Sisarussuhteen syventyminen ulkomailla

Sisko ja sen veli. Meidän omat tättähäärät, omapäinen neiti ja iso pieni leikki-ikäinen. Nyt nelivuotias Armin ei tule koskaan muistamaan aikaa ilman pikkusiskoa, koska hän oli vain neljä päivää vajaa 2-vuotias silloin, kun Reetta syntyi. Ja sitten Reetalla taasen ei ole pienintäkään aavistusta siitä, millaista olisi olla perheen ainoa lapsi.

Olen ihmetyksellä, täydellisellä tietämättömyydellä ja totaalisella tuurilla pyrkinyt parhaani mukaan luomaan näiden kahden pienen ihmisen välille jotain, jota ihmiset kutsuvat sisarussuhteeksi. Nyt reilun puolen vuoden intensiivisen yhdessäolon jälkeen niin sanottuja tuloksia alkaa näkyä.

Pohjustan vähän ajatuksiani tähän alkuun.

Itselläni ei ole lainkaan sisaruksia. Muistan lapsuudesta loputtoman pitkät kesälomat mökillä, jonne lähdettiin sinä päivänä kun koulu loppui ja palattiin syksyllä vasta koulun alkua edeltävänä päivänä kotiin. Mökkikylällä ei juurikaan ollut samanikäistä leikkiseuraa, joten haahuilin ja puuhailin kaikenlaista satunnaisten sukulaislasten tai vierailulle tulleiden kavereiden kesken.

Mutta pääasiassa sain keksiä leikkini ihan itse. Äitini kysyi joskus minulta, olisiko hauskaa, jos minulla olisi pikkusisarus. Minä en halunnut missään nimessä pikkusisarusta, minä olisin halunnut isoveljen! Ja voi miten hankalaa oli pienen ihmisen silloin käsittää, miksei isoveljen saaminen muka voinut olla mahdollista.

Kun Reetta syntyi, Armin jatkoi hyvin alkanutta päiväkotiuraansa lyhennetyillä päivillä. Päiväkodin tädit hieman paheksuen tätä kommentoivat, että kyllä se olisi niin niin tärkeää olla molempien kotona, jotta se sisarussuhde syntyisi kunnolla.  Mistä minä mitään tällaisesta tiesin? No, päiväkotiuraa ei jatkettu muutamaa kuukautta pidempään, ja sitten oltiinkin kotona ja odottelin, että koska nämä kaksi mahtaisivat kiinnostua toisistaan. Armin kävi lyömässä Reettaa kauhalla päähän, mutta muuten molemmilla oli ihan omat jutut. Ja toki Reetta oli vielä vauva, joten siinäkin mielessä jutut olivat aika rajoittuneita.

Päiväunet olivat omiaan ”luomaan sisarussuhdetta”: aamupäivällä nukkui Reetta, sitten Armin, ja sitten taas Reetta. Tee siinä sitten tuttavuutta aamuisin ja iltaisin.

Suomesta lähtiessämme Arminilla oli jo omia kavereita, parin tunnin kerho kolmesti viikossa ja hyvin hyvin tärkeä mummi-päivä kerran viikossa. Saksaan tullessamme hänellä oli Reetta.

Mutta voi mitä tämä puoli vuotta onkaan noille kahdelle tirriäiselle tehnyt! Kaikki puuhataan yhdessä, toinen tietää puolesta sanasta mikä leikki on vuorossa, molemmat vasikoivat toisiaan hölmöilyistä minulle tasaiseen tahtiin ja aina on tiedettävä, missä toinen on, muuten iskee hätä.

Kun toisella on hiuksissa ponnari, toisellakin on oltava. Jos toisella on reppu, toinenkin reppu haetaan heti. Armin toivoi lelukaupasta miekkaa (kiitos kummisedälle!), joten Reetta toivoi itselleen pientä miekkaa. Iltaunille mennään yhtäaikaa, sängyissä hihitellään tai härvätään, ja joskus nukahdetaan molemmat vaikkapa makuuhuoneen matolle sänkyjen sijaan.

Sisarukset ovat hitsautuneet – osittain pakon sanelemana – nyt niin tiiviisti yhteen, että tätä kehitystä seuraan sydän välillä pakahtuen.

Tottakai saan pukea erotuomarin viitan päälle useastikin päivässä, mutta voin käsi sydämellä sanoa, että yhdessäoloon kuuluu tällä hetkellä enemmän niitä hyviä hetkiä kuin nahistelua. Olin pelännyt paljon pahempaa, koska tosi usein sisaruksista puhuttaessa tulee esiin jatkuvat riitelyt ja ilkeilyt – mutta ehkä niistä negatiivisista jutuista tulee helpommin purnattuakin.

Äitinä on mitä ihaninta nähdä kaksi omaa lasta leikkimässä yhdessä, vaikka se leikki tarkoittaisi tunnin siivousurakkaa jälkikäteen.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Noora 31.8.2017 at 08:11

    Ihana kuulla teidän lasten sisarussuhteesta! Minä ja kaksi vuotta nuorempi pikkuveljeni olimme toistemme parhaat kaverit aina varhaisteini-ikään asti 😊

    PS. Todella urpo kommentti päiväkodintädiltä, tällä hienosti ylläpidetään väsyneiden äitien syyllisyydentuntoa (josta on hyötyä kenelle??) 😡

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.8.2017 at 22:06

      Haha, onneksi varhaisteini-ikään on vielä aikaa 😀 😀

      Ja joo, päikyn tädit olivat ehkä ihan kauniilla ajatuksilla liikkeellä, mutta sanotaanko että asian esitys ei ollut ihan priimaa. Onneksi mulla on sen verran paksu nahka, etten saanut kovin kovaa kolausta – vähänkään herkemmälle henkilölle kommentit olisivat voineet tuntua vieläkin viiltävimmiltä.

  • Reply Katriina 31.8.2017 at 13:05

    Ihania ovat nuo sinun lapsukaisesi. Oletan, että päiväkodin tädeillä on ollut päässä jotakin teoriaa, mutta ei käytäntöä eikä varsinkaan omaa kokemusta. Mutta mitäs teet nuorena äitinä muuta kuin uskot asiantuntijoita.
    Minun 2v.4 kk vanhempi esikoiseni (poika) ei ollut päiväkodissa, kun pikkusisko syntyi. ”Sisaruussuhde” oli sitä, että hän vahti vauvaa päivät ja yöt, lakkasi nukkumasta päiväunia ja heräsi yöllä vaikka kuinka hiljaa ja nopeasti nappasin itkevän vauvan sängystä ja painuin muualle hoitamaan. Kun imetin, niin hän tuli puremaan vauvaa sormista. Puri minuakin pepusta, olkapäästä ja milloin mistäkin. Osoitti kai rakkauttaan puremalla. Kahden viikon päästä poika oli niin uuvuksissa, että hoippuroi kuin juopunut. Piti käydä lastenlääkärin puheilla, joka antoi 3 päivänksi rentouttavat tropit. Sitten vasta poika osasi taas nukkua ilman troppeja. Kokenut lastenlääkäri tiesi, ettei minun lapseni ollut ainoa jännittäjä. Arvaa, miten minä ehdin rentoutumaan tai lepäämään. Onneksi vauva ei sentään huutanut vatsavaivojaan. Vasta kun vauva oli noin 3 – 4 kuukauden ikäinen ja rupesi hymyilemään veljelleen, niin rupesi veljen rakkaus kehittymään.
    Pikkusisko oli vielä vuosia liian ”tyhmä” leikkimään samoja leikkejä kuin isoveli. Sanovatpa muut mitä tahansa, mutta minun poikani kaipasi ikäistään leikkiseuraa, vaikka äitikin yritti leikittää.
    Isoveli 4vuotiaana pääsi päiväkotiin leikkimään ikäistensä kanssa ja pikkusisko päivähoitajalle.
    (Minun oli pakko palata töihin.) Sisaruussuhteet syntyivät erinomaisesti sillä periaatteella, että kumpikin temperamenttisesti harjoittelivat toistensa särmien hiomista. Kolmannen lapsen kanssa (6 ja 4 v. nuorempi kuin ykkönen ja kakkonen) sisaruusrakkaus kehittyi eri tavalla, koska isoilla oli jo harjoitusta sosiaalisissa suhteissa ikäistensä kanssa päiväkodissa.
    . Minulla itselläni on kokemusta sisaruksista 2 ison siskon ja 1 pikkuveljen välissä. Se meni sillä periaatteella, että viisaampi antaa periksi ja minä olin aina se viisaampi. Välit ovat pokki eivätkä näytä minua kaipaavankaan.
    Jatka vain tavallasi, kyllä siitä sisaruussuhteesta hyvää tulee.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.8.2017 at 22:12

      Kiitos että jaoit kokemuksesi <3 Voin vain kuvitella, kuinka rankkaa aikaa tuo on ollut. Meilläkin vaikka Reetta oli ns. helppo vauva, ei mulla suuria muistikuvia ole ensimmäisestä puolesta vuodesta kahden pienen kanssa. Omaan jaksamiseen yksi iso avain oli päiväunet, mun omat päivunet. Muistan ajan, kun herättelin Reettaa aamupäivän uniltaan hieman aiemmin, jotta saisin iltapäivällä nuo kaksi samaan aikaan unille edes hetkeksi.

      Ikävä kuulla, että välit sisaruksiisi ovat vuosien varrella katkenneet. Sukulaisuus on hankala asia välillä, eikä kaikilta ristiriidoilta voi varmaan kukaan välttyä.

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani 31.8.2017 at 13:39

    Meillä lapset olivat hyvää pataa ja läheiisä toisilleen jo Suomessakin, mutta kyllä siitä huolimatta muutto Saksaan lähensi heitä entisestään. Samoin heistä oli turvaa uudessa ja oudossa ympäristössä, aina oli saatavilla leikkikaveri ja samaa kieltä puhuva. Mun mielestä on hyvä sisaruksille saada viettää paljon aikaa yhdessä, mutta myös aikaa erikseen (esim päiväkodissa aamupäivä) tai omien kavereiden kanssa. Kyllä meillä lapset riiteleekin eniten silloin, kun ovat olleet aamusta iltaan toistensa seurassa. Ihanaa, että viimeinkin kesäloma loppui ja kukin lapsi pääsee osaksi päivää omiin maailmoihinsa kouluun 😀 Mulla on itselläni yksi sisko ja hän on mulle todella rakas ja tärkeä ja olen onnellinen, että omilla lapsillani on myös rakkaat ja tärkeät sisarukset.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.8.2017 at 22:16

      Tuo turva ja tukeutuminen toiseen uudessa tilanteessa on kyllä varmasti tärkeää. Olen välillä miettinyt, millaista olisi ollut muuttaa yhden lapsen kanssa, silloin olisi varmasti ohjelmatoimisto Äiti pistetty todellisille äärirajoille.

      Odotan kovasti, että lasten päivähoidot starttaavat kunnolla. Molemmat saavat silloin vähän jotain omaakin 🙂

  • Reply Riikka / Vihreän saaren emäntä 31.8.2017 at 23:55

    Ihana kirjoitus lapsistasi ja loistavaa kuulla, että tulevat noin mahtavasti juttuun keskenään.
    Itsekin leikin mielelläni lapsena kolme vuotta nuoremman veljeni kanssa, itseäni reilusti nuoremman siskoni kanssa olemme ns. löytäneet toisemme vasta aikuisina. Siinä mielessä sisarusten suht pieni ikäero takaa varmasti parhaan tuloksen sisaruussuhteiden syntyvyyden ja yhteisen puuhastelun kanssa.

    Itse ulkomailla yhden lapsen kanssa olevana voin sanoa, että se ohjelmatoimiston tädin -rooli riippuu valtavasti lapsen luonteesta. Meidän nassikka (Reetan kanssa saman ikäinen) tykkää leikkiä ja puuhastella paljon itsekseen. Ei sinänsä, kyllä hän vanhempiaankin kaipaa, mutta koko ajan ei todellakaan tarvitse olla leikittämässä tai viihdyttämässä. Ja hyvä niin 🙂

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 1.9.2017 at 21:46

      Totta, lapsissa on huimasti eroja sen suhteen, miten hyvin he osaavat / haluavat leikkiä itsekseen. Meilläkin niitä hetkiä on ollut, ja usein auttaa kun oeen mukana laittamassa leikin alkuun, siitä lapsi voi jatkaa itsekseen – tai sitten ei 😛

    Leave a Reply