Düsseldorfin Japani-päivä – kuhinaa kuin Tokion kaduilla

Düsseldorfissa asuu Euroopan suurin japanilainen yhteisö, joka on muodostunut toisen maailmansodan jälkeen japanilaisten yritysten keskittyessä alueelle. Kaupungissa onkin mm. japanilainen puutarha, japanilainen kansainvälinen koulu (Japanese International School in Düsseldorf) ja rutkasti japanilaisia ravintoloita.

Eilen pääsin käymään Düsseldorfin Altstadissa, Reinin rantabulevardilla vuosittain järjestettävässä Japani-päivässä, saksaksi Japan-Tag. Tapahtuma on Wikipedian mukaan suurin Japani-teemainen festivaali maailmassa. Olin merkannut päivän kalenteriin jo hyvissä ajoin, ja odotin kovasti pääseväni mukaan festivaalihumuun. Osasin odottaa, että paikalla on paljon väkeä, koska sääkin oli oikein suosiollisen poutainen +20c hujakoilla, mutta täytyy myöntää, että ihmismäärä ylitti kyllä odotukseni nyt moninkertaisesti.

Mies lähti jo aiemmin päivällä Kölniin katsomaan Suomen ei-niin-suotuisasti päättynyttä MM-lätkän semifinaalia arkkivihollista Ruotsia vastaan, joten olin matkassa lasten kanssa. Autolla sentään en paikalle yrittänyt, vaan napattiin U-bahn alle. Näpytin itselleni paikallisesta reittioppaasta eli Rheinbahn-appista matkalipun ja jäätiin Altstadin pohjoispäässä pois. Täällä aikuinen muuten tarvitsee aina matkalipun, vaikka matkustaisi rattaiden kanssa, toisin kuin Suomessa. Ajatuksenani oli kulkea rantabulevardia, Rheinuferpromenadea etelään ja palata sitten joko kävellen takaisin tai napata joku julkinen kulkuneuvo kotiin.

U-bahn täyttyi äärimmilleen Altstadia lähetyttäessä, mutta matka meni hyvin ja junasta purkautuvaa ihmisvirtaa oli helppo seurata rantaan. Toiveenani oli nähdä cosplay-hahmoja ja päästä tutkimaan monien näytteilleasettajien kojuja. Toiveistani ensimmäinen toteutui, toinen oli sula mahdottomuus meidän kokoonpanolla. Ihmispaljoudessa kevyidenkin matkarattaiden veivaaminen ilman, että rullaa kenenkään varpaille tai kantapäille vaati katseen pitämistä jatkuvasti alaviistossa ja onneksi Armin osasi pitää rattaista kädellään kiinni ihan koko reissun ajan.

Cosplay-hahmoja ei suoranaisesti tarvinnut etsiä, koska niitä käveli jatuvasti vastaan ja makoili viereisillä nurmikoilla. Mieleen tuli hieman Helsingin vappu, joskaan jengi ei ollut niin kännissä. Osa porukasta näytti selvästi tulleen viettämään mukavaa alkukesän lauantaipäivää pidemmän kaavan mukaan, kun mukana oli vilttejä, jopa telttoja, musavehkeitä ja syötävää.

Ihmisiä oli liikkeellä ihan joka lähtöön. Oli todella taidokkaasti maskeerattuja, puettuja ja peruukkien ja muiden somisteiden kanssa viimeisteltyjä kokonaisuuksia, Pikatchu-haalareihin verhoutuneita nuoria ja vanhempiakin, hulluja fantasiahahmoja ja myös tunnistettavia jenkkileffatyyppejä. Ja sitten oli ne tyypit, joista ei ollut ihan varma ovatko pukeutuneet vai vaan pukeneet aamulla… Esiteinit vanhempineen, nuoret kavereineen, eläkeläispariskunnat, perheet, japanilaiset, saksalaiset, turistit ja kaikki mahdolliset ihmisryhmät tuntuivat olevan liikkeellä. Monilla selkeästi pukeutuneilla tyypeillä oli kaulassaan ”Free Hugs” kyltti, ilmaisia haleja tarjolla. Ja aika monta spontaania halia pääsinkin lähietäisyydeltä todistamaan.

 

 

Myynti- ja esittelykojuja oli vieri vieressä rantaraitilla. Iltapäivällä kaikkiin niistä oli niin hirmuinen tunku, etten todella meinannut nähdä edes mitä kojussa mahtaisi olla, koska ihmisiä parveili niin paljon. Japanilaisia herkkuja ja välipaloja olisi ollut myös tarjolla, niihin oli pahimmillaan kymmenien metrien jonot. Ainakin joku epäilyttävän värinen pehmisjäätelö näytti houkuttavan innokkaita maistajia hurjan paljon. Tässä kohtaa lapset tietysti toivoivat itsekin saavansa jäätelöä, ja oli tauon paikka mutta päätin, että mennään etsimään lyhyempi jono tavallisen jäätelökioskin luota. Mielestäni aika yllättävää, että ihan paraatipaikalla olevassa jäätelöbaarissa maksaa yksi pallo euron! Yhden euron! Ja on muuten hyvää jäätelöä (sellaista, jota myytäisiin Suomessa lisänimellä vanhan ajan, ja samaan hintaa kuuluu se aito vohveli).

Jäätelön jälkeen piti tehdä nopea tilannearvio: jatkaako vielä matkaa rantaa pitkin etelään ja ottaa se riski, että lapset väsyvät totaalisesti jossain kohtaa aivan kesken matkan, vai ottaa hieman varman päälle ja suunnata vielä hyvän sään aikana samaa reittiä takaisin pysäkille. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka monesti vielä matkalla mietin että millä voisin tarvittaessa lahjoa lapsia. Armin keksi kuitenkin mahdollisuuden pieneen lahjomisesta hyvin nopeasti, kun näki ilmapallojen myyjän. Edelleen tuli ihan vappufiilis! Lupasin pallon, vaikka oltiinkin jo käännytty kotiin päin ja mielessäni asetin heliumille foliossa maksimihinnaksi 15 euroa. Kaksi turkkilaisen näköistä pallomyyjää huomasivat haukkana tutkivat ilmeemme, ja vastahakoisen oloisena kyselin paljonko Arminin valitsema Batman-pallo maksaisi. ”6 euroa”,  okei myyty!

Pidettiin pallon oston jälkeen vielä yksi napostelutauko nurmikolla. Lähellämme iso joukko nuoria kuunteli musiikkia, J-poppia eli japanilaista poppia, ja he olivat tanssiympyrässä niin että keskelle jäi tilaa esiintyä. Vaikka aikamme touhua seurattiinkin, en oikein päässyt jyvälle osasivatko kaikki yksinkertaisesti eri biiseihin samat tanssimuuvit vai oliko siinä eri tanssiporukoita esiintymässä toisilleen. Mene ja tiedä.

Paluumatka kotiin sujui ihme kyllä vielä ihan hyvin, mutta oli toisaalta oikea ratkaisu lähteä silloin. Sen verran kuitti kaikki tuntuivat olevan. Räpläsin puhelimesta sitä Reinbahn-appia useamman pysäkinvälin, kun yritin saada selville, miten valitsen seuraavan matkan tullessani ostamasta 4 kerran lipusta. Näytöllä vilahti joku saksankielinen virheilmoitus ja samalla hetkellä hoksasin, että siinähän seisoo lipuntarkastajat mun edessäni! Näytin niille että odottavat hetken, mulla on just tässä kesken tämä, ja sain kuin sainkin lipun voimassaoloajan rullaamaan näytölle ehkä sekuntia ennen tarkastajan lipunlukulaitteen osumista omalle kohdalleni. Tokihan lippu pitäisi olla leimattu jo ennen kulkuneuvoon astumista, mutta onneksi eivät olleet liian virkaintoisia. Ja jos oikein paha paikka tulisi, niin voisi olla etten yhtäkkiä ymmärtäisi lainkaan saksaa enkä edes englantia… Tarkastusmaksu täällä on 60 euroa, sen luin jostain tarrasta junavaunun ikkunassa.

Suosittelen ehdottomasti käymään fiilistelemässä Japani-päivää Düsseldorfissa, jos yhtään japanilainen kulttuuri kaikkine lieveilmiöineen kiinnostaa. Tarjolla olisi ollut paljon niin perinteisempää kulttuuria, kuten kimonoshowta, bambuhuilumusiikkia ja japanilaista tanssia, kuin uudempaakin J-pop artistia, pelejä ja cosplaytä, mangaa ynnä muuta. Myös eri urheilulajeista (judo, karate, ju-jutsu ym) olisi ollut näytöksiä ja toki paikalla ovat myös Japanin matkailun edustusta, mm. ANA (All Nippon Airlines) lentoyhtiö ja turistikeskus

Varaudu kuitenkin rennolla mielellä, löysällä aikataululla ja pitkillä hermoilla, jos haluat päästä tutustumaan näytteilleasettajien tarjouksiin lähempää. Wikipedian mukaan vuonna 2016 tapahtumassa oli 750 000 kävijää – yhden päivän aikana!

Ohjelma sijoittuu reilun kilometrin pituiselle rantakadulle, ja huipentuu illalla Reinin ylle ammuttavalle ilotulitukselle. Aasialaiset eivät tunnetusti paukuissa pihistele, joten ilotulitus kesti noin 25 minuttia ja oli jaettu viiteen osioon. Tänä vuonna osioilla oli erilaisia urheiluteemoja, joista viimeisenä oli vuorossa ”kultaisten porttien avaaminen” Tokion Olympialaisiin vuonna 2020. Yritin kovasti kuikuilla ilotulituksia yläkerran kattoikkunasta, muttaa laihoin menestyksin. Nuo ilotuliteräpsyt nappasi Mies matkallaan Kölnistä kotiin.

Oletko kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply