Saksalaisen päiväkodin aloitus

Syyskuun alku on pyörinyt tiiviisti lasten uusien päivähoitokuvioiden ympärillä. Kolmevuotias Reetta vaihtoi kesäloman jälkeen perhepäivähoidosta tavalliseen päiväkotiin ja viisivuotias Armin aloitti esikoulun. Reetta kävi läpi samantyyppisen totuttautumisjakson, Eingewöhnungin, kuin Armin vuosi sitten – vaikkakin puolet nopeammin.

Kirjoitinkin viime vuonna tästä ”Berliinin mallista”, jonka mukaan (monissa?) päiväkodeissa Saksassa otetaan uusia lapsia ryhmiin. Pähkinänkuoressa kyseessä tuntuu olevan hyvin lapsentahtinen, työssäkäyviä vanhempia lähinnä piinaava järjestelmä, joka saa osakseen sekä hyväksyvää nyökkäilyä että avoimia silmien muljautuksia.

Nyt kahden lapsen vankalla kokemuksella oma mielipiteeni kallistuu ihan reippaan nyökkäilyn puolelle; kyllä, tämä oli lopulta hyvä homma.

Berliinin malli pähkinänkuoressa:

  • Päivät 1, 2 ja 3: Lapsi on 1 tunnin päiväkodissa vanhemman kanssa
  • Päivä 4: Lapsi on puoli tuntia päiväkodissa vanhemman kanssa, jonka jälkeen vanhempi on puoli tuntia viereisessä huoneessa
  • Päivä 5: Lapsi on tunnin ilman vanhempaa päiväkodissa
  • Päivä 6: Lapsi on 1,5-2 tuntia ilman vanhempaa päiväkodissa
  • Ja tästä eteenpäin aikaa pidennetään yleensä puolella tunnilla tai tunnilla kerrallaan, jos kaikki sujuu hyvin.
  • Noin kolmessa viikossa pitäisi olla valmista.

Toiveikas startti tutussa paikassa

Etukäteen olin kuvitellut Reetan Eingewöhnungin olevan suht läpihuutojuttu. Olihan meille käynyt niin satumainen tuuri, että neiti aloitti päiväkotiuransa presiis samassa paikassa kuin isoveljensä vuosi sitten. Sama rakennus, sama ryhmä ja tilat, samat opettajat kuin veljellä! Lisäksi hän osaa ja ymmärtää jo saksaa, mikä on aika merkittävä etu tässä kohtaa verrattuna Arminiin, joka osasi suurinpiirtein kiitti ja heippa aloittaessaan oman päiväkotiuransa.

Ja siis olihan Reetta odottanut tätä päiväkodin alkua kuin kuuta nousevaa: jo pitkin kevättä sain usein vastailla, että ”syksyllä sitten rakas”. Oman naulakonkin hän oli valinnut päiväkodin eteisestä jo hyvissä ajoin ennen koko Eingewöhnungia ja isoveli oli ystävällisesti testamentannut keskeneräisten piirustusten laatikkonsa Reetalle.

Näistä lähtökodista siis odotin suht helppoa settiä, ilman sydäntäsärkeviä erohuutoja tai jalassaroikkumisia. Ei näitä lopulta tullutkaan, mutta ensimmäiset kolme päivää (=kolme tuntia) oli kyllä hyvä, että oltiin siellä päiväkodilla yhdessä – sen verran monta kertaa tyttö halusi kavuta äidin syliin tarkkailemaan, mitä opettaja aikoo seuraavaksi tehdä.

Sain opettajalta – siis siltä samalta, joka oli vastuussa Arminin tutustumisjaksosta vuosi sitten – uudelleen printtimonisteen Berliinin mallin sisällöstä. Vaikka luulin lukeneeni sen viimeksi ajatuksella (= Google Translatorilla), ymmärsin siitä nyt muutaman olennaisen asian ihan eri tavalla.

Opettaja tietää mitä tekee

Muistan viime vuodelta, kuinka kohkasin Arminin saksan kielen oppimisesta ja toivoin vain, että hänelle puhuttaisiin mahdollisimman paljon. Mutta mitä teki opettaja? Seurasi vaan lähes mykkänä vieressä, kun Armin tutkiskeli paikkoja ja sanoi sanan sinne, toisen tänne. Mitä ihmettä tämä nyt oikein on, muistan ajatelleeni ja purkaneeni turhautumistani monellekin kaverille. Eihän se lapsi voi oppia saksaa ellei hänelle puhuta!

Nyt kun luin monisteen oikeasti ajatuksella (ja ilman Translatoria!), siellähän oli selvällä saksan kielellä avattu tätä asiaa. Opettajan on tarkoituskin olla hieman sivussa, tarkkailijana ja saatavilla. Monisteessa kehotettiin luottamaan siihen, että opettaja tietää mitä tekee. Hän voi vaikkapa pelata lapsen kanssa lautapeliä, mutta tarkoitus on antaa lapsen ottaa kontaktia uuteen aikuiseen.  

Nyt kun tätä miettii, niin onhan siinä järkeä. Lapsi saa oman tutun ja turvallisen aikuisen läsnäollessa tutustua omaan tahtiinsa uuteen aikuiseen, joka ei ole turhan päällekäyvä tutustumisyrityksissään. Sopinee hyvin suomalaiseen mentaliteettiin?

Ehti Reetta kuitenkin vetää yhdet raivarit kolmentena päivänä. Aihe oli kolmevuotiaan perspektiivistä luonnollisesti vakava: Reetta olisi halunnut mennä päiväkodin liikuntasaliin, jolloin opettaja sanoi, että pitää olla tossut jalassa. Reetan mielestä äidin olisi pitänyt laittaa ne tossut hänelle jalkaan, mutta sekä minä että opettaja oltiin samaa mieltä että ei, vaan ope laittaa. Lopputuloksena sellainen kevyt meltdown eikä taidettu päästä sinne liikuntasaliin…

Rauhallinen totuttelu kantaa hedelmää

Neljäntenä päivänä oli edessä ensimmäinen erotilanne. Olin toki kertonut tästä Reetalle etukäteen, mutta alkuun näytti siltä ettei hommasta tule mitään. Neiti nökötti lähinnä sylissä ja jonkinmoisen maanittelun jälkeen saatiin aikaiseksi lautapeli pöydälle. Kun peli oli hyvässä vauhdissa, sanoin että poistun hetkeksi, jätin vielä oikein laukkuni pöydälle näkyville. Sain askarreltua viereissä huoneessa Reetalle pienen valokuvavihkon mahdollisia koti-ikävähetkiä varten.

Tällä välillä ensimmäinen puolituntinen oli sujunut mainiosti, ja olipa Reetalla oikeat tossutkin jalassa mun palatessa! Tämä puolituntinen tuntui olevan käänteentekevä. Samalla myös loppuivat lapsen suusta tulleet kommentit, tyyliin ”Minä ja äiti käydään päiväkodissa…” . Tätähän aluksi itsekin mietin, että lapsi saa ihan väärän kuvan toiminnasta, jos äiti on aina päiväkodissa mukana.

Viidennestä päivästä eteenpäin homma on kuitenkin sujunut kuin tanssi: Vien Reetan aamulla, autan takkia ja kenkiä pois, tervehdin opettajat, annan halin tytölle ja toivotan hauskaa päivää. Reetta painelee ensimmäiseksi yleensä etsimään joko laitapeliä tai palapeliä, yhtäkään kyyneltä, mutruhuulta tai lahkeeseen takertumista ei ole ollut. Päiväkotiin jättämiseen kuluu näin aikaa ehkä minuutti.

Jos joskus päiväkotiasiat voivat loksahtaa kohdalleen, niin nyt ne todella tuntuvat sen tehneen.

***

Viimevuotisen kertomuksen Arminin vastaavasta päiväkodin alkutaipaleesta voit lukea täältä

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu 17.9.2018 at 23:06

    Moikka, meillä oli tänään eka päivä. Oltiin kaksi tuntia ja jännityksellä odotan joko huomenna saan mennä ”kahvittelemaan”. Asiasta tulee blogiin raporttia piakkoin. Hoitaja meinasi että Pimi on tosi reipas ja varmasti menee nopeasti tämä totuttelujakso. Äiti on asiasta erimieltä…

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 18.9.2018 at 22:36

      Oi tsemppiä teille! <3 Odotan kovasti raporttiasi! Meillä meni nyt kyllä kivasti, nyt on kolmas viikko päiväkotia meneillään ja tosiaan ei enää olla sidottu Eingewöhnung-määräyksiin, vaan tytsy saa olla normaalin sovitun hoitoajan. Tänään tulin kuulemma liian aikaisin ja kaikki leikit on aina kesken 😛

    Leave a Reply