Hyppää sisältöön

Roosa Hakkarainen

Roosa Hakkarainen

Roosa on freelancer-kirjoittaja, jolle kipinä uusiin kulttuureihin ja kaupunkeihin tutustumiseen syttyi jo lapsena perheen monilla matkoilla Espanjan eri kaupunkeihin. Mieleen on jäänyt myös New Yorkin reissu teini-ikäisenä, josta myöhemmin tuli myös Roosan kotikaupunki syksyllä 2017, heti Wienin opiskelijavaihdon jälkeen.

Roosaa ovat aina kiinnostaneet kysymykset vastuullisuudesta, ihmisoikeuksista ja ympäristöystävällisyydestä, ja jutuissaan hän pyrkiikin pohtimaan näitä teemoja.

Amsterdam on ollut Roosan kotikaupunki jo kohta viisi vuotta. Sen rentoa, suvaitsevaa ja kansainvälistä meininkiä on helppo rakastaa. Viikonloppuisin Roosa suuntaa markkinoille kukkaostoksille ja istuskelee kadunvarsikahviloissa ystävien tai puolison kanssa. Joka viikonlopulle riittää tekemistä kirppiksistä kokkauskursseihin, teknobileisiin ja erilaisiin urheiluaktiviteetteihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime aikoina Roosa on matkustellut useasti Turkissa, Istanbulissa ja Lounais-osan Datchan niemimaalla, ja Saksan ja Itävallan Alpeilla patikoimassa. Ikoniset eurooppalaiset kaupungit, kuten Pariisi, Barcelona ja Lissabon, ovat myös viimeisimpien viikonloppuvisiittien listalla. 

Paras tapa matkata on aina paikallisia tapaamalla. Roosa yrittääkin tavata vuosien varrella kertyneitä ystäviään missä tahansa reissaakin. Lähivuosien matkahaaveisiin kuuluvat esimerkiksi Meksiko ja Costa Rica sekä Japani, sekä pikavisiitti Milanoon.