Hei hei mitä kuuluu?

Tässä kaiken elämisen lomassa ja lomassa elämisen sivussa jää niiden ihan tavallisten kuulumisten päivittäminen helposti toissijaiseksi. Matkabloggaajalla hiljaisuus blogissa tarkoittaa usein reissun päällä oloa ja ulkosuomalaisen blogihiljaisuus selittyy vierailla Suomesta.

Kuluneen reilun viikon aikana alakerran bed & breakfast on palvellut peräjälkeen kahta ystäväperhettä, jotka lensivät luoksemme Suomesta. Molempien perhekuntien aivan loistavien vierailuiden jäljiltä sydän on taas täynnä onnea ja pyykkikori pursuaa lakanoita. Lapset ovat pitäneet lomaa päivähoidosta ja saaneet leikkiä kotona ystävien lapsien kanssa. Yhteiset sävelet löytyivät huikean hienosti ja erimielisyyksiä selviteltiin lähinnä vain sisarusten kesken.

Kokemus tuo varmuutta, myös rakkaiden Suomi-vieraiden kanssa touhuamiseen. Vierailun jälkeen en ole lainkaan niin puhki kuin alkuaikoina, koska vaikkapa vierashuoneen valmiiksilaitto menee jo ihan rutiinilla, osaan paremmin arvioida ruuan menekkiä ja kaikille mielenkiintoisen ohjelman suunnittelukin osataan hoitaa etukäteen. Energiaa säästyy oikeisiin asioihin ja emäntä ei ole totaalisen kuitti, kun talo tyhjenee.

Olen päässyt myös viettämään tyttöjen iltaa kahdesti viikon sisään (!), juomaan kesädrinkkejä auringonlaskussa ja tanssimaan ysärihittejä Altstadtin baareissa. Risteilemään Reinillä, vierailemaan Kölnin eläintarhassa ja syömään lukuisia jäätelöitä. Ja nyt on vielä kaapissa Suomi-herkkuja. Ei voi sanoa kuin että mikä kesä!

Syksyn muutoksia lasten päivähoidossa

Elämme taas muutosten aikoja, ainakin jos ajattelee lasten päivähoitoa. Reetalla on vain muutama päivä enää Tagesmutterin (perhepäivähoitaja) hoteissa, ja sitten hän aloittaa päiväkodin. Meillähän kävi ihan älytön munkki, kun tytölle osoitettiin päivähoitopaikka samasta päiväkodista ja vieläpä samasta ryhmästä, jossa isoveli on ollut pian vuoden verran! Paikka on tuttu, hoitajat ovat tuttuja ja muut lapsetkin ovat jo edes kasvoilta tuttuja.

Reetan päivähoito alkaa siis paperilla (ja laskulla) elokuun alusta, mutta todellisuudessa vasta syyskuun alussa. Tämä johtuu tulevasta roadtripistämme ja päiväkodin noudattamasta pidemmänsorttisesta sopeutumisjaksosta, Eingewöhnungista. Arminin kohdalla tutustumisjakso kesti kokonaiset 6 viikkoa, ja vaikka Reetan kohdalla menisikin vaikka vain puolet tästä, elokuun alusta aloitettuna roadtrip katkaisisi sen turhaan.

Tämä taas vaikuttaa suoraan tietysti omiin menoihin, lähinnä kielikurssiin ja työhön kaupalla. Aiemmin kerroinkin, että kauppa on menossa kiinni ja povasin jo mahdollisuutta, että viimeinen työvuoroni siellä olisi ehkä ollut jo. Mutta sainkin soiton Turkin lomalla, että töitä olisi vielä ja olen sitten ehtinyt vielä muutamia vuoroja tekemään. Tagesmutterin sopimuksen päättymisen lisäksi päiväkoti on pian kolme viikkoa kiinni, ja täällä ei tunneta suomalaishenkistä varahoitojärjestelmää – tai ainakaan kukaan ei sellaisesta ole pukahtanut. Joten nyt ne vuorot kaupalla loppuu varmaan ihan oikeasti.

Polttaa kesäkatu kuuma

Todella vaikea uskoa, että ollaan jo heinäkuun lopussa. Kesä kuluu aina aivan liian nopeasti, mutta nyt on kyllä sentään saatu nauttia huikeista keleistä ympäri Eurooppaa. Tai no, kyllä tässä ollaan jo omankin sietokyvyn rajoilla, kun kodin sisälämpötila on lähellä kolmekymppiä eikä edes yölliset tuuletukset saa sitä laskemaan. Ensi viikkokin mennään edelleen samoissa lukemissa, joten sitä on vain sopeuduttava. Kuluneen viikon +36c asteet varjossa olivat jotain ihan uskomatonta ja niitä en kyllä kaipaa.

Jännä kyllä, miten kroppa tottuu: eilen illalla alkoi pieni tuulenvire ja lämpötila hilasi jonnekkin 25 paikkeille – ja mulla nousi käsivarret kananlihalle! Normaalisti sanoisin lempilämpötilan olevan kesäaikaan sellaiset 25-26 astetta, siitä ylöspän mennessä meinaa alkaa jo aivot sulaa eikä pakollisten arkiasioiden hoitaminen ole enää hauskaa. Lisäksi jos ulkona on kovin kuuma, tulee oltua helpommin vain sisällä siinä toivossa, että ne aivot eivät sulaisi ihan niin nopeasti. Ja vain sisällä oleminen ei todellakaan ole sitä, mitä haluan ensisijaisesti kesällä tehdä.

Pilvisen päivän pyöräretki

Tänään sää oli miellyttävän pilvinen (sanonta, jota käytän varmasti ensimmäistä kertaa elämässäni!) ja päädyttiin lähtemään koko perheen pyöräretkelle, lounaalle jonnekkin kivaan paikkaan. Lopputulemana matkaa tuli taitettua noin 20 km, jonka 5-vuotias veti myös omalla pyörällään, ihan koko matkan! Tämä oli vasta toinen kerta, kun tehdään vähänkään pidempää retkeä esikoisen pyöräillessä itse, ja tämä menohan vaikuttaa oikein lupaavalta.

Pyöräiltiin Rein-joen rannan upeakuntoisia pyöräteitä, ylitettiin joki eläkeläisten kanssa lautalla Kaiserswerthin kohdalla, syötiin lounas Zum Einhorn (=yksisarvinen) ravintolassa, kierrettiin vielä Kaiserswerthin vanhan linnoituksen raunioita ja pysähdyttiin kotimatkalla jäätelölle. Aikaa tähän rentoon lenkkiin kaikkine ohjelmineen meni reippaasti ueampi tunti, mutta mikäpä olisi parempi tapa viettää rentoa sunnuntaita?

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply