Saksa – rajoitetun mobiilidatan maa

”Ei typerää datakattoa”

Suomessa asuessa tämä mainoslause ei ainakaan itselle avautunut kokonaan sen kaikessa hienoudessaan. Dataahan tarvitaan ihan kaikkeen, niin viihteeseen kuin tärkeiden asioiden hoitoon jatkuvasti, kaikkialla, koko ajan. Eikä se koskaan loppunut, ihan korkeintaan saattoi vähän hidastella vaikka sulkapallohallin pukuhuoneessa. Olisihan se ihan hullua rajoittaa sitä, varmasti asiakkaat siirtyisivät kilpailijalle.

Ennen Saksaan muuttoa luin hämmästyksissäni nettipalstoilta, ettei uudessa kotimaassa tunneta käsitettä rajaton data,  ainakaan samassa merkityksessä kuin Suomessa. Aikaisempi datan käyttöni huiteli Suomessa suurinpiirtein 2Gt/kk tuntumassa, mutta eihän tällä ollut Suomessa mitään merkitystä. Suomalaisissa liittymissä rajaton datankäyttö yltää nykyisin myös Baltiaan, ja muualle Eurooppaankin tarjotaan datasiirtoa jopa 10Gt/kk.

Alkuun olin ymmärtänyt, että dataa saa saksalaiseen liittymään vaikkapa 1Gt/kk tai 2Gt/kk, ja jos sen käyttää loppuun ennen kuun vaihdetta, niin se olis sitten sorry no bonus, netti kaput. Ihan näin raadollinen todellisuus ei kuitenkaan ollut, vaan sain liittymän, jossa on käytettäissä 2Gt/kk LTE-verkossa (vastaa about samaa kuin 4G), ja jos tämä pari gigaa tulee täyteen, yhteys vaan hidastuu, ei katoa kokonaan.

Facepalm

Tällä hetkellä mun puhelimen käyttö on käytännössä vain netin käyttöä joko wifillä tai datalla. Whatsapp kilkattaa viestejä, facea tulee selattua välillä liikaakin, blogiluonnoksia tulee kirjoitettua joskus tien päällä ja kaikki puhelimen valokuvat siirtyvät Google Photosiin talteen. Kartat ja ostoslistat kulkevat myös kännykässä. Sellaisia ihan tavallisia puheluita soitan lähinnä Suomeen äidille ja mummille, jotka eivät ole vielä älypuhelinten saavutettavissa.

Ja jestas nämä puhelut ovat ainakin omaan makuun kalliita. Olen ihmetellyt omia kuukausilaskujani, ja vihdoin päädyin kirjautumaan operaattorin (Mobilcom-Debitel) nettisivuille. Tarjolla oli ihan moderni sivusto omien tietojen hallintaan ja kuluseurantaan. Meinasin tippua tuolilta kun kurkkasin, että vartin mittainen puhelu suomalaiseen kännykkäliittymään maksaakin 15 euroa!

Puhelimen netti hidastuu loppukuusta

Tämän järkytyksen lisäksi olen suurinpiirtein joka kuukauden lopussa saanut tekstiviestin operaattoriltani, jossa kerrotaan että ”Hyvä asiakkaamme, alkaa olla nopea data käytetty ja loppukuun saat surffata nopeudella 1Mbit/s.” Meille, joille tämä nopeus ei sano mitään, voidaan antaa vertailuluvuksi 100Mbit/s, jota mm. Elisa ja Telia tarjoavat Suomessa ihan normiliittymiin. Operaattorini tarjoilee usein loppukuusta tekstiviestitse myös lisädatapaketteja, 1Gt maksaisi 9 euroa – ei kiitos.

Minun ei tarvinnut tänne muuttaessa itse selvitellä eri operaattorien tarjoamia liittymiä. Onneksi, inhosin sitä hommaa jo Suomessakin! Homman hoiti relocation agencyn alihankkija, oikein mukava mies, joka kiltisti kiikutti mulle uuden SIM-kortin kotiovelle saakka. Kävin kuitenkin viime viikolla itse Mobilcom-Debitelin liikkeessä, kun halusin käydä tarkistelemassa, onko nykyinen liittymäni todella omaan käyttötarpeeseeni edullisin.

Hyvää englantia puhuva jantteri tsekkasi tietoja, ja katsoi minua jokseenkin hämmentyneenä, kun mussutin että 30€/kk kuulostaa musta vähän kalliilta pelkästä rajoitetusta netistä – kun tuohon hintaan ei kuulu edes vielä yhtäkään puhelua tai viestiä. Hän oli sen sijaan sitä mieltä, että mulla on oikein kilpailukykyinen hinta, eikä heillä ainakaan ollut tarjota mitään parempaakaan. Vaikka olisikin ollut, liittymäsopimus on voimassa vähintään kaksi vuotta, eli tällä mennään.

Mielenkiinnosta surffasin vähän lisää suomalaisten operaattorien tarjontaa, ja mietin jo hypoteettista vaihtoehtoa ottaa Suomesta liittymä. Sopimuksien pienessä präntissä kuitenkin todetaan, että suomalaisia liittymiä ei ole tarkoitettu käytettäväksi pitkäkestoisesti ulkomailla. Pitkäkestoisen määritelmä löytyi vielä pienemmästä präntistä, ja se on yhtä kuin 4 kuukautta. Sen jälkeen puhelimeen voi tulla viesti, jossa ohjeistetaan tulemaan kotiverkkoon 14 päivän kuluessa.

Millaista oma kännykän käyttösi on? Kuluuko dataa vai pärjäätkö ilman?

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu 13.9.2017 at 18:15

    Mä olen ratkaissut niin etten ole ottanut kännyyn nettiyhteyttä. Eli vain jos olen kotona tai Wi-Fi tai jonkun luona. Suomessakin ollessa toimi ihan hyvin. Ja ihan hyvin olen nyt reilu viisi vuotta pärjännyt. Okei, otan joskus hätätapauksissa euron nettiyhteyden jos tarvii tarkistaa jotain tai päivittää mapsia. Ja siihen se riittää just hyvin. Mulla on siis prepaid kun entisessä elämässäni mokasin enkä uskalla enää ottaa kahden vuoden liittymää Saksassa. 🙂

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 17.9.2017 at 15:19

      Musta tuntuu että tarviin kuitenkin aina reittiopasta, whatsappia tai jotain muuta nettiää, joten ilman sitä tulisi tosi orpo olo…

      • Reply Jonna / Lempipaikkojani 19.9.2017 at 11:59

        Mä latasin Heren kartat valmiiksi puhelimeen, joten niitä pystyy käyttämään ilman nettiä. Karttoja kieltämättä tarvitsee usein kulun päällä.

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani 13.9.2017 at 21:04

    Mulla kans vain Prepaid ja hyvin olen pärjännyt ilman jatkuvaa nettiyhteyttä kohta 5 vuotta.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 17.9.2017 at 15:16

      Nostan hattua 😀

  • Reply Eeva / Oh, wie nordisch! 13.9.2017 at 22:57

    Oho, onpas hinnakas… katsoppas http://www.maxxim.de, 3GB LTE ja 200 minuttia puhelua Saksan numetoihin maksaa vain 13 €. Minulla on pienin LTE, eli 1GB ja 6 €. Congstar on myöskin aika edullinen.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 17.9.2017 at 15:17

      Kiitos, mut mä oon nyt naimisissa tän liittymän kaa vielä 1,5v 😀 Oikeasta avioliitostakin taitaisi päästä eroon nopeammin…:P

  • Reply Heini 14.9.2017 at 23:46

    I feel you. Tälläkin hetkellä mennään etanavauhdilla. 🙁 Tämänkin asian otti Suomessa aina niin itsestäänselvyytenä. Oppiipahan täällä ainakin arvostamaan toimivaa nettiyhteyttä eri tavalla!

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 17.9.2017 at 15:18

      Juuri näin!

  • Reply Annika 17.9.2017 at 23:35

    Samaa mieltä! Mun ”nopea” netti kului alle viikossa ja sitten sillä hitaalla loppukuu. Hädin tuskin whatsapp toimi. Huh, toivottavasti löydän paremman ensi kerralla…

  • Leave a Reply