Nykypäivän pullopostia (sis. alekoodi ja arvonta)

Oletko kuullut personoidusta lastenkirjasta? Ai et? En ollut kuullut minäkään vielä muutamaa viikkoa takaperin. Koska mielestäni kyseessä on kerrassaan mahtava konsepti, kerron teille hieman lisää tällaisista kirjoista. Jutun lopuksi on luvassa sekä alekoodi* että blogin 1-vuotissynttäriarvonta!

Kuva: Pullopostia

Joulusesongin alkaessa sosiaalisen median uutisvirtaani ilmestyi itsepintaisesti jonkun saksalaisen lastenkirjan mainos. Yleensä jätän lähes kaikki tällaiset mainokset huomiotta, mutta tällä kertaa klikkasin lopulta pidemmälle. Siinä mainostettiin lastenkirjaa, jossa päähenkilöä voi muokata, personoida, itse haluamakseen. Mielenkiintoista tuumin ja kurkkasin sivuja vähän pidemmälle.

Tarjolla oli valmiita seikkailutarinoita, joiden päähenkilönä on lapsi. Millainen lapsi on, sen sai tilaaja itse päättää. Tyttö vai poika, millaiset hiukset, kasvot, silmät, vaatteet… Päähenkilön sai myös nimetä itse. Miettikää nyt kuinka siistiä, oma lapsi itse kirjan päähenkilönä! Tai kummilapsi, siskon tyttö, kuka vaan läheinen.

Ei mennyt kauaa, kun kliksuttelin Arminille ja Reetalle omat seikkailukirjat. Ainoa mikä jäi vähän harmittamaan, oli se että jouduin tilaamaan kirjat saksan kielellä. Olisin mieluusti ottanut tarinat suomeksi, mutta useammasta kielivaihtoehdosta äidinkielemme ei ollut yhtenä. Sen verran luontevasti lapset kuitenkin tuntuvat nyt tuota saksan kieltä oppivan, joten ajattelin kirjan jäävän vaikkapa tulevaisuuden muistoksi sitten Saksan vuosista.

Kuva: Pullopostia

Personoitu lastenkirja ja mahdollisuus saada sellainen suomeksi jäivät ajatuksina pyörimään mieleeni vielä nukkumaan mennessä. Mietin, että miten kukaan ei ole tällaista vielä keksinyt Suomessa? Lyhyen googlailun jälkeen löysin kuin löysinkin Pullopostia-kirjan, joka on juuri esitelty suomalaiselle yleisölle syksyn 2017 kirjamessuilla Helsingissä. Eli tällainen löytyy, jes!

Olipa kerran suomalainen, puolalainen ja englantilainen…

Pullopostia-kirjan tarinassa sympaattinen Kiki-lintu löytää kotisaarensa rannalta reitiltään eksyneen viestin, joka on osoitettu suoraan lapsen omaan kotiosoitteeseen – miten uskomatonta! Pulloposti pitää luonnollisesti toimittaa perille ja matkalla Kiki kokee monta hienoa seikkailua.  Tarinan lomassa mainitaan useasti lapsen nimi ja osoite, joten sanonta ”kuin sinulle tehty”  pitää tässä täysin paikkansa. Kirjan personointi tapahtuu kädenkäänteessä tilauksen yhteydessä Pullopostia-nettisivuilla. Siellä voi myös kurkata koko kirjan läpi, miltä se näyttää ja millainen Kikin tarina on, joten ei tarvitse tilata sikaa säkissä.

Kirjan kieleksi voi valita suomen lisäksi englannin, saksan, ranskan, puolan tai luxembourgin. Tästä viimeisimmästä en rehellisesti sanottuna edes tiennyt, että luxemburg on maan lisäksi kieli… Pienen kielen paikkaa valikossa selittää kirjan konseptin takana oleva taitava kuvittaja, suomalainen Tuire Siiriäinen, joka asuu Luxemburgissa. Suomalaisien juurien lisäksi kirjaprojekti on hyvinkin kansainvälinen. Tuiren yrityskumppani on puolalainen (selittää tuonkin kielivaihtoehdon!), tarinan on kirjoittanut brittiläinen lastenkirjailija ja kirjat painetaan Englannissa. Ihailen suuresti tällaisen kansainvälisen yhteistyön voimaa!

Kenelle sinä haluaisit lähettää omaa pullopostia?

Samana iltana, kun olin tämän Pullopostin netistä löytänyt, otin yhteyttä Tuireen. Minua niin harmitti, etten ollut tätä suomalaista vaihtoehtoa itse löytänyt ensin. Jotta teille rakkaat lukijat ei käy samoin, haluttiin ideoida yhdessä blogini 1-vuotissynttäreiden kunniaksi alekampanja!

Pullopostia tarjoaa yhteistyössä* H niin kuin Hausfraun kanssa 10% alennuksen kaikista tilauksista koodilla D4T2N6. Huomaathan, että jos haluat kirjan jouluksi, on tilaus tehtävä 10.12.2017 mennessä. Kirjat postitetaan veloituksetta EU:n sisällä!

Tilausohjeet:

  1. Personoi oma kirjasi osoitteessa www.pullopostia.fi
  2. Kun olet valmis maksamaan, laita koodi D4T2N6 ostoskorissa sijaitsevaan alennuskoodikenttään ja paina OK. Alennus näkyy loppusummassa.
  3. Jatka täyttämään postitustietosi ja valitse maksutapa
  4. Valmis! Saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen.

Arvonta!

Lisäksi pääsen arpomaan yhden pehmeäkantisen Pullopostia -kirjan lukijoiden kesken, (arvo 29,95€). Koska nyt juhlitaan 1-vuotiasta blogia, arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta täällä blogissa ma 4.12.2017 klo 23.59 mennessä. Kommentissa voit halutessasi kertoa, kuinka kauan olet blogiani seurannut tai olisiko sinulla juttuaihetoiveita. Voittaja arvotaan 5.12. ja häneen otetaan yhteyttä sähköpostilla.

*yhteistyössä lukijat saavat alennuksen koodilla, ja minä saan pienen siivun koodilla tehtyjen tilausten perusteella

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Blogin 1-vuotissyntymäpäivät

Blogini täyttää huomenna yhden kokonaisen vuoden!

Tämä juttu on 170. julkaisemani postaus, joka tarkoittaa että olen julkaissut jotain lähes joka toinen päivä. Ja silti tuntuu ettei ehdi kertoa kaikkea, hassua.

Olen yrittänyt lähiaikoina miettiä, miltä tämä bloggaaminen (edelleen vähän vierastan tätä sanaa) minusta tuntuu, mitä se minulle antaa ja miksi sitä teen.

Düsseldorfissa, Reinin rannalla loppukesästä

Aloitin alunperin siksi, että olin tykännyt lukea muiden blogeja jo pidemmän aikaa. Aihealueet vaihtelivat oman elämäntilanteen mukaan; raskaus ja odotus, synnytyskertomukset (ette arvaakaan kuinka monta eri kertomusta luin!), vauva-arki, pikkulapsiarki, mitä näitä nyt on samaa genreä enemmän ja vähemmän. Muutamaa lifestyleblogiakin vilkaisin aina välillä, mutta niihin en oikein osannut samaistua syvällisemmin.

Olin miettinyt ohikiitävinä hetkinä oman blogin perustamista, mutta ongelmaksi muodostui aiemmin punaisen langan puuttuminen. Tämän tajuaminen oli harmittavaa ja siinäkin mielessä lannistavaa, koska se sai minut ajattelemaan, ettei omassa elämässä sitten vaan vissiin ole mitään erityistä sisältöä. No nyt tuli ehkä vähän dramaattinen ilmaisu, mutta jokatapauksessa siitä arjesta en olisi osannut ammentaa oikeasti jotain fiksua kirjoitettavaa.

Mutta sitten. Sitten tuli Miehen mahdollisuus työskennellä ulkomailla ja samalla minulle ojennettiin tulevan blogini punainen lanka kuin kultatarjottimella.

Pyörittelin ajatusta blogin aloittamisesta varmaan toista kuukautta, ja samalla aloin ahmia muiden Saksassa asuvien suomalaisten kirjoituksia. Tässä kohtaa erityisterveiset London and Beoyndin Lenalle, Lempipaikkojani Jonnalle ja Ajatuksia Saksasta Oilille – te olitte silloin mun infopankki, inspiraatio ja esikuvat (no ootte te vieläkin!). Tutustuin Rantapallon blogialustaan, testailin erilaisia ulkoasuja blogille, asensin Google Analyticsin, kirjoitin ensimmäiset luonnokset. Ehdin tehdä kaikkea tällaista, koska viimeinen varmistus Miehen töistä antoi hieman odottaa itseään.

Kun sopimukset oli allekirjoitettu, pääsin julkaisemaan ensimmäisen juttuni. Oli huumaavaa nähdä omaa tekstiä täysin avoimesti kenen tahansa luettavana. Ensimmäisen vuorokauden aikana sivulla kävi 45 henkeä. Olin päättänyt pitää kynttilääni vakan alla sen aikaa, että ehtisin julkaista useamman jutun. Tämä ihan siksi, että itseäni ärsytti suunnattomasti löytää uusi blogi, jossa ei kuitenkaan ollut muuta luettavaa kuin ”hei mulla on uusi blogi”.  Vasta jonkin ajan kuluttua laitoin kavereille linkin blogiin ja joulun alla perustin blogille  Facebook-sivun.

Lisäksi olin päättänyt, että pyrin julkaisemaan edes jotain ehkä jopa joka päivä, vähintään joka toinen päivä. Taas kerran siksi, koska itsekin tykkään samaan tapaan tiuhaan päivittyvistä blogeista. Eikä tämä ollut hankalaa lainkaan, kun joka päivä nytkähti joku tulevaan muuttoon liittyvä asia eteenpäin. Kolmanneksi olin päättänyt, että en aio stressata blogin kuvista. En ole kovin visuaalinen ihminen, enkä halunnut alkaa kilpailemaan tällä osa-alueella.

Düsseldorfin Oberkassel

Nyt vuoden jälkeen – en todella vieläkään voi sisäistää, että tässä on jo vuosi mennyt – blogi on niin merkityksellinen osa elämääni, että olen ihan tavattoman tyytyväinen itseeni, että tähän hommaan ryhdyin. Blogini seilaa turvallisesti ulkosuomalaisuuden, matkustelun ja lapsiperhearjen ristiaallokossa, ja näin se varmasti tulee tekemään jatkossakin. Sellainen pieni sekamelska, mutta koska nautin vapautta julkaista mitä haluan, aijon vakaasti jatkaa samalla linjalla.

Tähän kohtaan kuuluu vilpittömät kiitokseni kaikille lukijoilleni; ystävilleni, perheelle, tutuille ja tuntemattomille, jotka olette olleet virtuaalisesti mukana meidän asettumisessa Saksaan. Miehelle, joka ymmärtää vaimon linnoittautumista koneelle ja käy tunnollisesti tykkäämässä jokaisesta blogin julkaisusta Facebookissa. Vaikka kirjoitankin eniten omaksi ilokseni, muistoksi tulevaisuuteen, niin kyllähän tähän paljon mielummin kuluttaa lukemattomia tunteja aikaa iltaisin, kun joku muukin on siellä ruudun toisella puolella.

Kiitos.

Huomenna on siis juhlan paikka! Luvassa mielenkiintoinen lahjaidea lapsille oikein alekoodien ja arvonnan kera – tervetuloa kurkkimaan heti aamusta!

Jenni – H niin kuin Hausfrau

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Hausfrau pääsi hommiin!

Olen yleensä tupannut kirjoittamaan täällä blogissa kaikista asioista hyvin tuoreeltaan. Lähinnä siksi, että silloin yksityiskohdat ovat vielä parhaiten muistissa ja saan tekstiin mielestäni eniten tunnetta ja pieniä vivahteita mukaan. Nyt on kuitenkin yksi asia, josta en ole täällä vielä aiemmin hiiskunut (ja toisaalta mietin hiiskunko vieläkään, mutta koska huomaan että asia kuumottelee takaraivossa sen verran, joten se on pakko nyt purkaa täällä):

Olen saanut työpaikan!

Tästä haaveesta (?) vihjasin jo syksyllä, kun lapset aloittivat päivähoidon. Oltiin Miehen kanssa puhuttu lähinnä saksalaisen Minijobin tyyppisestä hommasta, ja sellaisen minä nyt sain. Minijob on saksalainen systeemi, joka mahdollistaa sivutoimisen työnteon. Minijobissa saa tienata max. 450 euroa/kk, jolloin siitä ei tarvitse maksaa veroja eikä sairasvakuutusmaksuja. Perheverotuksen luvatussa maassa koko perhe kuuluu Miehen sairasvakuutuksen piikkiin, ja Minijob ei torpedoi tätä. Isommat kuukausitulot sen sijaan pakottaisivat minut hankkimaan oman sairasvakuutuksen.

Miten sain töitä?

Lähikauppamme ovessa oli reilu kuukausi takaperin lappu, että he etsivät työntekijää, ja nimenomaan Minijobilaista. Vanhana kaupantätinä opiskeluajoilta olin vähän tällaista työtä mielessäni pyöritellytkin. Seuraavana päivänä rohkaistuin, ja kävin kaupalla aamupäivällä. Myymälävastaavan kuva roikkuu tervetulokyltin alla, joten painelin suoraan hänen pakeilleen. Sönkkäsin sujuvalla saksan ja englannin sekoituksella kysymykseni vapaasta työpaikasta, ja sain ohjeistuksen tuoda CV. ”Saa olla englanniksi, mutta älä nyt suomeksi sentään tuo”. Asia selvä.

Iltapuhteena olikin sitten CV:n päivittäminen ja kiikutin sen sitten seuraavana aamuna kaupalle. Viikonlopun yli sai odottaa, ja alkuviikosta tuli puhelu, että he haluaisivat minut haastatteluun. Haastattelussa olikin työsopimuspaperit (maltilliset 8 sivua) valmiina, ja olin tapaamisesta vartissa ulkona. Paperit sain sentään kotiin täytettäväksi eli käännettäväksi sanakirjan kanssa. Työajaksi kirjattiin 9h/viikko, joka kuulostaa vähintäänkin hellyttäävältä.

Paperit piti toimittaa kaupalle, josta ne lähtivät eteenpäin pääkallonpaikalle. Käsittely kesti vaivaiset kaksi viikkoa, ja sitten oli ensimmäisen työvuoron aika. Olin täysin asennoitunut siihen, että tällainen kielipuolimamu  laitetaan hyllyttämään tavaroita tai tekemään jotain muuta vastaavaa. Että ei nyt ainakaan kassalle. Näin olin jo ehtinyt kertoa niille, joille oli aiheesta ylipäänsä ehtinyt kertoa.

Ensimmäinen työpäivä

Aamulla jännitti. Jännitti niin perskuleesti, etten muista milloin viimeksi. Kaiken lisäksi – tai ehkäpä onneksi! – edellisenä iltana olin hillunut The Rasmuksen konsertissa itsekseni, joten sain todellakin jotain muuta ajateltavaa. Päivä oli muutenkin täynnä ohjelmaa, joten oli etukäteen aikatauluttanut sen itselleni vartin tarkkuudella. Milloin pitää herätä, viedä lapset, varata vartin extra koska lapset jne… Aamu meni kuitenkin ihanasti, lapset toivottivat Hyvää työpäivää äiti!,  ja astelin tekaistun itsevarmoin askelin kaupalle.

Pääsin alkuunsa tekemään tietokoneella takahuoneessa eräänlaisen online-kurssin saksalaisista ikärajoista koskien alkoholin ja tupakan myyntiä. Ihan hyvä, että tuli tällainen tehtyä, opinpahan samalla että olutta ja viiniä  saa myydä 16-vuotta täyttäneille! Myymäläpäällikkö päätti puhua minulle tuona aamuna vain saksaa, ja sain sieltä puhetulvan välistä napattua sanat, ”kun menet kassalle”. 

Mitäh? Enhän mä voi mennä kassalle! Enhän mä ymmärrä yhtään, jos joku kysyy jotain! Apua!

Nämä olivat ne ensifiilikset. Sitten vaan hengitys syvään ja sama uudestaan. Sain samaan hengenvetoon kuulla, että minut perehdyttää nainen, joka ei puhu sanaakaan englantia. ”Teillä tulee olemaan hauskaa”, totesi myymäläpäällikkö ja iski silmää. Oujee!

Epämukavuusalueella

Ruokakauppa on ruokakauppa, olipa sitten Suomessa tai Saksassa. Näin ollen itse kassajärjestelmä oli heti alusta lähtien ihan simppeli, mutta kyllähän siinä tuli kaikenlaisia pikkuhaasteita. Kuten Lidleissä asioivat tietävät, vihannekset ja hedelmät punnitaan kassalla. Se on hyvin yleistä Saksassa, ja olen aina miettinyt, mistä kassalla työskentelevät henkilöt tietävät, mikä tomaatti nyt on mikäkin, puhumattakaan vaikkapa omenalajikkeista. No, ne nyt on vaan sitten asioita, joita pitää tietää. Omalla kohdalla tähän toi lisämausteensa se, etten tiennyt edes kaikkien vihannesten nimiä! Kyssäkaali saksaksi?! Hyvä kun hädintuskin tiedän, miltä se näyttää. No nyt tiedän, ja aika moni niitä tuntuu ostavan.

Paistopistetuotteita on pitkä liuta, ja jokaisella on oma pikanumerokoodinsa, jotka oppii ulkoa ajan kanssa. Toinen vaihtoehto on etsiä tuotteen kuva listasta tai kysyä asiakkaalta, minkähän niminen sämpylä tässä mahtaisi olla?

Kaikki nämä vielä menee, mutta sitten tuleekin se kompastuskivi, eli loppusumman tavaaminen saksaksi. Saksaa osaamattomille tiedoksi, että numerot sanotaan täällä melkein yhtä vaikeasti kuin ranskaksi (se on ihan oma lukunsa!). Nollasta kahteenkymppiin menee ihan hyvin, mutta sitten aletaankin kääntämään numeroiden järjestystä. Esimerkkinä 63 sanotaan ”dreiundsechzig” eli kolme ja kuusikymmentä. Siitä sitten luontevasti sanomaan loppusummaa. Onneksi takanani on iso ruutu, josta asiakas voi sitten tarkistaa sen oikean summan.

Työvuoroja on nyt takana muutama, ja ehkä tämä tästä jossain kohtaa helpottuu. Tässä alkutunnelmat, lisääkin olisi taas kirjoitettavaa mutta palaan asiaan varmasti vielä myöhemmin. Koeaika on kolme kuukautta, pitäkäähän mulle peukkuja!

Pakko tähän loppuu heittää pieni loppukevennys. Arminhan ei varmasti edes muista aikaa, kun oli Suomessa päiväkodissa minun ollessa päivätöissä. Reetan olemassaolon aikana en ole ollut töissä ollenkaan, joten heillä ei oikein ole minkäänlaista käsitystä siitä, että äitikin voisi tehdä töitä. Heille malli töistä tulee nyt isältä, joka sitten tekeekin töitä kahden edestä.

Kun kerroin lapsille, että äiti menee töihin, Armin katsoi minua taas pää kallellaan ja kysyi kauhuissaan ”Mutta äiti, miten me sitten voidaan elää täällä!?”.

Raukkaparka varmaan luuli, että alan tekemään samanlaisia tunteja kuin iskä, ja että hän on Reetan kanssa kahdestaan kotona. Piti selventää, että äiti käy töissä ihan vaan silloin, kun te olette päivähoidossa!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Pikapiipahdus Düsseldorfin joulumarkkinoilla

Keskieurooppalaisia ja saksalaisia joulumarkkinoita tupataan aina kehumaan tunnelmansa ja kauneutensa puolesta. Meillä on nyt tuhannen taala paikka käydä niitä ihastelemassa ja aloitettiin tänä viikonloppuna Düsseldorfin markkinoista. Eihän se mennyt nyt ihan putkeen, mutta tärkein pätee: käytiin markkinoilla.

Düsseldorfin markkinoilla oli avajaiset torstaina, ja meidän piti alkuunsa mennä jo perjantaina. Lähtö kuitenkin venähti, eikä lopulta päästy kotona eteistä pidemmälle kun todettiin, että ehkä menee kuitenkin liian myöhäiseksi lapsille.

Uusi yritys lauantaina. Markkinoille oli nähtävästi menossa kaikki muutkin, ja myös Black Fridayn jälkimainingit tuntuivat vetävän väkeä keskustaan. Autolla lähteminen oli tietoinen riski, mutta yllätyksenä tuli silti parkkipaikkojen vähyys. Iltapäivällä kaikki  keskustan ja vanhankaupungin parkkihallit olivat täynnä. Täynnä! Päädyttiin parin kilometrin päähän joenrannasta ja oltiin tunti myöhässä sovituista treffeistä Miehen työkaverin kanssa.

Haluttiin olla paikalla valoisaan aikaan ja nähdä, kuinka pimeys laskeutuu ja jouluvalot pääsevät oikeuksiinsa. Tähän ehditiin just eikä melkein.

Markkinoilla olikin sitten sitä väkeä. Rattaiden kanssa kulkeminen oli työlästä, koska pelkästään kulkeminen oli työlästä. Lapset halusivat karuselliin, aikuiset halusivat Glühweinia. Näiltä osin toiveet toteutuivat, ja lapset saivat itseasiassa kaksi karuselliajelua, vaikka aikuiset saivat vain yhdet mukit lämmikettä.

Kun karusellilta päästiin hieman väljemmille vesille, yhdellä oli pissahätä ja toisella nälkä. Tässä kohtaa päästään taas siihen, että lasten kanssa on mukava touhuta kaikkea, mutta tähän kaikkeen pitää varata noin kymmenen kertaa enemmän aikaa. Lisäksi jos haluaisit nähdä vaikka kuusi eri kohdetta, ole tyytyväinen jos näet yhdenkin.

Jahka ranskalaiset oli saatu syötyä, ketsupit pyyhittyä housuista, lapaset ja käsineet taiteiltu takaisiin pikkukäsiin ja käyty taas pissalla, olikin aika lähteä kotiin.

Düsseldorfissa on siis joulumarkkinat, menkää jos mahdutte sekaan!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä