Kallis, kalliimpi, kampaaja

Ulkomaille muuttaneelle tulee jossain kohtaa väistämättä vastaan kampaamossa tai parturilla käynti. Mulla oli Suomessa luottokampaaja, jolla olin käynyt jo vuosia. Viimeisen kerran kävin hänellä juuri ennen Saksaan muuttoa – josta on siis nyt hieman yli vuosi! On siis ollut jo pitkään korkea aika varata kampaaja-aika.

Lyhythiuksinen Mieshän on tietysti käynyt leikkauttamassa kuontaloaan tasaiseen, vähintään kerran kuussa tahtiin. Hintaa käynnille tulee hänen työpaikkansa vieressä olevassa lafkassa maltilliset 16 euroa kerta.

Kampaajan varaaminen on taas helpommin sanottu kuin tehty, selvästikin. Pohjoismainen sileä ja ohuenohut hiuslaatu on kuitenkin sen verran erilainen, kuin täkäläisten vahvempi jouhi – puhumattakaan lukuisten etelämmästä kotoisin olevien hiuksista. Kenen käsiinsä uskaltaa omat hiuksensa antaa? Lähdenkö tuolista peilikuvaani itkien vai onnistuisiko vaaleat raidat ja leikkaus kuten toivon?

Miten löytää itselle sopiva kampaamo?

Muutamat kaverit varoittelivat etukäteen, että katso sitten tarkkaan minne menet. Muutamat täällä asuvat suomalaiset käyvät edelleen kampaajalla vain Suomessa ollessaan. Itsekin tätä mahdollisuutta mietin, mutta luottokampaajani vaihtoi kaupunkia Suomen sisällä, joten siellää oltaisiin oltu lähes saman ongelman edessä.

Vihaan uuden kampaajan löytämistä suurinpiirtein yhtä paljon kuin uusien farkkujen sovittamista.

Lapsia, lähinnä Arminia on käytetty muutamia kertoja hiustenleikkuussa Saksassa. Käynnit ovat menneet ihan hyvin, hintahaarukka pikkupojan lyhyiden hiusten leikkaamisesta on pyörinyt 10,50 euron ja 20 euron välillä. Jälki on ollut hyvää, joskin yksi parturi ei suostunut leikkaamaan hiuksia niin lyhyiksi, kun olisi toivottu. Syyksi hän esitti, että koska Arminin hiukset ovat supervaaleat, hän näyttäisi kuulemma ihan kaljulta. Vai niin.

Joulukuussa olleeseen Suomi 100 -juhliin halusin laittaa iltapuvun, ja koska olen totaalinen nolla laittamaan itselleni mitään muuta kuin äitinutturaa, päädyin varaamaan kampaajan. Aikataulujen ja logistiikan vuoksi varasin sen suurinpiirtein tuosta lähimmästä paikasta, jonne matkaa ei ole montaa sataa metriä. Vaihtoehtojakin olisi kyllä ollut, tässä meidän asuinalueella on huomattavan monta kampaamoa. Veikkaan että monissa rikkaat mummot käyvät uusimassa permanttejaan, joten pyrin valitsemaan paikan hieman nuorekkaamman visuaalisen ilmeen mukaan.

Hitaasti hyvä tulee

Juhlakampauksen tekijä oli kovin mukava, englanninkielen taitoinen ja sinnikäästi hän väänsi kovin ohuiksi taipuneet latvani kampaukseen sisään. Hienosti sillä juhli Suomen itsenäisyyspäivän.

Tänään oli sitten tämä odotettu päivä istahtaa kampaamotuoliin ja toivoa samaa kuin aina: huonokuntoiset latvat pois ja reippaasti kylmänvaaleita raitoja kiitos. Naikkonen alkoi hommiin ja hommia siinä riittikin. Ensin pestiin, sitten leikattiin pisimmät latvahaivenet pois, sitten taiteiltiin ainakin miljoona folioläpyskää värjäysaineen kanssa ja se olikin se aikaa vievin osuus. Kun viimeiset läpyskät oli saatu paikalleen, piti ensimmäisenä laitettuja jo ottaa auki ja pestä.

Ensimmäisellä pesukerralla nojatuoli yllätti minut hieronnalla! Samalla kun kampaaja pesi hiuksia, tuolin selkänojassa oli shiatsumaiset anturat moukaroimassa selkääni. Oh, tämä oli ihan luxusta. Mutta parhainkaan hierova tuoli yhdistettynä hiustepesualtaan niskatukeen ei ole miellyttävä kokemus pitkään koettuna. Makoilin pesupaikalla varmaan tunnin, kun aina välillä otettiin muutamat foliot pois ja jätettiin loput vielä vaikuttamaan.

Samalla vilkuilin kelloa: aikani kampaajalle oli klo 10 ja lapset pitäisi noutaa 13.30. En olisi ikinä uskonut myöhästyväni tuosta ajasta, kun kävelymatka kampaajalta päiväkodille ja tytön hoitopaikkaan on 5min. Mutta näin siinä kävi, hieman ennen kahta olin noutamassa lapsia. Yhteensä kulutin aikaa kampaajalla kunnioitettavat 3,5 tuntia.

Loppulasku yllätti

Kun hiukseni olivat vihdoin pesty jonkun kolmannen kerran ja föönattu siistiksi, puin pikavauhtia takkia päälle ja olin valmiina maksamaan. Mielessäni arvelin, että paljonkohan loppulasku on, koska tietysti mielessäni toivoin pienempää summaa kuin Suomessa. Kampaaja napsutteli aikansa taskulaskinta ja läväytti loppusumman: 168 euroa. Jösses sentään!

Tässä nyt pohdin, että pitäisikö käydä useammin halvemman kertakäynnin toivossa vai jatkanko tätä kerran vuodessa linjaa.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Katriina 16.2.2018 at 22:53

    Kaunis kampaus siitä tuli vaikka hinta on päätähuomaava. Raitojen takia on moni muukin tyttö saanut shokin, kun tuli laskun maksamisen aika.. Minulla on hyvä kampaaja, joka osaa leikata vahvan tukkani hyvin, vaikka päässä on kolme pyöryläistä. Hän ehdotteli aikansa, että laitattaisin raitoja. Luopui sitten yrityksistä, kun ilmoitin vakaasti olevani tyytyväinen omaan tuhkanvaaleaan väriini. Joo, siihen perushoitoon eli pesuun, leikkaukseen ja föönaukseen kuluu vain ½ tuntia ja maksaa perushinnan 37 €+ 3€tippiä. Kun on hyvin leikattu, niin riittää pitkätkin käyntivälit. Raitojen värjäys on kampaajalle kannattavampaa esim, 3,60 € pro foliopaketti + juurikasvun värjäys joka 4-6 viikon päästä.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 5.4.2018 at 22:12

      Tuo hinta – ja aika – kuulostaa oikein miellyttävältä 🙂

  • Reply Ananas2go 17.2.2018 at 09:29

    Onnittelut uudesta, kauniista kampauksesta!

    Hah, tein just nostalgiakäynnin tuttuun kampaamoon entisessä kotikaupungissa Oulussa. Ei oltu nähty kuuteen vuoteen.

    Hyvä kun muistutat tästäkin muuttajan/ulkosuomalaisen arkiseikasta.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 18.2.2018 at 08:24

      Kiitos! Ja voin kuvitella tuon fiiliksen, hyvälle tutulle kampaajalle meno on kuin kotiin tulisi 😃

  • Reply Anne Karppinen 17.2.2018 at 15:00

    Kylläpä raidat saa hiukset näyttämään paljon tuuheammilta!
    Onnistunut käynti. Hinta kyllä aika kova.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 18.2.2018 at 08:25

      Kiitos, samaa mieltä – sekä lopputuloksesta että hinnasta 🙄

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu 17.2.2018 at 15:23

    Aika kova hinta, mutta hienot on hiukset!! Meillä päin on hieman halvempaa viimeksi mä maksoin 80 € leikkaus ja raidat, kahta eri väriä. Mulla on myös ollut tyylinä käydä kerran vuodessa, kun en ikinä keksi mitä tekisin hiuksille. Toisaalta kyllä ammattilainen osaa neuvoa ja tehdä sellaisen kuin sopii.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 18.2.2018 at 08:26

      Tuo hinta kuulostaa oikein hyvältä ☺️

  • Reply Heini 17.2.2018 at 16:10

    Jännä kokemus! Itse olen elänyt koko ajan siinä uskossa, että täällä on paljon halvempaa, koska Saksassa en ole saanut vielä maksettua muotoonleikkauksesta 20 euroa enempää. Aikaakaan ei ole mennyt kuin max. 30 minuuttia, mutta se johtuu varmaan siitä, että omaan juurikin tuollaisen pohjoismaisen ohuen hiuslaadun. Raidoista ja värjäyksestä ei ole vielä kokemusta.

    Tyyristä kyllä, mutta lopputulos näyttää hyvältä! 🙂

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 18.2.2018 at 08:27

      Varmasti halvemmallakin pääsisi, pitää vaan kattoo tarkkaan paikka ja mitä sieltä pyytää itselleen tehtävän ☺️

  • Reply Maikki 27.2.2018 at 15:09

    Apua! Asun itse myös Saksassa ja kävin täällä juuri kampaajalla. Maksoin 80€ pesusta, leikkauksesta, väristä ja föönauksesta ja manasin, että onpa kallista. Sinä taisit olla Deluxe-kampaajalla! Saitko myös lasillisen kuohuviiniä? Sellaisiakin on… Minä saan vain kahvia:)

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 5.4.2018 at 22:13

      Kuohari olis kyllä ollut kiva lisä! Me asutaan vähän tällaisella minkkiturkki-alueella, olis varmaan pitänyt mennä enemmän maalle 😛

    Leave a Reply