Suomalaiset joulumyyjäiset Düsseldorfissa

Perinteiset joulumyyjäiset järjestettiin Düsseldorfissa eilen, ja illalla minusta ei ollut enää muuhun kuin tuijottamaan viinilasi kädessä Netflixiä. Pari päivää tuli paahdettua aika täysillä, mutta kyllä kannatti! Oli hienoa päästä mukaan järjestämään tapahtumaa, josta oli puhuttu jo niin paljon, ja josta ehdin hieman jo kirjoittaakin aiemmin.

Oma panokseni myyjäisiin oli leipoa maustekakkuja, piparikuusia ja joulutorttuja. Olin aikatauluttanut etukäteen viikkoni, jotta pysyn kartalla minä päivänä pitää tehdä mitäkin. Pipareille piti tehdä taikina etukäteen, maustekakut pystyi leipomaan ja pakkaamaan etukäteen, piparit täytyi leipoa ja paistaa ja koristella, ja edellisenä iltana valmistaa joulutortut. Kaikki meni ihan hyvin siihen saakka, kunnes tulin tehneeksi vielä iltana ennen myyjäisiä litran pullataikinan korvapuusteille.

Jahka joulutorttu-korvapuustitehtaani pääsi sulkemaan uuninluukun puoliltaöin, kirosin mielessäni, miksi ihmeessä en ollut tehnyt edes leivonnaisten nimilappuja etukäteen? Yritin rauhoittua unille, vaikka jatkoin henkistä hääräystä varmaan läpi yön. Reetta heräsi yöllä kerran, kävin ilmoittamassa että neiti on hyvä ja jatkaa vaan uniaan. Armin heräsi seuraavaksi valittamaan jalassa olevaa kasvukipua ja pyysi hierontaa. Viidelta yöllä.

Oma herätys oli aamulla ennen kukonlaulua, koska Suomesta tilatut tuoreet Ullan Pakarin ruisleivät ja Kala Valtasen vakuumipakatut lohet piti noutaa lentokentältä. Tässä oli niin sanotusti tapahtunut pari muuttujaa kertaan jos toiseenkin. Leipien ja lohien piti tulla perjantain Finnairin aamukoneella (näistä Finskin lennoista puhutaan täällä muuten kuin bussiaikatauluista – tuntuu että kaikki suomalaiset tietää, mitä aikaa tuolla tarkoitetaan!), mutta jonkun surkean selityksen henkilöstövajeesta nojalla leivät jäivät kyydistä. Leivät siirrettiin iltakoneeseen, joka sitten olikin reippaasti myöhässä, eikä kukaan päässyt enää niitä hakemaan iltamyöhällä.

Näin ollen olin sitten lupautunut lähtemään toisen suomiäidin kanssa kentälle heti aamusta. Sovittiin treffit rahtialueelle klo 7.00, jotta ehdittäisiin hyvissä ajoin myyjäispaikalle auttamaan valmisteluissa. Mistään ei oltu saatu tietoa, että henkilökunta tulee rahtipaikalle vasta klo 9.00, joten vietettiin rapsakat aamun tunnit keskellä hernerokkasumusta harmaana olevaa lentokenttää. Mitäpä sitä ei tekisi joulumyyjäisten eteen!

Lopulta kaikki kuitenkin ratkesi hyvin, paljon kaivatut leivät saatiin myyjäisiin vain jonkin verran ovien avaamisen jälkeen ja pystyttiin keskittymään olennaiseen.

Päivästä tuli onnistunut, oli mukava nähdä paljon uusia suomalaisia ja tuotteista kiinnostuneesti kyseleviä saksalaisia. Opettelin kertomaan karjalanpiirakoiden koostumuksesta saksaksi ja annoin myös syöntiohjeita, ”Lämmitä ja laita suolattua voita”. Myynnissä oli paljon erilaisia leivonnaisia, käsitöitä, lohikeittoa ja Suomesta tuotuja tuotteita, kuten karkkeja, Muumi-tavaroita, joulukoristeita ja vaikka mitä.

On silmiä avaavaa saada aina välillä muistutus siitä, kuinka itselle ilmiselvät arkiset asiat voivat olla toiselle täysin vieraita. Tiskillä oli erilaisia Auran Sinappituubeja, joista yksi kävijä tiedusteli, mahtavatko nämä olla jotain marmelaadia? Onneksi kysyi, olisi voinut tulla muuten aikamoinen yllätys.

On myös mahtavaa huomata, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita panostamaan omaa aikaansa ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan tällaisten tapahtumien järjestämisessä. Ulkosuomalaisuus on mahtava yhdistävä tekijä, joka tuo yhteen eri ikäiset, tyyliset ja taustaiset ihmiset ja saa heidät pakertamaan jouluiloa ympärilleen. Kiitos teille, tiedätte ketä olette!

Nyt kun on vuorokausi hengähdetty myyjäisten jälkeen, onkin aika suunnata katse ensi viikonloppuun ja kohti tulevia Suomi 100 -juhlia!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Katriina 4.12.2017 at 06:29

    Peukkuja ahkerille talkoolaisille. On hyvä kertoa suomalaisille, miten paljon vaivaa äidit ja isät näkevät lastensa suomenkielen opetuksen rahoittamisen edestä. Joskus minua närkästyttää, jos joku äiti Suomessa kiukuttelee siitä, että joutuu itse liimaamaan suojalmuovin lapsensa koulukirjan kansiin. Kun kaikki on ilmaista, niin opettajan sopisi palvella hemmoteltuja äitejäkin.

  • Leave a Reply