Rahanmenoa all inclusivessa

All inclusive loman varaaminen tarkoittaa helppoutta, huolettomuutta niin järjestelyiden ja kulujenkin suhteen. Kaikkihan on etukäteen järjestetty ja maksettu, sehän se on se perusidea. Pitääkö siis mukaan kuitenkin varata rahaa ja minkä verran? Tietenkään tähän ei ole yksiselitteistä vastausta (sori siitä!), joten kerron tässä meidän kokemukset kahden viikon all inclusive lomalta Turkista.

Ensimmäinen rahareikä jo ennen hotellia

Ensimmäisen kerran rahaa tarvitsi pikkubussissa, joka kuljetti meidät lentokentältä hotellille. Ystävälliseksi luonnehdittava kuljettajamme antoi meille kylmät juomatölkit heti istuuduttuamme. Ensimmäinen ajatus oli, että voi miten kohteliasta, mutta kuten arvata saattaa, osoitti hän hinnastoa päästyämme hotellille. Juomat pystyi maksamaan euroissa ja ensimmäinen kymppi taisi mennä siinä. Olisi meillä ollut liirojakin, vaikka niitä oli kyllä hankala alkuunsa saada.

Hotellilla olisi ollut mahdollista selvitä yleisesti ilman rahaa, sen verran hyvin kaikkea mahdollista oli tarjolla ilman erillisiä maksuja. Esimerkiksi päivä- ja iltaohjelmiin osallistuminen ei maksanut mitään. Poikkeuksena osa lasten kerhon tarvikkeista, kuten maalattavat t-paidat (10e) tai kangaskassit (7e).

Vatsat täyteen kuten kuuluu

Ruokaan ja juomaan ei luonnollisesti mennyt paikanpäällä rahaa, koska runsaat buffetit olivat tarjolla monta kertaa päivässä. Aamiaisella kuitenkin myytiin tuorepuristettuja mehuja hintaan 1,50 euroa lasillinen. Vaihtoehtoinen ”mehu” automaatista oli niin pahaa, että tuorepuristetut juomat kyllä houkuttelivat, mutta ihan periaatteesta ei näitä kertaakaan ostettu. Tämänhän piti olla all inclusive!

Resortin alueella oli pieni sekatavarakauppa, josta sai uimaleluja, naksuja, karkkia ja juotavaa. Vesipyssyt taidettiin lapsille täältä ostaa. Lisäksi kauppakäytävällä oli aurinko- ja silmälasiliike, vaatekauppa (tarjolla kaikki ”merkit” Hugo Bossista Lacosteen…), matkanjärjestäjä TUI:n retkien varauspiste ja kauneushoitola-parturi-kampaamo. Näissä meillä ei ollut pienintäkään tarvetta asioida.

Vuokra-autolla haistelemaan resortin ulkopuolista elämää

Sen sijaan mehän vuokrattiin auto pariksi päiväksi. Ja kiusa se on pienikin kiusa, auto luovutettiin meille tankki lähes tyhjänä, joten ensimmäinen etappi olikin läheinen huoltoasema. Palautettaessa tankissa oli tietenkin enemmän bensaa kuin alussa, joten takkiin tuli tässäkin. Eikö olisi reilua vaan luovuttaa auto aina tankki täynnä?

Autolla Manavgatin lähialueilla suhaillessa rahaa meni muutamien nähtävyyksien sisäänpääsyihin. Vesiputoukset olivat edullisia (muutamia euroja), erityisesti Düden, jota suosittelen muutenkin. Käytiin myös Nova Mall ostoskeskuksessa, jonne taisi sitten upota muutama satanen tai pari lähinnä lastenvaatteisiin, tuliaisiin ja lounaaseen.

Huvitti kovasti huomata, kuinka eri tavalla Miehen kanssa suhtauduttiin rahankäyttöön loman aikana. Itselle oli jotenkin iskostunut tuo all inclusive päähän niin vahvasti, että todella pitkin hampain teki mieli maksaa yhtään mistään mitään. Onneksi Mies oli tästä eri mieltä, ja päädyttiin autonvuokrauksen lisäksi myös ajamaan vesijeteillä ja kokeilemaan parasailingia!

Vesiurheilua ensikertalaisille

Naapuriresortin puolelle pääsi kävelemään helposti rannan kautta, ja heillä oli tarjolla erilaisia vesiaktiviteetteja. Maksun kanssa meinasi tulla ongelmia, kun myyntijantteri sanoi ettei heillä kävisi kortti. No Mies lähti tepastamaan lähimmälle pankkiautomaatille nostamaan rahaa, auringonpaahteessa matkaa tuli melkein puoli tuntia suuntaansa. Automaatti myi ei oota, se oli tyhjä. Kun Mies palasi myyntitiskille ja kertoi tilanteen, yhtäkkiä heillä kävikin kortti. Sillä lailla, kyllä turistia taas vedätetään…

Kun maksupuoli oli kunnossa päästiin laittamaan pelastusliivejä päälle. Mies on ajanut vesijeteillä pari kertaa aiemmin ja vieläkin useammin lumikelkalla, minulle tämä oli ihan uutta. Paino ilmaisulla ihan uutta,  en ole koskaan ajanut edes skootteria! Lapsetkin saivat tulla kyytiin, Armin meni isin kanssa ja minä Reetan kanssa. Naureskelin, että minulla kesti 34 vuotta päästä kokeilemaan vesijettiä, Reetalla sen sijaan 3. Oi mitähän kaikkea tässä vielä onkaan edessä…!

Poikien vesijetissä oli odotetusti se hurjempi kyyti, taisivat painaa lähes 80km/h aavalla merellä. Reetta joutui tyytymään äidin nössövauhteihin, maksimit taisi jäädä alle 30km/h.

Tarjolla oli myös parasailingiä, jota haluttiin myös kokeilla. Pelkkä altaalla makaaminen oli jo sen verran nähtyä puuhaa. Nämä myyntimiehet olisivat antaneet myös kolmevuotiaan nousta veneen perässä korkeuksiin, mutta todettiin yhdessä että Reetalle taitaa olla pelkkä moottoriveneajelu ihan tarpeeksi hurjaa. Päätös oli oikea, eikä neiti tuntunut olevan pettynyt jouduttuaan jäämään vedenpinnan tasolle.

Armin lähti taas isin kanssa, ja en voi muuta kuin ylpeä olla – molemmista. Vaikka Arminia toki hieman jännitti alkuun, hän osasi sen sanoa ja isi hoiti homman hienosti höpöttelemällä koko lennon ajan kaikenlaista lapsen kanssa, tarkkaillen ympäristöä ja vilkutellen mulle ja Reetalle. Tämän jälkeen oli mun vuoro, ja jouduin/pääsin lentämään ihan yksin. Edelliskesän paragliding-kokemukseen verrattuna tämä oli iisimpää, mutta kiva kokemus jokatapauksessa.

Päiväni turistina

Kunnon turisteina sorruttiin ostamaan myös yhden päivän saksankielinen bussiretki Alanyaan. Oih, parasta siinä retkessä oli ilmastoitu bussi ja mukava opas, muuten olisi voitu kyllä jäädä hotellille.

Päivä oli ennätyskuuma, noin +42 astetta, Armin voi huonosti bussissa johtuen varmaan kuumuudesta ja ruokien erilaisesta bakteerikannasta mutta selvittiin. Retkellä käytiin tippukiviluolassa (olen ollut hienommissakin), Alanyan linnoituksella (kuljettiin paahteessa varjosta varjoon), lounaalla Dim-joen päälle rakennetussa ravintolassa (näitä oli vaikka kuinka monta, meillä oli varmaan se hinnat alkaen -paikka) ja lopuksi vielä tunnin ”merirosvoristeilyllä” Alanyan sataman läheisyydessä. Sitten ajeltiin hotellille, meidän oli tietysti toisiksi viimeinen, joten kurvattiin matkalla tiputtamassa muita matkaajia omiin majapaikkoihinsa.

Budjetilla tai ilman

Summa summarum: All inclusiveen voi lähteä taskurahojen kanssa tai sitten ostaa lisäpalveluita. Me oltaisiin kyllä pärjätty  all inclusivessa lähestulkoon ilman rahanmenoa, mutta oltaisiin tuolloin jääty monta (hyvää ja vähän huonompaa) kokemusta köyhemmäksi. Nytkin jäi vielä esim. resortin turkkilainen saunaosasto kokonaan kokeilematta. Rahalla saa ja hevosella pääsee,  kuten isäni varmasti tässä kohtaa sanoisi.

Suurimmat yksittäiset kuluerät

  • Auton vuokra kahdeksi päiväksi kahdella lastenistuimella 130 euroa + bensat
  • Päiväretki Alanyaan ~ 100 euroa (2 aikuista, 2 lasta; hinta sisälsi kuljetukset, sisäänpääsyt ja lounaan ilman juomia)
  • Parasailing (3hlö), vesijettien vuokraus (2 jettiä, 15min), valokuvat ja videot cd:llä, 250 euroa
  • Shoppailu ~ 100 euroa
  • Antalya Aquarium sisäänpääsy ~ 100 euroa

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Piyya 25.10.2018 at 17:33

    Olen kokeillut muutaman kerran All Inclusive reissuja. En kyllä ajattele että ne olisi millään tavalla soolomatkaajan ihanne lomia 😊
    Reissut on vaan sattunut olemaan niin halpoja, että ne ovat olleet saman hintaisia tai jopa halvempia kuin muut sillä hetkellä tarjolla olevat äkkilähdöt. Silloin minun matematiikalla kannattaa valita All inclusive. Hotellihuoneet on usein tasokkaita ja hotelleilla on hyvät allasalueet. Jos matka maksaa saman tai vähemmän kuin muut sillä hetkellä tarjolla olevat matkat, niin silloinhan ei ole pakko ruokailla hotellissa, eihän ?
    Siitä huolimatta olen silloin tällöin ruokaillut, erityisesti lounastanut hotellilla, ottanut jonkun drinkin tai viinin. Olen onneksi osunut paikkoihin missä ne on ollut kohtuullisia 😉
    Matkan loppusumma on aina kaikesta vastustelusta huolimatta ollut pienempi kuin ei All Inclusive hotellissa majoittuessani.

  • Leave a Reply