Suomenkielisiä blogeja maailmalta

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan…

Suomalaisia majailee todella ympäriinsä maapalloa. YLE on tehnyt kuluneen kevään aikana kyselytutkimusta ja artikkeleja ulkosuomalaisuudesta, eli ulkomailla asuvista Suomen kansalaisista Suomi 100 -juhlan hengessä. Pieni kansa on levittäytynyt suureksi osaksi ympäri Eurooppaa, mutta eipä liene kolkkaa, jonne ei sisukas suomalainen olisi torppaansa asettanut.

Mieleen tulee tässä yhteydessä aiempi Helsingin Sanomien juttu Pohjois-Korean ainoasta suomalaisperheestä (HS:n juttu vain tilaajille, tässä Ilta-Sanomien lyhennelmä). Huh, useamman ”pääsin loikkaamaan pois Pohjois-Korean kauheuksista” -kirjan lukeneena en haluaisi käydä maassa edes turistina.

YLE:n jutussa kaivataan ulkosuomalaisten tarinoita, joten jos satut sopimaan kuvaukseen, etkä ole vielä ilmiantanut itseäsi, voit tehdä sen täällä.

Tässä kun muutamien kuukausien aikana olen tarkastellut elämää ulkosuomalaisen näkökulmasta, olen samalla todella kiinnostunut siitä, miten muilla kohtalotovereilla sujuu elo ja arki. Monet ovat innostuneet jakamaan ajatuksiaan ja kirjaamaan muistojaan ylös blogin muodossa. Onhan se äärimmäisen monipuolinen tapa välittää omia kuulumisia sukulaisille, ystäville ja tutuille, ja samalla tallettaa palanen omaa elämää  myös itselleen talteen.

Blogeja eri maista löytyy toki Googlella ja erilaisilta blogilistoilta, mm. Blogit.fi, mutta voin suositella myös Facebookista ryhmää nimeltään Ulkosuomalaisten Blogit. Ryhmän jäseneksi pääsee laittamalla liittymispyynnön, ja sitten vaan selaamaan toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita elämästä Suomen rajojen ulkopuolella. Facebook-ryhmän juttujen kommenteissa on usein ajatuksia herättäviä näkökulmia asioista monen eri maan vinkkelistä – tietysti suomalaisella twistillä!

Ai niin, edelliseen juhannus-postaukseen liittyen, löysin Spotifystä ihan loistavan valmiin soittolistan, tsekatkaas!

Ja sitten: H niin kuin Hausfrau nököttää Blogit.fi matkailu-osion TOP-10 listan sijalla 2! Wooooooww! Tuhannet kiitokset kaikille lukijoille, kommentoijille, seuraajille ja tykkääjille niin täällä blogisivustolla ja blogit.fi:ssä kuin Facebookissa ja Instagramissa! Olen häkeltynyt ja iloinen! Kiitos kiitos kiitos!

Ps. Tulipas paljon linkkejä tähän juttuun, hups!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply