Pari viikkoa saapumisesta ehdin vihdoin ja viimein keskittymään kuulumisien kirjoittamiseen. On siis ollut melkoisen kiireinen alku, ympärillä on tapahtunut niin paljon asioita ja olen nähnyt miljoona käsittämättömän upeaa paikkaa (ja kuitenkin ollaan reissattu verrattain hyvin pienellä alueella ausseissa).
Lennot tänne sujuivat hyvin. Singapore airlines on hyvä lentoyhtiö, mitä nyt minä henkilökohtaisesti olin liian lyhyt ja pieni ihminen lentokoneen istuimiin, joten niska väkkyrässä meni frankfurt-singapore-väli. Singaporesta Sydneyyn kone oli onneksi puolityhjä ja oma penkkirivini oli tyhjä minua lukuun ottamatta, joten levittäydyin sitten pitkälleni makaamaan. En saanut paljoa nukuttua ja varmaankin siitä johtuen ja sekalaisesta syömisestä, loppulennon ajan alkoi ilmetä matkapahoinvoinnin oireita. Tosin kuulin jonkun toisenkin matkustajan nostattelevan vatsahappoja toisella penkkirivillä..
Sydneeyn päästyä olo oli melko hutera ja sekava. Laukku tulivat heti, mistä olin kovin hämmästynyt. Maahantulokorttiin olin merkannut tuovani maahan ruokaa ja likaiset kengät. Suklaata eivät halunneet nähdä, kengät desinfioitiin. Muuten ei ollut mitään ongelmia maahantulossa.
Nelsonin kanssa jälleennäkeminen oli huippua tietenkin, ihana tunne vaan halata ja halata pitkään odotuksen jälkeen. Huteran oloni takia oli myös hyvä saada olkapää johon nojata. Lentokentältä ulos asuttaessa alkoi uusi maailma: kaikki todellakin oli erilaista, lämpötila, aurinko, liikenne, tuoksu, palmupuut jotka huojuivat lämpimässä kesätuulessa. Suuri yllätyksen ja ihmetyksen aihe koko ensimmäisen viikon ajan oli myös miten vihreää kaikkialla oli!! Olin valmistaunut kaiken olevan kuivaa, keltaista ja kuollutta, mutta Nelson kertoikin että alueella on parin viime vuoden aikana saatu poikkeuksellisen paljon sadetta.
Ensimmäiseksi ajoimme Newtowniin, lähiöön muutaman junapysäkin päässä keskustasta. Newtown on samantyyppinen kuin Kallio on Helsingissä, paljon nuorisoa, pikkuisia baareja ja ravintoloita, erilaisia edullisia putiikkeja. Kiva alue, varmasti mukava paikka asua jos pitäisi Sydneyn lähellä asua. Tosin asunnot ovat kuulemma naurettavan kalliita…
Menimme pieneen kahvilaan Newtowniin, ihana idyllinen wanhassa rakennuksessa, jossa lasiset ”seinät” on vedetty auki. Kahvila ja alue muistuttivat jotenkin todella paljon Ateenasta. Istuimme auringossa, söimme aamupalan ja joimme kahvit. Olo oli utopistinen. Vasta kolmekymmentä tuntia sitten maailmani oli näyttänyt ihan toisenlaiselta. Nelson vieressä, ympärillä aussiaksenttia ja aurinko joka oikeasti lämmitti.
Päivällä oloni oli yllättävän virkeä, kävelimme ympäri Sydneyn keskustaa, kävimme katsomassa harbour bridgen ja oopperatalon vieressä lounaalla.
Kolmen hujakoilla aloimme suunnata takaisin Canberraan ja silloin se väsymys iski. Suunnaton raskauden tunne, kuin luomet olisivat olleet betonia. Yritin sinnitellä ajomatkan hereillä jotta olisin Nelsonille seuraksi ja jotta pääsisin mahdollisimman pian unirytmiin kiinni, mutta eihän se onnistunut. Canberraan päästyämme sama nukahtelu jatkui. Nelson kävi hakemassa pizzaa iltapalaksi (järkyttävän hyvää Crust-pizzaa muuten!). Heräsin hetkeksi syömään ja nukahdin taas. Seuraavana aamuna heräsin muistaakseni melko normaaliin aikaan, ehkä kahdeksan aikaan paikallista.
Keskiviikkona lähdimme kiertämään Canberraa, tai oikeammin Canberran suurta ostoskeskusta. Valtava kompleksi ja niin kuin on tullut huomattua kaikki ostoskeskukset täällä ovat valtavia. Jää itäkeskukset kakkosiksi… Shoppailijan paratiiseja siis mutta Nelson pysyi tiukkana eikä päästänyt minua valloilleen kaikkiin Iiiihaniin vaate- ja kenkäkauppohin. Hyvä niin. Haettiin pakolliset tarpeet: pankkitili, puhelinliittymä, adapteri ja käytiin syömässä paikallisessa ravintolassa. Söin linssihampurilaisen, joka oli mielettömän hyvä! Juuri sellainen maukas kuin mitä kasvisruuan kuuluukin olla. Myös Nelson tykkäsi kovasti.
Matkalla ostoskeskukseen sain ensimmäisen kokemuksen ”boganeista”. Pariskunta ylitti tietä meidän edestä valoissa kun muikki alkoi jotain huudella jotain autosta ”nice car dude….”, en saanut aksentilta selvää mitä mutta ilmeisesti jotain herjauksia. Tukka takussa, likaiset ja rikkinäiset vaatteet päällä kulki tämä pariskunta ja kun kysyin Nelsonilta että mistäs tossa oli kyse, Nelson vastasi ”bogans”. Sittemmin en ole kyllä itse nähnyt enempää tätä ”roskasakkia”, mutta Nelson aina välillää kysyy ”kuulitko tuon aksentin, tyypillinen roskasakki-aksentti” 
. Huvittavaa.
Illalla nukahdin taas kohtalaisen ajoissa, mutta sitten heräsinkin kolmen aikaan yöllä ja valvoin seuraavat neljä tuntia :/ kovin epämukavaa. Torstaina lähdimme ajelemaan kohti Nelsonin perheen asumusta Nowrassa. Matkalla pysähdyimme Fitzroy fallseilla, upeat upeat putoukset hienon luonnon keskellä! Taas kerran mietin kuinka onnellisia Nada ja Toda olisivat siellä olleet. Luonto todellakin on upeaa täällä, emme ole vielä päässeet sen enempää vaeltamaan, odotan sitä innolla! Kunhan saadaan nämä muutto-asiat pois alta.
Pysähdyimme myös eräällä sattumalta tiellemme osuneelle lookout-paikalla, ja voihan nenä mitkä maisemat!! Kuvista näkee hieman millaisesta paikasta oli kyse. Näkyvyyttä oli merellä asti, näimme myös tien jonka varrella Nelsonin vanhemmat asuu. Paikan päällä olisi voinut viettää pitemmänkin ajan, mutta matka jatkui.
Ajoimme läpi upean kangaroo valleyn, rinnettä kiemurtelevat pikkutiet keskellä rehevää ja runsaan vihreää metsää muistuttivat minua Pilion niemimaan alueesta. Ylitimme sillan jonka kohdalla pysähdyimme. Sillan ali kulki upea matala joki, jossa ihmiset uivat (too shallow for anything dangerous to live in, totesi Nelson). Siinäkin olisi mielellään viettänyt pidemmän aikaa, mutta matkamme Nelsonin kotiväkeä moikkaamaan oli vienyt jo kolmisen tuntia pidempään kuin oli suunniteltu
Nowrassa vietimme yhden yön. Ilta sujui rupatellessa ja syödessä Susanin upeaa upeaa merenelävä-pataa! Ainiin, täällä on tosiaankin tullut syötyä erittäin paljon mereneläviä ja kalaa, mikä on tietenkin hyvä juttu minulle! Nelsonin vanhemmat ovat hauskoja tyyppejä, kovin suorapuheisia ja puhuivat mielestäni arkaluontoisistakin perheasioista kovin avoimesti, mutta eivät minulta udelleet mitään. Illan aikana sai nauraa todella paljon, kun perhe vitsaili toistensa kustannuksella, hyvässä hengessä.
Perjantaina ajoimme koko perheen kanssa Perpendicular pointiin ja sieltä Honeymoon Bayhin uimaan. Perpendicular pointissa on upea vanha majakka ja majakanhoitajille rakennetut kivi-asumukset. Alue on käsittämätömän jylhä, korkealle jyrkänteen reunalle rakennettu. Majakan valkoiset seinät vastena kirkkaan sinistä taivasta ja merta ja ruohon vihreyttä oli todella häikäisevä näky.
Kaikki ajomatkat ovat olleet täynnä toinen toistaan upeampia maisemia ja jatkuvasti tulee halu kiljaista ”SEEIIIIISSS!!! Pitää ottaa kuvia!!” Mutta se tarkoittaisi että emme etenisi päivässä niitä matkoja joita meidän on ollut tarkoitus edetä, joten tyydyn katselemaan maisemia silmät ymmyrkäisinä ja yritän kuvata jonkin verran lasin läpi. Kuvat ovat silloin mitä ovat.
Honeymoon Bay, voi mitähän siitä kertoisin, idyllisen kaunis rannan poukama, upealla valkoisella hiekalla ja kirkkaan turkoosilla vedellä? Sanat eivät riitä kuvamaan paikan kauneutta. Vietimme mukavan iltapäivän rannalla uiden ja kuvaten mutta tajusimme pian rannalle päästyämme että kukaan ei ollut ottanut mitään syötävää tai juotavaa mukaan. Parin tunnin jälkeen jano kävi niin kovaksi että lähdimme jatkamaan maktaa.
Ennen autoille pääsyä pysähdyimme vielä ihailemaan pelikaaneja. Nelsonin isä näytti muksuille mistä löydetään rapuja ja miten niitä otetaan ”turvallisesti” kiinni, siis niin ettei omat sormet lähde mukana.
Rantareissun jälkeen perhe vei minut ja Nelsonin Sussex inletiin, jossa Nelsonin kaverin bändi oli soittamassa paikallisessa RLN klubilla. En ihan ymmärtänyt mikä näiden klubien ideana oli mutta ilmeisesti liittyi jotenkin hyväntekeväisyyteen. Paikka oli kylläkin aika kamala, siitä olimme samaa mieltä Nelsonin kanssa. Iso mutta järkyttävä sisustus, kuin viikkarin ruotsinlaivat, mutta vielä astetta järkympi.
Vatsa oli ollut kipeänä parin päivän ajan, ei oikein ruoka maistunut ja vatsaa kivisti. Ajattelin sitten että jospa kokeillaan vanhanaikaista reseptiä ja otetaan jägermeister-shotti. Yllätykseni oli suuri kun kuulin ettei ravintola tarjoile shotteja! Ilmeisesti iltojen päätteeksi on ollut niin paljon rähinöitä, että asiakkaiden alkoholin nautiskelua halutaan rajoittaa. Samaten isoin juomakoko oli 375ml ja monessa kaupungissa baarit sulkevat ovensa jo kahdelta. Ausseissa tuntuu vallitsevan jossain määrin voimakas tarve ohjailla ja määräillä ihmisiä ja heidän tekemisiään. Sen näkee ihan jo erilaisista ”opastus”-kylteistä. Lisäksi telkkarissa melkein puolet mainoksista on jonkinlaisia pelottelu-mainoksia: ihosyöpä, kännissä ajaminen, bushfires, keuhkosyöpä jne… En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia mutta niin se nyt vaan on.
Ilta oli kuitenkin loppujen lopuksi mukava, vaikka lähdimme takaisin hotellille jo hieman puolenyön jälkeen. Seuraavana aamuna kävimme syömässä herkullisen aamupalan (paistettuja munia, tuoretta pinaattia, leipää, lohta) jonka jälkeen Nelsonin isä tuli hakemaan meitä, otimme Nelsonin auton perheen luota ja lähdimme kohti Sydneyä.
Matkalla oli taas upeaakin upeampia maisemia, pysähdyimme ensimmäiseksi katsomaan hienoa power surge- luonnonmuodostelmaa, jossa merivesi kulki luolaan, jonka katossa oli reikä ja josta aallot ja meren voima puristivat ulos hienoja vesisuihkuja (olipa hieno selitys ). Itse power surge oli hieno ja sitä ympäröivät näkymät taas kerran henkeä salpaavia! Kaikki on täällä niin suurta ja tuntuu uskomattomalta että näinkin pienellä alueella mitä ollaan kierretty on näin paljon hienoja maisemia. Olisi ehdottomasti sen arvoista päästä kiertämään ausseja enemmänkin!
Hieman jännittävämpiä hetkiä koimme kun lähdimme ajamaan läpi Royal National parkin, ja juuri sisään mennessä syttyi bensavalo… Kilometrejä käytettävissä oli 60, selvisimme juuri ja juuri puiston toiselle puolelle, bensa-asemalle päästessämme, kilometrejä käytettävissä oli enää 7… Mutta puisto oli taas uskomattoman hieno. Multa alkaa adjektiivit loppumaan tätä kaikkea super-upeutta kuvaillessa!! Siinä oli taas metsä johon olisin kovasti halunnut päästä vaeltamaan.
Päädyimme siis Sydneyhyn viettämään uutta vuotta, majoitusta ei ollut, olisi maksanut vähintään 500 dollaria yöltä ja hotellit vaativat varaamaan vähintään kolme – viisi yötä. Mutta ajattelimme että joko valvotaan koko yö tai nukutaan autossa. Minun oli myös tarkoitus nähdä vaihtari-ajoilta oleva hollantilainen tuttuni Marit, joka sattui olemaan ausseja kiertämässä ja olisi myös uuden vuoden sydneyssä. Harmillisesti kyllä emme saaneet järjestettyä tapaamista, siihen mennessä kun pääsimme Sydneyhin oli alue jossa Marit ystävineen oli päivän viettänyt ja varannut paikan ilotulituksia katsoakseen suljettu, koska alue oli kuulemma liian täynnä… Noh, kiertelimme sitten hieman sillan ympärystä, menimme pariksi tunniksi paikalliseen pubiin (joita kutsutaan täällä muuten yleisesti hotelleiksi, luulin alun perin että tämäkin oli oikeasti hotelli ja meinasin jo kysellä että missäs ne huoneet sitten on, kun tuli asia puheeksi Nelsonin kanssa).
Lähdimme ehkä puolisen tuntia liian myöhään kävelemään kohti rantaa, paikasta johon pääsimme näki sillan vain puoliksi, mutta onneksi ilotulituksia tuli kolmesta suunnasta joten pääsimme kuitenkin nauttimaan esityksestä. Ja kyllä, se oli upea, varsinkin loppua kohden ilotulitukset olivat isoimmillaan ja näyttävimmillään, niska tuli kipeäksi kun yritti päättää mihin suuntaan katsoa! Ilotulitusten jälkeen palattiin pubiin ja siellä viettiin vielä pari tuntia, kunnes tuli paikallinen pilkku kello kaksi yöllä. Otettiin tupaten täynnä oleva juna takaisin autolle, joka oli parkkeerattu parkkihalliin ja käytiin nukkumaan.
Uuden vuoden ensimmäinen päivä vietettiin Tarongan eläintarhassa. Eläintarha on rakennettu mäen tai kukkulan päälle, upea näköalahissi vie kukkulan päälle jonka jälkeen kävellen jatketaan matkaa alaspäin. Eläintarhasta on upeat näkymät Sydneeyn ja merelle. Tarha oli hyvin pidetty, eläimillä näytti olevan isot ja virikkeelliset aitaukset ja linnuille oli hienoja aviaarioita joissa useampikin laji pääsi lentämään ja elämään isolla alueella. Vietimme Tarongassa nelisen tuntia, olisin helposti viihtynyt pidempäänkin, mutta illalla oli edessä vielä parin kolmen tunnin ajomatka Newcastleen.
Newcastleen saavuimme siis sunnuntai-iltana, Nelson oli varannut yhden yön majoituksen Formule 1-motellista. Motelli ja huone oli kamalin missä olen ikinä yötäni viettänyt. Ilmapiiri motellissa oli synkkä, ihmisten katseet antoivat ymmärtää ettet ole tervetullut, itse huone oli pahempi kuin millään risteilyaluksella olleet hytit. Suihku oli kuin vesisaha, ei tuntunut kovin hyvältä palaneilla olkapäillä… Sanomattakin selvää että toista yötä ei täällä vietetty.
Päivä vaihtui ja aurinko nousi sittenkin, jatkoimme matkaa kohti Newcastlen keskustaa ja maisematkin vaihtuivat lupaavimmiksi tuon hirvittävän motelli-kokemuksen jälkeen. Itse Newcastle ja sen keskusta on todella kaunis, rakennukset ovat vanhahkoja ja keskusta on isompi ja vilkkaampi kuin osasin odottaa. Rannat ovat UPEITA! Aamupäivän kiertelimme kaupunkia, kävimme aamupalalle, ostimme rantapyyhkeet ja suuntasimme rannalle tietenkin 
. Aallot olivat todella voimakkaita, yritin päästä uimaan, mutta aallot voittivat, luovuin taistelusta. Siitä onkin aikaa kun viimeksi on uinut Oikeissa Aalloissa.
Seuraavan yön hostellimme oli jo paljon parempi, siisti pieni paikka lähellä keskustaa. Iltapäivällä soittelimme asuntoilmoituksia läpi ja saimme järjestettyä pari asuntoesittelyä. Toinen asunnoista oli ihan Newcastlen keskustassa Cooks Hillillä, jaettu asunto aussipariskunnan kanssa. Asunto on kolmessa kerroksessa, alimmassa autotalli, keskikerroksessa olohuone, keittiö ja wc,ylimmässä kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone. Rannalle matkaa 500m ja asunto periaatteessa ihan kaupungin keskustassa. Ihastuimme tähän asuntoon ja lauantaina saimme tietää että pääsemme sinne myös muuttamaan.
Newcastlesta palasimme Canberraan keskiviikkona 4. päivä, asuimme perjantaihin asti Nelsonin jaetussa työsuhde-asunnossa, perjantaina pojat joutuivat muuttamaan uuteen asuntoon, siellä asuimme sunnuntaihin asti. Tässä uudessa asunnossa oli uima-allas, joten viikonloppu sujui mukavasti altaalla lojuen . Perjantai-iltana oli pienimuotoiset grilli-allas-istujaiset. Ihme kyllä kukaan ei tainnut käydä uimassa illan aikana.. Eikun käytiinhän me Nelsonin kanssa kello kaksi yöllä.
Uuteen Newcastlen asuntoomme päästiin muuttamaan vasta keskiviikkona 11.päivä, joten sunnuntaista keskiviikkoon asuttiin Nelsonin vanhempien luona Nowrassa, taas vähän lisää ajamista. Canberrasta Nowraan ajaa n. 2,5h. Onneksi Nelsonin perhe on mukava, viihdyttiin oikein hyvin. Syötiin hyvin, katsottiin iltaisin leffoja. Niin joo, Nelson tosiaan onnistui saamaan haavan jalkaansa perjantaina kun lautasia sisältäneen laatikon pohja petti ja kaksikymmentä lautasta hajosi pirstaleiksi. Joku lentävä sirpale ilmeisesti teki ventin ja verta tuli riittävästi. Sanoin varmaan neljä viisi kertaa päivän aikana että pitäisköhän sun huuhdella toi haava ”leave me alone, I’ll wash it when I feel like it”…Fine, noh haava tietenkin tulehtui (mistä Nelson oli kovin yllättynyt) ja sunnuntai yönä oltiin sitten päivystyksessä hakemassa antibiootteja ja kunnon puhdistusta jalalle.. Jääräpäinen mieheni. Lupasi kuunnella seuraavalla kerralla, mutta katsotaan, toi on sellanen junttura…
Keskiviikkona sitten muutettiin, ajettiin ensin Nowrasta Canberraan 3h, pakattiin auto ja peräkärry 3h ja jatketiin matkaa Newcastleen 5h plus muutama pysähdys matkalla 2h. Lähdettiin liikkeelle aamulla klo 8 ja saavuttiin perille illalla klo 9. Haettiin ruokaa (ravintola nimeltä Amazing Noodle, ei voi olla huono 
, juteltiin uusien kämppisten kanssa, kannetiin patja ja vaatteet yläkertaan ja käytiin nukkumaan.
Torstai-aamuna olikin ensimmäinen työhaastattelu, työ itsessään vaikutti helpolta, mutta haastattelija pommitti kysymyksiä kuin olisin hakenut johtajan paikkaa. Mikä motivoi sinua, mikä on suurin saavutuksesi, millaisia ovat urasuunnitelmasi jne… Noh, en ollut ollenkaan varautunut moisiin kysymyksiin, joten katsotaan miten käy.
Illalla kokattiin yhdessä uusien kämppisten Nerissan ja Huwin kanssa, katsotiin leffaa ja purettiin lisää tavaroita. Asunto on kiva ja todella hyvällä sijainnilla, kaupat ja baarit lähellä, huoneet hiljaisia, asunnon muut äänet ei häiritse. Niin ja meillä on palmupuu pihalla .
Perjantaina käytiin baarissa, jossa Huw on töissä äänimiehenä. Baarissa on ilmeisesti melkein päivittäin live-bändejä. Olin jotenkin taas unohtanut että olen ausseissa, en Suomessa, ja varautunut kuuntelemaan jotain metalli,räminärocki,punkkia joten olin oikein positiivisesti yllättynyt kun bändi olikin tyypillinen surffi-poppi-bändi. Jotenkin bändin ja yleisön energia, positiivisuus, hyvä fiilis kuvasti juuri sillä hetkellä ausseja, niin maata kuin ihmisiäkin. Ilta oli hyvä! Olin taas erittäin iloinen siitä että olen juuri täällä.
Kaikki on täällä tosiaan oikein hyvin, ainut mikä jännittää on toi työnsaanti. Tosin niin kuin Kata eilen skypessä muistutti, olen tosiaan ollut täällä Vasta vähän päälle pari viikkoa, joten siihen nähden on aika hyvä saavutus että olen käynyt jo yhdessä työhaastattelussakin. Työhakemuksia aloitin lähettämään tänä tiistaina. En vain ole tottunut olemaan ikinä työtön, joten senkin takia ehkä stressaan tätä asiaa enemmän kuin tarvitsisi. Onneksi säästöjä on ihan hyvin joten muutaman viikon voi hyvin vielä odotella töitä. Toivon tietysti ettei tarttisi, vaan pääsisi työntekoon pikimmiten!
Eksyin myös paikallisen dog rescuen sivuille ja ilmoittauduin halukkaaksi vapaaehtoistyöhön. Olisi ihanaa päästä hoitamaan, lenkittämään koiria, auttamaan ihan millä tavalla tahansa. Liityin myös paikan facebook-faniksi ja heti seuraavana päivänä sivuston päivityksessä etsitiin sijaiskotia 12 kk-ikäiselle blue heeler nartulle, sydän jätti lyönnin välistä… Mutta ei, valittevasti en voi toimia sijaiskotina.. Enkä varsinkaan hankkia omaa koiraa. Joten toivottavasti saisin pian hoitokoiria! Siis lenkitettäviä..
