Matkaelektroniikkaa

[Tämä artikkeli on julkaistu ajastuksella. Peking – Moskova -junan, kuten allekirjoittaneenkin, pitäisi julkaisuhetkellä olla Novosibirskissä Venäjällä. Jos kaikki on siis sujunut suunnitelmien mukaan.]

Seuraavassa erittelynä hieman elektroniikkaa, jota olen mukanani reissussa kantanut sekä kommentteja mainittujen kapineiden tarpeellisuudesta ja käyttötavoista.

Kannettava tietokone

Oikeastaan pidemmällä matkalla aika tarpeellinen väline yhteydenpitoon ja muuhukin yleiseen tietokonetyöskentelyyn. Langattomia verkkoja löytyy nykyään lähes kaikkialta. Oman matkani aikana lähes kaikissa majoitusksista WIFI-verkko on löytynyt. Kiinassa monessa hotellihuoneessa on ollut vielä langallinen yhteys, joten omaa verkkokaapelia kannattaa myös pitää varmuuden vuoksi mukana. Langattomien verkkojen ja kannettavien tietokoneiden yleistymisen myötä internet-kahvilatkin ovat ehkäpä hieman vähentyneet. Useimmilla reppureissaajillakin kun tuntuu nimittäin kannettava kone olevan mukana.

Oma kannettava koneeni. Tämä ehkä luokitellaan vielä minikannettavaksi. Näyttö on muistaakseni 12-tuumainen ja kone on suljettuna noin A4-arkin kokoinen. Yleisesti olen ollut koneen kokoon ja painoon sekä ominaisuuksiin hyvin tyytyväinen. Luotettavuus tropiikissa tosin toi vähän miinusta. Kannattaa ottaa matkalle mukaan pieni kone, jossa on ainakin sisäänrakennettu muistikortinlukija kameran kortille.

Oma koneeni on toipunut huomattavsti siitä kunnosta missä se vielä Thaimaassa oli. Ehkäpä yleinen ilmankosteus ja muutenkin matkalleni sattuneet sateet olivat tekniikalle liikaa. Nyt lienevät sitten komponentit kuivuneet, sillä kone on toiminut viimeajat säällisesti, vaikkakaan ei täydellisesti.

Puhelin/ puhelimet

Itselläni puhelimia on ollut mukana peräti kolme, kaksi suomalaisia liittymiä varten (oma ja työ) sekä yksi paikalliselle liittymälle. Ainakaan itselleni kolme puhelinta ei ollut liikaa, sillä kahta kannan mukanani kotioloissakin. Ainakin kaksi niitä ottaisin ehdottamasti mukaan pidemmälle reissulle (Suomi-numero + paikallinen liittymä). Ilman suomalaista, varmasti toimivaa numeroa (ei pre-paid, joka ei toimi välttämättä ulkomailla ja kaikissa verkoissa) en lähtisi oikeastaan minkäänlaiselle matkalle. Hätätilanteessa toimiva puhelin, vaikka soittaminen ja vastaaminen siihen olisikin hyvin kallista, on silti valtava etu.

Puhelimet. Kaksi laatikon pohjalta kaivettua vanhaa romua ja yksi erittäin käyttökelpoiseksi osoittautunut hieman parempi (siis oikealla). Eri maiden sim-kortteja on kertynyt lompakkoon melkomoinen pino.

Suurimmaksi positiiviseksi yllätykseksi ja erittäin hyödylliseksi kapineeksi, omaksi yllätykseksenikin, osoittautui jonkintasoinen Nokia-älypuhelimeni. Esimerkiksi moni tämän blogin jutuista on kirjoitettu sillä (mistä varmaan osa kirjoitusvirheistä johtuu.)

Toinen erinomainen asia puhelimessa on ollut langaton wlan-verkkotoiminto. Monessa tilanteessa puhelimella on päässyt verkkoon katsomaan jotain tietoa, jonka saaminen helpotti sitten elämää huomattavasti. Esimerkiksi useammassakin kaupungissa latasin googlen kuvahakupalvelusta kaupungin kartan (siis ihan kuvatiedostona) puhelimeen ja kuljin sitten koko ajan kaupungilla vain tuo kartta apunani. Minkä tahansa modernin kaupungin keskustassa kun ennen pitkää suojaamaton langaton verkko löytyy, monesti helpommin kuin karttoja myyvä kioski. Hotelleissa ja majapaikoissa myös lupaillaan usein langattoman verkon olevan asiakkaiden käytössä ja toimiva, eikä se välttämättä sitä ole. Tällöinkin puhelin on erinomasen helppo kaivaa taskusta ja tarkistaa heti respassa pääsekö paikassa verkkoon vai ei.

Eivätkä kehut lopu vielä tähän. Nimittäin kolmas erinomaisen hyvä puoli mainitussa puhelimessa on mahdollisuus kytkeä se kaapelilla kannettavaan tietokoneeseen ja käyttää puhelinta ikäänkuin nettimokkulana. Monessa maassa (tällä reissulla Venäjällä, Kiinassa ja Thaimaassa) nimittäin mobiilinettiominaisuudella varustettuja sim-kortteja saa ostaa verraten edullisesti. Kaikilla noilla liittymillä sain tietokoneeni puhelimen kautta verkkoon. Mokkulalla se ei välttämättä olisi onnistunut, ne nimittäin on usein korvamerkitty tietylle operaattorille eli kun vaihdat liittymää täytyy ostaa uusi nettitikku.

Kamera

Vaikka itse en itseäni kaksisena valokuvaajana pidäkään on kamera osoittautunut käyttökelpoiseksi paitsi tietenkin yleisessä muistojen tallentamisessa, myös monessa käytännön asiassa. Jossain kaupungissa muistan käyttäneeni kameran ruudulla olevaa, opaskirjan sivusta otettua kaupunkikarttan kuvaa suunnistamiseen. Erilaisista katukylteistä ja vaikkapa hotellin julkisivusta on helppo ottaa kuva näytettäväksi esimerkiksi taksikuskille myöhemmin. Joskus tuli mieleen, että kameran muistissa olisi hyvä olla myös kuvia esimerkiksi erilaista ruoka-annoksista. Vietnamissa tavallisen riisin tilaaminen osoittautui yhteisen kielen ja mainitun artikkelin englanninkielisestä ruokalistasta puuttumisen takia mahdottomaksi. Ja varmasti sitä riisiä ravintolassa olisi ollut. Kuvaa näyttämällä asia olisi selvinnyt hetkessä.

Kamerani näyttää tältä. Pokkariksi ehkä hieman painavahko mutta metallikuorisena hyvin kestävän ja laadukkaan oloinen kamera. Varustettu myös 10x optisella zoomilla.

Muu sälä

Kaikkiin edellämainittuihin pitää tietenkin olla mukana laturit. Jos puhelimia on monta, kannataa valita ne siten, että niihin käy sama laturi. Itselläni on näiden lisäksi mukana tavallinen hiiri sekä jo nuo aiemmin mainitut verkkokaapeli sekä puhelimen ja tietokoneen yhdistävä tiedonsiirtokaapeli. Ja useampi muistitikku.

Facebooktwittergoogle_plusmail

Paperit kunnossa

Ti 26.4.11 Peking (CHN)

Kävin eilen maanantaina noutamassa passini Mongolian lähetystöstä. Viisumien noutoajan oli ilmoitettu alkavan neljältä iltapäivällä ja olinkin paikalla hyvissä ajoin, hieman ennen neljää. Kuten passia jättäessäni, nytkään en ollut ensimmäinen viisumikioskin edessä. Jonossa oli jo kymmenkunta ihmistä. Kellon tultua neljä luukulla ei tapahtunut mitään. Vasta noin puolen tunnin odottelun jälkeen luukku avattiin ja passeja ruvettiin palauttamaan jonottajille, joita oli tässä vaiheessa kertynyt jo varmaankin neljättäkymmentä. Tämä sujuikin verraten nopeasti.

Saatuani passin käteeni tarkistin vielä viisumeiden, sekä Venäjän että Mongolian voimassaolopäivät. Ja kyllä, ne näyttivät olevan oikein ja täsmäävän ainakin omaan käsitykseeni siitä, milloin juna minkin rajan ylittää. Venäjän transit-viisumi on näistä kahdesta paljon tiukempi, siinä on määritelty paperin voimassaoloaika päivälleen. Virhe alkupäivämäärässä olisikin ollut kiusallinen. Se olisi nimittäin saattanut tarkoittaa sitä, että viisumin saanut olisi poistettu junasta Mongolian ja Venäjän välisellä rajalla, vaikka vain yhden päivän virheen takia viisumin päivämäärissä. Mongolian transit-viisumi on paljon joustavampi sillä maahan saa saapua vapaasti milloin tahansa kahden kuukauden kuluessa viisumin myöntämisestä. Jos oikein paperia tulkitsen, transit-viisumillakin saisi olla maassa peräti kymmenen päivää (kohdassa duration of stay lukee vain ”10” ilman sen enempiä selityksiä.)

Palatsimuseon (kielletty kaupunki) eräs sisäänkäynti. Portille johtavalla sillalla oli melkoinen tungos.

Viime päivinä ole aikani kuluksi kuljeskellut Pekingin lukuisien nähtävyyksien maastossa. Vaikka noissa epäilemättä onkin paljon ihmeteltävää, on ehkä päälimmäisin tunne ollut vähän negatiivinen. Massaturismi tuo näköjään mukanaan muistakin paikoista tuttuja lieveilmiöitä, myös Pekingin keskustaan. Tunnettujen nähtävyyksien ympärillä on paitsi valtava määrä sekä kiinalaisia että länsimaisia turistiryhmiä, myös paljon erillaisia tavaran- tai kyydintyrkyttäjiä, rahanpyytäjiä ja muita hihastarepijöitä. Kiinassa on aiemmin saanut kiitettävästi olla rauhassa enkä vastaavaa ole muualla täällä tässä mittakaavassa törmännyt. Tämä hulina ja tungos koskee tosin kokemukseni mukaan tiettyjen Pekingin turistikohteiden ympäristöjä, ei suinkaan koko kaupunkia.

Saatuani passin käteeni Mongolian lähetystöstä maanantaina tuntui myös siltä, että hyppäisin mielelläni junaan ja karistaisin Kiinan pölyt jaloistani vaikka saman tien. Onhan tätä Pekingiä katseltu jo lähes viikko. Juna kuitenkin lähtee vasta keskiviikkoaamuna.

Hieman rauhallisempaa näkymää Pekingistä.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Viisumien metsästystä Pekingissä

Pe 22.4.11 Peking (CHN)

Olin jo keskiviikkona, junalipun ostamisen jälkeen käynyt tiedustelemassa sekä Venäjän että Mongolian lähetystöjen sijainnin kaupungissa. Tämä oli tarpeen jo siksikin, että internetissä tieto kyseisten lähetystöjen aukioloajoista oli melko vähäistä ja osin ristiriitaista. Esimerkiksi Pekingin Mongolian suurlähetystön internet-sivut eivät ammattimaisuudellaan päätä huimaa.

Venäjän suurlähetystö löytyi melko helposti sieltä, missä sen oli ilmoitettukin olevan, kakkoskehätien koillisnurkassa. Melko lähelle, ehkä vajaan kilometrin päähän lähetystöstä pääsi metrolla. Asema, jolla jäin pois oli linjan 2 Dongzhimen. Viisumiosaston sisäänkäynnin ovesta löytyivät toimiston aukioloajat sekä joitakin lisätietoja visumeiden hakemiseen liittyen, kuten lista erilaisiin viisumityyppeihin vaadituista liitedokumenteista. Viisumien hintatietoja ei ovesta löytynyt, ainakaan englanniksi. Netissä, josta niitä ei myöskään löytynyt, todettu ”muuttuvat päivittäin” lienee siis ainakin osin totta. Viisumipaperit pystyi jättämään arkisin kello 09:00 – 12:00 välisenä aikana.

Mongolian lähetystö sijaitsee Ritan lähetystöalueella. Lähin metroasema on Jianguomen, jälleen linjalla kaksi. Tätä lähetystöä oli vaikeampi löytää, sillä mielestäni Google maps ei sijoittanut pistettä kadun varressa aivan oikeaan paikkaan. Saattoipa katukin olla väärä, alueella kun oli monia pienempiä katuja joita ei kartoissa ollut nimetty. Pienen etsiskelyn jälkeen lähetystö ja sen takana ollut viisumikioski kuitenkin löytyi lukuisten muiden alueella sijainneiden lähetystöjen joukosta. Viisumia pystyisi hakemaan maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 08:30 – 11:00 välisenä aikana. Tiistaisin ja tortaisin tiskin aukioloajaksi oli merkitty 14:00 – 16:00.

Uudenkarhea Rolls-Royce kuvattuna Pekingin kadulla. S-luoka Mersuja kaupungissa näkee myös paljon ja esimerkiksi Lamborghinit ovat Kiinassa kovassa huudossa (automerkin myynnin kasvua on uutisoitu paikallisissa englanninkielisissä uustisissakin). Muutaman sellaisenkin olen katukuvassa jo nähnyt.

Lähdin Venäjän lähetystölle kahdeksan jälkeen torstaiaamuna. Ajattelin käyttää siirtymiseen metroa, mutta nähtyäni jo metron ulkopuolella, sisäänkäynnin edessä olevan aamuruuhkajonon päätin ottaa taksin. Taksimatka vei jonkin aikaa ja perillä olin hieman yhdeksän jälkeen. Kahden kiinalaisen vartiosotilaan oho sisälle lähetystön viisumiosaastolle pääsi näyttämällä passinsa. Sisällä toimistossa oli yllättävän rauhallista. Olin odottanut jonkinlaista yleistä hulinaa Bangkokin Kiinan lähetystön tyyliin, mutta sisällä ihmisiä oli vain muutamia. Pyysin viisumikaavakkeen, jonka täytin ensimmäiseksi. Osan tarvittavista liitedokumenteista olin saanut kopioitua jo hotellilla, mutta tiedostojen tulostaminen ei siellä onnistunut (hotellin koneessa ei ollut pdf-tiedostoja lukevaa ohjelmaa!) Onneksi olin jo keskiviikkona huomannut lähetystön lähellä sijaitsevan pienen, kopioliikkeeltä näyttävän puodin. Tänne suunnistin nyt ja sainkin kaikki tarvittavat kopiot ja tulosteet teetettyä 6 yuanin hintaan. Suunnistin takaisin lähetystöön ja jätin paperit tiskille. Palvelu oli parempaa kuin olin odottanut tai pelännyt ja hakemukseni otettiin sisälle kun olin vielä esittänyt virkailijalle alkuperäisen junalipun. Viisumin sai noutaa jo puoli kahdeltatoista, eli käsittelyajaksi tuli hieman yli tunti. Transit-viisumi pikakäsittelyllä maksoi 630,- yuania ja se maksettiin papereita jättäessä käteisellä.

Jonotusta kadulla Mongolian lähetystön Visa Application Centerin ulkopuolella torstaina kolmen jälkeen. Jonotus ja viisumeiden hakeminen tapahtuivat tämän kopin luukusta käsin. Kannattaa etsiä ja tulostaa viisumikaavake netistä etukäteen sekä täyttää se valmiiksi ennen paikalle tulemista.

Koska oli torstai, Mongolian lähetystön viisumiosasto aukesi vasta kahdelta. Venäjän viisumin kanssa kokemani menestyksen innoittamana päätin lähteä sinne jo samana päivänä. Jospa molemmat viisumit saisi hankittua yhdessä päivässä. Olin paikalla jo hieman ennen kahta jolloin tiskin edessä oli jo parinkymmenen ihmisen jono. Kahdelta tiski ilmeisesti aukesi (tai jotain kuhinaa jonon alupäässä näytti syntyvän), mutta yli tunnin seisoskelun jälkeen jono ei ollut juurikaan edennyt. Päätin luovuttaa ja tulla takaisin seuraavana aamuna.

Perjantaina olin Mongolian lähetystön edessä jo lähes puolta tuntia ennen avaamisaikaa ja nytkin vastassani oli jo muita odottajia, osin tuttuja naamoja edellisen päivän jonosta. Tällä kertaa edelläni ei ollut kuin kymmenkunta ihmistä. Viisumiluukku aukesi puoli yhdeksältä ja tällä kertaa jono alkoi vetää. Hieman ennen yhdeksää pääsin jättämään omat paperini tiskille, jossa ne otettiin vastaan tehokkaanoloisesti, ilman lisäkysymyksiä. Tällä kertaa edes alkuperäistä junalippua ei tarvinnut esittää. Viisumin saisi noutaa maanantaina kello 16:00 ja sen hinnaksi tuli 315,- yuania. Mongolian viisumikäsittelijä ei ottanut käteistä rahaa vaan kaikki viisumeiden anojat saivat käteensä maksumääräyksen, joka piti käydä maksamassa ennen viisumin noutoa läheisessä Bank of Chinan konttorissa. Pankki kuitenkin löytyi helposti ja laskun maksaminenkin oli suhteellisen vaivatonta.

Otin Mongoliaankin transit-viisumin, koska pysähdyksiä en pysty siellä kuitenkaan Venäjän transit-viisumimääräysten takia tekemään. Transit-viisumi oli myös turistiviisumia halvempi, eikä tähän viisumityyppiin, kuten esimerkiksi turistivisumiin, tarvinnut tilailla internetistä minkäänlaisia kutsukirjeitä. Sekä Mongoliaan että Venäjälle tuollainen kutsukirje olisi pidempää oleskelua varten (siis turistiviisumiin) tarvittu.

Asiat näyttävät siis luistavan. Olisikohan nyt mahdollisuus pitää muutama päivä lomaa kun matkaliput ja viisumit alkavat olla vihdoin järjestyksessä ja ihan heti ei uusia huolenaiheita mieleen tule. Vai olenkohan unohtanut jotain?

Näkymä Ritan-puistosta aurinkoisena perjantaina.

Köydenvetoa puistossa. Liekö kyseessä jonkun yrityksen team-building -tyyppinen kevätretkitapahtuma.

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Menolippu Moskovaan, kiitos

Ke 20.4.11 Peking (CHN)

Puhekielessä Siperian ratana tai Trans-Siperian junina tunnettaneen kaikki osittain tai kokonaan Siperian rataa kulkevat pitkänmatkanjunat. Jos tarkkoja ollaan, rataa pitkin kulkevia junia on itse asiassa kolme: Trans-Siperia, Trans-Mantsuria ja Trans-Mongolia, jolla siis itse olen suunnitellut Moskovaan meneväni. Varsinainen, virallinen Trans-Siperian -juna kulkee Moskovasta Vladivostokiin, eli koko matkan Venäjällä. Trans-Mantsurian juna taas menee Moskovasta Pekingiin, mutta kiertää Mongolian pohjoiskautta. Nopein, ja varmasrikin myös mielenkiintoisin junista kulkee Pekingistä suorinta tietä Mongolian läpi Venäjälle ollen Moskovassa viiden ja puolen vuorokauden kuluttus. Kaksi muuta Siperia-junaa taittavat matkaa muutaman päivän pidempään.

Trans-Siperia -junien kolme eri reittiä esitettynä kartalla.

Olin saanut eräältä matkatoimistolta tarjouksen toisen luokan makuupaikasta vähän yli 800 euron hintaan (johon tosin sisältyi yöpyminen Moskovassa ja muita pieniä lisäpalveluita). Internetissä lippuja näytettiin myyvän jonkin verran edullisemmin. Olin myös saanut netistä vihiä, että halvin tapa hankkia lippu on ostaa se henkilökohtaisesti Pekingistä. Kysyin asiaa keskiviikkona päärautatieaseman lähettyvillä sijaitsevasta tourist info -pisteestä, jossa minut opastettiin ystävällisesti muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan Beijing Interntional -hotelliin, jonka alakerrassa CITS (China International Travel Service) -matkatoimiston konttori sijaitsee. Korkea valkoinen hotelli löytyikin helposti kuten myös löytyi hotellin aulassa sijaitseva matkatoimiston toimipiste.

Trans-Mongolia -juna numero K3 lähtee Pekingistä Moskovaan kerran viikossa, keskiviikkoaamuisin kello 07:47. Kysyin matkatoimistosta lippua ensi viikolla lähtevälle vuorolle ja minulle kerrottiin junassa vielä paikkoja olevan. Pikaisen hintataulukon vilkaisun jälkeen päätin ottaa paikan parhaasta (deluxe-) luokasta. Tässä vaiheessa ei viitsinyt enää ruveta säästämään, kyseessä kuitenkin on sangen pitkä matka. Ja pitkä matka on jo takanakin, joten pieni luksus reissun loppusuoralle ei ole pahitteeksi. Ensimmäisen luokan makuuhyteissä on vain kaksi makuupaikkaa, kun niitä toisessa luokassa olisi ollut neljä. Jostain luin myös, että ensimmäisen luokan matkustajien käytössä olisi jopa suihku. Saapa nähdä onko näin.

Lipun hinnaksi tuli 6 013,- yuania eli vajaa 700 euroa. Toisessa luokassa (soft-sleeper) hinta oli muistaakseni ollut yli sata euroa halvempi. Myös kolmas luokka (hard-sleeper) junasta löytyy, siihen lippu puolestaan olisi maksanut lähes puolet ensimmäistä luokkaa vähemmän. Lippu piti maksaa käteisellä, luottokortit eivät matkatoimistossa, kuten monessa muussakaan paikassa Kiinassa, kelvanneet. International-hotellin vieressä on useita pankkeja, joiden automaatista lippurahat sai tosin kätevästi nostettua.

Modernia Pekingiä erään pääväylän varrelta. Sähkömopoja on liikkenteessä paljon ja jalankulkijan onkin syytä olla tarkkana. Sähkökäyttöiset laitteet ovat nimittäin erittäin hiljaisia.

Oikotie kahden pääväylän välillä. Tällaisiakin kujia on kaupungin keskusta-alueella paljon.

 
Facebooktwittergoogle_plusmail