Autoillein lasten kanssa Euroopassa

Automatkailu Euroopassa on monellakin tavalla varteenotettava matkustusvaihtoehto. Välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä, EU:n ja Schengenin ansiosta maiden rajojen ylittäminen käy lähes huomaamatta ja tiestö on pääsääntöisesti hyväkuntoista.

Ajettiin kesälomallamme luoteis-Saksasta pohjois-Kroatiaan, siitä tarkempi reittikuvaus täällä.

Olen tähän juttuun kerännyt kokemuksia ja vinkkejä automatkailusta Euroopassa, erityisesti silloin kun takapenkillä on alle metrin mittaisia matkustajia. Moni asioista on ihan ihan oman kantapään kautta opittu, ”jotta seuraavalla matkaanlähtijällä olisi helpompaa” -hengessä, olkaa hyvät!

Matkan suunnittelu ja navigaattorin hyödyt

Ehkä jonain päivänä me ollaan niin villejä ja vapaita, että lähdetään liikenteeseen ilman sen kummempaa suunnitelmaa tai hotellivarauksia, mutta niin kauan kuin olemme suurinpiirtein sellaisen käyttäytymisen vastakohtia, tehtiin tälläkin kertaa matkasuunnitelma hyvissä ajoin. Matkasuunnitelma tarkoitti meidän tapauksessa ajokilometrien jaksotusta niin, että takapenkkiä asuttavat kaksvee ja neljävee jaksaisivat olla menossa mukana. Maksimiajoaika per päivä haluttiin pitää noin kuudessa tunnissa, koska taukojen kanssa kokonaismatka-aika on kuitenkin pidempi. Ja lasten kanssahan se helposti sitä on!

Ajomatkat kannattaa miettiä kuskin ja matkalaisten jaksamisen mukaan, ja huomioon voi ottaa mahdolliset mielenkiintoiset paikat reitin varrella. Mitä moninaisimmista syistä johtuvat ruuhkat, tietyöt tai onnettomuudet voivat viivästyttää matkaa, joten liian tiukkoja aikatauluja en suosittele. Kannattaa myös huomioida, että 400km taittaa yöaikaan saksalaisella moottoritiellä ihan eri aikaan kuin saman matkan vaikkapa Alppien serpenttiiniteillä.

Auton oma navigaattori oli meille korvaamaton. Valittiin aina nopein mahdollinen reitti. Erikoismainintana täytyy nostaa esille navin liittäminen nettiin (joko auton oman sim-kortin avulla tai jakamalla nettiyhteys puhelimesta), jolloin reittiä päivitetään reaaliaikaisesti jossain kuitenkin olevien ruuhkien mukaan, jos se vaan on reitillisesti fiksua.

Kerran ihmeteltiin, kun oltiin ihan mukavasti ajamassa hyvin vetävää moottoritietä, mutta sitten navi ilmoitti, että reittiä muutetaan ruuhkan vuoksi, ja ohjasi meidät motarilta sivuun. Hieman tätä alkuun epäiltiin, mutta kun huomattiin viereen jääneen motarin liikenteen käytännössä pysähtyneen useamman kilometrin matkalta, oltiin ihan tyytyväisiä, että oma matka jatkui sivutietä. Ilman navin ilmoitusta oltaisiin ajettu suoraan ruuhkasumaan. Sivutiellä edellämme ajoi pieni pakettiauto, joka todennäköisesti oli saanut samat ohjeet, koska ajettiin useamman kymmenen kilometriä pienempiä teitä peräkkäin ja päädyttiin takaisin samalle motarille niin että ruuhka jäi taakse.

Navin kartalla näkyi ruuhkat erivärisillä symboleilla, ja ne todella pitivät lähes metrilleen paikkansa. Mikä on mielestäni käsittämätöntä, mutta kaikista eniten käsittämättömän hienoa. Ohitettiin näin siis muutamat täyspysähdykset lähes huomaamatta, ja uskoisin että moni voi yhtyä siihen ajatukseen, että mielummin vaikka ajelee vähän pienempiä teitä tasaista tahti kuin olisi motarilla seisoksissa.

Hyödynnä lasten uniaika ajossa

Oltiin saatu monelta taholta vinkkinä lähteä lasten kanssa matkaan yöllä. Makusteltiin ajatusta aikamme ja päätettiin kokeilla. Skodan nokka suunnattiin kohti etelää aamuyöllä. Oltiin pakattu kaikki valmiiksi edellisenä päivänä, jotta päästäisiin nukkumaan samaan aikaan illalla lasten kanssa. No tämähän nyt oli todella kaunis ajatus, oltiin sen verran täpinöissämme matkaan lähdöstä, että Nukkumatti muisti käydä vasta lähempänä puoltayötä. Lapsille oltiin aiemmin kerrottu, että lähdetään ajamaan yöllä, mutta ei erikseen siitä muistuteltu nukkumaan mennessä, ettei heille olisi käynyt samoin kuin meille.

Minun ja Miehen herätyskellot soivat kahdelta yöllä ja oltiin koko perhe autossa lähtövalmiina klo 03.20. Reetta ja Armin saivat omat pikkupeitot ja unilelut takapenkille, ja tarkoituksena oli että he jatkaisivat uniaan viimeistään motarilla. Taas kerran kaunis ajatus, yöllä ajaminen olikin niin kiehtovaa ja jännää, että saatiin kaksi tuntia kuunnella ”Ooooo, miten pimeää!” ja ”Oooo, miten kauniita valoja!”. Mutta lopulta takapenkki taintui ja uni jatkui juuri kun aamu alkoi kajastaa viiden aikaan. Taivaan tummuus vaihtui tasaiseen vaaleaan ja aurinko alkoi sarastaa idästä.

Liikennettä oli yöaikaan huomattavasti vähemmän kuin päivällä, mutta silti enemmän kuin mitä oltiin ajateltu. Rekkoja kulki tasaisena virtana oikeanpuoleisella kaistalla, mutta rekkoja ohittavat rekat aiheuttivat jonkin verran hidastelua siihen verrattuna, millaista vauhtia oltaisiin haluttu edetä. Aamua kohti myös henkilöautoja oli koko ajan enemmän, mutta yöllä lähtö oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Saatiin vedettyä suoraa kyytiä 518km ennen ensimmäistä taukoa, sama suoritus olisi ollut päiväsaikaan mahdoton.

Aamiaiseksi syötiin croissantit jollain huoltiksella ja sen jälkeen lapset pääsivät katsomaan jo aiemmin luvattuja aamupiirrettyjä.

Automatkaajan survival-kitin peruskivi: muovipussit

Josta päästäänkin luontevalla aasinsillalla erityisesti lapsien kanssa matkustavan autoilijan järjissään selviytymisen työkaluihin, eli autoviihdykkeisiin ja puhdistusvälineisiin. 

Olin lukenut jostain toisesta blogista, en kyllä mitenkään muista enää mistä, että mukana kannattaa olla kaikkea terveellistä, vähän sotkevaa ja vähäsokerista evästä. Noh, me ollaan vielä toistaiseksi saatu pidettyä aika tiukkaa linjaa siitä, että autossa ei saa syödä, joten eväät meillä oli erillisessä kassissa takakontissa. Siellä taisi olla välipalapatukoita, banaania, omenaa, vohveleita, pikkusalamimakkaroita ja parit pillimehut.

Aikuisia nämä autossa syömissäännöt eivät luonnollisesti koske, ja kehityttiin lopulta todella taitaviksi namipussin kaivajiksi oven sivukourusta niin, ettei takapenkki näe tai kuule tätä vaivihkaista toimintaa. Alkuun nimittäin jäätiin heti nalkkiin: ”Hei! Mitä sä laitoit suuhun?! Mitä sä otit sieltä pussista?!?”

Herkuttelu autossa ei siis kuulunut meillä lasten viihdykkeisiin, mutta oltiin sen sijaan panostettu DVD-laitteisiin. Kummallakin lapsella oli etupenkkiläisten niskatukiin kiinnitettävät omat näytöt ja omat kuulokkeet,  jotta etupenkin ei tarvitse kuunnella miljoonaa kertaa Ryhmä Haun tunnaria, niin hauska kuin se onkin. Hieman etukäteen mietin, miten ruudun tuijottaminen ja Reetan taipumus matkapahoinvointiin sopivat yhteen, mutta eihän se selvinnyt kuin kokeilemalla.

Useamman toiston perusteella voimme todeta, että mitä enemmän auto jarruttaa – kaasuttaa, kaartaa oikealle – vasemmalle, jarruttaa – kaasuttaa, taas oikealle – vasemmalle, sitä herkemmin kannattaa apukuskin olla valppaana. Reetta istui kuskin takana, joten minulla oli mahdollisuus tehdä ninjamaisen nopeita syöksykurotuksia pelkääjän paikalta takaviistoon avoimen muovipussin kanssa, jos tilanne iski päälle. Onneksi näistäkin selvittiin ihan siististi, olin varautunut pienellä puhdistusarsenaalilla etukäteen.

Oven sivussa oli rulla pieniä muovipusseja. Pienet muovipussit ovat tarpeen roskiksina, oksupusseina, eväsjämien säilömiseen ja vaikka minä. Lisäksi käsillä oli aina niistopaperia, harso ja vauvojen peppupyyhkeitä eli wipeseja. Molemmille lapsille oli myös varavaatekerrat ja vesipullot. Sen verran epäluotettavasti nuo vielä osaavat vesipulloja sulkea, että päätin pitää ne itselläni edessä ja tarjoilla pyydettäessä. Vähentää myös vessapysähdysten määrää.

Koska hieman pitkin hampain alkuun suhtauduin ajatukseen pelkkiä piirrettyjä tuijottavista lapsista, olin hankkinut pussillisen kaikenlaista pikkukivaa jemmaan räjähdysherkän hetken varalle. Kaikkea näistä ei tullut edes käytettyä, ja jälkeenpäin ajateltuna yksi mahdollisuus olisi ollut antaa lasten valita itselleen jotain pientä hypisteltävää pakollisilta pysähdyksiltä huoltoasemilta. Toisaalta, nyt meidän ei tarvinnut yhdelläkään huoltiksella jäädä tappelemaan siitä, mitä ostetaan kun etukäteen oli selvillä, ettei osteta mitään. Vaikka olisihan siellä ollut vaikka mitä kivaa tarjolla!

Näiden lisäksi meillä oli vielä monta CD-levyllistä lasten äänisatuja (uusia, aikuisetkin jaksoi kuunnella) ja suureen suosioon meillä noussut Pikku Papu puutarhuri. Musiikkia olisi voinut olla enemmänkin, tai laittaa soimaan lastenlistan Spotifysta, mutta pyrittiin välillä kuuntelemaan aikuistenkin musiikkia. Tai olemaan ihan hiljaa.

Yksi parhaimmista viihdykkeistä oli pienet minigrip-pussit, jotka olin täyttänyt Frozen-tarroilla. Nämä yhdistettynä pieniin ruutuvihkoihin pelastivat meidät niin Slovenian tietöillä ja Kroatian rajaruuhkassa kuin melkein jokaisella ravintolakäynnillä. Tarroja mulla oli jemmassa paljon,  takuusuosikki-Frozenin lisäksi myös mm. autoja ja lentokoneita. Pääasiallisesti kuitenkin valitsin kaupasta ne tarra-arkit, joissa oli mahdollisimman pieniä tarroja = maksimaalinen määrä näperrettävää.

Tauoilla kannattaa liikkua

Tauoilla pyrittiin aina syömään, juomaan, käymään vessassa ja liikkumaan. Jos pitää paussia vähänkään isommalla huoltiksella tai levähdyskeitaassa, niissä on yleensä myös pieni leikkipaikka tai kiipelyteline lapsille. Eikä tekisi huonoa aikuisillekaan vähän verrytellä, varsinkaan pidemmillä matkoilla.

Onnistuttiin yksi tauko pitämään Itävallassa Eurooppa-sillan tuntumassa. Kukkulan päällä oli pieni kirkko ja näköalatasanteet sillalle päin. Tuli hyvin kävelyä kun mentiin jyrkkä mäki ylös ja alas ja lapset saivat kiipeillä kivikaiteilla. Yksi tauko pidettiin keskellä Italian Dolomiittien vuoristoa, ja pikkuisen kahvilan pihalla ei todellakaan ollut leikkipaikkaa. Sen sijaan vanha kunnon ”maa-meri-laiva” -leikki ja hippa saivat vähän liikettä niveliin ja taas jaksoi nököttää vöissä.

 Varaudu tietulleihin ja muihin maksuihin

Saksassa ei ole tietulleja, mutta naapurimaissa kylläkin. Tietullissa maksetaan siitä, että saa käyttää hyväkuntoista ja suoraa tietä eikä tarvitse nyhkyttää mitään kärrypolkuja. Omasta mielestä tietullit on tässä mielessä ihan jees, niin kauan kuin niistä ei aiheudu kohtuutonta ruuhkaa teille. Tällä matkalla selvittiin oikein maltillisilla odotusajoilla, ei oikein voi edes ruuhkasta puhua. Mutta kokemusta on myös siitä, kun tietullin kohdalle pakkautuu kasapäin autoja ja tuntuu ettei kukaan liiku minnekään.

Tietulleja on kahdenlaisia: joko otat vain lapun ja jatkat matkaa tai maksat suoraan kiinteän summan ajoneuvon tyypin mukaan. Jos saa pelkän lapun, se kannattaa pitää tallessa, koska sitä tarvitaan kun poistut maksulliselta tieltä. Maksu määräytyy sen mukaan mistä on lipun alkuperin saanut, mitä pidempi matka sitä suurempi maksu. Kiinteä summa maksetaan yleensä ennen vaikkapa siltaa tai tunnelia. Maksu onnistuu käteisellä tai kortilla, me ollaan suosittu käteistä ilman mitään kummempia perusteluita tässä kohtaa.

Jossain maissa moottoriteillä vaaditaan etukäteen ostettu tarra tuulilasiin, näin esimerkiksi Sloveniassa ja Itävallassa. Me ei oltu etukäteen osattu ottaa näistä selvää, ja mentiinkin puolivahingossa pummilla Slovenian läpi, joskin matka oli rannikkoa pitkin kovin lyhyt. Takaisin päin tullessa Itävallassa sen sijaan oli ihan ratsia moottoritien lopussa, ja kuitattiin siinä sitten mukaan 120 euron pikavoitto. Suosittelemme muille matkailijoille edullisempaa vaihtoehtoa, eli tarran ostamista 10 euron hintaan ennen  ajamista Itävaltalaiselle moottoritielle. Tarroja, nimellä vingette, saa ostettua mm. huoltoasemilta.

Varaudu rajatarkastuksiin Schengenin reuna-alueilla

Rajanylityksiä ei enää EU-alueella huomaa kuin muutamasta kyltistä tien varrella. Ensin yleensä kerrotaan, että kilometrin päästä olisi sen ja sen maan raja, ja sitten naps vaan mentiin yli. Tervetuloa! Brennerin solan kautta ajettiin Saksasta Itävaltaan, Itävallasta Italiaan, Italiasta Sloveniaan ja Sloveniasta Kroatiaan. Näistä vain viimeisessä oli rajatarkastus, joka aiheutti sen että 30 km matkaan meni meillä puolitoista tuntia heinäkuisena lauantaiaamupäivänä. Ei oltu tajuttu sitä, että lauantai on perinteisesti vaihtopäivä lomakohteissa, ja Slovenian puolelta oli tulossa niin slovakkeja kuin muutakin läntisen Euroopan kansaa kohti loma-Kroatiaa.

Rajatarkastus oli kuitenkin hyvin muodollinen; Kroatia on EU:n jäsen, muttei kuulu Schengenin alueeseen vielä. Kun ojensimme saksalaisissa kilvissa olevan automme ikkunasta neljä Suomen passia, ei niitä edes otettu Mieheltä pois kädestä vaan viitottiin suoraan jatkamaan matkaa.

Kroatian rajan ylityksen jälkeen liikenne sujui taas hyvin, mutta toiseen suuntaan, eli Slovakiaan päin, autojono oli loputon. Tiellä oli vain yksi kaista suuntaansa, ja toisella puolella jono kiemurteli kohti rajaa moottoritien liittymään ja siitä niin pitkälle kuin vain pystyi näkemään. Todettiin sillä hetkellä, että me ei voida tulla tuohon samaan jonoon kahden viikon kuluttua, vaan on keksittävä jotain muuta.

Vastaus oli sama kuin alunperin lähtiessä: matkaan on lähdettävä keskellä yötä. Startattiin loman loppuessa Kroatiasta klo 04.00, ja niin teki myös meidän viereisen loma-asunnon väki. Erittäin suositeltava vaihtoehto, selvittiin rajasta puoli viiden aikaan aamulla vartissa!

 

Millaisia kokemuksia sinulla on autoilusta Euroopassa? Unohdinko jotain? Haluatko kysyä jotain?

Kommenttikenttä on avoin tai osallistu keskusteluun blogin Facebook-sivulla!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana 6.8.2017 at 16:39

    Oijoi, mikä road trip teillä on ollutkaan! Huikee! Nostan hattua myös todella reippaille matkalaisille takapenkillä. Ja niinhän se on, että kun itse varautuu kaikenlaiseen ja lapset tottuu matkantekoon autossa, niin varmasti molemmat osapuolet tottuvat osiinsa. Hyviä vinkkejä ja kiva kooste reissustanne!

    Meilläkin muuten Tytär pystyi matkapahoinvoinnista huolimatta katsomaan pädiltä lastenohjelmia, jos se ruutu oli edessä eikä sylissä, jolloin katse on alaspäin. Meillä oksennusten apuvälineinä oli pussien lisäksi myös pyyhe, joka oli helppo heittää syliin tai isommat roiskeet sai pyyhittyä paremmin. Edelleen se pyörii autossa, vaikkei tosiaan oksu ole yllättänyt yli vuoteen.

    Pitää kokeilla itsekin noita soitettavia satuja, en ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia. Seuraavaan pitempään automatkaan on taas aikaa, mutta jospa muistaisin ennen sitä. 🙂

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 7.8.2017 at 22:38

      Kiitos <3 Toivotaan että teillä olisi matkapahoinvoinnit lopullisesti takana! Sadut on kivoja, mutta jo mulla olisi ollut aikaa, olisin esikuunnellut nämä. Kyseessä oli "Suomen lasten satuaarteita", ja ne on niitä alkuperäisiä satuja, joissa oli aika paljon väkivaltaa, todella rumaa käytöstä ja vaikka mitä julman maailman kamaluuksia 😛

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu 7.8.2017 at 11:25

    Moikka, hyviä vinkkejä tosiaan. Mutta hei etkö ollut lukenut mun postauksista Itävallan ja Sveitsin vigneteistä? Varoituksena, Itävallasta voi tulla lisämaksuja. Heillä on joku kamera systeemi joka näkee jos ei ole vignetteä ikkunaruudussa. Näin kävi kaverille ja postia tuli monta kuukautta myöhemmin.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 7.8.2017 at 22:40

      Äääääh mulla on selvästi mennyt nyt sun juttu ihan ohi! En tosiaan edes ollut varautunut ottamaan näistä selvää kun jotenkin mielessäni siirsin vastuun kuskille eli miehelle XD Ja joo, kamerat mekin pistettiin merkille, joten kastotaan tuleeko postia…

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi 14.8.2017 at 08:01

    ”Millaisia kokemuksia sinulla on autoilusta Euroopassa?”

    No paljonkin 😀 Tänä vuonna kilometrejä kertynyt Euroopassa, pois lukien Suomi reippaat 13 000 ja lisää tulee vielä.

    Tuossapa nyt viimeisin tietopaketti Saksan Autobaanoista: http://www.tamamatka.fi/saksan-autobaanat/

    Vigneteistä voisi kirjoittaa ihan oman juttunsa. Tosin niiden hankinta on niin helppoa (huoltoasema) ja niistä ilmoitetaan niin selkästi ( ehkäpä noin 10 taulua tien varrella etukäteen), että eipä niitä oikein voi missata. Tai siis voi ilmeisesti 😀

    Aikanaan autoiltiin paljonkin lasten kanssa, mutta ylimmälle kiitos, ne ajat ovat jo takanapäin, kun pitää tunkea ipanaa turvaistuimeen. Helpottaa huomattavasti, kun pojta ovat nyt 13 ja 15-vuotiaita.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 22.8.2017 at 22:06

      Huikeat kilometrit pelkästään tälle vuodelle (y) Kiitos linkistä, käyn kurkkaamassa 🙂

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty 14.8.2017 at 12:02

    Voi että minä olen vihannut autoilua lasten kanssa! Meillä lapset ovat olleet pahoinvoivaa sorttia, joten kaikki keinot on olleet käytössä. Samalla lapset ovat itsekin ryhtyneet vihaamaan autoilua. Nyt on alkanut onneksi helpottaa, kun isommilta alkaa pahoinvointi olla takana päin – tai he ainakin itse tunnistavat hiipivän pahan olon helpommin. He osaavat säädellä tekemistä olotilan mukaan, ja osaavat kertoa, jos tarvitsevat muovipussia. Olemmekin matkailleet autolla mahdollisimman vähän, ja vasta tässä viimeisen vuoden sisään olemme ryhtyneet kokeilemaan autonvuokrausta. Helmikuussa ajoimme Malagasta Barcelonaan, mutta matka jaettiin neljälle päivälle, joten päivittäistä ajoaikaa tuli vain 2-3 tuntia. Se mahdollisti myös sen, että aamulla pystyimme lähtemään liikkeelle rauhassa, ja seuraavassa paikassa ehdimme vähän tutustua paikkaan ennen pimeää. Ja meidän autossa syödään aina – se on ollut aina tehokkain keino pitää pahoinvointi loitolla ja lapset tyytyväisinä!

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 22.8.2017 at 22:09

      Meillä olisi loppuvuodesta tiedossa ajelua Saksasta Suomeen Ruotsin kautta – katsotaan otetaanko mekin vaikka tuo syöminen ohjelmistoon silloin vai miten tehdään. Mutta tuollaiset parin tunnin ajot kestää kyllä, arempi se kuin alkaa hampaat irvessä ”lomailemaan” 😀

  • Reply Merja /Runway - Kiitoradalla 19.8.2017 at 11:13

    Hieno kooste vinkkeineen – kiitos! Ja upea reissu teillä on ollut! Taputukset myös pienille takapenkkiläisille, kun pahoinvointiakin matkassa mukana 👏 Meidän junnu oli pienempänä ihan mahdoton oksentelemaan ja tekee sitä vieläkin toisinaan nyt 8v:nä. Aiemmin en juuri siksi pitemmälle roadtripille suostunut, mutta nyt hän on jo niin omatoiminen oksentelija, että osaa itse hoitaa asiansa siististi pussiin… kunhan vain minä tiiviitä pusseja muistan käsilaukussani/autossa pitää. Ja on vähentynyt muutenkin. Eli helpottanee kun kasvavat!

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 22.8.2017 at 22:10

      Kiitos paljon! 🙂 Sisukkaita kyllä nämä pienet omatoimiset oksentelijat!

    Leave a Reply