Nainen ratissa

Ennenkuin muutettiin Saksaan, en ollut koskaan ajanut autoa ulkomailla. Ja heti tänne tullessa jouduin pääsin heti alkuunsa ensimmäisenä päivänä ajamaan peräti kahta minulle uutta autoa. Toinen oli vuokra-auto, toinen Miehen väliaikainen duuniauto. Helppoahan näissä oli tietysti, että molemmat olivat ihan tavallisia farmareita, automaattivaihteistolla ja kaiken maailman tutkilla ja muilla herkuilla. Toinen niistä osasi jopa korjata ohjausta tien kaistaviivojen mukaan, joka mielestäni jo aika kova suoritus.

Reilut puoli vuotta sinniteltiin yhdellä autolla, mutta sitten tuli Fabio. Ja ei, tässä ei ole kirjoitusvirhettä, vaan valkoista Skoda Fabiaa kutsutaan meillä tuttavallisesti Fabioksi. Näin kahden kuukauden yhteisen taipaleen jälkeen meistä on tullut oikein hyviä kavereita, ja olen löytänyt yhteisymmärryksen myös Fabion ”lisävarusteen” eli kytkimen kanssa.

Tässä oli ehtinyt vierähtää rapiat 10 vuotta ilman, että olin manuaaliseen autoon ottanut tuntumaan kuskin paikalta. Sen vuoksi vierastin ajatusta kovasti, mutta olen kyllä nyt useamman kerran antanut itselleni kannustavia taputuksia olkapäälle.

Alkuun ajeltiin Miehen kanssa yhdessä, hänen istuessa pelkääjän paikalla ja kuulostaen lähinnä samalta kuin autokoulun opettajani silloin viitisentoista vuotta sitten. ”Jaaaa nyt voisit laittaa isompaa silmään”, ”Vähän rauhallisemmin voi nostaa sitä kytkintä”, ja ”Ainakin menee vaihde silmään tuolla voimalla”. Lisäksi treenailtiin moottorijarrutusta, josta kyllä muistin kuulleeni autokoulussa, mutta eipä siitä mitään ollut nähtävästi jäänyt mieleen.

Olen saanut muutamaan otteeseen vastata täällä kysymykseen ”Ajatko sä autoa täällä? Keskustassakin?”  Kyllä, ja kyllä. Ensimmäiseen todellakin, koska oli sekä pakko että miksipäs ei. Toiseen kysymykseen kyllä, koska jos haluan päästä toiselle puolelle kaupunkia, on ajettava keskustan halki. Sen verran autokansaa nämä saksalaiset taitavat olla, että kysyjät eivät ole olleet täkäläisiä vaan meidän Suomesta käyneitä vieraita.

Suomessa tiedän kavereita, jotka ajavat kyllä ihan mielellään autoa, mutta eivät Helsingin keskustassa. En mäkään siitä keskusta-ajosta nyt mitenkään nauti, mutta musta siellä on tietyllä tavalla helppo ajaa, kun aina on muitakin liikkeellä. Siis niin, että voi vaan vähän niinkuin seurata muita, saakohan tästä ajatuksesta kiinni? Ihan autiossa keskustassa on melkein vaikeampi ajaa, kun kaistamerkinnät, ratikkakaistat ja muut on vaikeampi havaita.

Liikennekulttuuri ei eroa suurilta linjoilta juurikaan Saksassa Suomesta. Onhan täällä samat liikennesäännöt, liikennemerkit ja yleisesti liikenteessä ollaan toiset huomioonottavia, ainakin nyt oman lyhyen kokemuksen perusteella. Kahden kaistan yhdistyessä vetoketjuliike toimii sujuvasti ja pitkiä valoja väläytellään sen merkiksi, että ”minä väistän, mene vaan”. Toisaalta jos töppäilee, siihen puututaan tavalla tai toisella helposti, mutta tämä taitaa koskea Saksassa muutakin kuin autoilua.

Keskustassa ajamista enemmän olen kammonnut ahtaita parkkihalleja, niiden kapeita ja jyrkkiä ajoliuskoja ja taskuparkkeja. Nyt olen jollain ihmeen kaupalla kirjaimellisesti ajanut itseni tällaisiin tilanteisiin useamman kerran lähiaikoina.

Eräänä aamupäivänä minulla oli treffit kaverin kanssa Düsseldorfin keskustassa. Olin etukäteen katsonut kahvilan läheltä parkkihallia, ja kun ajoin sinne kadulta, se paljastui juuri sellaiseksi kammoamakseni kapeaksi, korkeaksi ja ahtaaksi halliksi. Alkupään Frauenparkplätzit olivat kaikki varattuja, ja ensimmäinen vapaa paikka löytyi kuudennesta (!) kerroksesta. Onneksi on pieni ja näppärä auto, en olisi varmaan kovin kauniisti saanut isompaa autoa tuohon survottua vaikka olisi millaiset tutkat olleet. Mutta hei: peruutttamalla ruutuun, wo-hoo!

Taskuparkeista on tullut muutama onnistuminen ja lukuisia ”hinkutan eteen, käännän rattia, hinkutan taakse ja toista kymmenen kertaa” välttäviä suorituksia. Fabiossa ei ole minkään sortin tutkaa mihinkään suuntaan, vaan mun oletetaan osaavan arvioida etäisyyksiä. Tässä en todellakaan ole hyvä, mutta onneksi yleensä siihen suuntaan, että tilaa jää enemmän kuin vähemmän. Tässäkin olin ihan varma, että takana on max. 10cm tilaa.

Taskuparkeissa on kuitenkin se hyvä puoli, että voit jättää auton keula kumpaan suuntaan vain. Tai ainakin minulle tämä on ehdottomasti hyvä puoli, koska olin tehnyt niin paristi Suomessakin, kunnes Mieheni valisti minua sen olevan siellä kiellettyä.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Katriina 19.10.2017 at 13:12

    Onnittelen, että kirjoitit siitä kuinka paljon helpompi Saksassa on yleensä ja isojen kaupunkienkin keskustoissa myös aloittelijan ajaa autoa kuin Helsingissä. Yksityiskohtia analysoimatta oletan sen johtuvan liikenteen määrästä ja paremmin suunnitellusta liikenteen ohjauksesta. Toisaalta taas huomaa, että kaupungit ja kylät on aikanaan rakennettu hevosajoneuvoille ja jalankulkijoille. Mutta ahtaat ja kapeat kadut opettavat ottamaan huomioon muut , kun pitää vastaantulijan kanssa sopia, kuka ajaa ensin silloin kun kumpikin oikeassa. Joka vuosi täällä on tuhansia 18-vuotiaita aloittelijoita, jota vanhojen konkareitten pitää varoa. Jokainenhan varoo lommottamasta omaa autoaan. Minuakin inhottavat uudet ahtaat pysäköintitalot varsinkin nyt kun tämä uusin autoni piipittää kuin hullu joka nurkasta. Olen tottunut ajamaan isommillakin autolla senttipelillä ahtaisiin paikkoihin, mutta niistä näki taka- ja etulasista auton nurkat ja ne pitivät turpansa kiinni.

  • Reply Eeva / Oh, wie nordisch! 20.10.2017 at 13:50

    Eiköhän se taskuparkissa ”väärinpäin” seisahtaminen ole täällä Saksassakin kiellettyä… T. Nim. sakkolapun kautta opittu 🙂

  • Reply Lotta 3.11.2017 at 14:09

    Mikä on moottorijarrutus? Minä en ole ajanut manuaalivaihteista autoa vuosikausiin enkä muista siitä mitään. Minua nauratti tuo ”lisävaruste kytkin”. Olen ikävä kyllä täysin vieraantunut siitä! Nykyään tuntuukin, etten oikein osaa ajaa autoa enää, kun en osaa kuin automaattivaihteisella. Käsivaihteinenkin olisi kyllä hyvä osata… Meillä on tällä hetkellä niin iso auto, ja asuinkaupungin kadut niin ahtaat, että olen aika arka kuski ja suoraan sanoen pelkään ajamista, mikä ei ole miellyttävä olotila, mutta tuntuu että viivoittimen kanssa pitäisi suunnistaa meidän ”pikkubussin” kanssa. Sinänsä muuten miustakin Keski-Euroopan kaupungeissa ajaminen on miellyttävää ja esim. juuri tuo vetoketjuperiaate toimii paljon paremmin kuin Suomessa, jossa myös kaistanvaihto voi olla vaikeaa, kun ihmiset eivät anna tilaa. Olin Helsingissä kauan sitten taksissa. Istuin takapenkillä omissa ajatuksissani. Kesken kaiken havahduin, kun taksikuski jupisi edessäni: ”Tuokin tuossa…. luulee omistavansa koko kadun. Yrittää vaihtaa kaistaa – mutta mäpä en päästä, en. Kyllä ajajan täytyy tietää etukäteen, mille kaistalle pitää ryhmittyä.” Huh huh!! Istuin ihan hiljaa ja mietin, kukahan todellisuudessa luuli omistavansa koko kadun…

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 11.11.2017 at 13:46

      Moottorijarrutuksessa ennakoidaan tulevaa pysähtymistä vaihtamalla pienemmälle vaihteelle jarrun painamisen sijaan. En ollut tätä juurikaan aiemmin käyttänyt, koska nähtävästi olen aina nostanut kytkimen liian noeasti, jolloin auto nytkähtää ja moottori huutaa. Taika onkin siinä, että kun vaihtaa pienemmälle ja nostaa kytkintä ihan hitaasti ylös, auto jarruttaa ilman että painaa jarrua. Jos tämä selitys meni ihan metsään, saa korjata 😀

      • Reply Maria 9.12.2017 at 19:51

        Moottorijarrutuksessa jalka vain yksinkertaisesti nostetaan kaasulta ja annetaan auton vauhdin hidastua itsestään. Kulutus on tässä vaiheessa 0. Pienemmälle ei tarvitse välttämättä vaihtaa ennen kuin on pakko, eli yleensä kakkoselle tai jopa kolmoselle, ellei sitten pysähtyminen ole edessä:)

    Leave a Reply