Suomi 100 juhlat Düsseldorfissa

Kun edellisenä viikonloppuna olleista joulumyyjäisistä oli selvitty ja itsenäisyyspäivän itkut itketty oli juhlan aika. Düsseldorfin suomalainen seurakunta yhdessä suomalaisen kielikoulun kanssa järjestivät – tai siis järjestimme – itsenäisyyspäivän juhlan Suomi 100 -teeman kunniaksi Hotel Renaissancen tiloissa.

Juhlaan ei ollut erillistä pukukoodia, mutta mielestäni kaikki olivat laittaneet kyllä parasta päälleen. Näin tein minäkin, olinhan sentään raahannut Suomesta muuttokuormassa yhden täyspitkän iltapuvun. Lähinnä olin ajatellut sellaista tarvitsevani, jos pääsisin vaimon ominaisuudessa edustamaan jonnekin Miehen työdinnereille. No tällaisia kutsuja ei ole tippunut, joten kaivoin säilytyksestä rakkaan luottomekkoni, joka ostettiin aikanaan rehellisesti opintolainalla 10 vuotta (!!) sitten.

Päätin myös investoida kampaukseen, joten varasin ensimmäisen oman ajan kampaajalle täällä Saksassa olon aikana. Jos mun Suomen luottokampaaja lukee tätä, niin joo, yhtään ei ole lisääntynyt mun kampaajalla käymissyklini, ehkäpä vaan pidentynyt entisestään… Tällä kertaa sain kuulla hienovaraisia tuskailuja, kuinka ohuet hiukseni ovat latvoista ja kuinka niitä todella olisi hyvä välillä leikata. Sainpa lopuksi kampaamon arpajaisista -10% alennuksen seuraavasta käynnistä, joten ehkä mun on nyt pakko rohkaistua ja varata aika.

Kampaus oli kuitenkin onnistunut ja päästiin lähtemään oikein hyvissä ajoin juhlapaikalle. Ohjelma alkaisi Finlandia-hymnillä (tällä kertaa en itkenyt!), jonka jälkeen minun pitäisi lukea Suomen itsenäisyysjulistus, jonka teksti on aikasta monimutkainen ja lauseet pitkiä. Olin ehtinyt treenaamaan puheen läpi tasan kerran kotona, testiyleisönä olivat lapset ja meidän vieraat Suomesta. Lisäksi luin lyhyen tervetuliaispuheen yhdessä seurakunnan edustajan kanssa.

Esiintyminen lähes 200 henkiselle yleisölle meni mielestäni ihmeen hyvin, tai ainakaan minua ei jännittänyt mikrofoni kädessä yhtään niin paljon kuin olin alunperin kuvitellut. Ehkä tämäkin menee taas siihen samaan epämukavuusalueen ylittämisiin, että nyt kun se maksimi tälle vuodelle on jo saavutettu, niin loput menee vaan huomaamatta reunan yli?

Onneksi omat esiintymiset olivat aivan juhlan alussa, niin sen jälkeen pystyi nauttimaan loppuohjelmasta ja viinipullosta – vesipullo oli niin naurettavan kallis, ettei mitään rajaa. Juhlaohjelmassa oli mm. Düsseldorfin oopperan suomalaislaulajien esityksiä, Suomi-koulun lasten esitys yhdessä seurakunnan kuoron kanssa ja vangitseva tanssiesitys. Välijuonnoissa kerrottiin, millaisia uusia sanoja oli milläkin vuosikymmenellä suomen kieleen tullut, näitä oli mielenkiintoista kuunnella. Lopuksi laulettiin yhdessä komeasti Maamme-laulu, se oli hieno hetki.

Ruokailu toteutettiin buffettina, ja tarjolla oli illalliskortin erittäin kohtuulliseen hintaan nähden monipuolinen valikoima herkkuja. Joihinkin olisin mielelläni ripauttanut hieman suolaa, mutta muuten kattaus oli mielestäni onnistunut kokonaisuus. Jälkiruokapöydän suklaamousse oli täyteläinen päätös. Suomalaiselle olisi maistunut jälkkärin kanssa kahvi, mutta kun olin aikani kahvipannua etsinyt sitä löytämättä, tajusin että sumppi pitäisi erikseen tilata tarjoilijalta.

Aikuisille oli mahdollistettu teoreettinen tilaisuus nauttia ohjelmasta ja illallisesta rauhassa, kun lapset saivat temmeltää lastenvahtien valvovan silmän alla viereisessä tilassa. Olihan se toki arvattavissa, että eivät he siellä koko iltaa viihdy, ja jossain kohtaa ruokailua juhlatilan tanssilattian värivalot villitsivätkin joukkion jahtaamaan liikkuvia kuvioita lattiassa samaan tapaan kuin kissoja voi juksata taskulampulla. Pienten lasten vanhempia tämä ei tuntunut haittaavan, vanhempaa väkeä ehkä kylläkin. Peli kuitenkin vihellettiin poikki ja lapset ohjattiin takaisin lastenhuoneen puolelle vipeltämään.

Omat muksut alkoivat olla pitkästä päivästä sen verran poikki, että vetäydyimme kotiin pitkälti ennen juhlien päättymistä. Oltiin jo kuitenkin toista tuntia yli normaalista nukkumaanmenoajasta, ja vaikka periaatteessa lapset olisivat jonkin aikaa voineet vielä jaksaakin, niin oli parempi ottaa lähtö ennen kuin homma karkaa lopullisesti käsistä. Been there done that.

Kotona tajusin, ettei meistä ole yhtäkään yhteiskuvaa juhlista. Otettiin vahinko takaisin takan edustalla juuri ennen juhlamoodin vaihtumista kotimoodin villasukkiin ja verkkareihin.

Kuten tervetuliaispuheessanikin sanoin, oli äärimmäisen hienoa päästä juhlimaan 100-vuotiasta Suomea Düsseldorfissa – yhdessä, juhlavuoden teeman mukaisesti.

Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille, esiintyjille ja juhlavieraille – ja vielä kerran onnea Suomi!

K21 Düsseldorfissa – kulttuuria korkealla

Olipa hyvä saada kulttuurista kiinnostuneita ystäviä Suomesta visiitille viikonlopuksi. Muuten ensimmäinen vierailu museoon Düsseldorfissa olisi voinut tapahtua vasta paljon myöhemmin. Ei olla suuria museokulttuurin kuluttajia, mutta jokaisen harvan visiitin jälkeen miettii, miksi ihmeessä ei tule käytyä useammin.

Museokohteeksi valikoitui K21 museo aivan Düsseldorfin ytimessä. Se on saanut 4,5/5 tähteä TripAdvisorissa ja keskittyy nykytaiteeseen. Nykytaide on tunnetusti mielipiteitä jakavaa, ja itsekin tunnustaudun kuuluvani siihen silmiään pyörittelevään joukkoon.

Päästiin tutustumaan museoon pelkästään aikuisten kesken, joka oli kyllä ainoa oikea ratkaisu tälle kohteelle. En nimittäisi K21:stä lapsiystävälliseksi paikaksi.

Oltiin paikalla heti aamupäivällä ja mentiin suoraan ylimpään kerrokseen, jossa on museon ehdoton vetonaula: argentiinalaisen Tomás Saracenon massiivinen In Orbit. Teos koostuu valtavasta metalliverkosta ja läpikuultavista PVC-palloista, jotka roikkuvat yli 25 metrin korkeudessa avoimen ala-aulan yläpuolella. Jutun juju on se, että verkon päälle pääsee kiipeilemään! Teosta on vaikea kuvailla, josko kuvista selviäisi paremmin.

Täytettiin vastuuvapautuslomakkeet ja saatiin vetää päälle ohuet haalarit, joiden tarkoitus oli suojata omia vaatteita metalliverkolla liikkuessa. Katseltiin meidän edellä olevan teiniporukan menoa verkolla, ja en yhtään tajunnut kuinka kuumottavaa verkolla kävely tulisi olemaan.

Alkuun liikuskelu verkolla oli suht siedettävää, koska alla oli muutama kerros monitasoista verkkoa ja yläkerran lattiakin ihan lähellä. Jos piti katseen verkossa tai horisontissa pystyi kuvittelemaan, että kulki vain joustavalla alustalla. Jos erehtyi katsomaan verkon silmukoiden läpi alaviistoon tai jopa alas, joutui taas kerran miettimään, että miten ihmeessä olen tänne päätynyt. Välillä tuntuu, että oma epämukavuusalueen ylittämisten kiintiö on tälle vuodelle jo ihan tapissa.

Hurjinta oli verkon ylittäminen kohdasta, jossa lähin kosketuspinta maahan on yli 25 metriä alaspäin ja verkkoa on vain yksi ainoa kerros. Tähän kohtaan oli koottu valkoisia tyynyjä, jotka kutsuivat näyttelyvieraita lepäilemään verkolla tyhjyyden päällä. Tällöin kaikkien muiden ihmisten liike verkolla tuntui koko kehossa ja tämä kuvastaa teoksessa ihmisten välistä kommunikointia.

Verkolta tukevalle lattialle päästyäni sormet vielä hieman vapisivat ja olo oli samaan aikaan helpottunut ja innostunut. Vitsit miten siistiä!

Muuten museon tarjonta oli vähintäänkin, hmmmm, nykytaiteen museolle tyypillistä. Eli joko siitä tykkää tai sitten siihen on todella hankala saada mitään tarttumapintaa. Nautittiin kuitenkin rauhassa museon kaikki kerrokset läpi, kun se kerrankin oli mahdollista.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Voihan Finlandia!

Itsenäisyyspäivä meni ihan nyyhkimiseksi.

Onneksi ei sentään heti aamusta, kun mulla oli työvuoro, mutta kotiin palauttuani klikkasin koneelta auki Helsinki-Vantaan lentokentällä kuvatun Club for Fiven Finlandian. Hämmästyin itsekin omaa spontaania reaktiota, ja sitten kun kerran oli padot avattu, niin samalla linjalla mentiin aina kun kuului Finlandia. Ja sehän kuului!

Olen yrittänyt täällä muutamalle saksalaiselle kertoa, että meillä on isot 100-vuotisjuhlat, mutta en ole saanut ”aaha” kommentteja kummempaa. Samaan aikaan täällä juhlistettiin Sankt Nikolauksen päivää, joka tarkoitti meidän näkökulmasta taas karkkia lapsille.

Ensi viikolla lähdemme ajamaan Tanskan ja Ruotsin kautta joulunviettoon Suomeen, ja juuri nyt se tuntuu todella hyvältä.

Erityiskiitokset vielä YLE, kun mahdollistit Linnan Juhlien katsomisen ulkomailla etkoineen ja jatkoineen Areenasta ilman, että yhteydessä oli pienintäkään häikkää. Ilotulitusta edeltävät luontokuvat olivat niin hienoja, että syömmestä sieppas taas kerran.

Nähdään pian, satavuotias Suomi!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Suomalaiset joulumyyjäiset Düsseldorfissa

Perinteiset joulumyyjäiset järjestettiin Düsseldorfissa eilen, ja illalla minusta ei ollut enää muuhun kuin tuijottamaan viinilasi kädessä Netflixiä. Pari päivää tuli paahdettua aika täysillä, mutta kyllä kannatti! Oli hienoa päästä mukaan järjestämään tapahtumaa, josta oli puhuttu jo niin paljon, ja josta ehdin hieman jo kirjoittaakin aiemmin.

Oma panokseni myyjäisiin oli leipoa maustekakkuja, piparikuusia ja joulutorttuja. Olin aikatauluttanut etukäteen viikkoni, jotta pysyn kartalla minä päivänä pitää tehdä mitäkin. Pipareille piti tehdä taikina etukäteen, maustekakut pystyi leipomaan ja pakkaamaan etukäteen, piparit täytyi leipoa ja paistaa ja koristella, ja edellisenä iltana valmistaa joulutortut. Kaikki meni ihan hyvin siihen saakka, kunnes tulin tehneeksi vielä iltana ennen myyjäisiä litran pullataikinan korvapuusteille.

Jahka joulutorttu-korvapuustitehtaani pääsi sulkemaan uuninluukun puoliltaöin, kirosin mielessäni, miksi ihmeessä en ollut tehnyt edes leivonnaisten nimilappuja etukäteen? Yritin rauhoittua unille, vaikka jatkoin henkistä hääräystä varmaan läpi yön. Reetta heräsi yöllä kerran, kävin ilmoittamassa että neiti on hyvä ja jatkaa vaan uniaan. Armin heräsi seuraavaksi valittamaan jalassa olevaa kasvukipua ja pyysi hierontaa. Viidelta yöllä.

Oma herätys oli aamulla ennen kukonlaulua, koska Suomesta tilatut tuoreet Ullan Pakarin ruisleivät ja Kala Valtasen vakuumipakatut lohet piti noutaa lentokentältä. Tässä oli niin sanotusti tapahtunut pari muuttujaa kertaan jos toiseenkin. Leipien ja lohien piti tulla perjantain Finnairin aamukoneella (näistä Finskin lennoista puhutaan täällä muuten kuin bussiaikatauluista – tuntuu että kaikki suomalaiset tietää, mitä aikaa tuolla tarkoitetaan!), mutta jonkun surkean selityksen henkilöstövajeesta nojalla leivät jäivät kyydistä. Leivät siirrettiin iltakoneeseen, joka sitten olikin reippaasti myöhässä, eikä kukaan päässyt enää niitä hakemaan iltamyöhällä.

Näin ollen olin sitten lupautunut lähtemään toisen suomiäidin kanssa kentälle heti aamusta. Sovittiin treffit rahtialueelle klo 7.00, jotta ehdittäisiin hyvissä ajoin myyjäispaikalle auttamaan valmisteluissa. Mistään ei oltu saatu tietoa, että henkilökunta tulee rahtipaikalle vasta klo 9.00, joten vietettiin rapsakat aamun tunnit keskellä hernerokkasumusta harmaana olevaa lentokenttää. Mitäpä sitä ei tekisi joulumyyjäisten eteen!

Lopulta kaikki kuitenkin ratkesi hyvin, paljon kaivatut leivät saatiin myyjäisiin vain jonkin verran ovien avaamisen jälkeen ja pystyttiin keskittymään olennaiseen.

Päivästä tuli onnistunut, oli mukava nähdä paljon uusia suomalaisia ja tuotteista kiinnostuneesti kyseleviä saksalaisia. Opettelin kertomaan karjalanpiirakoiden koostumuksesta saksaksi ja annoin myös syöntiohjeita, ”Lämmitä ja laita suolattua voita”. Myynnissä oli paljon erilaisia leivonnaisia, käsitöitä, lohikeittoa ja Suomesta tuotuja tuotteita, kuten karkkeja, Muumi-tavaroita, joulukoristeita ja vaikka mitä.

On silmiä avaavaa saada aina välillä muistutus siitä, kuinka itselle ilmiselvät arkiset asiat voivat olla toiselle täysin vieraita. Tiskillä oli erilaisia Auran Sinappituubeja, joista yksi kävijä tiedusteli, mahtavatko nämä olla jotain marmelaadia? Onneksi kysyi, olisi voinut tulla muuten aikamoinen yllätys.

On myös mahtavaa huomata, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita panostamaan omaa aikaansa ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan tällaisten tapahtumien järjestämisessä. Ulkosuomalaisuus on mahtava yhdistävä tekijä, joka tuo yhteen eri ikäiset, tyyliset ja taustaiset ihmiset ja saa heidät pakertamaan jouluiloa ympärilleen. Kiitos teille, tiedätte ketä olette!

Nyt kun on vuorokausi hengähdetty myyjäisten jälkeen, onkin aika suunnata katse ensi viikonloppuun ja kohti tulevia Suomi 100 -juhlia!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä