Maauimalat aukesivat: Freibad Kettwig

Johan oli vauhdikas alku tälle yh-viikolle! Olin aamulla henkisesti valmistautunut vaan möllöttämään lasten kanssa kotona, mutta onneksi on ystäviä, jotka ehdottavat mukavaa tekemistä ja saavat liikkeelle.

Helluntain jälkeinen maanantai, Phingstmontag, on täällä päin Saksaa vapaapäivä ja koululaisilla on lomaa koko viikko. Samaan saumaan monet maauimalat avasivat kesäkautensa, ja mikäs siinä kun ulkona päästiin hieman viileämmän viikonlopun jälkeen taas hellelukemiin.

Neljällä eurolla uimaan vaikka koko päiväksi

Ystäväperhe oli siis suuntaamassa Essenin kaupunkiin, ristikkotaloistaankin tunnettuun Kettwegiin, jossa olisi Freibad  eli ulkouima-allas, paras käännös olisi varmaankin maauimala. Sovittiin treffit puolillepäivin, joten ehdin hyvin pakata piknikki- ja uintikamat ja tarjoilla vielä lounaan ennen lähtöä.

Automatkaan meni ruuhkattomilla autobahnoilla noin puolisen tuntia, eikä paikka ollut yhtään niin täynnä ihmisiä kuin mitä etukäteen pelkäsin. Sisäänpääsymaksu oli hyvin maltilliset 4 euroa aikuisilta ja alle 6-vuotiaat lapset pääsivät polskimaan maksutta.

Alueella oli neljä allasta; kookas vinopohjainen allas leikkimistä ja yleistä polskintaa varten, iso allas hyppykorokkeineen ja uimaratoineen, syvä allas laudoilta hyppimiseen ja leikkipaikan välittömässä läheisyydessä oleva pikkuihmisten supermatala allas suihkulähteineen.

Ei alkuun huomattu tuota leikkipaikkaa tai sen allasta, joten siirrettiin meidän piknikvilttileiriä pariinkin kertaan, ennenkuin asetuttiin aloillemme tähän lasten alueelle.

Omia eväitä, jäätelöä ja ranskalaisia

Allasalueen reunamilla oli isot jo auringonpolttamat nurmikentät (pallonpeluu kielletty), joilla makasi pieniä seurueita ja pariskuntia pyyhkeineen siellä täällä. Sisäänkäynnin vieressä oli kioskiluukku, josta sai jäätelöä, juotavaa ja ainakin ranskalaisia. Saksassa ei liene sellaista paikkaa, josta ei saisi ranskalaisia!

Vietettiin oikein mukava iltapäivä, kolme tuntia sujahti eväiden ja jäätelöiden voimalla vikkelästi ja pidempäänkin olisi voinut olla. Näiden kolmen tunnin aikana pääsin myös uimaan ihan itsekseni puoli tuntia rataa eestaas, kun ystävät kyttäsivät leikkipaikan laidalla meidänkin lapsia. Yksin lasten kanssa paikka olisi ollut haastava, mutta kolmen aikuisen kombolla hoitaa jo neljäkin lasta ihan ongelmitta.

Vessat olivat siistit, suihkuja oli sekä ulkona että sisällä ja varjopaikkoja niityillä löytyi myös niitä haluaville. Leikkipaikan ja lastenaltaan yläpuolelle oli myös viritetty kolmimaisia varjoja, todella hyvä homma!

En ymmärrä, miksei me viime kesänä käyty yhdessäkään maauimalassa? Niitä on kuitenkin täällä siedettävän ajomatkan päässä useampikin. Tästä tulikin kertaheitolla tälle kesälle uusi viikonloppuprojekti, eli toivottavasti pääsen kertomaan teille muistakin Düsseldorfin alueen uimapaikoista myöhemmin.

Schwimmcentrum Kettwig

  • Osoite: Im Teelbruch 10-12, 45219 Essen (Kettwig)
  • Parkkipaikka aivan maauimalan vieressä
  • Ma-pe 06.00 – 10.00 ja 14.00 – 20.00
  • La-su ja pyhäpäivinä 08.00 – 20.00

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Täydestä talosta kohti yh-viikkoa

Pitkä viikonloppu Miehen lähisukulaisten kanssa vaihtui tänään hetkessä yh-viikkoon, kun Mies hyppäsi samaan taksiin vieraiden kanssa kohti lentokenttää. Sukulaiset lähtivät takaisin Suomeen ja Mies suuntasi kohti Lontoota työhön liittyvään koulutukseen.

Kulunut viikko on ollut kiireinen mutta mukava. Kaikenlainen ohjelma on valitettavasti karsinut aikaa myös blogilta, ja se aiheuttaa aina ikävän kierteen, kun juttuaiheet kasautuvat ja en enää saa kiinni, mistä aloittaisin. Tällöin olen huomannut, että on parempi kirjoittaa väliin yleismaailmallinen kuulumispostaus (jota siis luet parhaillaan) ja joka tavallaan aukaisee kirjoittamisen padot ja antaa taas tilaa sujuvammin soljuville sanoille.

Maanantai, maanantai

Tällä viikolla maanantai alkoi kerrassaan mainosti, kun lähdin viemään lapsia aamulla hoitoon, ensin Arminia päiväkodille ja sitten Reettaa omaan hoitopaikkaan. Oltiin kuin ihmeen kaupalla normaalia aikataulua hieman aiemmin liikkeellä, ja ihmettelin päiväkodilla olevaa hyörinää. Arminin ryhmän huoneen ovessa roikkui infolappu, jonka huomasin koskevan seuraavan päivän retkeä Irrlandiin.

Mutta miksi kaikialla oli niin paljon lapsia (moni tulee usein vähän myöhemmin) ja vanhempiakin pyöri paikalla tavallista enemmän? No tietysti siksi, että retkipäivä olikin tämä maanantai eikä suinkaan huominen tiistai, kuten olin kalenteriini merkinnyt!

Kysyin hädissäni päiväkodin opelta, että mitähän lapsilla oletetaan olevan mukana? Aamiainen, lounas, välipala ja vesipullo. Seeeelvä, minulla olisi kuulemma 20 min aikaa hommata nämä että Armin ehtii retkelle mukaan. Äkkiä Reettaa kädestä kiinni, autoon, kurvattiin pikapikaa kaupalle ja sitten salamana takaisin päiväkodille.

Paremmin valmistautunut äiti olisi voinut pakata mukaan vaikka tällaisia ”vesimelonijätskejä”. Huijaus ei kyllä mennyt läpi kotonakaan.

Hyvin ehdittiin ja lapsi pääsi onnellisesti lähtemään. Yritin nopeasti selittää Arminille tilannetta, että muistaako hän yhtään kun tällaisesta tulevasta retkestä on ollut joskus aikaa sitten puhetta. Ei kuulemma muistanut. Kysyin, tietääkö hän minne ovat menossa. Ei kuulemma, joten sitten vaan puhelimesta googlen kuvahaku auki ja näytin millaisesta paikasta on kyse. Homma selvä, hauskaa retkeä ja nähdään iltapäivällä!

Retkeltä palasi väsynyt ja kaikkensa antanut pieni mies.

Muuten viikko on sisältänyt myös allergiatietoutta saksaksi (tästä lisää myöhemmin), puutarhureiden sesongin ensimmäisen visiitin pihallemme, töitä ja sekä Düsseldorfiin että Kölniin tutustumista viikonlopun vieraiden kanssa.

Tällainen Oma Elämä – kategorian postaus vaatii vielä pienen kevennyksen loppuun.

Yh-viikon plussat

  • Voin istua illat ihan rauhassa puhumatta kenellekkään. Tätä kaipaa aina aika ajoin.
  • Tiskikone täytetään oikein, roskat lajitellaan kuten ne kuuluu tehdä.
  • Mulla on isompi auto käytössä.
  • Mun ei tarvitse herätä klo 05.00 töihin yhtenäkään aamuna, koska ilmoitin etten voi tulla töihin klo 06.00, kun päiväkoti aukeaa vasta myöhemmin.
  • Päiväkoti menee yhtenä päivänä aiemmin kiinni, kun on kyläjuhlat ja muutenkin viikolle on ohjelmaa.
  • Mies tulee jo torstaina takaisin.

Yh-viikon miinukset

  • Joudun istumaan illat kotona, enkä pääse esim. iltakävelylle, koska lapsia ei tietenkään voi jättää yksin.
  • Kukaan muu ei täytä tiskikonetta tai laita roskia roskiin.
  • Isompi auto on kömpelömpi parkkeerata pieniin ruutuihin.
  • Joudun kiirehtimään aamulla molemmat lapset hoitoon ja sitten suoraan töihin yhdeksäksi. Iltapäivällä sama toiseen suuntaan yhtä kiireellä.
  • Olen töissä silloin, kun päiväkoti suljetaan aiemmin, ja muutenkaan kaikkeen ohjelmaan en voi ottaa lapsia mukaan, joten olen viikonlopun aikana sumplinut lastenhoitajia täyttämään näitä aukkoja.
  • Mies tulee vasta torstaina takaisin.

Sateen jälkeen paistaa aurinko

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Noordwijk Hollannissa – Päiväretki meren äärelle

Suomessa kasvaneena veden läheisyyttä ei oikein ymmärräkään, kun tuhansien järvien maassa on rantaa, poukamaa ja lahtea siellä sun täällä. Lapsuuteni olen kasvanut järvenrannalla Kirkkonummella, aikuiseksi vartuin Espoon merenrantojen läheisyydessä. Opiskeluaikana kaksiossani Espoon perukoilla oli lähes salainen uimaranta viiden minuutin kävelymatkan päässä – sain usein olla siellä yksin.

Noordwijk aan Zee Hollannissa

Düsseldorfin läpi virtaa yksi Euroopan pisimmistä joista, Rein, mutta sen tunnelma on silti niin kovin erilainen. Reinissä on kova virtaus eikä uimista näin ollen suositella lainkaan. Olen kyllä nähnyt ihmisten toimivan tätä suositusta vastaan, mutta vain pienellä hiekkaranta-alueella, joka on suojaisampi aallonmurtajien välissä. Ollaanpa mekin siellä paristi piipahdettu. Veden puhtaudesta en myöskään tiedä, varsinkin kun teollisuuden laivaliikenne on aika runsasta.

Suunta kohti merta

Monet saksalaiset, erityisesti vähänkään sisämaan asukit, tuntuvat suuntaavaan kesälomilla ja pitkillä viikonlopuilla (joita toukokuussa riittää!) joko pohjois-Saksaan tai Hollantiin rannikolle, meren äärelle. Siellä ramppaavat Miehen työkaverit, meidän naapurit ja ruuhkista päätellen moni muukin.

Me ehdittiin Keukenhofin visiitin jälkeen myös Hollannin rannikolle, matkaa tulppaaniparatiisista Noordwijk aan Zeen rantakaupunkiin oli vain kymmenisen kilometriä. Oltiin syöty Keukenhofissa lähinnä omia eväitä, joten tukevampi lounaspaikka oli hakusessa. Ensin oli kuitenkin hakusessa parkkipaikka, kun kaikki ranta-alueen pysäköintialueet pullistelivat lauantaisena iltapäivänä Hollannin, Saksan ja Belgian rekistereissä olevista autoista.

Rantakadulla oli jonkin verran parhaat päivänsä nähneitä liiketiloja, suljettuja ravintoloita ja jättimäisiä 5 tähden hotellikomplekseja, jotka ainakin ulkopuolelta katsottuna voisivat kaivata pientä freesausta. Useampikin pieni grilliravintola tarjoili burgereita ja ranskalaisia, mutta meidän teki mieli jotain muuta.

Lasilliset sangriaa ja meksikolaista pöytään

Päädyttiin meksikolaista ruokaa tarjoilevaan Chicoleoon, josta löytyi hyvin tilaa myöhäiselle lounaalle. En ole meksikolaisen ruuan asiantuntija, mutta meille ainakin valitut ruuat maistuivat mainiosti. Otettiin alkuun klassikko, nachos supreme ja annos riitti vallan hyvin kahdelle alkupalaksi. Lapset saivat toivomiaan suosikkeja, nuggetteja ja ranskalaisia jotka tarjoiltiin yllättävästi omenasoseen kanssa.

Pääruuaksi otin vegevaihtoehdon (ehkä viimeisin Luxemburgin matka innosti tähän?!), pinaatilla ja fetalla täytetyn chimicharran eli uppopaistetun burriton, joka tarjoiltiin yhden banaanilla täytetyn tacon, mausteisien papujen, riisin, guacamolen ja ranskankerman kanssa. Mies otti samantyyppisen annoksen lihaversiona, ja molemmat olivat maukkaita mutta liian suuria, ei millään jaksanut kaikkea.

Ravintola oli sisältä sisutettu ihanan värikkäästi. Katossa roikkui päivänvarjoja ja värimaailma oli meksikolaisen ravintolan tyyliin iloisen riemunkirjava.

Varpaat rantahiekassa – kuten kaikki muukin

Ollaan joskus vuosia sitten käyty Zandvoortissa, joka on toinen samantyyppinen kaupunki hieman pohjoiseen päin. Muistan sieltä loputtomalta näyttävän rantaviivan, valtavan tasaisen hiekkarannan pienine simpukoineen ja tuulen pieksämät rantaheinikot hiekkatörmällä ennen rantakatua.

Noorwijk aan Zee näytti ihan samalta. Lapsia ei pidätellyt mikään kun he kirmasivat pehmeässä hiekassa sandaalit jaloissa lonksuen kohti merta. Hollannin rannikon hiekka ei ole yhtä hienoa kuin Thaimaassa, mutta kuitenkin sellaista, joka tuntuu samettiselta varpaissa ja jota löytyy rantakassissa olleista tavaroista vielä seuraavallakin viikolla.

Seuraavat tunnit kuluivat kuin itsestään hiekkalinnaa rakennellessa ja meren liikkeitä ihmetellessä. Luultiin alkuun, että olisi ollut nousuveden aika, mutta pieleen arvattiin, meri pakeni jatkuvasti kauemmas meidän linnoitukselta ja päästiin tekemään uusia linnoja ja vedenjuoksutusuomia moneen kertaan.

Merivesi oli vielä kylmää, sen verran siellä viihtyi, että jalat kasteli mutta ei muuten. Laskuveden paljastaessa viileän veden alla ollutta hiekkaa ja päivän alkaessa pikkuhiljaa kääntyä iltaa kohti, nousi tuuli yhtäkkiä ja viilensi aiemmin niin lämpimän päivän yhdessä hetkessä. Meille tuli melkein kiire pukea lapset, kerätä tavarat ja suunnata takaisin autolle. Edessä olisi vielä reilun kahden tunnin ajomatka kotiin.

”Ihanaa oli olla rannalla. Pitkästä aikaa!”  tiivisti 5-vuotias päivän tunnelmat meidän kaikkien puolesta. Rantareissu ei varmasti jäänyt laatuaan viimekseksi.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Romantiikkaa Keukenhofissa

Hollannin puolella, n. 40 kilometriä Amsterdamista, sijaitsee kaikkien tulppaanifanien pyhiinvaelluskohde Keukenhof. Kyseessä on hollantilaisen kukkasipulikasvatuksen maailmanluokan showroom, 32 hehtaarin alueelle levittäytyvä puisto, jonne istutetaan tarkkaan harkittuihin muodostelmiin 7 miljoonaa kukkasipulia vuosittain.

Puisto on avoinna vaivaiset 8 viikkoa vuodessa maaliskuusta toukokuuhun ja sinä aikana tulppaaneja käy ihastelemassa yli miljoona ihmistä.

Olimme paikalla viimeisenä aukioloviikonloppuna, ja osasin odottaa, että parhain kukinta-aika on jo ohi. Olin odotuksineni ihan oikeassa, osittain tarjolla oli vain vihreitä varsia tai ammolleen avautuneita kukintoja. Paras aika olisi ollut suurinpiirtein huhtikuun lopulla, ennenkuin puut ovat täydessä lehdessä. Toisaalta siinä mielessä puistoalue oli nytkin kovin kaunis, koska vihreys ja vehreys oli vallannut puut ja pensaat.

 

Vuoden teemana romantiikka

Joka vuosi puistossa on eri teema, tänä vuonna se oli Romance in Flowers, joka näkyi pieninä yksityiskohtina ympäriinsä.

Kukkapaviljongeissa oli penkkejä, jotka kutsuivat rakastuneita suutelemaan huikeiden kukkainstallaatioiden eteen. Sydämen muotoon istutettuja tulppaaneja. Punaisilla ruusuille omistettu näyttely. Ja meidän vierailulle osunut klassisen musiikin tapahtuma, jolloin puistossa kuljeskeli aatelisasuihin sonnustautuneita henkilöitä ja esiintymislavalla oli klassista musiikkia.

Ihan huippu oli myös valtava liljoin koristeltu morsiuspuku!

Älä ohita: Orkideapaviljonki

Puiston perällä oleva Beatrix orkideapaviljonki oli uskomaton, varsinkin kun miettii kuinka usein itsellä on kotona vain muutama vihreä lehti ja kaksi pystyyn kuollutta vartta. Orkideoja oli kaikissa sateenkaaren väreissä ja kokoja oli ministä maxiin.

 

Yksi viehkeimmistä värierikoisuuksista oli turkoosin ja pinkin väreissä hohtava orkidea. En ole ennen jonottanut saadakseni kuvaa orkideasta, mutta tämä oli selvästi muidenkin kävijöiden mieleen.

Puiston keskellä oleva Willem-Alexander paviljonki olisi myös vaatinut oman aikansa tarkempaan tutustumiseen, mutta koska pääsimme sinne vierailumme loppuvaiheessa, alkoi kukkaöverit olla jo niin vahvat ettei voinut enää vastaanottaa yhtäkään terälehteä.

15 kilometriä polkuja

Olin lukenut, että aikaa paikan kiertämiseen kannattaa varata 2-3 tuntia. Kaikkia 15 kilometriä polkuja ei ole kenenkään tarkoitus kipittää läpi, mutta varaudu pidempään kävelyyn hyvillä kengillä ja kevyillä kantamuksilla.

Me oltiin paikalla aamulla vähän ennen yhdeksää ja lähdettiin pois piirun vaille kaksi, eli saa siellä nähtävästi viisikin tuntia vierähtämään. Periaatteessa olisin voinut vieläkin tehdä yhden kierroksen, koska aurinko oli tullut esiin pilviverhon takaa ja kaikki näytti ihan erilaiselta kirkkaammassa valossa.

Aamulla vältät ruuhkat

Puisto aukesi aamukahdeksalta ja me oltiin porteilla hieman ennen yhdeksää. Saavuttiin paikalle omalla autolla ja opastukset parkkiin olivat todella selkeät.

Liput ostin etukäteen (lue: edellisenä yönä) netistä. Aikuinen maksoi 17€, 4-17v lapsi 8€, auton parkki 6€ ja opaslehtinen 5€. Lipuissa luki, että ne pitäisi printata mutta ihan turhaan, porteilla liput luettiin QR-koodista suoraan kännykän näytöltä. Aamulla porteilla ei ollut lainkaan jonoja joten sisäänpääsy sujui sutjakkaasti.

Suunnistettiin suorinta tietä puiston oikeaan laitaan tuulimyllyn luo, koska tiesin sieltä pääsevän risteilylle puistoa ympäröiviin kanaaleihin. Marssin reippaasti lipunmyyntitiskille (aikuiset 8€) mutta minulle kerrottiin rehellisesti, että risteilyn reitillä ei ole enää kukan kukkaa. Puistoalueen ympärillä on siis valtavia tulppaanipeltoja, joiden väriloistoa olisi voinut vielä muutama viikko takaperin ihailla mutta koska kauneus on katoavaista, tänäkin sesonki oli sitten jo ohi. Ei haluttu käyttää kolmea varttia multapeltojen tuijotteluun, joten kanaaliajelu jäi meiltä väliin.

 

Kamerat räpsyy ja selfiekepit viuhuu

Puiston alueella oli huomattavan paljon aasialaisia ja intialaisia turisteja. Ja oli siis paljon muitakin turisteja, mutta ei niin selvästi tunnistettavia. Muutamat suomalaisetkin toki nähtiin, tällä kertaa Hollannin Utrechtissa asuva perhe (jonka rouva oli asunut myös Düsseldorfissa).

Jos Keukenhofia pitäisi kuvailla vain yhdellä sanalla, se olisi instagrammable. Kaunista kuvattavaa oli jokaisessa suunnassa ja siitä todella otettiin kaikki irti. Jos joku luuli selfiekeppien kulta-ajan jo menneen, niin oli väärässä. Niin moni kykki tulppaanipenkin vieressä keppi kädessään tai kulki ympäriinsä keppi koholla kuin valtikka ikään.

Kuvaajien, kuvattavien ja ohikulkijoiden kesken tuntui vallitsevan sanaton sopimus siitä, että jokaiselle annetaan kuvausrauha, toisen seurueen kanssa ei tungeta samaan kukkapenkkiin ja erityisiin kuvausspotteihin (kukilla täytetyt veneet, koristellut puistonpenkit, kukka-asetelmien edustat) jonotetaan kiltisti omaa vuoroa.

Enemmän kuin vain kukkia

Hieman vastahakoisesti matkaan lähtenyt mies oli hänkin vaikuttunut. Puistoalue oli hänen sanojensa mukaan paljon enemmän kuin mitä oli odottanut, hän tykkäsi tekemisen ja näkemisen paljoudesta.

Keukenhof on yhtälailla loistava päiväretkikohde lasten kanssa. Puisto tarjoaa useamman leikkipaikan, pieniä kilejä, possuja ja pupuja. On vaijeriliukua ja pensaslabyrinttiä.

Meillä lapset innostuivat myös taas harjoittelemaan kuvaamista. Instagram-Husband onkin jo niin nähty juttu, joten olisiko Instagram-Kid trendikkäämpi?

Viisivuotias tykkäsi myös kovasti lammen pinnalle viritetyistä puulaatoista, jotka muodostivat satumaisen polun veden halki. Hän hyppeli ne pelottomasti ensin isin kanssa ja sitten toiseen suuntaan minun kanssa. Hieman hirvitti, minua siis, mutta taitavastihan se meni.

Toiseen ”vesiestekiipeilytelineeseen” sitten uskalsi kolmevuotiaskin, eikä haitannut vaikka kengät vähän kastuivat. Ja taas äitiä hirvitti, kun eihän tuossa portaikossa ole edes kaidetta! En ole missään ennen nähnyt tällaisia, mutta ihan huikea idea ja loi kaivattua vaihtelua kukkapenkkien väliin.

Tuliaisia kotiin

Keukenhofista voi ostaa muistoja kotiin useammasta myyntipisteestä. Tarjolla on perus Hollanti-aiheista turistikrääsää, mutta myös kauniita puisia koristetulppaaneja ja tietysti ihan oikeita kukkasipuleita. Meille tarttui mukaan 8 kpl puukukkia, jotka ajattelin asetella meidän talviterassille. Se kun kuumenee kesäisin niin ettei siellä mikään oikea kasvi selviä hengissä.

Vaikka missattiin tulppaaneiden kuumin sesonki, olen todella iloinen että ehdittiin Keukenhofiin nyt, kun sinne voi ajaa kotoa parissa tunnissa.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä