Keskiviikko, keskellä viikkoa

Kun lapset aloittivat päivähoidon muutama kuukausi takaperin, muistan kuinka alkuun vilkuilin iltapäivällä kelloa. Silloin siinä mielessä, että koskas lapset voisi jo hakea kotiin. Oltiin oltu niin tiiviisti yhdessä helmikuisesta muutosta lähtien, ja osittain sitä ennenkin, että en oikein tiennyt miten päin olla ihan itsekseni.

Muutama kuukausi on nyt tehnyt tehtävänsä, ja nykyisin iltapäivisin katson kelloa että nytkö jo? 

Olen saanut aamupäivän vapaatunteina tehtyä vaikka mitä, kirjoitettua blogia, opeteltua saksan kielikurssin läksyjä, suunnittelemalla Suomi-kouluun liittyviä asioita, käytyä kaupassa, hoidettua kotia ja kaikenlaista ihan sellaista tavallista puuhaa. En edes ole riekkunut kahviloissa latte-muki kädessä, enkä kyllä ole käynyt urheilemassakaan  – valitettavasti.

Uuteen arkirytmiin oli kuitenkin jo tottunut niin hyvin, että muutokset pistävät selvästi mulla pakan ihan sekaisin. Itse olen ollut terveenä, lapset ovat olleet terveenä, mutta sitten Reetan perhepäivähoitaja sairastui. Eli meidän neiti on kotona mahdollisesti koko viikon. Eihän tällaiselle tietenkään mitään voi, mutta kun sain whatsapp viestin sunnuntai-iltana, silmissäni vilisi kaikki tulevan viikon murusiksi menevät suunnitelmat.

Kielikurssini on ollut jo jonkin aikaa aamupäivisin, ja nyt välistä jää kaksi peräkkäistä kertaa. Eihän se mikään maailmanloppu ole, mutta harmittaa kyllä todella syvästi (kuvittele tähän vähän vahvempi ilmaisu).

Kämppä näyttää ihan pommilta, kun en ole saanut samaan tahtiin siivottua kuin yleensä, plus  että mulla on tietysti yksi ”auttava käsipari” lisää.

Maanantaina selviytymissuunnitelmana oli retki kohti Kaarstin (kaupunki täällä Düsseldorfin alueella) uutta Ikeaa, valmista piparitaikinaa ja – ah – lihapullia. Ulkosuomalainen kiittää! Ikean pihalla oli myös pätevä leikkipaikka koivurunkoineen ja hirvineen, kyllä ne ruottalaiset vaan osaa. Tiistain pelasti Suomi-koulu ja tämän päivän kaveritreffit ja kylpyilta.

Hassua, miten voi jotenkin mennä näin lukkoon suunnitelmien muutoksesta. Ja tässä samalla olen huomannut sanovani ääneen asian, jota en aiemmin kuvitellut sanovani: Kaikki on vaan niin paljon helpompaa, kun lapsia on kaksi.  Siinä se nyt lukee. Helpompaa kun niitä on kaksi. Ne ihan oikeasti ovat niin suureksi seuraksi toisilleen, että sen huomaa vasta sitten, kun on taas yksin yhden lapsen kanssa.

Sellaista täällä, nyt lähetetään kaikki parannushali Reetan ihanalle hoitajalle!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani 9.11.2017 at 11:33

    Onpas upea leikkipuisto, mahtava idea! Tsemppiä kotiviikkoon!

  • Leave a Reply