Kaksi vesiputousta Turkissa

Turkin lomalla Manavgatissa vuokrattiin kahdeksi päiväksi auto, jotta päästään vähän haistelemaan omin päin resortin ulkopuolista elämää. Ehdittiin käydä useammassa paikassa, ja tässä jutussa esittelen kaksi vesiputousta, joista toista voin suositella ja toisen voikin sitten jättää väliin.

Pieni ja hälyinen Manavgat Şelalesi

Ensimmäisenä suunnattiin Manavgatin vesiputoukselle eli turkiksi Manavgat Şelalesille. Tätä paikkaa mainostettiin meidän hotellin aulassakin ja olin muualtakin kuullut, että kyseessä olisi kaunis paikka. Kyseessä selvästi myös suosittu päiväretkipaikka ja kiertoajeluiden välipysäkki.

Navigaattori ohjasi meidät ongelmitta vesiputoukselle, ja oli tien varrella hyvin kylttejäkin. Autoille oli parkkitilaa ja sisäänpääsy vesiputousten alueelle maksoi 6 Turkin liiraa eli noin euron. Turisteja saapui paikalle aina bussi kerrallaan.

Porttien sisäpuolella meitä odotti ensin basaarimainen tunnelma, kun jäätelökojun myyjä huuteli ja kilkatti kelloja, papukaijan kanssa kuvia otattava mies huudatti kaiuttimesta jotain poppia ja rihkamakoruja oli myynnissa niin paljon kuin vain voi kuvitella.

Näistä kun selvitti tiensä läpi, pääsi suoraan vesiputoukselle. Se ei ollut todella mikään valtaisa, mutta ihan kaunis toki.

Jos sulki korvistaan ylimääräisen metakan, pystyi näkemään edessään rauhallisen, luonnonkauniin paikan. Alueelle olisi sopinut niin hienosti hieman tasokkaampi kahvila, lounaspaikkoja tai vastaavaa, mutta tarjonta ei houkutellut jäämään. Putous oli nopsasti nähty, ja napattiin vain lapsille viilentävä juoma yhdeltä kojulta ja suunnattiin eteenpäin.

Aidompaa tunnelmaa Düdenin vesiputouksella

Seuraavana päivänä ajeltiin Düdenin vesiputoukselle. Lueskelin netistä, että vesiputouksia on itseasiassa kaksi, ylempi ja alempi. Alempi vesiputous syöksyy suoraan kalliolta Välimereen Antalyan kaupungin itäpuolella ja ylempi putous sijaitsee noin 10 kilometriä Antalyasta pohjoiseen. Päädyttiin tutustua ylempään putoukseen ja päätös oli oikein hyvä.

Alueen parkkipaikka oli aika täynnä, mutta mahduttiin vielä jättämään auto ihan alueen viereen. Päivä oli taas hiostavan kuuma, ja vesipulloja kului yksi toisensa jälkeen. Puistoalueelle oli pieni pääsymaksu, sellainen jolla myös paikalliset voivat tulla viettämään piknik-päivää perheen kanssa. Toki paikalla oli turistejakin, mutta tunnelma oli aivan eri kuin Manavgatissa.

Puistoalueen ja samalla vesiputouksen pääsi kiertämään kivasti ympäri, ja päädyttiin tekemään reitti vastapäivään, jota voin suositella muillekin. Näin vesiputous tulee ikään kuin vastaan. Alueella on paljon jyrkkiä portaita, liukkaita askelmia ja kapeita kujia, joten pienten lasten kanssa matkaavien kannattaa jättää matkarattaat sivuun.

Kävellessämme portaita alaspäin, veden virtaus alkoi näkyä ja kuulua paremmin. Vesi oli kirkasta ja virtaus kaunis.

Putous itsessään oli 27,5 metriä korkea ja sen iäksi kerrottiin 540-600 vuotta.

Parasta oli kuitenkin päästä luolaan vesiputouksen taakse! Kapeat kujat vievät kuin suoraan pieneen merirosvoluolaan ja näkymä putoukselle sen alta oli hieno. Huokoisen kivikaton rakosista tipuskeli vettä niskaan, joten pientä kastumista ei kannata pelätä.

Düdenin ylemmän vesiputouksen alueella oli myös tarjolla syötävää, juotavaa ja jätskiä. Vessatkin löytyy, joskin naisten puolelta löysin vain kyykkyvessan. Miesten puolella onneksi oli normaali pönttö – nuo lapset eivät ehkä olisi kelpuuttaneet kyykkyversiota.

***

Muut Turkin matkasta kertovat jutut löydät täältä

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA 31.7.2018 at 11:05

    Yleensä paikat, mihin paikalliset menevät, ovat niitä mukavampia. Mutta vaikeahan sitä on esitteiden perusteella tietää. Oikeastaan olisi paras, jos paikasta ei olisi hotellin aulassa esitettä lainkaan 😀

    Aah…Kyykkyvessa. Aina niin miellyttävä kohdata.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 2.8.2018 at 23:28

      Tuo esitteettömyys on aika hyvä! Google Maps on kanssa kiva, varsinkin jokien / veden äärellä on usein kivoja kohteita, joita ei muuten löytäisi 🙂

  • Reply Mimmu 2.8.2018 at 12:09

    Mun piti mennä tonne Manavgatiin kun oltiin Turkissa vuosia, vuosia sitten (1998) eli on varmaan mestat vähän muuttunut.
    Meijän piti mennä sinne kanssa päiväretkelle mutta osa porukasta sairastu sillon muistaakseni vatsatautiin (tai krapulaan..) niin ei menty. Siellä piti olla ravintola joka on joessa, se jäi vähän harmittamaan..
    Sillon ei näkynyt tommosta turistikrääsää matkatoimistojen esitteissä.
    Nykyään toi Manavgat on varmaan kun Kroatian Krka- tukossa.

    Toi Düdenin vesiputous vaikuttaa ihanalle! Upean näköstä ja toi luolaseikkailu on ihan mahtavaa!!
    On varmasti upea picnic paikka!

    Noi kyykkyvessat, niitä on tullut käytettyä ja välillä manattua (jos isompi hätä jollain) , tosin ei eroa hirveesti puskapissasta metsässä joka on tuttua puuhaa autoreissuilta niin hoituu ainakin multa mallikkaasti- voin uskoa että lapsilta (etenkin teineiltä) voi tulla sanomista 😀

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 2.8.2018 at 23:30

      Haha, vatsatauti, krapula, mitä näitä nyt on 😛 Turkissa on kyllä helppo pistää vatsataudin piikkiin, meilläkin oli koko perheellä vatsat enemmän tai vähemmän sekaisin lomalla…

      Manavgatissa on rannoilla resorttia resortin perään, ja itse kaupunkiin ei juurikaan tutustuttu, muuta kuin ajettiin läpi. Düden oli sen sijaan kyllä kiva paikka, sille vahva suositus jos alueella liikkuu 🙂

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 5.8.2018 at 08:17

    Olen ollut alueella mutta jostain syystä en käynyt noilla putouksilla. Kivan näköisiä ovat. Turkissa oli paljon paikkoja joita haluaisin nähdä mutta nykytilanne vähän arveluttaa. Nyt kun turkkilainen ystäväni muutti sinne takaisin, olisi kiva käydä myös häntä moikkaamassa. Istanbulkin on vielä näkemättä. Turkki on kyllä tosi värikäs maa.

  • Reply Suunnaton 5.8.2018 at 12:10

    Turistihärpätykset savat helposti pilattua kauniinkin kohteen tunnelman. Toki paikallisten täytyy saada tienata elantonsa siellä mistä sitä on saatavissa, mutta kyllä minäkin mieluummin valitsisin tuon rauhallisemman vesiputouksen.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 5.8.2018 at 19:35

    Tuttuja paikkoja molemmat! Muistan myös, kuinka hauskaa tuon toisen taakse oli mennä. Se oli mun ja miehen ensimmäinen ulkomaanmatka. 🙂

  • Leave a Reply