Hyppää sisältöön

Rantalomailijan aurinkovarma Gambia

Elina Venttola Päivitetty: 29.10.2018
Gambiasta on kasvanut suosittu talvikohde hellivän sään, ystävällisten paikallisten ja ainutlaatuisen luontonsa ansiosta.

Pieni maa, suuri sydän

Gambia sijaitsee Afrikan länsirannikolla päiväntasaajan ja Kravun kääntöpiirin välissä. Pienen Gambian ainoa rajanaapuri on Senegal, jonka sisällä Gambia sijaitsee. Maalla on matkailijoidenkin onneksi myös pätkä Atlantin rantaviivaa, jossa valkea hiekka ja turkoosi meri kohtaavat. Rannikolta Gambia jatkuu kapeana kaistaleena sisämaahan seuraillen Gambia-jokea, jota reunustavat sademetsät.

Vaatimattomasta koostaan huolimatta Gambiassa riittää nähtävää. Maa on mainio rantakohde, ja sen suosituimmat hotellialueet Kololi, Kotu ja Bakau sijaitsevatkin kaikki Atlantin rannalla melko lähellä pääkaupunki Banjulia ja maan suurinta kaupunkia Serrekundaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisäksi Gambiassa voi käydä edullisilla ostoksilla toreilla ja käsityöläismarkkinoilla, tutustua yöelämään ja ihailla luontoa esimerkiksi Kotu-virran varrella.

Gambia
Monien Gambian rantojen hiekka on kullankeltaista.

Aurinkovarma talvikohde

Gambian ilmasto suosii matkailijoita talvisin. Aurinko ja lämpö ovat lähes taattuja, ja ilma on kuivaa hiostavan kosteuden sijaan. Lämpötilat nousevat korkeimmillaan yli 30 asteen, ja laskevat matalimmillaankin vain 15 asteeseen tammi-helmikuussa.

Kesäkuusta lokakuuhun Gambiassa on sadekausi, jolloin kosteutta riittää. Matkailijan kannattaakin siis suunnata maahan marraskuusta toukokuuhun.

Rantaloma rennoimmillaan, luontomatkailua ja ostoksia

Gambia on mahtava kohde rentouttavan rantaloman viettoon. Lähes koko Gambian 80 kilometriä pitkä rantaviiva on hiekkarantaa. Näillä Gambian kullaksi kutsutuilla rannoilla kelpaakin loikoilla paahtavan auringon alla. Suosituimpiin rantakohteisiin lukeutuvat Brufutin ranta Etelä-Gambiassa ja Cape Point Gambia-joen suulla.

Rantabaarit ja -ravintolat pitävät huolen, ettei nestehukasta tai nälästä tarvitse kärsiä. Harrastusmahdollisuuksia rannoilla ei juuri ole, joten hyvä kirja kannattaa ottaa mukaan. Kuitenkin esimerkiksi Kotun ja Bakaun välissä sijaitseva Fajaran ranta tarjoaa 18-reiän golfradan aivan uimarannan tuntumassa, tenniskenttiä, squashia ja uima-altaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rannalla paistattelun lisäksi kannattaa tutustua myös Gambian upeaan luontoon. Parhaiten sen erikoisuuksiin pääsee tutustumaan opastetuilla retkillä.

Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi leppoisa risteily Gambia-joella, jeeppisafari yhdessä maan monista luonnonpuistoista tai linturetki sademetsässä. Kotussa on lintubongaukseen suosittu silta, josta voi nähdä muun muassa kahlaajalintuja ja kuningaskalastajia.

Ainakin kerran reissussa on koettava värikäs afrikkalainen tanssiesitys.

Edullista ruokaa ja ostoksia

Gambian hintataso on edullinen. Esimerkiksi kuppi kahvia ja tuoppi olutta maksavat tyypillisesti alle euron ja kolmen ruokalajin illallisen voi saada parilla kympillä. Myös tuliaiset saa ostettua hyvinkin edullisesti, kunhan muistaa tinkiä.

Tinkiminen on tärkeä osa gambialaista kaupantekoa. Toreilla hinnat voi tinkiä noin kolmannekseen. Hyviä tuliaisostoksia ovat esimerkiksi batiikkityöt, mittatilausvaatteet, kankaat sekä puiset koriste-esineet ja korut.

Gambialainen ruoka on usein voimakkaasti maustettua kalaa, kanaa tai lihaa riisillä. Etenkin rannikolla valmistetaan runsaasti kalaruokia. Syömässä kannattaa ehdottomasti käydä hotellialueen ulkopuolella, sillä paikallisten omistamien ravintoloiden hintataso on murto-osa hotelliruokien hinnoista.

Iltaelämä on eläväistä ja monipuolista. Hotellialueilta löytyy ravintoloita, baareja ja diskoja, joissa illan vietto on turvallista ja viihdyttävää. Kaupungille lähtiessä on muistettava turvallisuus, sillä länsimaalainen matkailija vetää aina huomiota puoleensa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Gambialainen kulttuuri, tavat ja turvallisuus

Gambialaiset puhuvat keskenään monia paikallisia kieliä kuten mandinkaa ja wolofia. Gambiassa tulee kuitenkin toimeen englanniksi, sillä maa on Ison-Britannian entinen siirtomaa ja sen virallinen kieli on englanti.

Gambia on köyhä maa, joten eurooppalaisen matkailijan ympärillä pyörii monesti kaupustelijoita ja palveluiden tarjoajia. Matkailijan on syytä pitää huolta omaisuudestaan, sillä varkaudet ovat yleistyneet.

Gambiassa on runsaasti hyttysiä ja muita hyönteisiä. Myös malariahyttyset ovat yleisiä, joten varotoimiksi suositellaan malarialääkitystä. Jo kotoa kannattaa ottaa mukaan myös aurinkovoiteita, hyttyskarkotteita ja taskulamppu.

Sadekauden aikana maassa saattaa myös esiintyä tulvia.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN GAMBIASSA

Kololi, Gambia
Gambian Kololissa sijaitseva Poco Loco yksi alueen rantaklubeista.

Valmismatkalle tai itsenäisesti

Gambiaan voi matkata joko valmismatkalla tai itsenäisesti reittilennoilla.

Valmismatkoja järjestää esimerkiksi Tjäreborg talvikaudella. Muuten Suomesta matkatessa tulee ostaa lennot ensin esimerkiksi Brysseliin, Lontooseen tai Barcelonaan, joista voi jatkaa suorin lennoin Gambiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Gambian kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Banjulin lähellä Yundumissa. Yundumin kansainväliseltä lentoasemalta on vain noin 20 kilometrin matka suosituimmille hotellialueille Bakauun, Kololiin ja Kotuun.

Rantahotellit ovat varma valinta

Suurin osa vierailijoista majoittuu jollekin Gambian rannikon lomakohteista, jotka sijaitsevat palmujen värittämillä hiekkarannoilla.

Rantahotellit muodostuvat yleensä muutamasta rakennuksesta, joita ympäröi kaunis puutarha kasveineen ja uima-altaineen. Tunnelma on monesti hyvin länsimaalainen.

Hyvän hotellihuoneen kahdelle voi saada noin 50 eurolla, mutta myös halvempia ja kalliimpia vaihtoehtoja on tarjolla.

Mikäli haluaa majoittua muualle kuin rantahotelleihin, on Gambian maaseudulla tarjolla mökkejä ja vierastaloja yöpymiseen. Mukavuudet eivät vastaa rantahotellien tarjontaa, mutta majoittumalla hotellikylien ulkopuolelle pääsee näkemään hotellialueiden ulkopuolista Gambiaa.

Gambian liikenne on yllättävää

Gambialainen liikenne on kaaos. Kulkee sitten autolla, polkupyörällä tai kävellen, kannattaa olla varovainen. Liikkuessa on hyvä muistaa, ettei moottoriajoneuvojen seuraavaa liikettä tai suuntaa kannata pyrkiä ennakoimaan.

Suurimpien paikkakuntien välillä liikennöi paikallisbusseja. Myös taksilla voi kulkea, mutta hinta kannattaa aina sopia ennen lähtöä. Samalla voi neuvotella myös paluumatkasta, sillä kuski jää yleensä odottamaan matkalaisia.

Hyvä kulkuväline lyhyiden välimatkojen kulkemiseen on polkupyörä, jonka voi vuokrata suosituimmilla matkailualueilla.

GAMBIAN MATKAKOHTEET

Banjul, Gambia
Arch 22 eli Kaari 22 on kaariportti, joka sijaitsee Banjulissa.

Hiekkarannalta sademetsään

Gambian merkittävimmät paikkakunnat sijaitsevat kaikki melko pienellä alueella rannan tuntumassa. Hiekkarantojen ja palmupuiden takana Gambia kuitenkin jatkuu 500 kilometriä itään myötäillen maan halkovaa Gambia-jokea.

Vaikka suurin osa gambialaisista asuukin rannikkoalueella, ei sisämaata voi missään nimessä kuvailla kuolleeksi. Jokea ympäröivä trooppinen sademetsä on koti muun muassa apinoille, virtahevoille, varaaneille, krokotiileille ja papukaijoille sekä sadoille muille eläinlajeille.

Joelle, sademetsään ja maaseudulle järjestetään erilaisia retkiä asiantuntevien oppaiden johdolla. Jeeppisafari vie tutustumaan gambialaisiin kyliin sekä kansallispuistoalueille ja veneretkillä näkee kattavasti jokea ympäröivän luonnon ja asutukset.

Kaupungit Banjul ja Serrekunda

Gambian pääkaupunki Banjul on melko pieni, alle 40 000 asukkaan kaupunki. Pääkaupunkiseudulla asuu kuitenkin noin 440 000 asukasta.

Banjul sijaitsee saarella kohdassa, jossa Gambia-joki laskee Atlanttiin. Joen eteläpuolelle pääsee pääkaupungista siltoja pitkin, mutta pohjoisrannalla sijaitsevaan Barraan pitää kulkea lautalla.

Banjulin kaduilla ja toreilla pääsee näkemään aitoa gambialaista kaupunkielämää, josta hotellialueiden rantabaarit ovat usein kaukana. Banjulin suosituin tori, Albert Market, tarjoaa kurkistuksen paikalliseen kulttuuriin. Kaupunkilaiset tekevät torilla päivittäiset ostoksensa, mutta tarjolla on myös esimerkiksi käsitöitä ja koruja. Torilta voi tehdä löytöjä, kunhan taitaa gambialaiseen kaupankäyntiin erottamattomasti kuuluvan tinkimisen.

Gambian suurin, eläväisin ja äänekkäin kaupunki on Serrekuda, joka myös sijaitsee Atlantin tuntumassa. Suosituimmat rantakohteet sijaitsevat aivan Serrekudan lähistöllä.

GAMBIAN PARHAAT

Farafenni, Gambia
Sisämaassa sijaitseva Farafenni on kurkistus paikalliseen elämään. Toreja ja käsityöläismarkkinoita löytää kuitenkin myös rantakohteiden lähettyviltä.

Gambian parhaat kylä- ja kaupunkikohteet

  1. Kololi
  2. Kotu
  3. Banjul
  4. Cape Point
  5. Serrekunda

Gambian parhaat aktiviteetit

  1. Rentoutuminen rannalla
  2. Torien ja käsityöläismarkkinoiden kiertely
  3. Jeeppisafari
  4. Risteily Gambia-joella
  5. Lintubongaus

Lisätietoa

Gambian matkailusivut (englanniksi)

Teksti: Laura Uotila, Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock, Vladimir Zhoga, Salvador Aznar

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sansibar, Tansania

Kokeile jotain uutta: esittelyssä Afrikan upeimmat rantalomakohteet

Kap Verde

Tällaisia ovat Kap Verden saaret – mikä sopii sinulle?

Sansibar, Tansania

Unohtumaton sukellusloma Sansibarilla – tällä saarella haluat painua pinnan alle

Sansibar, Tansania

Unohtumaton loma Afrikassa – koe Sansibarin paratiisirannat

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja