Saavuimme Vietnamista suoraan Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin bussilla. Kambodzan historia ja eteenkin lähihistoria ovat kohtuullisen karua luettavaa, joten päätimme tutustua siihen omatoimisella kierroksella kuoleman kentille sekä nykyisin museona toimivaan S-21 ”toimistoon”. Ajoimme tuk-tukilla kuoleman kentille, joka toimi vain hieman yli 30 vuotta sitten tuhansien ihmisten viimeisenä pysäkkinä. Vuosina 75-79 kentille tuotiin rekkalastillinen kambodzalaisia tapettavaksi päivittäin punakhmeerien toimesta. Surmaaminen tapahtui öisin musiikin raikuessa kovaäänisistä peittääkseen avun- ja tuskanhuutojen äänet. Ammusten saaminen tuohon aikanaan oli punakhmeereille vaikeaa, joten ihmisten henkiä riistettiin vasaroilla, hakuilla, lapioilla… Ketään ei jätetty henkiin ja kaikki kuolleet kirjattiin ennen ja jälkeen kuoleman kirjoihin, jottei kukaan pääsisi karkuun. Pienet lapset hakattiin hengiltä ”kuoleman puuta” vasten, ettei ketään jäisi kostamaan vanhempiensa tappamista. Monella tapaa ahdistavan ja pahoinvointia aiheuttavan kokemuksen jälkeen matkasimme takaisin kaupungin keskustaan ja punakmeerien hallinnosta kertovaan museoon. Kyseinen museon on perustettu punakhmeerien käyttämän kidutusleirin tiloihin. Siellä oli esillä satojen kidutettujen ja myöhemmin tapettujen miesten, naisten ja lasten kuvia, kidustusvälineistöä ja kuvia laitteiden käytöstä sekä alkuperäiset olosuhteet joissa vangit viettivät viimeiset viikkonsa.  Henkisesti sekä fyysisesti raskaan päivän päätteeksi päätimme ostaa liput aurinkoon, eli suuntasimme etelään Sihanoukvillen kaupunkiin.

Sihanoukvillessä tarkoituksemme oli viettää rantalomaa muutaman viikon tauon jälkeen ja suunnitelmamme onnistuivatkin täydellisesti. Eräästä poukamasta löysimme meille hyvin sopivan ja hiljaisen rannan jossa pystyimme keskittymään lukemiseen, ristikoihin, aurinkoon sekä tietysti uimiseen. Vesi olikin uimista varten lähes täydellistä. Lämpötila oli lähes samaa mitä se oli ollut Sri Lankassa , eikä meri ollut liian rauhaton. Hieman haittaa aiheutti, varsinkin snorklaukseen ja sukeltamiseen, heikohko näkyvyys. Loppujen lopuksi Sihanoukville osoittautui erittäin hyväksi paikaksi rantalomaa ajatellen, varsinkin hieman syrjäisemmillä rannoilla.

Sihanoukvillestä matkasimme yöbussilla kohti pohjoista. Siem Reap oli kaupunki, joka toimi määränpäänämme. Alue on tunnettu kymmenistä temppeleistä, jotka on rakennettu jopa yli tuhat vuotta sitten. Temppelit olivat myös meille syy pysähtyä kyseisessä kaupungissa. Päätimme tutustua alueeseen pyörillä, jotka vuokrasimme majatalomme naapurista. Ensimmäinen kohteemme oli Angkor Wat, maailman suurin uskonnollinen rakennus. Päätimme erään Sihanoukvillessä tapaamamme reissaajan suosituksesta hypätä pyörän selkään jo neljän aikoihin aamulla, välttääksemme tuhansien ihmisten turistimassat sekä nähdäksemme auringon nousun uniikissa ympäristössä. Jo auringon nousu oli heräämisen arvoinen, erittäin suuren ja komean temppelin esiintulo täydellisestä pimeydestä oli kovin vaikuttava kokemus. Pääsimme myös kiertelemään valtavaa temppelialuetta hieman yli sadan muun ihmisen seurassa. Kiertelimme useissa temppeleissä tutkiskellen ja ihmetellen uskomattomia yksityiskohtia ja temppeleiden massiivisuutta, kunnes puolenpäivän jälkeen kuumuus ja kymmenet jättibussit sekä tuk-tukit olivat vallanneet alueet. Päätimme siirtyä takaisin kaupunkiin ottamaan pienet päiväunet.

Siem Reapistä jatkoimme matkaamme Bangkokiin Thaimaan puolelle, josta suuntasimme kohti pohjoista Chiang Rain kaupunkia. Päätimme vuokrata moottoripyörän elikkäs himan suuremmalla moottorilla varustetun skootterin, jotta genuiinin etsiminen sujuisi hiukan nopeammin. Ei löytynyt genuiiniä, mutta aivan uskomattoman komeita maisemia kylläkin. Kerta toisensa jälkeen suumme loksahtivat ammolleen maisemien johdosta. Toinen toistaan idyllisempiä riisipeltoja sekä mahtavia näköaloja vuorten ja kukkuloiden huipuilta. Muutamia kertoja kuitenkin epäilyksiä aiheutti skootterin kestävyys kun kapusimme jyrkkiä rinteitä ylös ja kohta vastaavia rinteitä alas jarrut ulvoen. Skootteri kuitenkin kesti ja me saimme hyviä kuvia mieliimme sekä muutaman kohtuullisen otoksen canonimme muistikortille.

Nyt tätä kirjoitellessamme olemme jo siirtyneet Mekongin toiselle puolelle, Laosiin johon Indo-Kiinan valloituksemme päättyy.  Seuraava etappi mahtaa olla Luang Prabang, jossa toivottavasti tapaamme Arton turkulaisen ystävämme Tongalta.

• Tweettaa
•