Laivalippu Euroopasta Etelä-Amerikkaan varattu

No niin, nyt se on virallista. Rahtilaivalippu Belgian Antwerpenistä Uruguayn Montevideoon kahdelle henkilölle ja autolle on varattu. Varausmaksukin on maksettu, joten eiköhän reissuun ole sitten lähdettävä. Oletettu lähtöaika Belgiasta on 1.12.2017 ja laivan pitäisi olla perillä 29.12.2017. Merimatka kestää siis lähes kuukauden.

Grande Brasile. (Kuva: MarineTraffic.com)

Varustamon nimi on Grimaldi ja laivan nimi Grande Brasile (löytyy marinetrafic.com -sivustolta täältä). Aluksen liikkeitä voi seurata edellä mainitsemaltani sivustolla, ja tätä kirjoitettaessa paatti näkyy olevan juurikin Antwerpenissä. Laiva on roro-tyyppinen, eli se kuljettaa lähinnä pyörillä kulkevia ajoneuvoja. Muutama turistikin mukaan mahtuu. Muistelen lukeneeni matkustajia varten varattuja hyttejä olevan viisi tai kuusi, joissa kussakin on kaksi sänkyä. Reittimatkustajia on siis kerralla mukana maksimissaan kymmenkunta.

Vaikka varauspapereissa lukee tarkka lähtöpäivä, laivan nimi, sekä päivä, jolloin auton voi ajaa laivan ruumasta Montevideon satamaan ja Etelä-Amerikan maanteille, ei mikään näistä ole ilmeisesti varma asia. Rahtilaivakuljetukset ovat epävarmaa puuhaa ja lähtöpäivä saattaa kuulemma siirtyä jopa viikoilla. Myös alus saattaa vaihtua, mikä tosin ei tosin taida vaikuttaa juuri mitenkään mihinkään. Kaikki Grimaldin Etelä-Amerikan reitillä kulkevat laivat kun näyttävät olevan sangen identtisiä.

Tällä tavoin matkustavalta vaaditaan siis joustavuutta. Aikatauluja ei pidä tuijottaa liian tarkkaan. Jos minun pitäisi ennustaa, ennustaisin vuoden 2018 vaihtuvan meidän osaltamme jossain päin Atlantin valtamerta. Lukemani ja muodostamieni mielikuvien perusteella ihmettelisin suuresti, jos paatti todella olisi perillä 29. joulukuuta.

Päädyimme lopulta ostamaan lipun Seabridge-nimiseltä saksalaiselta matkatoimistolta. Tämä matkatoimisto on sama, jolta aikanaan sain ensimmäiset tarjoukset erilaisille vaihtoehdoille kuskata oma ajoneuvo Amerikan mantereelle (artikkeli hinnoista ja reiteistä täällä). Muutaman muunkin tarjouksen samalle reitille ja samaan laivaan saimme, mutta hieman kiusallisesti ne olivat täysin identtisiä ensimmäisen kanssa. Kaikki lähettivät saman listahinnaston, jonka hinnat eivät tippuneet vaikka kuinka yritin vänkäillä ja tinkiä. Seabridgen palvelu oli nopeaa, ystävällistä ja saksalaisen tehokasta, joten lippu ostettiin lopulta sieltä.

Laivan reitti kulkee kutakuinkin vasemman nuolen tapaan. Dakar Afrikassa lienee kuitenkin kuvasta poiketen yksi vakiopysähdyspaikoista. Ymmärtääkseni satamavierailutkin vaihtelevat tilanteesta riippuen eivätkä ole aina vakioituja.

Mitä automatkalla Etelä-Amerikaan ja -Amerikassa voisi muka tapahtua? Seuraa ihmeessä hankkeen etenemistä myös Facebookissa sivulla facebook.com/havaintoja!

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Hiidenmaan puinen Eiffel-torni

Hiidenmaan maaseudulla pönöttää jotain, joka ansaitsee erityismaininnan. Nimittäin jonkun individualistin vanhoista sähkötolpista, kakkosnelosenpätkistä ja kuorituista ranteenpaksuisista rangoista kasaama näkemys Pariisin kuuluista Eiffel-tornista. Tämä kymmeniä metrejä korkea viritys pysyy pystyssä lukuisten sitä tukevien vaijereiden ansiosta. Ilman niitä tuuli varmaan kaataisi koko komeuden. Vaikuttavaa.

Torniin pääsee myös kiipeämään. Ensimmäisten portaikon edessä on puinen veräjä, jossa olevassa käsin kirjoitetussa lapussa todetaan viroksi kiipeämisen tapahtuvan kunkin siitä astuvan omalla vastuulla. Kiipesimme huipulle, jossa tuuli kovaa. Tästä huolimatta näköalatasanne ei juurikaan tuntunut huojuvan. Kuten todettua: vaikuttavaa. Sääntö-Suomen ajatusmalleihin tottunut vierailija ei voinut kuin ihmetellä, miten moinen rakennelma voi olla edes olemassa. Suomessa vastaava torni suljettaisiin viranomaisten toimesta välittömästi. Onhan se järkyttävän vaarallinen kansalaisten hengelle ja terveydelle. Sitä paitsi kaikki omaperäisyys on jo muutenkin lähtökohtaisesti epäilyttävää. Mitäs jos jotain sattuu? Varmuus on aina paras, joten kiinni vaan, sanottaisiin Suomessa.  Mutta ei näemmä Hiidenmaalla.

Torni sijaitsee Hiidenmaan luoteisosassa. Kärdlasta (Hiidenmaan keskuspaikka) saaren länsipäähän kulkevan päätien varrelta voi bongata tornin pienoismallin ja kyltin, joka kertoo mistä kohden tulisi kääntyä. Itse perille vievä tie on kapea ja päällystämätön. Sillä oli myös alkukesäisenä viikonloppuna jonkin verran ruuhkaa. Vastaantulijoita piti väistää melkein ojan puolelle. Perillä on pieni parkkipaikka.

Torni ei suinkaan ole alueen ainut rakennelma. Samalle tontille on askarreltu mitä kummallisimpia juttuja aina merirosvolaivasta minikokoiseen vallihaudan ympäröimään linnaan. Koko systeemiä voisi kaiketi pitää jonkinlaisena kokonaisvaltaisena peppipitkätossuhenkisenä tilataideteoksena. Jollain on ollut aikaa, energiaa ja näkemys.

Ihan ilmaista alueelle pääseminen ei ollut. Portista kulkeminen maksoi 1,5 euroa henkeä kohden ja lippuja myivät alakouluikäiset, ilmeisen vakavasti tehtävänsä ottaneet pikkutytöt. Portin sisäpuolella tulijoita tervehti suuri ja karvainen ujo koira, jonka kaulassa ollut kyltti kertoi sen olevan virallinen lippujentarkastaja. Lasten maailma, jota lapset pyörittävät. Sadunomaista naivismia vaikuttavassa mittakaavassa. Kannattaa ehdottomasti käydä jos noille kulmille sattuu eksymään.

Näkymä tornin juurelta.

Tornin huipulla liehuvat Viron ja Ranskan liput.

Kuva huipulta. Tie tornille on kapea.

Torni löytyy myös Googlen karttapalvelusta.

Vielä muutama sananen autoprojektista. Lämmöneristykset on pääosin tehty ja askartelen parasta aikaa puutöiden parissa. Hieman yksinkertaistaen tarkoitus on rakentaa auton taakse makuulaveri, jonka alle saa tavaraa. Sisustushommat aiheuttavat päänvaivaa ja vievät aikaa, sillä mikään auton pinta ei (tietenkään) ole suora. Ennen levyjen leikkausta on lähes kaikesta tehtävä ensin pahvi- tai paperimalli, jonka perusteella palikat sitten sahataan oikeaan muotoon. Tämä vaatii kärsivällisyyttä. Aina ei jaksaisi nysvätä, mutta vaihtoehtoja ei ole. Siispä nysvään.

Sitä paitsi parempi tehdä yksityiskohdat kunnolla, sillä muuten vasemmalla kädellä tehdyt viritykset tulevat ärsyttämään minua joka ikisen kerran kun ne näen. Tiedän tämän kokemuksesta. Koska autossa tullaan asumaan ainakin puoli vuotta, lienee mielenrauhan kannalta parempi tehdä kerralla sellaista jälkeä, ettei myöhemmin tarvitse liikaa harmitella.

Kattoeristeiden liimausta ja vaneritöitä.


Selviääkö Nissan matkustajineen Latinalaiseen Amerikkaan talveksi 2017-2018?  No tietty, mutta seuraa silti hankkeen etenemistä myös Facebook-sivuilla osoitteessa facebook.com/havaintoja.

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Auton testailua Hiidenmaalla

Hiidenmaa (Hiiumaa) on Itämeressä sijaitseva suurehko saari. Se on Viron saarista Saarenmaan jälkeen toiseksi suurin. Saarenmaalla olen käynyt muutaman kerran, mutta Hiidenmaalla en ikinä ennen. Siispä vietimme juhannuksen siellä. Matkustusvälineeksi valiutui pieni pakettiautomme Nissan NV200, jonka sopivuutta matkustuskäyttöön päästiin samalla kokeilemaan, onhan sillä tarkoitus matkailla vielä oikein urakalla. Ensi talvihan on tunnetusti varattu Etelä-Amerikkaa varten, jonne kyseinen ajopelikin on tarkoitus rahdata.

Hiidenmaa sijaitsee yli 20 kilometrin päässä Manner-Viron rannikosta eikä siltaa ole, joten sinne on mentävä laivalla. Tämä autolautta lähtee Haapsalun kupeesta paikasta nimeltä Rohuküla, jonne ajaa Tallinnasta noin puolitoista tuntia. Itse lauttamatka vie tunnin ja vartin.

Laivaliput on helppo varata laivayhtiön sivuilta (praamid.ee) verkosta. Systeemi on jopa niin edistyksellinen, että jonkinlainen lukulaite tunnistaa satamassa netistä lipun ostaneiden autokuntien rekisterinumeron ja automatisoitu puomi aukeaa itsestään. Rekisteröitymiseen, tai itse asiassa edes minkäänlaiseen palveluhenkilökunnan kanssa kommunikointiin, ei automatkustajalla ole Rohukülan satamassa tarvetta. Perin kätevää ja dynaamista. Edestakainen matka kahdelle matkustajalle ja yhdelle autolle maksoi 33,60 euroa.

Saaren etelärannikkoa.

Idyllistä metsätietä. Päätiet olivat päälystettyjä ja hyväkuntoisia.

Irtohevosia autiolla rannalla.

Kokkoja poltettiin myös Hiidenmaalla.

Hiidenmaa muistutti aika lailla isoaveljeään Saarenmaata. Kovin rauhallista ja siistiä. Talot hyvin pidettyjä ja nurmikot leikattu kuin golf-viheriöt konsanaan. Hyvinvoivaa ja hiljaista saarelaiselämää. Maisemat vehreitä ja metsissä paljon lehtipuita. Asutuskeskukset ovat ”pääkaupunki” Kärdlaa myöten kovin pieniä ja kylämäisiä. Ruutuasemakaavaa tai kerrostaloja ei taida saarelta löytyä. Rosvoja tai rikollisuutta Hiidenmaan seesteiseen vihreyteen on hyvin hankala kuvitella. Ehkä saarilla kaikki tuntevat kaikki, joten kukaan ei oikein viitsi häiriköidä. Tämä näkyy ihmisissä ja sen aistii myös yleistunnelmassa.

Hiidenmaalla asuu vain hieman yli 8000 asukasta, joten ruuhkia ei tämän noin 65 leveän ja 45 kilometriä korkean saaren maanteille pääse juuri syntymään. Turistejakaan ei saarella liiaksi näkynyt, vaikkakin ympäri saarta ajellessaan tuli törmänneeksi samoihin naamoihin ja autoihin yhä uudestaan. Hiidenmaa kun ei ole kuitenkaan kovin suuri ja kaikkien suosimia vierailupaikkoja rajallinen määrä. Siispä kaikki turistit eksynevät ennemmin tai myöhemmin ihmettelemään samoja nähtävyyksiä.

Entäs auto sitten, miten se menestyi? Pienen alkukankeuden jälkeen se menestyi kerrassaan loistavasti. Alkuun pientä ahdistusta herätti punainen moottorin hälytysvalo, joka ei ottanut sammuakseen. Kyseessä kuitenkin lienee ollut usemman kuukauden seisonnasta johtunut yleinen kankeus, joka ei kerran poistuttuaan enää toistunut. Noin 600 lisäkilometriä sujuivat tämän jälkeen ilman minkäänlaisia ongelmia.

Kaiken kaikkiaan Nissan on kerrassaan mainio ja helppo ajettava sekä kompakti pakkaus. Auton kulmat on helppo hahmottaa ja se kuluttaa todella vähän. Reissuautoksi kerrassaan mainio ostos ja valinta. Tämän lisäksi pienehkössä kopperossa on jollain tapaa kodikas tunnelma. Autossa viihtyy tosi hyvin. Kaikki tämä on perin lupaavaa. Ympäristön viihtyvyys ja toimivuus on tärkeää jos siellä aikoo viettää ainakin puoli vuotta, kuten tarkoitus on.

Hiidenmaan kokeilu onnistui siis ajopelin suhteen suorastaan yli odotusten. Auton modifikaatiot ovat vielä aika lailla vaiheessa, mutta kyllä se tästä. Sisustuksen suhteen sain paljon ideoita ja mietittävää tältä juhannusmatkalta. On hyvä että lähtöön on aikaa vielä runsaasti. Uskoakseni parhaaseen tulokseen pääsee ajan kanssa ja välillä erilaisia ratkaisuja kokeilemalla. Miettimällä ja suunnittelemalla. Pieni tila on haastellinen, mutta eivätköhän ne haasteet vielä ratkea. Sitä paitsi vähimmäisvaatimus nukkumalaverista jonka alla on säilytystilaa on helppo toteuttaa, siis sikäli jos kunninahimo sattuisi loppumaan kesken projektin.

Jasmin ratissa. Autoilu hymyilyttää.

Leiri. Tällä reissulla yöpyminen tapahtui teltassa, mutta tulipa autokin nukkumapaikkana testattua. Hyvin tuli uni sielläkin, mikä oli sekin lupaava merkki.

Kyselin edellisessä matkareittiä käsittelevässä postauksessani vinkkejä Etelä- ja Väli-Amerikkaan ja sainkin niitä. Erityiset kiitokset Maailmanmatkaajaklubin jäsenille, jotka esittivät paljonkin paikkoja, joissa tuolla päin maailmaa kannattaa käydä. Mutta näistä vinkeistä lisää myöhemmin, jahka ehdimme niihin laajemmin perehtyä. Varsinkin Väli-Amerikka vaatii lisätutkimuksia ja oman karttaviivansakin, joka on toistaiseksi yhä piirtämättä.

——————————————————————————————————————-

Selviääkö Nissan matkustajineen Latinalaiseen Amerikkaan talveksi 2017-2018? No totta kai, mutta kannattaa silti seurata tilannetta ja projektin etenemistä blogin Facebook-sivulla osoitteessa facebook.com/havaintoja ja painaa tykkää-nappia jo tänään!

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Viivoja kartalla – Etelä-Amerikka

Piirtelin alustavasti viivaa kartalle. Oheinen reitti lähtee siis ajatuksesta, että ajopelin saisi rahdattua Euroopasta Montevideoon roro-aluksella. Näitä laivausjuttujahan pohdiskelin edellisessä postauksessani. Mahdollisuus matkustaa samalla laivalla auton mukana kiehtoo kovasti huolimatta aika kovasta hinnasta. Niinpä tämä hypoteettinen viivanikin alkaa tuon laivan päätesatamasta.

Olen kuullut Iguazun putousten olevan näkemisen arvoinen luonnonihme, joten vedin viivan ensin sinne. Tähän ketunlenkkiin oli helppo yhdistää pala eteläistä Brasiliaa ja matka ehkä vähiten tunnetun eteläamerikkalaisen valtion Paraguayn halki. Oletusarvoisesti Google olisi halunnut ajattaa autoilijan putouksille Argentiinan kautta, edestakaisin samaa tietä, mutta tämä kuulosti perin tylsältä. Siispä venytin viivan kattamaan nuo kaksi ikään kuin ylimääräistä maata, enhän ole kummassakaan käynyt.

Tämän alkulämmittelyn ajettaisiin etelään, aina mantereen eteläisimpään kärkeen Tulimaahan, sillä onhan siellä käytävä jos tuolla päin maailmaa sattuu autoilemaan. Lisäksi Amerikan mantereen eteläisimpänä teitse saavutettavana pisteenä se toimii Pan American -maantien päätepisteenä. Tällä kertaa se tosin olisi ikään kuin lähtöpiste, sillä sieltä kompassisuunta otettaisiin pohjoiseen, ensin halki Chilen, sitten Peruun ja Ecuadoriin, päätyen lopulta Kolumbiaan.

Chilestä ei kuitenkaan ajettaisi suoraan Peruun, vaan tällä kohtaa matkaan tehtäisiin toinen mutka, sillä onhan Boliviakin nähtävä. Erityisesti minua kiinnostaisi maan lounaiskulmassa sijaitseva suola-tasanko Salar de Uyuni, joka on ilmeisesti paikkana aika mystinen. Viiva kääntyi siis sinne. Suola-aavikolta on helppo ajella Titicaca-järvelle ja lopulta Perun puolelle Cuscoon. Molemmat paikkoja, jotka haluaisin nähdä. Cuscosta pääsee kätevähkösti myös Machu Pichulle, jossa voisi piipahtaa jos virtaa rittää.

Etelä-Amerikan etappi päättyisi Kolumbian rannikolle, jossa olisi jälleen edessä laivaushommia. Kolumbiasta ei nimittäin mene minkäänlaista tietä Panamaan. Välissä on vain epämääräinen viidakkoalue Darien Gap, josta aikanaan tulin kirjoittaneeksi Pikavuoro-blogiinkin (artikkelin voi lukea täältä). Tämä puuttuva tienpätkä on Amerikkoja ajeleville kiusallinen riesa ja ennen kaikkea lisäkustannus. Mutta ei auta. Jotenkin sen yli on päästävä. Jos Tulimaassa on käyty ja sieltä lähdetty ajamaan pohjoiseen, pitäähän reissun lopulta päätyä Alaskaan Jäämeren rannalle. Muutenhan se jäisi ikään kuin torsoksi.

Etelä-Amerikalla on kokoa, sillä kilometrejä tähän verraten vähän mutkittelevaan viivaan tulee Googlen karttapalvelun mukaan 19009. Kun kaikenlaiset harharetket lasketaan mukaan, voitaneen koko matkan pituudeksi arvioida varovasti non 20 000 km. Panamasta Alaskaan matkaa on onneksi hieman vähemmän.

Ohjaamon ja tavaratilan erottava seinä on poissa! Siniset levyt ovat XPS-lämmöneristettä.

 

Autoasiakin liikahti vihdoin askeleen eteenpäin. Löysin tallin, jossa kulkupeliin voi kaikessa rauhassa tehdä haluamiaan muutoksia. Toistaiseksi nämä muutostyöt ovat olleet lähinnä erinäisten komponenttien irti repimistä, mutta toisaalta purkutöillähän ne rakennusprojektit monesti alkavat. Eli kyllä se vielä tästä.

Jos jollain lukijalla on ehdotuksia kiinnostavista paikoista joissa kutakuinkin tuon reittiviivan varrella kannattaa käydä, niin kertokaa niistä ihmeessä kommenteissa!

Kannattaa seurata myös blogin Facebook-sivua osoitteessa facebook.com/havaintoja. Projektin etenemistä seurataan myös siellä.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusmail