mailit 4308 (6933 km). Auto jäi vuokraamon varikolle ja hyppäsimme ensin kentän terminaaleja kiertävään air train -junaan ja sen pääteasemalta kaupungin metroon suuntanamme Manhattan. Edessä oli autoton paripäiväinen New Yorkissa. Perjantai-iltana matka jatkuu Islantiin.

Katunäkymä aurinkoisesta Philadelphiasta. Tämäkään kaupunki ei lyhyen vierailun perusteella vaikuttanut hullumalta.

Perusruokaa Philadelphiasta. Lounaaksi söin Philly Cheesesteakin = sämpylä jonka välissä on silputtua pihvilihaa, sipulia ja juustoa.

Niin, ja entäpä miten tänne asti keskiviikkona päästiin? Philadelphian keskustaan tehtyä parin tunnin pysähdystä lukuun ottamatta päivä sujui sangen tutuissa merkeissä valtateitä ajaen. Yhdysvaltojen matkareitillä ei maksullisia teitä pahemmin ole ollut, mutta keskiviikolle niitä sattui useampia. Kallein kerralla maksettu tulli (12 USD) taisi olla jo New Yorkissa. Maksullisia teitä oli myös New Jerseyssä, muun muassa kuuluisa New Jersey Turnpike. Yhteensä näihin maksuihin meni muistaakseni lähes kolmekymmentä dollaria.

Vaikka matkaa Philadelphian liepeiltä JFK:lle ei ollut kuin hieman yli sata mailia siihen meni silti yllättävän pitkä aika. New Yorkia lähestyttäessä liikenne vilkastui selvästi ja vihdoin valtatieltä kohti lentokenttää ja Queensin kaupunginosaa kääntymisen jälkeen vauhti hidastui merkittävästi. Iltapäivän ruuhkassa pysähdeltiinkin välillä. Muutamaan kymmeneen kilometriin meni lopulta toista tuntia. Onneksi kentälle ei kuitenkaan tarvinnut ajaa Manhattanin kautta, sillä se olisi varmaan ollut haasteellisempaa – vaikka Philadelphian keskustan kapeilla, pilvenpiirtäjien saartamilla kaduilla hieman esimakua tällaisesta ajelusta jo aiemmin päivällä sainkin. Muutamia, liian myöhään nähdyistä opasteista johtuvia harharetkiäkin päivän moottoritieajeluun mahtui, mutta tilanne saatiin aina korjattua ajamalla seuraavasta liittymästä ulos ja kääntymällä takaisin tulosuuntaan josta oikea liittymä lopulta aina löytyi.

Pientä iltapäiväruuhkaa jossain Brooklynin tai Queensin tietämissä. Aika äkkinäisiä kaistanvaihtoja näki täälläkin. Ei ole ihme, että monissa paremmankin luokan autoissa on kolhuja.

Satunnaiskuva New Yorkista. Ennustuspalveluita on reissulla näkynyt aiemminkin, jopa pienissä kylissä tien varressa.

Kuten arvata saattaa, majoittuminen New Yorkissa ei ole halpaa. Varasimme huoneen netistä joitakin päiviä etukäteen ja pitkän pähkäilyn jälkeen valintamme oli ”Y” eli YMCA Manhattanilla. Ensimmäinen kertani muuten, aiemmin oikeastaan vain Village Peoplen kappaleesta tuntemani ketjun asiakkaana. En tiedä mitä odotin, mutta perillä YMCA osoittautui varsinaiseksi monitoimikeskukseksi, jossa näytti olevan monikerroksinen moderni kuntosali, lastentarha, erilaisia harrastustiloja sekä tietenkin majoitushuoneita. Kristillisyyden kanssa ei paikalla näyttänyt olevan paljoakaan tekemistä. Kahden hengen huone kerrossängyllä ja ilman omaa kylpyhuonetta maksoi lähes 100 euroa/ yö. Itse huoneet näyttivät olevan perussiistejä ja asuinkerrosten käytävät toivat punaisine kokolattiamattoineen ja lukuisine ovineen mieleen lähinnä jo hieman kulahtaneen ruotsinlaivan.

Tänään kuunnellaan, New Jerseyn inspiroimana:

Alabama 3 – Woke up This Morning

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Yhdestoista ajopäivä – Washington ja vähän Baltimorekin

Ti 24.4.2012, Washington D.C – Philadelphia (USA)

Toiseksi viimeinen autoilupäivä ei alkanut Washingtonissa ainakaan tylsissä merkeissä. Auto oli nimittäin yön aikana kadonnut. Olimme pysäköineet sen edellisenä päivänä hostellin eteen kadulle ja yrittäen tulkita lukuisia pysäköintikilpiä parhaamme mukaan. Lisäksi puihin oli kiinnitetty tilapäisiä paperilappuja, joissa ilmoitettiin pysäköintikiellosta ja kadun korjaustöistä tiettyinä päivinä, jotka toisin vaikuttivat jo pari päivää vanhoilta. Mennessäni aamulla yhdeksän maissa aamulla kadulle tarkastamaan auton kuntoa ja laittamaan mittariin rahaa auton tilalla seisoikin yllätyksekseni suuri kuorma-auto ja jalkakäytävä oli jo osin kaivettu auki. Chevyä ei näkynyt missään.

Tässä se auto vielä eilen oli...

Vähän aikaa kadulla ihmeteltyäni huomasin kadun päässä poliisiauton, jossa istuvilta poliiseilta lähdin tilanteen laitaa tiedustelemaan. Itse asiassa tilanne lähinnä huvitti minua, sillä arvelin että todennäköisimmin auto oli siirretty jollekin lähikadulle. Näin minulle (tai autolleni) on joskus käynyt Helsingissäkin, katujen kevätsiivouksen aikaan. Ja toisaalta käytännön haasteethan ovat aina minua kiehtoneet, ja tässähän niitä taas oli. Autossa istuvien mustien poliisien mittailtua minua jonkun sekunnin he päättivät kuitenkin auttaa turistia hädässä. Pienen selvittelyn ja poliisikeskukseen tehdyn tiedustelun jälkeen selvisi, että auto on siirretty seuraavan korttelin pikkukadulle. Sieltä se sitten löytyikin, täysin kunnossa.

Ja entäs ne oppirahat, kysytte. Pyyhkimen alla oli sadan taalan maksulappu siirrosta. Onneksi maksaminen on tehty helpoksi, sen nimittäin voi tehdä luottokortilla verkossa ja maksuaikaakin oli annettu kuukausi. Kallis pysäköintipaikka oli se, hostellin edessä ollut.

Itse Washington näytti tiistaina sangen erilaiselta kuin edellisenä iltana. Sää oli melko viileä mutta maanantaista poiketen kirkas ja aurinkoinen. Kaupungin keskustan lukuisien nähtävyyksien ympäristössä pyöri paljon turisteja, jotka kuulemistani kielistä päätellen olivat perin monikansallista porukkaa. Kotimaisia koululaisryhmiä kaupungissa näytti olevan myös paljon. Kaupungin keskustassa näytti myös olevan lukuisia kiinnostavanoloisia museoita, joihin tutustumalla varmaankin saisi kulumaan päiväkausia. Ja paremmalla ajalla voisin tännekin palata niitä vielä tutkimaan.

Valkoinen talo ja sen edessä ollut paasi. Ihmettelin, kun googlen kartoissa reittiä Washingtoniin haettaessa viiva hakeutui Valkoisen Talo eteen. Paikalla asia selvisi, tältä paadelta nimittäin mitataan virallisesti kaikki etäisyydet Washingtoniin tai sieltä pois.

Washington Monument kuvattuna toisen maailmansodan muistomerkiltä. Kyseinen obeliski on muuten paljon massiivisempi kuin kuvista voisi päätellä ja se on edelleen maailman korkein vapaastiseisova muurattu rakennelma (näin luin kylteistä).

Capitol. Keskusta-alue näytti olevan paljolti remontissa, tässäkin kuvassa työmaa-aitoja näkyy. Esimerkiksi kuuluisat monumenttirakennuksia heijastavat vesialtaat olivat tyhjiä.

Huolimatta siitä, että Washington näytti tiistaina huomattavasti maanantaita miellyttävämmältä, ei ihan keskustan kupeen puistoissa majaileviin lukuisiin ilmeisen kodittomiin ihmisiin voinut olla kiinnittämättä huomiota. Automme oli päivällä parkissa pienen puistoalueen kupeessa, ehkä viiden minuutin kävelymatkan päässä Valkoiselta Talolta, ja useimmat tämän puiston penkit olivat laitapuolen kulkijoiden miehittämiä. Nurmikolla, auringonpaisteessakin näytti joku nukkuvan. Muistan Los Angelesissa ihmetelleeni, kuinka monet katuasukit olivat nuoria valkoihoisia aikuisia. Näin ei ollut Washingtonissa, sillä kaikki puistossa nukkujat näyttivät olevan pääsääntöisesti mustia ja eivät nuoria enää.

Baltimoren laitakaupunkia. Melko rähjäistä seutua oli tämä.

Iltapäivän päätteeksi matkaa jatkettiin kohti pohjoista ja lähemmäs New Yorkia, olihan auto palautettava seuraavan päivän iltapäivänä. Alkumatka ajeltiin pitkin pienempää tietä, joka johti meidät lähellä sijaitsevan Baltimoren keskustaan, jossa ajamamme tien numero 1 opasteet taas mystisesti hävisivät täysin. Eteneminenkin oli ollut hidasta, joten kaupungin keskustasta ajettiin jälleen suuremmalle, kohti pohjoista johtavalle moottoritielle, jossa suunnistusongelmia oli huomattavasti vähemmän. Yöpyminen hoitui, jälleen, valtatien varressa juuri ennen Philadelphiaa sijainneessa motellissa. Täältä oli viimeisen päivän osuudelle helppo startata.

Tänään kuunnellaan:

Simon and Garfunkel – America

…They’ve all gone to look for America

 

Facebooktwittergoogle_plusmail