Kauppakassi nimeltä Fabio

Siinä hän on, perheemme tuorein, kovasti kaivattu ja huolella valittu puuttuva palanen! Suurinpiirtein siitä lähtien, kun muutto Saksaan oli varmaa, olemme pallotelleet ajatusta ja pohtineet tarvetta toiselle autolle. Nyt tuli mahdollisuus toteuttaa tämä haave.

En ole suuri autoihminen, mutta onneksi Mies handlaa nämä asiat. Ja meidän naapurin setä kanssa, hän on jaksanut olla suorastaan käsittämättömän kiinnostunut meidän autonhankintaprosessista, että tulee jopa välillä kesken päivän soittamaan ovikelloa ja kysymään, että ”Noooh, joko ootte löytäneet auton?” ja ”Ei, älkää nyt sitä tai tätä ottako”, vaan hänellä oli selvä mielipide, millä tällaisen hausfraun olisi hyvä jatkossa ajella. Sain häneltä vilpittömät onnittelut ja jämäkän kädenpuristuksen, kun pääsin kertomaan että hankinta kohdistui 2014 vuosimallin Skoda Fabiaan.

Oltiin parina edellisenä lauantaina kulutettu puoli päivää ajellen ensin etelään Kölnin suuntaan koeajoille ja seuraavana lauantaina koilliseen Dortmundin suuntaan. Kölnin reissulla toinen ajokeista oli täysin ilman huoltohistoriaa eli todellinen sika säkissä, ja toisessa oli joku sivuääni ja ruostetta. Ei jatkoon siis. Dortmundin reissu oli loppujen lopuksi täysin turha, kamalassa vesisateessa ajettiin kaupunkiin vain toteamaan, että taas oli yksi auto ruosteessa ja toinen liike ei ollut lainkaan auki.

Lopulta auto löytyi Düsseldorfista, Mies kävi koeajamassa sen aamulla ennen töitä ja sitten iltapäivällä teki kaupat. Koska oma tuntemukseni autoista ei anna tarvittavia edellytyksiä ostaa autoa, olin mielihyvin ulkoistanut potentiaalisten kaarojen kartoituksen kuin myös koeajon Miehelle. Sisäinen itsenäinen naiseni huutaa tuskaansa, mutta koittakoon nyt kestää tämän, lopputulos ratkaisee. Mun vastuullinen tehtävä oli vahtia lapsia koeajojen ajan ja pyrkiä estämään heitä tuhoamasta näytillä olleita yli 100 000 euron autoja eli suomeksi näyttää Pikku Kakkosta puhelimesta.

Automaatti vai manuaali?

Mulla oli autolle suurinpiirtein yksi kriteeri, ja se oli automaattivaihteisto. Kun olin Kölnin reissun jälkeen kuunnellut Miehen jatkuvaa huomauttelua autosivustoja selatessaan, että ”voi voi kun näitä automaatteja on niin heikosti tarjolla, sellaisia hyviä… Kun noita manuaaleja olis kymmenen kertaa enemmän” jne jne… Näin sitten lupasin, että enköhän mä nyt manuaalillakin tarvittaessa selviä. Sellaisella on kuitenkin tullut autokoulu aikoinaan ajettua. Mutta kun perheessämme on ollut vain ja ainoastaan automaattiautoja viimeiset 10 vuotta, niin eipä ole tullut vaihdekeppiin koskettua. Eikä kytkin ole koskaan ollut mun kaveri.

Veikkauksia pystyyn, montakohan kertaa tulee stumpattua auto liikennevaloihin tai huudatettua moottoria mäkilähdössä? Kengurubensaa nyt ainakin tankataan, mutta toivottavasti se jää yhteen tankilliseen.

Vaikka muuten autonhankinta siis nojasi Miehen harteilla, mulle jäi ehkä kuumottavin osuus: auton rekisteröinti paikallisessa rekisteröintitoimistossa. Kaikilla nettipalstoilla, mitä kauhuissani edellisenä iltana lueskelin, maalailtiin tuntien jonotuksia virastossa ja miljoonaa asiakirjaa ja paperia, luukulta toiselle juoksemista ja vaikka mitä. Olin siis henkisesti varautunut pahimpaan. Ja tietysti mulla on lapset matkassa mukana.

Auton rekisteröinti Saksassa

Olen ollut opiskeluaikoina katsastuskonttorilla toimistosihteerinä yhden kesän töissä, ja siellä myös rekisteröitiin autoja, myönnettiin siirtokilpiä ja myytiin vakuutuksia. Sain työpaikan, vaikka minulla ei vielä työhaastattelussa saati ensimmäisinä työpäivinä ollut pienintäkään aavistusta, mitä eroa on auton katsastuksella ja rekisteröinnillä. Mutta eipä näitä kukaan haastattelussa kysellyt. Että niin vahvalta pohjalta lähdettiin. Kesän aikan kuitenkin opin yhtä sun toista, ja sain myös maistiaisen, millaista on toimia viranomaisen valvonnassa ilman mahdollisuutta tehdä poikkeuksia hyvän asiakaspalvelun hengessä.

Straßenverkehrsamt eli paikallinen rekisteröintitoimisto Neussissa avautui klo 8.00. Mietittiin parasta taktiikkaa välttää tuntien jonotus, ja päätettiin kokeilla heti aamusta rivassa roikkumista. Mies heitti meidät aamulla virastolle, ja mulla oli jonotusnumerolappu kädessä jo varttia vaille kahdeksan. Tällöin edelläni oli 10 numeroa. Automaatista piti valita neljästä palveluvaihtoehdosta ja onneksi valintani osui oikeaan. Yritin kyllä kysyä apua, mutta ei siellä kukaan muukaan tuntunut tietävän mitään, eikä Google Translatorkaan pelastanut tällä kertaa.

Kuin ihmeen kaupalla olimme ulkona virastosta tunnissa! Tästä noin kolme varttia meni jonotukseen, jonka jälkeen pääsin viemään virkailijalle pinon papereita: rekisteriotteen I ja II osat, passin, kauppakirjan, valtakirjan, autoveron suoraveloitusvaltakirjan, todistuksen kotipaikasta Saksassa ja vakuutusnumeron. Saksassa autoon tulee aina uudet rekisterikilvet omistajanvaihdoksen yhteydessä, ja uuden rekisterinumeron pääsee itse valitsemaan – tai lähinnä toivomaan. Ensimmäisenä on kaksi kirjainta rekisteröintikaupungin mukaan, sitten kaksi omavalintaista kirjainta ja max. 4 numeroa. En saanut omaa ykköstoivettani läpi, mutta onhan tuo nyt hieno, eikö olekin?

Virkailija antoi luottokortin kokoisen läpyskän, joka piti käydä maksamassa odotusaulan parkkimaksuautomaattia muistuttavalla automaatilla. Hintaa rekisteröinnille tuli n. 45 euroa, ja sen jälkeen sain automaatista uuden lippulappusen, jonka kanssa menin odotusaulan toiselle laidalle ”kilpipajalle”. Läpyskän tietojen mukaan he painoivat upouudet kilpeni muutamassa minuutissa ja maksoin tästä 34 euroa lisää. Sitten painosta vielä kuumien kilpien kanssa takaisin ensimmäisen virkailijan luokse. Hän laittoi pari tarraa kilpiin, antoi vihreän päästötarran tuulilasiin laitettavaksi ja kertoi, että se oli siinä. Danke schön, einen schönen Tag noch  ja Tschüss, eihän se niin vaikeaa ollut!

Tämä on ensimmäinen kerta, kun meillä on kaksi autoa. Nyt on taas maailma auki ihan eri tavalla, jei!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Stina 15.8.2017 at 22:59

    Oi, isosti onnea uudesta perheenjäsenestä!
    Oikein hyvältä näyttää ja tsemppiä kytkimen polkemiseen..! 😄

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu 15.8.2017 at 23:05

    No sä oot päässyt helpolla auton kanssa. Mun tarttis varmaan kirjoittaa miten se auton osto ja rekisteröinti sujui tälleen blondilta joka ei osannut edes kunnolla saksaa. Mut hei sain kun sainkin auton ja kilvet ihan itse hommattua. Ja nyt ne on olleet jo viisi vuotta, ei oo tehnyt mieli tehdä sitä uudelleen. 🙂 Onnea autonomistajalle!!

  • Reply Riikka / Vihreän saaren emäntä 16.8.2017 at 10:39

    Onnea autosta! Kyllä se vaihdeautolla ajo siitä lähtee kun vähän pääset totuttelemaan. Ja on muuten törkeenmakee kilpi!

  • Leave a Reply