Saisiko olla hapankaalimehua?

En varmaankaan ole ainoa, joka tykkää ulkomailla ollessaan pistäytyä paikallisessa ruokakaupassa? Olen jo pitkään miettinyt, mikä niissä viehättää, mutta ehkä se on sellainen helppo ja arkipäiväinen tapa päästä hieman kurkistamaan maan tapoihin ja kulttuuriin.

Ulkomailla asuessa alkaa pikkuhiljaa muuttua sokeaksi näille kummallisuuksille, joita alkuun jaksoi ihmetellä. Olen nyt muutamalla edellisellä kauppareissulla kiinnittänyt ihan ajatuksella huomiota paikallisiin erikoisuuksiin, omituisuuksiin ja muuten vaan hauskoille tuotteille, joita en muista Suomessa nähneeni.

Tervetuloa virtuaaliostoksille Saksaan, mitkä näistä päätyisivät sinun ostoslistallesi?

Aperitiivit – mikä maistuisi?

Avataan peli ei enempää eikä vähempää kuin ehdalla hapankaalimehulla. Only in Germany!  Mehu on ns. alahyllyn kamaa ja hintakin on hyvin maltillinen alle euron litra. Saksalainen ystäväni yritti selitellä, ettei tätä kukaan kuulemma oikeasti juo – ellei ole tarvetta saada vatsaa toimimaan liukkaammin. Kiitos vinkistä, pitäydyn mielummin kuivatuissa luumuissa, jos tällaista tarvetta ilmenee.

Kaksi vauvaa Suomessa saaneena ja molemmat yli vuoden verran siellä kasvattaneena seurasin semitunnollisesti virallisia ohjeistuksia siitä, mitä piltille on sopivaa missäkin iässä antaa ja kuinka paljon. Voin vannoa, että nelikuisen kohdalla ei kehotettu antamaan luomu-fenkoli-omenatee-mehu -sekoitusta, vaikka kuinka olisi ilman lisättyä sokeria. En kyllä tiedä suositellaanko tällaista oikeasti Saksassakaan, mutta ainakin tuote on myynnissä.

Muistan joitain vuosia sitten (voi olla kymmenenkin, ei näistä enää niin pidä kirjaa), kun miehille yritettiin lanseerata oma hammastahna. Kohuhan siitä nousi, että mikä niissä miesten hampaissa on niin erilaista ettei voi muka samalla tahnalla pestä. No nyt on sitten keksitty, että hyvä se olis olla eri tuoremehut miehille ja naisille. Jep.

Viiniä ruokakaupasta

Niin, täällä kuten oi niin monessa muussakin maassa saa viiniä ruokakaupasta. Piste. Siinä ei ole mitään erikoista, se on vain helppoa ja mukavaa. Vaikka onhan se myönnettävä, että Suomesta vastamuuttaneena tätä näkyä jaksoi ihmetellä ja olo oli alkuun kuin lapsella karkkikaupassa. Ottaisinko tänään Moselin laakson Rieslingiä vai jonkun vankemman punaviinin? Montako saa ottaa? Otan kaikki!

Alahyllyn tavaraa saa parhaimmillaan parilla eurolla, joten niitä voi ostaa kotiin vähän niin kuin varalle. Tällaista varapulloa ei sen avaamisen jälkeen koskaan tarvitse juoda loppuun saakka, koska hei – pari euroa sinne tai tänne.

Kalliimpaa lestiä sen sijaan ei kovin mielellään juota viemärille – vaikka juoma ei parasta olisikaan. Toisaalta, kun tähän tarjontaan ja hintatasoon on nyt tottunut (ainakin melkein), tulee monesti vain käveltyä koko hyllyn ohi.

Ha-haa vitsi vitsi, tällainen pikkupullo tai pari lähtee yleensä mukaan.

Kun viiniä kerran sitten saa ruokakaupasta, niin miksei hieman laajentaa tarjontaa samantien? Jos et osaa päättää, otatko lasillisen punkkua vai jälkkärimoussen, saksalaisilla on ratkaisu tähänkin: punaviinimousse! Tätä oli ihan pakko ostaa – kerran.

Salaattia saksalaisittain

Täällä vannoutuneinkin lihansyöjä voi nauttia vaikka koko kulhollisen salaattia. Tarjolla olisi nimittäin Fleisch-  eli lihasalaattia. Nerokasta!

”Mitä söit tänään lounaaksi?”

”Otin vain salaatin”

Lapsia on hyvä opettaa pääsemään lihan makuun pienestä pitäen. Sehän sujuu mukavasti iloisen nallemakkaran avulla. Nams, siinä meni tassu!

Välipalaa

Nykyisin pähkinäallergisen pojan äitinä eteeni avautui kokonainen maailma täynnä pähkinöitä. Niitä on välipalapatukoissa, kekseissä, muroissa, leivonnaisissa, mysleissä, suklaissa ja jopa juustoissa. Ilmankos sairasvakuutus kustansi 6 tunnin opetusluennot pähkinäallergian vaaroista ja yhtenä isona osa-alueena oli oppia lukemaan tuoteselosteita ja olemaan varuillaan jemmattujen pähkinöiden varalta.

Jugurttihyllyä läpikäydessä valikoima on lähinnä muutamaa merkkiä luonnonjugurtteja ja sitten metrikaupalla sokerijugurtteja. Ja kun sanon sokeri, niin todella tarkoitan sitä.

Valikoimaa on myös vanukkaissa. Näitä ektoplasman värisiä tutisevia vanukkaita ei ole meidän jääkaappiin eksynyt, mutta lapsi osasi kertoa innoissaan, että nitä kutsutaan nimellä ”wackelpudding”  (hyytelö).  Kun ihmettelin, mistä hän sen tietää, selvisi että tällaiset ovat ihan tuttuja päiväkodista. Siellä näitä yleensä tehdään jauhepusseista suoraan isompi annos koko ryhmälle.

Iltapalaa

Nämä sämpylät kuuluisivat ehkä paremmin aamupalan kohdalle, mutta koska on olemassa myös Abendbrot (iltaleipä), sopinevat ne tähänkin yhtä hyvin. Toinen toistaan maukkaampia sämpylöitä kaupataan päivittäin pienissä leipomoissa, joita on tässä meidänkin kodin lähellä ainakin 5 ihan kävelumatkan päässä. Leipomot avaavat ovensa aamuvarhain – myös sunnuntaisin, jolloin muut kaupat ovat kiinni – ja sitten ostetaan vaaleita vehnäsämpylöitä lapsille ja erilaisia siemenvirityksiä aikuisille.

Suomessa kilon Oltermanni on ihan normi, tai sellainen reippaan kilon Arkijuusto. Siitä sitten höylätään juustoa leivän päälle aikansa eikä uuden kimpaleen ostoa tarvitse heti miettiä. Saksassa juustot ovat huomattavasti pienemmissä pakkauksissa ja valtaosa on valmiiksi siivutettuja. Usein vain palvelutiskistä saa kokonaisia juustopaloja.

Mutta nämä pakkauskoot. 10 viipaletta! Are you kidding me? Vain 6 viipaleen pakettikaan ei ole harvinaisuus. Ja niin – tämä juusto on Nussig eli pähkinäinen…

Jos uni ei meinaa illalla tulla silmään, niin tarjolla olisi nukahtamista helpottavaa teetä ja tablettia jos jonkinlaista. Itsellä ei nukahtamisvaivoja onneksi ole oikeastaan koskaan ollut, riittää kun laitan pään tyynyyn ja silmät kiinni. Jokatapauksessa kaikenlaisten luontaistuotteiden valikoima on hengästyttävä ja näihin suhtaudutaan oman suppean kokemukseni mukaan avoimemmin kuin Suomessa.

Koti-ikävään

Kaikkien näiden jälkeen voi lohduttautua edes yhdellä tutulla ja turvallisella maulla, jota täältäkin saa lähes joka kaupasta: suomalaisilla hapankorpuilla.

Oliko tuttuja tuotteita? 

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Mainaun kukkaissaari Bodenseella Etelä-Saksassa

Tämä juttusarja käsittelee elokuussa 2018 tehtyä roadtripiämme Euroopassa. Tarkempaan reittikuvaukseen voit tutustua täällä.

Neljäs osa: Mainaun kukkaissaari Bodenseella Etelä-Saksassa

Mainaun saari valikoitui päivän retkikohteeksi monien mielenkiintoisten vaihtoehtojen joukosta. Mies oli ilmoittanut, että voin ihan itsekseni suunnitella kuluvan päivän ohjelman, niin kukkaissaarihan kuulostaa kauheen kivalta!

Saari on Saksan puolella, mutta sen omistavat ruotsalaiset. Eikä ketkä tahansa hurrit, vaan itse kuninkaalliseen Bernadotten sukuun kuuluvat jälkeläiset. Kreivi Lennart Bernadotte peri isänäidiltään, alunperin saksalaiselta prinsessalta kuningatar Victorialta, Mainaun saaren ja puutarhahommista kiinnostuneena miehenä kehitti koko saaresta kaikelle yleisölle avoimen vierailukohteen.

Perheystävällinen airbnb lähellä Bodenseetä

Saavuimme hieman suunniteltua myöhemmin airbnb-asuntoomme Daisendorfin pikkukaupunkiin, eteläiseen Saksaan Bodensee-järven kupeeseen. Tapasimme vuokraisännän ystävällisen pojan, joka antoi meille avaimet ja esitteli paikat. Asunto oli ison omakotitalon alakerrassa omalla sisäänkäynnillä, kylpyhuoneella ja keittiöllä oleva yksiö. Juuri passeli meille, ja ei vähiten hintansa puolesta. Kun varailimme majoituksia kesäkuussa, hinnat aivan Bodenseen rannoilta olevissa hotelleissa olivat turhan korkeita. Kun hakua ulotti muutaman kilometrin rannalta sisämaahan ja siirtyi pois booking.comista, löytyi tämä helmi.

Asunnon lisäksi iso piha muutamalla keinuilla ja liukumäellä oli käytössämme. Uskomatonta kyllä, mutta lapsilla oli vielä virtaa kokonaisen Ravenburger Spielelandissa vietetyn päivän jälkeen vetää liukumäkeä uudestaan ja uudestaan, vaikka oikeasti olisi pitänyt olla jo hyvää vauhtia iltapuuhissa.

Järvi kolmen maan keskellä

Aivan asunnon vieressä oli ruokakauppa, josta olimme käyneet hakemassa pientä aamu- ja iltapalaa. Pitkän päivän jälkeen suunniteltiin rauhallista aamua ja siitä sitten pikkuhiljaa siirtymistä kohti järveä. Ajatus oli mennä laivalla Mainaun saarelle, koska se olisi ehdottomasti nopein reitti ja haluttiin haistella raikasta järvi-ilmaa. Kun siinä aamukahvin lomassa tutkin asunnosta löytyviä infolehtisiä laivojen aikatauluista, totesin että on pistettävä kuitenkin vipinää kinttuihin, jotta ehdittäisiin seuraavaan paattiin. Niitä ei mennytkään ihan vartin välein.

Kurvattiin autolla rantaan ja saatiin aika tuurilla parkkipaikka läheltä Meersburgin satama-aluetta. Parkkimittareiden kanssa taistelun jälkeen kipitettiin suoraan lipunmyyntikojulle, ostettiin edestakaiset laivamatkat ja järkytyin niiden hinnasta. Hetken hengittelyn jälkeen selvisi, että hinta sisälsi myös sisäänpääsyn saarelle, ei vain matkoja. Lepo vaan.

Laivan saapumiseen ja lähtöön ei ollut kuin hetki, ja otettiin paikat yläkannelta auringon paistaessa lämpimästi. Laivat liikennöivät Bodenseella ristiin rastiin, ja niillä voi liikkua kuin paikallibusseilla ikään – joskin aika paljon kalliimmalla.

Bodensee on mielenkiintoinen matkailualue, koska se sijaitsee Saksan, Itävallan ja Sveitsin rajojen välissä eikä Lieschtensteinin ruhtinaskuntakaan kaukana ole. Maat ovatkin yhdistäneet voimansa alueen matkailun markkinoinnissa ja Bodenseen nettisivuilta löytyy hyvin lisätietoja.

Jo laivamatkalla huomattiin olevamme itseämme huomattavasti vanhemmassa seurassa. Kukkaissaari näytti houkuttavan meidän lisäksi lähinnä saksalaisia eläkeläisiä, ja mietin jo että tästä reissusta saan taas kuulla perheeltä myöhemmin kuittailuja.

Lapsiperheitä ja eläkeläisiä

Eläkeläisinvaasiosta huolimatta saarella oli otettu nuorimmat vierailijat myös hienosti huomioon. Lapsille oli tarjolla oma painoksensa reilun kilometrin mittaisen saaren kartasta ja mahdollisuus ”aarteenetsintään” kiertämällä tietyt kohteet. Polut, portaat ja puut olivat mielenkiintoisia, ja leikkipaikka todella monipuolinen.

Hauskin oli veden yli vedettävä puinen lautta ja sivummalla ollut kuularata-alue. Puisia kuulia sai ostaa automaatista (tällaisia mikromaksuja kertyikin päivän aikana aika paljon…) ja niitä oli aikuisenkin hauska lähettää eri ratoja pitkin. Lisäksi tykkäsin kovasti tästä, että leikkipaikoilla oli hyödynnetty aitoja luonnonpuita.

Lapsilla oli myös mahdollisuus päästä ratsastamaan ponilla sekä rapsuttelemaan ja ruokkimaan pieniä kilejä. Meidän Reettakin pääsi ensimmäistä kertaa ratsaille! Parilla eurolla sai kiertää aitauksen kolmesti, tälleen kätevästi itsepalveluperiaatteella.

Ruokatarjontaa oli käsittääkseni laidasta laitaan, mutta sillä hetkellä kun meille iski lounasnälkä lähistöllä oli vain linjastoruokala, jonka tarjonta oli vähän niin ja näin. Mutta hei, ruotsalaisten saarella kun oltiin, niin vaihtoehtona oli luonnollisesti lihapullia! Ah, ihan kuin Ikeassa oltaisiin oltu. Sade rokotti osan viihtyvyydestä ja sai meidät siirtymään ruuan jälkeen perhostaloon, jonka sisäänkäynti oli jättimäinen perhosentoukka.

Trooppisen kuumassa ja kosteassa perhostalossa lentelevät siivekkäät olivat valtavia, osalla oli läpinäkyvät räpsyttimet! Vaan pahus kun ne olivat vikkeliä tai pitivät kauniit siipensä visusti supussa, joten kuvia ei tällä kertaa ehtinyt jäädä kytistämään paremmin. Perhostalon uloskäynnillä oli tietysti muistoesinekauppa, josta lapset saivat valita yhdet ”muistot” (=esineet, joista kukaan ei jatkossa oikeasti muista, mistä ne ovat, ja jotka lopulta unohtuvat jonnekin lelulaatikoiden uumeniin…).

Oman elämänsä hortonomeille

Itselläni ei juurikaan ole viherpeukalon vikaa, erotan ruusun tulppaanista ja osaan (nykyisin) istuttaa myös kukkasipulit. Yhden hortensian tapoin tänä kesänä pihaltamme, kun paahtavat helteet veivät mehut ja kasteluinnon. Siksi olikin ihanaa kierrellä vihreää, värikästä ja hyvinhoidettua kukkaissaarta ristiin rastiin.

Parhain kukkaloisto alkoi olla jo ehtoopuolella, mutta kyllä saari viehättävä oli. Ehkä näin keväällä vieraillun Hollannin valtavan tulppaniparatiisi Keukenhofin jälkeen on vaikea saada sykähdyttävää tunnetta aikaiseksi. Puoli päivää tuolla saa kulumaan helposti, ja jos mielenkiintoa riittää tutustumaan tarkemmin saaren eri rakennuksiin, patsaisiin ja muihin kohteisiin niin varaisin aikaa koko päivän.

Meersburgin keskiaikainen kaupunki hurmasi

Palattiin laivalla Meersburgiin, joka on 5 500 asukkaan pikkukaupunki – jo vuodesta 1299 saakka. Keskiaikaisen vanhankaupungin katuja ja kujia reunustivat toinen toistaan viehättävämmät vanhat rakennukset. Monien seinissä oli merkittäviä ajankohtia vuosisatojen takaa.

Kaupunki kohoaa jyrkästi rannasta korkeuksiin, ja tie ylätasanteelle tuntui lastenrattaita työnnellessä lähes pystysuoralta. Rinteillä notkui viiniviljelmät ja lähikaupassakin oli paikallista tuotantoa tarjolla sopuhintaan. Näkymät ylhäältä Bodenseelle olivat kipuamisen arvoiset, mutta enemmän kyllä miellyin alueen muihin sivuteihin. Katsokaa nyt näitä kukkalaatikoiden väriloistoa!

Bodenseen tuntumassa ollessa meinasi välillä unohtaa olevansa Saksassa. Nykyisenä sisämaan asukkaana vesi on kyllä niin vangitseva elementti, että en todellakaan ihmettele, miksi niin monet saksalaiset matkustavat lomillaan veden äärelle. Tunnelma oli paikoin välimerellinen, mutta saksan kielellä höystettynä.

Illalla syötiin erinomaiset pizzat ja salaatit airbnb:n viereisessä ravintolassa, Pizza Service Caprissa ja ajettiin vielä kerran Bodenseen rannalle ihailemaan auringonlaskua koko perheen voimin.

Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa Meersburgissa, olisimme…

  • risteilleet Konstanzin kaupunkiin järven vastarannalle
  • vierailleet Zeppelineille eli ilmalaivoille omistetussa museossa
  • kiertäneet enemmän vanhaa kaupunkia

***

Roadtrip-juttusarjan edelliset osat:

Koblenz – kun kahdesta tulee yksi

Blautopf – salainen sininen suppilo Saksassa

Ravensburger Spieleland – huvipuisto lapsille

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

 

Saksalaisen päiväkodin aloitus

Syyskuun alku on pyörinyt tiiviisti lasten uusien päivähoitokuvioiden ympärillä. Kolmevuotias Reetta vaihtoi kesäloman jälkeen perhepäivähoidosta tavalliseen päiväkotiin ja viisivuotias Armin aloitti esikoulun. Reetta kävi läpi samantyyppisen totuttautumisjakson, Eingewöhnungin, kuin Armin vuosi sitten – vaikkakin puolet nopeammin.

Kirjoitinkin viime vuonna tästä ”Berliinin mallista”, jonka mukaan (monissa?) päiväkodeissa Saksassa otetaan uusia lapsia ryhmiin. Pähkinänkuoressa kyseessä tuntuu olevan hyvin lapsentahtinen, työssäkäyviä vanhempia lähinnä piinaava järjestelmä, joka saa osakseen sekä hyväksyvää nyökkäilyä että avoimia silmien muljautuksia.

Nyt kahden lapsen vankalla kokemuksella oma mielipiteeni kallistuu ihan reippaan nyökkäilyn puolelle; kyllä, tämä oli lopulta hyvä homma.

Berliinin malli pähkinänkuoressa:

  • Päivät 1, 2 ja 3: Lapsi on 1 tunnin päiväkodissa vanhemman kanssa
  • Päivä 4: Lapsi on puoli tuntia päiväkodissa vanhemman kanssa, jonka jälkeen vanhempi on puoli tuntia viereisessä huoneessa
  • Päivä 5: Lapsi on tunnin ilman vanhempaa päiväkodissa
  • Päivä 6: Lapsi on 1,5-2 tuntia ilman vanhempaa päiväkodissa
  • Ja tästä eteenpäin aikaa pidennetään yleensä puolella tunnilla tai tunnilla kerrallaan, jos kaikki sujuu hyvin.
  • Noin kolmessa viikossa pitäisi olla valmista.

Toiveikas startti tutussa paikassa

Etukäteen olin kuvitellut Reetan Eingewöhnungin olevan suht läpihuutojuttu. Olihan meille käynyt niin satumainen tuuri, että neiti aloitti päiväkotiuransa presiis samassa paikassa kuin isoveljensä vuosi sitten. Sama rakennus, sama ryhmä ja tilat, samat opettajat kuin veljellä! Lisäksi hän osaa ja ymmärtää jo saksaa, mikä on aika merkittävä etu tässä kohtaa verrattuna Arminiin, joka osasi suurinpiirtein kiitti ja heippa aloittaessaan oman päiväkotiuransa.

Ja siis olihan Reetta odottanut tätä päiväkodin alkua kuin kuuta nousevaa: jo pitkin kevättä sain usein vastailla, että ”syksyllä sitten rakas”. Oman naulakonkin hän oli valinnut päiväkodin eteisestä jo hyvissä ajoin ennen koko Eingewöhnungia ja isoveli oli ystävällisesti testamentannut keskeneräisten piirustusten laatikkonsa Reetalle.

Näistä lähtökodista siis odotin suht helppoa settiä, ilman sydäntäsärkeviä erohuutoja tai jalassaroikkumisia. Ei näitä lopulta tullutkaan, mutta ensimmäiset kolme päivää (=kolme tuntia) oli kyllä hyvä, että oltiin siellä päiväkodilla yhdessä – sen verran monta kertaa tyttö halusi kavuta äidin syliin tarkkailemaan, mitä opettaja aikoo seuraavaksi tehdä.

Sain opettajalta – siis siltä samalta, joka oli vastuussa Arminin tutustumisjaksosta vuosi sitten – uudelleen printtimonisteen Berliinin mallin sisällöstä. Vaikka luulin lukeneeni sen viimeksi ajatuksella (= Google Translatorilla), ymmärsin siitä nyt muutaman olennaisen asian ihan eri tavalla.

Opettaja tietää mitä tekee

Muistan viime vuodelta, kuinka kohkasin Arminin saksan kielen oppimisesta ja toivoin vain, että hänelle puhuttaisiin mahdollisimman paljon. Mutta mitä teki opettaja? Seurasi vaan lähes mykkänä vieressä, kun Armin tutkiskeli paikkoja ja sanoi sanan sinne, toisen tänne. Mitä ihmettä tämä nyt oikein on, muistan ajatelleeni ja purkaneeni turhautumistani monellekin kaverille. Eihän se lapsi voi oppia saksaa ellei hänelle puhuta!

Nyt kun luin monisteen oikeasti ajatuksella (ja ilman Translatoria!), siellähän oli selvällä saksan kielellä avattu tätä asiaa. Opettajan on tarkoituskin olla hieman sivussa, tarkkailijana ja saatavilla. Monisteessa kehotettiin luottamaan siihen, että opettaja tietää mitä tekee. Hän voi vaikkapa pelata lapsen kanssa lautapeliä, mutta tarkoitus on antaa lapsen ottaa kontaktia uuteen aikuiseen.  

Nyt kun tätä miettii, niin onhan siinä järkeä. Lapsi saa oman tutun ja turvallisen aikuisen läsnäollessa tutustua omaan tahtiinsa uuteen aikuiseen, joka ei ole turhan päällekäyvä tutustumisyrityksissään. Sopinee hyvin suomalaiseen mentaliteettiin?

Ehti Reetta kuitenkin vetää yhdet raivarit kolmentena päivänä. Aihe oli kolmevuotiaan perspektiivistä luonnollisesti vakava: Reetta olisi halunnut mennä päiväkodin liikuntasaliin, jolloin opettaja sanoi, että pitää olla tossut jalassa. Reetan mielestä äidin olisi pitänyt laittaa ne tossut hänelle jalkaan, mutta sekä minä että opettaja oltiin samaa mieltä että ei, vaan ope laittaa. Lopputuloksena sellainen kevyt meltdown eikä taidettu päästä sinne liikuntasaliin…

Rauhallinen totuttelu kantaa hedelmää

Neljäntenä päivänä oli edessä ensimmäinen erotilanne. Olin toki kertonut tästä Reetalle etukäteen, mutta alkuun näytti siltä ettei hommasta tule mitään. Neiti nökötti lähinnä sylissä ja jonkinmoisen maanittelun jälkeen saatiin aikaiseksi lautapeli pöydälle. Kun peli oli hyvässä vauhdissa, sanoin että poistun hetkeksi, jätin vielä oikein laukkuni pöydälle näkyville. Sain askarreltua viereissä huoneessa Reetalle pienen valokuvavihkon mahdollisia koti-ikävähetkiä varten.

Tällä välillä ensimmäinen puolituntinen oli sujunut mainiosti, ja olipa Reetalla oikeat tossutkin jalassa mun palatessa! Tämä puolituntinen tuntui olevan käänteentekevä. Samalla myös loppuivat lapsen suusta tulleet kommentit, tyyliin ”Minä ja äiti käydään päiväkodissa…” . Tätähän aluksi itsekin mietin, että lapsi saa ihan väärän kuvan toiminnasta, jos äiti on aina päiväkodissa mukana.

Viidennestä päivästä eteenpäin homma on kuitenkin sujunut kuin tanssi: Vien Reetan aamulla, autan takkia ja kenkiä pois, tervehdin opettajat, annan halin tytölle ja toivotan hauskaa päivää. Reetta painelee ensimmäiseksi yleensä etsimään joko laitapeliä tai palapeliä, yhtäkään kyyneltä, mutruhuulta tai lahkeeseen takertumista ei ole ollut. Päiväkotiin jättämiseen kuluu näin aikaa ehkä minuutti.

Jos joskus päiväkotiasiat voivat loksahtaa kohdalleen, niin nyt ne todella tuntuvat sen tehneen.

***

Viimevuotisen kertomuksen Arminin vastaavasta päiväkodin alkutaipaleesta voit lukea täältä

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Ravensburger Spieleland – huvipuisto lapsille

Tämä juttusarja käsittelee elokuussa 2018 tehtyä roadtripiämme Euroopassa. Tarkempaan reittikuvaukseen voit tutustua täällä.

Kolmas osa: Ravensburger Spieleland

Alan vakuuttua siitä, että Saksa kätkee sisäänsä teemapuiston jos toisenkin. Haluan käyttää sanaa teemapuisto  huvipuiston sisään, koska se on mielestäni laajempi käsite, ja pitää sisällään myös huvipuistot.

Ravensburger Spieleland Etelä-Saksassa, Bodensee-järven lähellä on mainio kohde lapsiperheille – ja tykättiin tästä jopa enemmän kuin myöhemmin reisulla käydystä Saksan Legolandista.

Kaikkien tuntema brändi

Ravensburger on varmasti kaikille tuttu erityisesti palapeleistään ja lautapeleistään. Muuttuva Labyrintti, pikkulasten Kanin Loikka (Lotti Karotti saksaksi), yksi oman lapsuuteni suosikeista Scotland Yard ja lukuisat muistipelit eri teemoilla ovat Ravensburgerin käsialaa.

Näiden lisäksi se kaikista klassisin 1000 palan palapelilaatikko on juurikin Ravensburgerin. Puiston kaupassa olisi ollut myynnissä myös huima, 18 000 palan palapeli. Pyörittelin tätä jo käsissäni, kunnes tulin järkiini, että sen täytyy olla varmaan meidän koko yläkerran kokoinen!

Paljon kivaa erityisesti pienille lapsille

Ravensburgin kaupungin laidalla 30 hehtaarin alueelle levittäytyvä puisto sai meidät viihtymään aamusta iltaan saakka. Alue on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin teemoittain, mutta se jaottelu oli ehkä näkyvimmin esillä vain alueen kartassa. Laitteita oli erittäin kiitettävästi myös pienemmälle väelle – tai ehkäpä jopa erityisesti heille.

Päivästä tuli erityisen kiva myös siksi, kun saatiin aika ex-tempore seuraksi lähistöllä asuva suomalainen Kati ja hänen parivuotias poikansa. Kati kirjoittaa Suomalainen in Allgäu -nimistä, ihanan elämänmakuista blogia, ja ollaankin tutustuttu ihan alkuun näin ruudun kautta.

Katin kanssa oltiin jo ennen reissua suunniteltu tapaamista, kun oltiin siellä syvässä etelässä heidän kulmillaan, ja sovittiinkin sitten treffit tuonne Spielelandiin. On hauska huomata, miten joidenkin tyyppien kanssa vaan synkkaa kivasti ihan heti ensimetreiltä lähtien – vaikka me ei tuossa paloautopelissä kovin hyvin menestyttykkään.

Lukaise ihmeessä myös Katin kertomus meidän päivästä, löydät sen täältä.

Ei tungosta, ei ryysistä

Elokuisena maanantaina puistossa oli kyllä kävijöitä, mutta ei mitenkään pahaan tungokseen saakka. Sää on kesäisen lämmin, mutta jossain vaiheessa pilvet alkoivat peittää taivasta ja sadettakin saatiin ihan kunnolla. Vaikka jonkin verran kastuttiinkin, sade taukosi lopulta noin tunnin kahvi- ja jäätelöhetken jälkeen.

Laitteisiin pääsi pääsääntöisesti hyvin maltillisella jonotuksella ja vain tiettyihin suosituimpiin, muutaman henkilön kerrallaan vetäviin laitteisiin piti malttaa pysyä jonossa pidempään. Joka tapauksessa taannoisen Disneylandin jälkeen tämä ei tuntunut missään! Yksi jonotuksen vaativista laitteista oli uuden Brio-alueen kiemurteleva kelkkarata.

Pohdiskeltiin alkuun, että miten meidän kannattaisi alkaa puistoaluetta tutkimaan. 5-, 3- ja 2-vuotiaiden kanssa kannattaa valita se suorin reitti ilman turhia koukkauksia, koska kaikenlainen liikkuminen paikasta A paikkaan B kestää kuitenkin – erityisesti kun joka kulman takana on jotain tutkittavaa tai uusi leikkipaikka.

Yksi hieman extremempi leikkipaikka sisälsi moninkertaisesti verkoitetun riippusillan suppilomaisen vesikierteen yli. Luulin, ettei ainakaan kolmevuotias uskaltaisi astella virran yli, mutta kuten ennenkin todettu – olin taas väärässä.

Leikkipaikkoja ja saksalaisia piirroshahmoja

Jättimäinen leikkipaikka ilman hurjia huvipuistolaitteita voisi olla yksi hyvä määritelmä puistolle. Välillä tuntui hieman turhalta antaa lasten jäädä ”vain leikkipaikalle”, kun erilaisia laitteitakin olisi ollut koluttavana. Mutta minkäs teet, kun tarjolla oli vaikka minkälaista sokkeloa, kiipeilytelinettä ja liukumäkeä. Yksi hitti oli karppien syöttäminen lounaspaikkamme vieressä. Automaatista sai parilla eurolla paketillisen kalanruokaa, ja väittäisin näiden olevan erittäin hyvin ruokittuja yksilöitä.

Puiston avainhahmot ovat Maus ja Elefant, jotka ovat tuttuja saksalaislapsille tv-ohjelmasta Die Sendung mit der Maus. Kyseistä makasiinityyppistä lastenohjelmaa on lähetetty telkkarissa vuodesta 1971 – joka sunnuntaiaamu. Suomen vastine on tietysti Pikku Kakkonen (vuodesta 1977), ja olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka paljon Saksan serkusta otettiin alun alkaen mallia.

Meidän lapset tietävät Mausin ja Elefantin, mutta ei heillä luonnollisestikaan ole hahmoihin samanlaista vahvaa tunnesidettä kuin saksalaisilla. Näitä hahmoja kuitenkin kovasti bongailtiin ympäri puistoa. Arminin ehdottomaksi suosikkilaitteeksi muodostuikin ”Hier kommt die Maus”, lasten vapaapudotuslaite. Linnanmäellä on samantyyppinen nimellä Hiphop. Laitteissa herätti pientä hämmennystä välillä pituusrajojen puuttuminen, vaan sen sijaan oli ilmoitettu ikäraja.

Saksalaisten hahmojen lisäksi puiston palvelut ovat vahvasti saksan kielellä. Nettisivut ovat saatavilla myös englanniksi, mutta muuten voisin ajatella edes auttavan saksan kielen taidon olevan hyödyksi vierailulla.

Puistossa oli muuten kokonainen rakennus omistettu (lue: myyty) suklaalle, saksalaiselle Ritter Sportille. Tunnetut neliönmuotoiset levyt ovat täällä kovin suosittuja, ja suklaakaupan yhteydessä toimi myös suklaatehdas, jossa olisi voinut päästä itse tekemään suklaata haluamillaan mausteilla. Vähemmän yllättävästi kaikki suklaantekovuorot oli varattu jo täyteen.

Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa Ravensburger Spielelandissa, olisimme…

  • jääneet pidemmiksi ajoiksi leikkipaikoille
  • voineet mennä rakentelemaan palapelejä sille varatulle alueelle
  • käydä vielä pari kertaa Hier kommt die Mausissa

***

Ravensburger Spieleland nettisivut

Sisäänpääsyn hinta 34,50 € / aikuinen, 32,50 € / lapsi 3-14v

***

Roadtrip-juttusarjan edelliset osat:

Koblenz – kun kahdesta tulee yksi

Blautopf – salainen sininen suppilo Saksassa

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä