Tytöistä, pojista ja lapsista

En ole äärimmäisyyksiin menevän sukupuolineutraaliuden kannattaja, mutta moni asia näissä tyttöjen ja poikien jutuissa välillä ottaa päähän.

Olen pyrkinyt ottamaan kasvatukselliseksi ohjenuorakseni sen, etten haluaisi kieltää lapsiltani mitään vain sen vuoksi, että toinen on tyttö ja toinen poika. Tiettyyn pisteeseen saakka tämä sujuu ihan mutkattomasti, mutta olen joutunut myös joustamaan tästä. Eniten huomaan törmääväni muiden ihmisten mietteisiin tai ympäristön paineeseen jaotella lapsia ja heidän tekemisiään sukupuolen mukaan. Välillä myös teen sen ihan itse, sen verran tiukassa nämä jaot istuvat – mutta pidän onnistuneena askeleena jo asian tiedostamista, tällöin voi viela korjata omiakin ajatuksiaan.

Hän

Lähimpien ystävieni lapset alkavat ovat monet pari-kolmevuotiaita ja tällöin ympäristön vaikutukset luonnollisesti voimistuvat. Olemme lähiaikoina vaihtaneet ajatuksia erilaisista lausahduksista, joita isovanhemmat, naapurit tai kaupan kassat ovat sanoneet. Asioita, joita henkilöt ovat tarkoittaneet hyvällä, mutta jotka eivät millään tavalla kohtaa sukupuolisensitiivisemmän ajatusmaailman kanssa.

Tässä samalla kun pohdin, miten syvältä erilaiset puolihuolimattomat heitot viitaten toisen sukupuolen eriäviin taitoihin tai toivottaviin piirteisiin kumpuavat, tajusin yhden ilmiselvän asian. Kieli.

Lapseni on kolmevuotias, hänellä on vaaleat hiukset ja hän tykkää dinosauruksista.

Suomen kielen hienous on se, että tässä koko lauseessa puhutaan vain ja ainoastaan lapsesta.

My child is 3 years old, she has blond hair and she likes dinosaurs.

Mein Kind ist 3 Jahre alt, sie hat blonde Haare und sie mag Dinosaurier.

Esimerkiksi englanniksi ja saksaksi ei pääse kovin pitkälle, kun sukupuoli on pakko tuoda esille. Kuinka hieno sana onkaan suomen kielen hän!

Jos joutuu kasvuympäristön kielen mukaan jatkuvasti ajattelemaan ihmisiä – ja esineitä – feminiineinä tai maskuliineina (ja neutraaleina), niin kyllähän siinä rakentuu aika vahvasti pään sisään jaottelu näiden välille. Kuinka pitkälle tämä ajattelu kantaakaan? Onkohan tästä tehty jotain tutkimusta?

Itse voi vaikuttaa mutta ympäristö jyrää

Mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä One glass of milk, please -blogin Annuska kirjoitti taas kerran loistavan jutun sukupuolisensitiivisyydestä Amerikassa. Siinä saa kasvattaa sekä itselleen että lapsille paksua nahkaa selvitäkseen arjesta. Samalla ainakin minulla on huoli siitä, kuinka osaisimme kasvattaa lapsemme niin, että heidän itsetuntonsa kestää ulkopuolelta tulevat tokaisut ja suusta lentelevät sammakot, jos he eivät aina mahdukaan siihen pienen tytön tai pienen pojan totuttuun muottiin.

Ajatus siitä, että on helpompi mennä vain valtavirran mukana, jotta lasta ei kiusata erilaisuudesta, on ymmärrettävä. Kukapa ei haluaisi suojata lastaan kiusaamiselta? Jos sama energia käytettäisiin ihmisten monimuotoisuuden opettamiseen ja hyväksymiseen, ainakin jonkinlainen kiusaaminen vähenisi ajan kanssa? Jos aina vaan ehdotetaan pinkkiä tytöille ja sinistä pojille, ei mene kauaa kun tämä iskostuu lapselle mieleen ja hän luulee, että näin sen kuuluu ollakin. Saman voi yhdistää mihin tahansa turhan päiten sukupuolen mukaan jaoteltuun asiaan.

Kaikki värit kuuluvat kaikille

Lapseni olivat olleet muutaman kuukauden päivähoidossa Saksassa, kun he alkoivat puhua väreistä ”tyttöjen väreinä” ja ”poikien väreinä”. Minä näin lähinnä punaista sillä hetkellä, ja rauhalliseen sävyyn kyselin, mistä moinen ajatus oli heille tullut ja yritin kevyesti naureskella, että eihän tuo pidä lainkaan paikkaansa. Samaan hengenvetoon halusin muistuttaa, että kaikki saavat käyttää kaikkia värejä. Kaikki värit kuuluvat kaikille. Olen tainnut tarpeeksi monta kertaa tästä jo mainita, koska nykyisin toteamus lapsen suusta voi mennä näin:

”Pinkki on tyttöjen väri! Mutta pojat voi käyttää sitä kanssa!”

Eli homma hallussa jo ainakin puoliksi.

”Hassu setä, kun luuli poikaa tytöksi”

Yksi asiansa on vielä toisen sukupuolen korostaminen toista alentamalla. Facebookin Ulkosuomalaisten blogit -ryhmässä oli Annuskan blogitekstin pohjalta keskustelua aiheesta, ja Life in English -blogin kirjoittaja Anu tämän loistavasti sanoikin: En ole koskaan ymmartanyt logiikkaa, etta miehekkyytta pitaa rakentaa sortamalla/solvaamalla naisia ja tyttojä.”  Tätäkin tapahtuu niin helpon huomaamatta! Minulla on myös antaa ihan tuore arkipäivän esimerkki, kun kävin lasten kanssa ostoksilla grillillä. 

Iäkäs viiksisuinen setä pakkasi puolikkaan broilerin pussiin ja kysyi pojalta ”Kannatko sinä tämän?”. Poika puisteli päätään – ei vaan sillä hetkellä halunnut ottaa pussia. ”Mitä, etkö jaksa vai? Oletko joku tyttö?” Poika vastasi ihmetellen että eeeeen, ja vieressä kolmevuotias pikkusisko totesi painokkaasti, että ”Minä olen tyttö ja tuo on poika!”. Niin. Hassu setä, kun luuli poikaa tytöksi, taisi olla kolmevuotiaan mietteet tuossa mutta mitä jäi isommalle mieleen? Ei ehkä mitään tästä yhdestä kerrasta, mutta toistuvasti tällaisten kuuleminen varmasti jättää muistijäljen.

Jos en olisi jäätynyt ja vain hymistellyt tälle sedän todella huonolle vitsille, olisin hyvin voinut jättää ostokset siihen ja huomauttaa perisaksalaiseen tyyliin asiasta.

Kynsilakkaa pojalla

Toinen arjen esimerkki täältä Saksasta oli, kun käytiin ostamassa pojalle uudet tennarit tutusta kenkäkaupasta (siitä samasta, jossa taannoin kadotin kaksivuotiaani). Arminin kynnet oli lakattu kauniisti pinkillä, ja hän ihasteli myyjän huolitellusti laitettuja pitkiä kynsiä. ”Nein, du bist ein Junge”  eli ”Ei, sinä olet poika”  kommentoi myyjä heristäen sormeaan Arminin käsien yllä. Poika hämmentyi ja isä huomautti, että ne saavat olla, Armin tykkää niistä.

Pahempia esimerkkejä kuin tämä löytyy varmasti kasapäin, ja olenkin siinä mielessä oikein tyytyväinen, että ainakin toistaiseksi näitä omakohtaisia kokemuksia on aika vähän. Toki olen autuaan tietämätön, miten esimerkiksi päivähoidossa näistä asioista puhutaan.

Maailma ei ole tässä vielä läheskään valmis, mutta pyrin olemaan itse valmiimpi kohtaamaan sen – ja toivon että lapsemmekin ovat.

Loppukevennyksenä vielä korvamato loppupäivään, J.Karjalainenkin sen tiesi jo vuonna 1988, että hän on hieno sana:

”Hän, sai mut uskomaan, hän
Sai mut toivomaan, hän
Ja vielä enemmän”

Millaisia kokemuksia sinulla on aiheesta? Oletko joutunut oikomaan muiden sanomisia? 

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Lasten all inclusive: Kids Club

On olemassa myös vain aikuisille sallittuja All inclusive (AI) -resortteja, mutta omalla näppituntumalla tällainen reissu taitaa olla erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Miksikö? No siksi kun kaikki on tehty niin helpoksi ja omat aivot voi oikeasti laittaa myös lomalle. Aina löytyy tekemistä, aina löytyy ruokaa ja aina pääsee uimaan.

Yleensä aina saa myös jätskiä, mutta meillä sitä sai vain tunnin verran päivässä! Sen sijaan saksalaisia matkaajia hemmoteltiin iltapäivän ”Kaffee und Kuchen” -tarjoiluilla (eli kakkua & kahvia) ja lisäksi yksi täti paistoi päivittäin tuntikaupalla turkkilaisia gözleme-lättyjä.

Kun suurimmat ongelmat ovat kahden viikon aikana rajoitettu jäätelö, voidaan tästä vetää tiettyjä johtopäätöksiä loman sujuvuudesta. Ja vaikka perhelomalla nauttiikin yli kaiken oman jälkikasvunsa edesottamusten seuraamisesta, nauttii sitä aikuinen välillä ihan siitä hetken hiljaisuudesta. Tässä kohtaa AI:lla esittelee ratkaisun: Kids Club.

Lapsille omaa ohjelmaa

Monissa AI-paikoissa (ja myös muissa perhehotelleissa) on tarjolla lapsille omien uima-altaiden ja ruokien lisäksi myös lastenkerho, Kids Club, Miniclub – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yksi tärkeä kriteeri lomapaikan valinnassa oli meillä juurikin tämä Kids Club, ja erityisesti sellainen, jonne pystyisi osallistumaan jo 3-vuotiaana, jotta Reettakin pääsisi mukaan. Aika monessa paikassa ikähaarukka nimittäin alkoi 4-vuotiaista, joten jouduttiin varmuuden vuoksi diskaamaan useampia hyviä paikkoja tämän vuoksi.

Kids Clubin ideahan pähkinänkuoressa on tarjota lapsille jotain hauskaa tekemistä päiviin ja antaa vanhemmille hetki aikaa rentoutua aikuisten kesken. Toki lomalla on tarkoitus myös viettää perheen yhteistä laatuaikaa, mutta meidän kohdalla ainakin Kids Club toimi just niinkuin pitikin. Ajatus oli tunnista parista silloin tällöin, ja alkulämmittelyn jälkeen tämä toteutuikin.

Ei missään tapauksessa haluttu pakottaa 3- ja 5-vuotiaitamme osallistumaan Kids Clubin toimintaan, mutta sanotaanko nyt vaikka, että vahvasti kannustettiin menemään mukaan. Muutama ensimmäinen lomapäivä ihan vaan uitiin ja oltiin keskenämme, ja sitten oli aika käydä ilmoittamassa lapset mukaan. Täytin yhteystietokaavakkeen ja lapset saivat kaulanauhat, joissa roikkui laput, joihin kirjattiin nimi, ikä ja huoneen numero. Lanseerattiin nämä niin, että niitä sai pitää kaulassaan vain  Kids Clubissa, ei muuten – koska tällaiset VIP-laputhan oli lasten mielestä ihan kauheen siistit!

Tutut rutiinit luovat turvaa

Lapsille suunnatussa ohjelmassa toistui sama tuttu kaava kuutena päivänä viikossa. Joka aamu klo 10.00 isolla uima-altaalla, Action Poolilla, alkoi soimaan ”What a beautiful morning, such a beautiful morning” -renkutus ja Kids Clubin ohjaajat tanssittivat lapsia altaan laidalla muutaman lastenlaulun tahtiin. Sama esitys toistui iltapäivällä. Aina näiden jälkeen lapsille oli ohjelmaa erillisessä Kids Club rakennuksessa. Mutta toisto toimii, meilläkin lapset vetivät nimilappujaan kaulaan kuin Pavlovin koirat kuullessaan nämä laulut – mutta eivät kylläkään heti alusta alkaen.

Ensimmäisellä kerralla lapset viihtyivät Kids Clubissa melkein puolitoista tuntia. Sitten Reetalla oli tullut hieman suru puseroon ja ihana ohjaaja toi molemmat lapset meidän luokse altaalle. Ilmoittautumiskaavakkeeseen olin merkinnyt, etteivät lapset saa kulkea hotellin alueella yksin, ehkä sitten joskus vähän isompana. Seuraavana päivänä vierailu jäi lyhyeen, kun tällä kertaa Arminilla tuli huoli jo parinkymmenen minuutin jälkeen. No eipä mitään, mennään yhdessä uimaan!

Askartelua ja maalausta

Kolmannella kerralla Reetta ei halunnut mennä ollenkaan (eikä tietenkään silloin tarvinnut mennä), mutta Armin sen sijaan viihtyi Kids Clubissa tuntikaupalla. Sain ihan maanitella lasta pois, ja vedota siihen että kun paikka menee tältä päivältä kiinni. Neljännellä kerralla ohjelmassa oli kivien maalausta ja oman lyhdyn askartelu.

Saksalaisen St. Martinin juhlan tietäville kerrottakoon, että tuolla ihan oikeasti askarreltiin lyhdyt ja illalla oli vielä lyhtykulkue pimeällä rannalla. Samalla laulettiin ”Laterne, Laterne, Sonne, Mond und Sterne…” ja mietin että miten ihmeessä saksalainen loppusyksyn juhla liittyy millään tavalla kesäiseen Turkkiin…? Sen siitä saa, kun lähtee pakettimatkalle Saksasta!

Ehkä koomisinta oli kuitenkin se, kun meidän umpisuomalainen 5-vuotias lauloi kaikista kantavimmalla äänellään tuota Laterne-laulua sydämensä kyllyydestä, vaikka on elämänsä aikana kokenut yhden ainoan kerran tämän lyhtyjuhlan.

Seuraavalla viikolla Kids Clubissa maalattiin rantakasseja, t-paitoja ja tyynyliinoja, joita koristivat kaikenlaiset tutut piirroshahmot. Copyrightit olivat varmasti yhtä kunnossa kuin Turkissa muutenkin, mutta väliäkö hällä nyt tässä kohtaa. Tämä oli ihan hittijuttu meidän lasten mielestä ja tällä kertaa sain toden teolla maanitella nyt molempia pois Kids Clubista. Tuo kuvan sininen matkalaukku oli Kids Clubin maskotti, Trolley Trollbert, jota käytetään muissakin TUI:n ”Best Family” hotelleissa.

Ja mitäs vanhemmat tekivätkään aina kun lapset olivat Kids Clubissa? No sitä kauneinta tietysti eli oltiin hiljaa omissa aurinkotuoleissamme ja luettiin kumpi mitäkin. Lapsille luvattiin pyhästi, ettei mennä uimaan silloin kun he ovat poissa – ja tästä pidettiin sitten kiinni.

Tultiinko perhelomalle vai lastenkerhoon?

Ollaan aina pidetty meidän lapsia ihan sellaisina semirohkeina tyyppeinä, mutta kyllä osa muista lapsista näytti olevan ihan kympillä mukana kaikessa ohjelmassa myös ilman omia vanhempia. Parin viikon aikana tähän selvisi useampikin syy. Saatiin mielikuva, että monet perheet eivät olleet paikassa suinkaan ensimmäistä kertaa, vaan olivat jo hyviä tuttuja henkilökunnan kanssa ja heille heiteltiin ”nähdään taas ensi vuonna” toivotuksia. Respassakin meiltä kysyttiin saapuessamme, ollaanko ensimmäistä kertaa paikalla, eli paluuprosentti lienee suht iso.

Eräänä päivänä kirjasin meidän lapset iltapäiväohjelmaan mukaan klo 14.45, ja huomasin nimilistasta, että valtaosa lapsista oli tuotu kerhoon heti sen auetessa aamukymmeneltä. Hain meidän muksut tuona päivänä pois klo 16.30, ja ennen heitä vain yksi, yksi ainoa lapsi  oli kirjattu ulos kerhosta. Mikä tarkoittaa, että siellä vedetään kuin lähes täysiä päiväkotipäiviä… Mikä taas sai mieleni hieman surulliseksi.

Tietenkään mitään taustoja tarkemmin tietämättä on nihkeä mennä tuomitsemaan, mutta jotenkin sitä ajattelisi, että Kids Clubissa kuitenkin ensisijaisesti vaan käydään  eikä olla viettämässä maksimiaikaa aamusta alkaen. Siinä ehkä hieman vesittyy sellainen perheloman ydinidea, olla yhdessä. Mutta kuten kaikessa, tässäkin sen tasapainon löytäminen lienee avainasia – ja se, että kaikki osapuolet nauttivat lomasta.

Millaisia kokemuksia sinulla on lomahotellien Kids Clubeista? Ovatko lapsesi olleet ja tykkäsivätkö? 

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Päällimmäiset tunnelmat All Inclusivesta

Vielä vuosi sitten Kroatiassa ollessamme naureskeltiin läheisille resorttilaisille, jotka vaelsivat joka aamu sille samalle altaalle värikkäät all inclusive -rannekkeet käsissään. No turkkilaisesta resortista terveisiä vaan, pari viikkoa hujahti saksalaisten ja itäeurooppalaisten perheiden seassa ja nyt on sitten koettu tämäkin puoli ”matkailusta”. Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

Mulle sanottiin etukäteen, että kun menette Turkissa viiden tähden hotelliin, niin odota neljää tähteä ettet pety. Oikein mainio vinkki ja voin vahvistaa tämän tässä nyt eteenpäin. Sanoisin Club Hotel Felicia Villagen olleen kuitenkin oikein hyvä neljän tähden paikka.

Saksalaiset, venäläiset ja me

Matka varattiin Saksan TUI:n kautta, eikä kyseinen hotelli näytä olevan Suomen saati pohjoismaiden valikoimassa ollenkaan. Toki hotellin voi varata omatoimisesti suoraan heidän sivuiltaan tai vaikka Booking.comista.

Hotellissa oli siis lähinnä saksalaisia, venäläisiä, puolalaisia, latvialaisia, liettualaisia ja myös muutamia turkkilaisia lomalaisia. Joitain muitakin kansallisuuksia oli edustettuna, mutta me oltiin kyllä takuuvarmasti ainoat suomalaiset. Oltiin myös ainoat samalla lennolla Düsseldorfista tulleet asiakkaat ja saatiin näin ollen ekslusiivinen tervetulotilaisuus turkkilaiselta oppaaltamme, jonka englanti oli huonompaa kuin meidän saksa. Päädyttiin siinä alkupöhnässä varaamaan vielä häneltä yhden päivän retken Alanyaan, oi näitä aikoja, ja tästä lisää myöhemmin.

Kaikki mahdolliset ohjelmat ja palvelut pystyi hoitamaan saksaksi, tarjoilijat puhuivat saksaa ja hotellin respaneitikin lähinnä pyöritteli päätään, kun kerran kävin yrittämässä asiointia englanniksi. Turkin kieltä ei tullut opittua, eikä kukaan aloittanut meille keskustelua englanniksi, vaan saksalla mentiin. Saksalaisia turisteja tämä ei näyttänyt haittaavan lainkaan, itse olisin kyllä saanut jonkun tasoisen ahdistuskohtauksen, jos koko loman olisi voinut hoitaa suomeksi…

Mitä resortissa ei ole, sitä et tarvitse

Resortin alue oli isompi, kuin mitä olin kuvista etukäteen mieltänyt. Siellä oli kyllä kaikki, mitä voi parin viikon aikana tarvita. Pelkästään uima-altaita oli neljä; iso Action Pool, matala lasten allas, supermatala pikkulasten allas ja erillään näistä älämölöpaikoista oleva Relax-pool. Action Poolilla oli kolme erilaista vesiliukumäkeä ja musiikkia soitettiin aamusta iltaan. Oli vesijumppaa, vesipooloa, vaahtobileet, veden päällä kelluvaa pomppulinnamaista esterataa ja lasten kerhon vetämiä aktiviteetteja. Allasbaarista sai juotavaa ja välillä myös syötävää ja tällä allasalueella pystyi hyvin viettämään leijonanosan päivästä.

Siistiin hiekka/pikkukivirantaan oli viherkentän läpi mentävä matka, kuntosali löytyi, kampaaja, kauppoja (feikkituotetta feikin perään), hierontaa, aerobiciä (kuka hullu haluaa hyppiä steppilaudalla neljänkymmenen asteen helteessä?!), tikanheittoa, jousiammuntaa, lasten leikkipaikkaa… Ja nämä kaikki näyttivät keräävän päivittäin osallistujia!

Hyvä ruoka mutta huonot juomat

Ruoka on erityisesti all inclusivessa todella suuressa roolissa, eikä siitä ollut juuri mitään moitittavaa. Tarjonta oli tuoretta, monipuolista, värikästä ja kauniisti esillepantua. Vaikka väkeä oli ruokailuissa paljon, jonottaa ei tarvinnut kuin ehkä suosituimpia erikoistarjoiluja, kuten grillattua lohta tai erikseen jokaiselle tehtyjä pasta-annoksia. Jälkiruokapöydässä oli sekä lounaalla että illallisella pieniä makeita kakkupaloja ja paikallisia herkkuja (baklavan kaikki variaatiot) monen metrin verran sen seitsemää sorttia ja muutama päälle.

Juomatiskeille ei ollut jonoja enkä nähnyt kenenkään tilailevan kaljaa heti aamusta. Hotelli on vahvasti profiloitunut perhehotelliksi, ja sinne näytti eksyneen vain muutama lapseton pariskunta. Ensi kerralla he ehkä lukevat hotellikuvauksen hieman tarkemmin ennen matkan varaamista.

Drinksut olivat pääsääntöisesti aika kauheita, tuli ikävä kunnon Aperol Spritziä tai huolellisesti tehtyä Pina Coladaa. Mielummin olisin juonut yhden hyvän drinksun kuin kymmenen huonoa. Tosin en sitten juonut niitä ollenkaan, vaan tyydyin litkimään sitä ainutta tarjolla ollutta paikallista valkkaria, jonka sai paremman puutteessa kylmänä alas.

Ennakkoluulot eivät olleet kaukana todellisuudesta

Moni kertoo aina olleensa jossain all inclusivessa, joka oli todella kiva. No mikä tekee all inclusivesta todella kivan? Sanoisin tällä kokemuksella, että hotellialueen monipuolisuus, ruokailuiden sujuvuus, ruuan taso ja vaihtelu, toimivat, siistit ja viihtyisät altaat ja se, että eri ikäiset lapset on huomioitu – aikuisia unohtamatta. Viikko tässä paikassa olisi ollut liian vähän, mutta kaksi viikkoa juurikin sopivasti.

Loppuun vielä yhteenvetona lyhyesti, miten kävi ennen matkaa kirjoittamilleni ennakkoluuloille! Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että vaikka nämä osuivatkin pelottavan hyvin oikeaan tietyin paikoin, on all inclusive -meiningillä ehdoton paikkansa kahden pienen lapsen kanssa. Ruokaa saa aina jostain, kaikki on lähellä, kaikki on helppoa ja tekemistä ja ohjelmaa riittää erityisesti lapsille – jolloin aikuisetkin voivat hengähtää. Mutta niin, ne ennakkoluulothan olivat:

1: Välinpitämättömät turistit

Oi kyllä! Aurinkotuoleja varattiin ja tästä ehdinkin jo avautua kokonaisen jutun verran. Lähdettiin siis leikkiin mukaan ja pidettiin tukikohtaa lastenaltaan viereisellä varjoalueella.

2: Ruokailu malliin back to school

Vaikka hotellissa oli paljon lomalaisia, ruokailut sujuivat ihmeen kivuttomasti. Satunnaisia jonoja saattoi muodostua, mutta kun esim. aamiasta oli tarjolla klo 7-11 niin siellä harvoin oli ryysistä. Lapset söivät ranskalaisia varmaan koko vuoden edestä (eivät sentään aamiaisella, vaikka niitä olisi ollut tarjolla!) mutta jäätelö meni maksimissaan yksi päivässä, koska sen jakelu oli rajoitettu yhteen tuntiin iltapäivällä. Kertismukeja kului allasalueella, mutta muuten tarjolla oli ihan oikeat astiat, joten sitä muoviroskaa ei tullut niin paljon kuin pelkäsin.

3: Teemaillat

Joka ilta paitsi sunnuntaisin hotellin amfiteatterilla oli iltashow, jonka tasoa voisi verrata sellaiseen ruotsinlaivashowhun. Kerran kahteen viikkon osui monipuolisin turkkilainen ilta, josta on pakko avautua vielä myöhemmin lisää.

4: Minimaalinen Miniclub

Lasten kerho yllätti positiivisesti, ohjelmaa oli vaihtelevasti aamu- ja iltapäiville ja ohjaajia oli useita. Mutta niin oli kyllä lapsiakin!

5: Huono palvelu

Palvelun taso oli todella vaihtelevaa, osa henkilökunnasta oli hommissa suurella sydämellä ja joku saattoi käydä röyhkeästi kyselemässä tippejä suoraan pöydistä ruokailun jälkeen.

6: Olet jumissa hotellilla

Et muuten ole, jos vuokraat auton pariksi päiväksi kuten me tehtiin! Mutta joo, ilman sitä kyllä, resortin lähellä oli lähinnä muita resortteja.

Lähtisinkö uudelleen? Miksipä ei – kaikki toimi, kaikki oli helppoa ja lapset saivat uida sydämensä kyllyydestä! Uusintamatka kiinnostaa kyllä vain, jos se ei ole vuoden ainoa reissu. Vaikka lomailu on siistiä niin se on matkailu joka avartaa. Tässä oli kuitenkin ensisijaisesti kyse lomailusta eikä matkailusta, ja nyt ymmärrän, että niillä on ihan vissi ero.

***

Pssst…! Erityisesti Instagramissa nyt paljon lisää lomakuvia, käy kurkkaamassa!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

I want to play a game: Aurinkotuolien varaaminen

Astelet rantalomakohteen hotellin uima-altaalle loman ensimmäisenä päivänä. Olet käynyt rauhassa aamiaisella, hakenut sen jälkeen huoneesta pyyhkeet, luettavaa ja astelet altaalle aikomuksenasi relata. Mutta mitä ihmettä, yhden yhtä aurinkotuolia ei ole vapaana! Jäät näreissäsi istumaan varjoon epämukavalle allasbaarin muovituolille ja päätät tulla seuraavana aamuna altaalle suoraan aamiaiselta.

Seuraavana aamuna tilanne on kuitenkin ihan sama! Kaikki tuolit näyttävät varatuilta, mutta hetkinen – altaassa ei ole vielä ristin sielua, joten missä nämä kaikki aurinkotuolien ”omistajat” luuhaavat? No siellä aamiaisella! Nukkumassa! Mitä ikinä!

Kaikkien lomakohteiden kirous, aurinkotuolien varaaminen pyyhkeellä kukonlaulun aikaan on peli, johon osallistumista on vaikea välttää, vaikka kuinka junttia, epäoikeudenmukaista ja itsekästä se onkin.

If you can’t stand the heat, stay out of the kitchen!

Me vihataan tätä pyyhevarausjuttua ja niin taitaa kaikki muutkin tehdä. Kiusaus liittyä idioottien joukkoon on kova ja näin kierre on valmis samantien. Joskus Italiassa nuorina ja villeinä hoiperreltiin takaisin huoneistohotelliimme aamuyön tunteina ja suivaannuttiin kun nähtiin pyyhkeet tuoleilla jo siihen aikaan. Olivat siis varmaankin makoilleet siinä yön läpeensä. Saatiin varsinainen neronleimaus ja heitettiin pyyhkeet pois tuoleilta, oppivathan jotain. Harmittavasti ei oltu aamulla näkemässä reaktioita koska nukuttiin yön toilailuja pois pitkälle puoleen päivään.

Kaikkialla myös yleensä kielletään tuolien varaaminen, mutta kiellon rikkominen on lasten leikkiä. Ja valvonta tietysti todella hankalaa.

Peli on avattu!

Lähimpänä toimivaa systeemiä oltiin Las Vegasissa, legendaarisen Bellagion allas-alueella. Siellä allaspojat kiersivät haukkana keräämässä tuoleille hylättyjä pyyhkeitä, jolloin saatoit menettää paikkasi ja pyyhkeesi vaikka vain pidemmän lilluttelun aikana. Uuden pyyhkeen sai aina kun halusi, mutta voi kamala sitä täysin turhan pyykin määrää tässä mallissa. Joten ei siis aivan aukoton sekään.

Mua nyt kiinnostaisikin tietää, onko joku jossain, joskus kohdannut paikan tai käytännön, miten tämä järjettömyys saataisiin ratkaistua?

Me jouduttiin lähtemään peliin mukaan täällä Turkissa ja heti toisena aamuna mies herätti minut 7.45 että apua nyt ollaan jo myöhässä! Kokosin meille muutaman pyyhkeen ja lasten vesilelun, huitaisin rantamekon päälle ja lähdin kirjaimellisesti unihiekkoja silmistä pyyhkien tallustamaan kohti isoa allasta.

Vastoin kaikkia odotuksia tuoleilla oli hämmästyttävän vähän selviä pyyhevarauksia, ja aurinkosuojilla katettu tuolialue lasten altaan vieressä vain odotti ottajiaan! Yhdet ystävät sanoivat laittaneensa kellon soimaan Kreikan lomalla viiden ja kuuden välillä (!), jotta käyvät heittämässä pyyhkeet ja varmistamassa paikat loppupäiväksi.

Toteutin siis jo toisena päivänä vihaamaani käytäntöä, kuinka paljon itseään voi halveksia? Puolustukseksi sanottakoon, että tätä ei ole tarkoitus harrastaa joka aamu. Välillä pidetään rantapäiviä tai mitä ikinä, niin ettei ole tarvetta linnoittautua altaalle. ”Stereotypian mukaan aurinkotuolien varausta harrastavat erityisesti saksalaiset” lukee yhdessä Rantapallon artikkelissa. Lisätään siihen täällä olevat venäläiset, puolalaiset ja varmaan ihan vaan kaikki, jotka huomaavat mikä on pelin henki.

Don’t hate the player, hate the game!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä