Logopedia – miten opettaa lapsi ääntämään oikein?

Esikoinen sai 5-vuotislääkärintarkastuksessa lähetteen logopediaan. Logopedia, eli puheterapia, kalskahti suomalaiseen korvaani hieman rankalta. Olen aina ajatellut sen koskevan vain lapsia, joilla on todellisia vaikeuksia tuottaa puhetta tai keillä on esim. vahva r- tai s-vika. Mutta mutta, saksan kielen näkökulmasta näin kuitenkin jollain tasolla on, ja nyt onkin tarkoitus selvittää, millaista avun tarvetta Arminilla on.

Ottaen huomioon, että ollaan asuttu Saksassa nyt puolisentoistavuotta, ja siitä ajasta lapsi on altistunut saksan kielelle aktiivisesti vain 8 kuukauden ajan, sen verran kun päiväkotitaivalta oli takana lääkärintarkastuksen aikoihin. Joten kamalan huolestunut äiti täällä ei nyt kirjoittele. Halusin kuitenkin avata hieman tätä aihetta, koska olen ymmärtänyt, että Saksassa saatetaan ohjata erilaisille erikoislääkäreille ja spesialisteille ehkäpä jopa herkemmällä kädellä kuin Suomessa?

Luvassa ainakin 10 käyntikertaa

Sain lääkäriltä listan lähialueen logopedeista, ja erikseen merkinnän ketä he erityisesti suosittelevat. En tiedä minkälaista nappikauppaa näiden suositusten kohteiden kanssa käydään – se on ihan toinen juttu se. Otin kuitenkin yhteyttä suositeltuun tahoon ja varasin Arminille ensimmäisen ajan. Lähete käsittää käyntejä 10 x 45min, ja ohjeistus oli olla yhteydessä lääkäriin uudelleen 6. kerran jälkeen, jolloin he arvioivat, onko logopediaa tarvetta jatkaa.

Lapsihan osaa siis puhua suomea ihan virheettömästi, mutta saksan kielen ääntämys on aika suomalaista. Nyt kun meillä on takana neljä käyntiä logopedin pakeilla, olen alkanut hieman päästä jyvälle, mistä koko hommassa on kysymys.

Ensimmäinen puheterapiakäynti

Ensimmäisellä kerralla erittäin mukava, selvästi lasten kanssa työskentelemään tottunut nainen otti meidät vastaan ja antoi samantien Arminille paperia ja kyniä, jotta tämä voisi piirrellä sen aikaa kun itse kyseli minulta taustatietoja. Läpi käytiin koko lapsen historia alkaen siitä, millainen synnytys oli, onko käyttänyt tuttia, imenyt peukkua ja milloin on alkanut puhumaan? Imetettiinkö, milloin aloitettiin kiinteät ruuat? Konttasiko, milloin oppi kävelemään? Tiedusteltiin myös tykkääkö laulaa, kuunnella satuja tai minkä verran höpöttää itsekseen.

Sen jälkeen Armin sai eteensä paksun kirjan, jossa joka sivulla oli jonkun enemmän tai vähemmän tutun asian kuva. Hänen tehtävä oli kertoa, mitä kuvassa on saksaksi, ja jos kaikkia ei tiennyt tai muistanut, niin myös sana suomeksi hyväksyttiin. Samalla logopedi kirjasi paperiinsa erilaisia merkintöjä, oletan että haki linjaa sille, mitkä äänteet menevät oikein ja missä on hiottavaa.

Seuraavaksi tuli haastavampi tehtävä: kirjan sivulla oli kolmen asian kuvat, jotka saksaksi kuulostavat hyvin samanlaisilta. Vähän kuin Suomenkin neuvolassa muistan lapselta kysytyn, että mikä näistä on kukka, kun sivulla on myös kakku ja sukka. Armin osoitteli itsevarmasti kuvia ja logopedi kehui kovasti, kun vastaus meni oikein ja vaivihkaa siirtyi eteenpäin tai kyseli vielä uudestaan, jos vastaus oli väärä.

Suhinaa ja sihinää

Kolmevarttisen lopuksi Arminin keskittyminen alkoi jo hieman herpaantumaan, mutta käynnistä jäi hyvä, joskin vielä hieman epäselvä olo. Seuraavilla kerroilla minun ei ole enää tarvinnut olla mukana, vaan lapsi jäi kaksisteen logopedin kanssa tekemään harjoitteita. Toisella kerralla oli katsottu yhdessä peilistä, millainen on suun asento saksan sch-suhuäänteen kohdalla verrattuna tavalliseen s-äänteeseen. Siihen päälle sitten vielä z– ja ch-äänteet. Ettei menis liian helpoksi… Kotiläksyksi tuli piirtää höyryjunille savupilviä ja samalla suhista, sch, sch, sch  juna puhkuu eteenpäin.

Logopedille suomen kieli on varmastikin täysin tuntematon, ja kerroinkin millainen on suomalainen r ja ettei meillä ole suhuäännettä lainkaan (poislukien vierasperäiset sanat). Ajattelin, että tämä auttaa häntäkin ymmärtämään, mitä lapsi voi osata ja mitä ei.

Mielenkiinnolla odotan, millaista palautetta saadaan myöhemmin sekä lastenlääkäriltä että logopedilta. Kaikki nämä käynnit menevät sairaskassamme piikkiin, joten siinä mielessä otetaan enemmän kuin mielellään kaikki apu kielen opiskelussa vastaan. Ja onhan se hyvä, että alusta asti kiinnitetään huomiota siihen, että uusi kieli opitaan oikein. Poisoppiminen kun on kuitenkin aina hankalampaa.

Ajattelinpa itsekin kurkata noita Arminin saamia harjoituslappuja, voi olla vaan tätä aikuisen ääntämystä paljon vaikeampi muokata kuin nopeammin oppivaisen lapsen.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply