Hausfrau testaa: Kirsikkajugurtit

Ruokakauppojen hyllyillä on pieniä, usein kovin sokerisia ja täysrasvaisia jugurttipurkkeja metrikaupalla. Makuja on perinteisen mansikkojen ja banaanien lisäksi vaikka kuinka monta, joista yksi tuntuu täällä Saksassa olevan erityisen suosittu: kirsikka.

Eräänä ihan tavallisena päivänä, jolloin lasten kuullun ymmärtäminen oli osoittautunut sen verran haasteelliseksi, että olin valmis heittämään hanskat tiskiin, päätin että tarvitaan jotain piristämään latteaa iltaa. Kipaistiin läheisessä halpiskaupassa Pennyssä ja haalin ostoskoriin kaikki valikoimassa olevat kirsikkajugurtit. Näitä ei ollut kaksi tai kolme vaan peräti kahdeksan!

Ajattelen kirsikan olevan vähän samanlainen ihmisten jakaja kuin vaikka sinihomejuusto tai vaikka oliivit – yleensä niistä joko pidetään paljon tai niitä ei voi sietää lainkaan. Itse kallistun kirsikoiden kanssa ehdottomasti tuolle jälkimmäiselle leirille. Tuoreet kirsikat on kyllä asiaa sitten ihan erikseen, nehän on aivan ihania herkkuja tuoreena torilta ostettuna. Mutta nämä säilötyt versiot eivät iske. Ei hillona, ei soseena, ei oikein mitenkään päin.

Ostin kerran lähileipomosta kauniin näköisen marjapiirakan palasen, mutta kotona se paljastuikin kirsikkahillopiirakaksi. Jäi syömättä, sen verran voimakas maku siinä oli. Kirsikkajugurttia en juurikaan muista syöneeni, kuin ehkä joskus vahingossa Euroopan lomilla aamupöhnässä hotellin aamiaisella tutun ja turvallisen mansikkajugurtin sijaan. Onkohan Suomessa saatavilla kirsikkajugurttia? En ainakaan muista nähneeni, joskaan en kyllä koskaan ole etsinytkään.

Kaupasta kotiin päästyämme lanseerasin lapsille Suuren Kirsikkajugurttimaistelun! Tavallisesti kaikkeen uuteen lähinnä ”En tykkää!”  kommentilla suhtautuvat pikkuihmiset olivat hämmästyttävän yhteistyökykyisiä. Voisikohan saman tekniikan skaalata vaikkapa juureksiin tai muihin terveellisiin juttuihin? ”Hei nytpä maistellaan erilaisia porkkanoita!” ”Suuri parsakaalivertailu?”  Sitten vaan kehiin normaalit versiot, luomut, pakasteet ja raasteet. Onnistuiskohan? Jollain perhepalstallakin oli kuulemma ehdotettu, että jopa ruusukaalicurry maistuu nirsoimmallekin lapselle, kun sanoo ruusukaalien olevan vihreitä lihapullia. Anna mun kaikki kestää!

Purkkeja availtiin ja kirsikkajugurtteja maisteltiin sitä vauhtia, ettei tuomaristo meinannut saada kerättyä testaajien kommentteja ylös. Vaikka yleisimmät tuomiot olivat karkeat ”hyvää” tai ”pahaa”, saatiin kuitenkin jyvät eroteltua akanoista.

Voittajaksi selviytyi Elite Frucht auf Joghurt, jossa kirsikka oli vaahtomaisena hillona täyteläisen jugurtin päällä. Kirsikka ei tässä maistunut niiiin voimakkaalta kuin vaikkapa Der Grosse Bauer -jugurtissa, jota ei uponnut minulle kuin pakollinen maistelulusikka – joskin Reetta veti onnessaan loput. Välillä tuolla tytöllä on kyllä niin kieroutunut makuaisti, että koskaan ei pitäisi tehdä mitään etukäteisoletuksia siitä, mikä hänelle mahtaa maistua.

Sokeriahan näissä kaikissa oli enemmän (!) kuin tavallisessa Cokiksessa, mutta vaihtelua jugurttien keskinäisessä sokerimäärässsä oli aika vähän, 12g-15,8g/100g. Eniten sokeria oli luonnollisesti siinä parhaimman makuisessa jugurtissa! Rasvattomia näistä ei ole yksikään, alimmillaan rasvaa oli Penny Fettarmer Schwartzkirsche -jugurtissa, 1,5g/100g, eikä muissakaan huomattavasti enempää ollut. Ainoa poikkeus oli Elite Sahne Jughurt mild, jossa oli rasvaa 7,8g/100g.

Kirsikkajugurtteja hankitaan meille varmaan jatkossakin satunnaisesti, mutta kyllä mä edelleen tykkään eniten ihan tavallisesta maustamattomasta jugurtista omilla lisukkeilla.

Mikä on sun lempijugurtti? Uppoaako kirsikka?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa 27.5.2017 at 05:39

    Mä syön yleensä maustamatonta jugurttia ja tungen lisukkeeksi pakastimen antimia. Nyt vaan alkaa olla viime vuoden pakasteet syöty… Suomessa mun lemppari kirsikkajugurtti on Juustoportin valmistama, se on mielyttävän pehmeä eikä liian makea. Suosittelen kokeilemaan kun oot Suomessa.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.5.2017 at 22:00

      Täytyy kokeilla 🙂

  • Reply lena 27.5.2017 at 09:16

    Ei vieläkään pysty, mä ostin kans kerran leipomosta sellaisen kirsikkaleivoksen ja piti lähteä hakemaan uusi. Kyllähän niitä syö mutta jos on vaihtoehto niin…. tuoreet kirsikat on ihania, mut muuten en oikein saa niitä syötyä.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.5.2017 at 22:01

      Tuoreita kirsikoita odotellessa 🙂

  • Reply Helena 27.5.2017 at 18:58

    Kirsikkatuotteet kyllä jakaa ihmisiä, en varmaan itekkään hirveesti kirsikkajogurttia söis..

  • Reply KirsikkaHoo 28.5.2017 at 22:54

    Haha, en kestä, kirsikkajogurttivertailu! 😀
    Itse kuulun niihin kirsikasta tykkääjiin, mutta en ihan sataprosenttisesti. Kirsikkakokis on herkkua samoin Kauflandin paistopisteen kirsikkatorttuset, mutta nuo jogurtit… hyh! Tosin en kyllä ole löytänyt vielä oikein mitään jogurttia, josta Saksassa tykkäisin… Suuresti ikävöin suomalaisia vähäsokerisia versioita. Tiedänpä mitä syön kesälomalla! 🙂

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.5.2017 at 22:02

      Mä tykkään kyllä vähän liikaakin näistä täyteläisistä mansikkajugurteista, nams!

  • Reply Sari Rantaniva 29.5.2017 at 05:16

    Heh, Juustoportin kirsikkajugurttia syön Suomessa mutta Saksassa mun lemppareita ovat nimenomaan kirsikka-ja pähkinäjugurtit. Ja itse tehty kirsikkamantelitorttu on todella hyvää!

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.5.2017 at 22:03

      Pähkinäjugurtti? Sitä en ole vielä löytänytkään, täytyypä tarkkailla 🙂

  • Reply Terhipe 30.5.2017 at 14:55

    Raskausaikana mun lempparijugu oli Pennyn Rahmjugurtti, oisko ollut tollanen elite juurikin. Rasvaa oli 20%. Kyllähän sitä ensin tuli kauhisteltua, mutta kaikkeen tottuu 😄 Niin nauroin joskus, kun huomasin, että lempparijuustojen rasvaprosentti liikkuu siinä 50-60%ssa. Eipä maistu enää Polar10 kesälomilla, ei oikein se kolkytprossanenkaan.

    • Reply Valkkis / http://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 31.5.2017 at 22:04

      Mut eiks täällä joskus ilmoiteta se rasvaprosentti jotenkin eri tavalla kuin Suomessa? Niin että voi just hämmästellä sitä prosentin korkeutta? En oo varma, mutta joo, juustoja on kyllä tooosi rasvasia versioita! En oo kyllä ikinä pystynyt syömään niitä vähärasvaisia kumijuustoja, yäks…

    Leave a Reply