Instagram-järvellä: Lago di Braies, Italia

Minusta on Euroopan roadtrippimme aikana kuoriutunut todellinen järvi-fanaatikko – tai saattoi järvi-innostus alkaa jo Guatemalastakin. Olemme tällä roadtripillä pysähdelleet muun muassa maagisen kauniille Bohinj-järvelle Sloveniassa, Plitvicen kansallispuistoon Kroatiassa ja tällä hetkellä nautimme Gardajärvestä täällä Pohjois-Italiassa. Reitille on näiden järvien lisäksi mahtunut yksi erityisen kuuluisa pikkujärvi, eli muutaman päivän takainen Instagram-järvenäkin tunnettu Lago di Braies Dolomiittien vuoristossa Italiassa. IG-järveksi nimitetty tyynivesinen lammikko tulee matkailutilejä seuratessa Instagramin feediin vähimmillään kerran viikossa, ja vaikka minua varoiteltiin ennakkoon, ettei järvi tulisi olemaan sellainen kuin kuvissa, oli minulla kovat odotukset järven lumoavuuden suhteen.

Oliko järvi todellisuudessa pettymys? Lue (ja katso) alta!

Lago di Braies

Tuo Dolomiittien ympäröimä, Pragser Wildsee- nimelläkin kulkeva pikkujärvi valikoitui Euroopan roadtrippimme pysähdyslistalle täysin visuaalisista syistä, sillä se vaikutti kaikissa näkemissäni valokuvissa satumaisen upealta. Järven osuttua vielä melko täydellisesti ajoreitillemme Kroatiasta Dolomiittien majoitukseen Italian puolelle, oli päätös järvelle pysähtymisestä sinetöity.

Kuten yllä mainitsin, oli minua varoitettu, että Lago di Braies tulisi olemaan pettymys. Lisäksi olin itse lukenut, että mikäli järvellä ei olisi paikalla jo aamun sarastaessa, olisi sen kauneus tipotiessään myöhemmin päivällä tuhansien turistien pörrätessä ympärillä ja vuoriston tuulenvireen aiheuttaessa pientä aallokkoa järvelle, jolloin horisontin vuoristo ei enää piirtyisi maalauksen lailla järven pintaan.

Dolomiitit on siitä jännää aluetta, että niin kartalla kuin kilometreissä etäisyydet ovat todella lyhyitä, mutta niiden ajamiseen menee serpentiiniteiden ja korkeuserojen vuoksi aivan älyttömän kauan aikaa. Alettiin epäilemään Lago di Braiesin kannattavutta siinä vaiheessa, kun oltiin ajeltu Dolomiittien läpi aivan liian hitaasti joka paikassa pysähdellen ja kello alkoi kääntymään jo varhaisen illan puoleen. Oltiin nälkäisiä, Kroatiasta startanneesta 6 tunnin ajomatkasta vähän jo turtuneita ja pohdittiin, josko pitäisi vain kaartaa isolle tielle ja jatkaa suoraa Kastelruthin majapaikkaan. Kaiken lisäksi ilma oli todella pilvinen, ellei jopa hieman sadetta povaava. Kaikista edellä mainituista huolimatta päätettiin, että ollaan niin lähellä, että samapa mennä Braiesille nopeasti piipahtamaan. Vaikka ei siellä varmasti ole yhtään kaunista enää tähän aikaan päivästä ja hukutaan turisteihin, maristiin yhteen ääneen.

Vihdoin saavuttiin järven parkkipaikalle, jossa rumankauniin ysäri-rinnehotellin takaa kirkasvesinen järvi jo pilkistelikin. Käveltiin lähemmäs järveä ja samalla kaivoin minijärkkäriä laukusta, kun tuo Dolomiitti-lätäkkö kokonaisuudessaan aukeni silmieni eteen. En voinut uskoa näkyä todeksi!

Sileänä laattana vuoristomaisemia heijasteleva järvenpinta hehkui vihreän ja turkoosin eri sävyjä, ja laiturimökin ruskeat stilttilankut toivat mahanpohjaan kutkuttavaa Twin Peaks -mystiikkaa. Laiturin porraslankut upposivat järven syleilyyn ja havupuiden siluetit piirtyivät peilikuvana rantavesiin. Kirkkaimmillaan vesi oli kuin läpikuultavaa smaragdia, mutta syvimmästä kohdasta pilvisen sään vuoksi noidan keittämää tummanvihreää myrkkyä. Fiilis oli kuin suoraan sadusta: jostakin äärimmäisen kauniista, mutta hitusen pelottavastakin sadusta – sellaisesta Hannu ja Kerttu- tyyppisestä.

Kaiken kukkuraksi paikalle oli löytänyt ehkä kymmenkunta muuta turistia, jotka kaikki katosivat joko metsän uumeniin patikoimaan, tai hyppäsivät mahonginpunertaviin puuveneisiin ja lähtivät soutelemaan järvelle. Saatiin olla lähes kahdestaan järveä ihastelemassa!

Alkuperäinen aikomuksemme oli patikoida järven ympäri, mutta valitettavasti nälkähirviö oli se kiintiöhirviö tässä meidän sadussa, jonka vuoksi meidän oli pakko lähteä jatkamaan matkaa kohti majapaikkaa. Ja koska Dolomiiteilla oltiin, ei satu loppunut todellakaan järveltä poistumiseen maisemien puolesta.

Joten oliko Lago di Braies vain Instagram-järvi – lavastettu ja oikein rajattu, huijattu kamerannapsaisu? Ei todellakaan! Lago di Braies lunasti jokaisen toiveeni kauneutensa suhteen, ja lisäksi yllätti positiivisesti kesäkuun toisen viikon turistikadollaan. Jos ajelet Pohjois-Italiassa tai Etelä-Itävallassa, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan järvellä – et tule katumaan!

Mitä mieltä maisemista, oletko käynyt Lago di Braiesilla? Mitä ajatuksia Instagram-matkailu herättää?


Seuraa meikäläistä Instagramissa, jotta saat upean roadtrippimme maisemasaaliit ja tapahtumat reaaliaikaisesti sarveiskalvoillesi! 🙂 Uusista postauksista saat Instagramin lisäksi ilmoituksen Facebookissa minua seuratessa, jonka lisäksi voit seurata minua Blogit.fi- sivustolla!

Previous Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Jenny keskiviikko, kesäkuu 13, 2018 at 00:04

    Ja taas yksi kohde enemmän missä haluun käydä 😍 Ei pitäis varmaan enää avata sun postauksia kun tää käy kalliiks 😅😂😂

    jennytokoi.com

    • Reply Frida Ingrid keskiviikko, kesäkuu 13, 2018 at 10:24

      Haha! 😀 Soriii! 😀 Juu, Dolomiitteja yleisesti voin suositella suurella lämmöllä! <3

      Kiitos kommentista! 🙂

  • Reply Laura /Irtiottoja maailmalle keskiviikko, kesäkuu 13, 2018 at 06:48

    Kiva lukea välillä positiivinenkin kokemus Lago di Braiesista, tuoreimmat jutut kun pääsääntöisesti on tumtumeet kertovan vaan tuosta tungoksesta. Tää on kyllä todennäköisesti meilläkin kuukauden päästä reitin varrella, joten voi olla että en malta ajaa vain ohi, oli sitten täynnä väkeä tai ei, sillä onhan tuo upean näköinen! 😍

    • Reply Frida Ingrid keskiviikko, kesäkuu 13, 2018 at 10:28

      Siis rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että en voinut uskoa silmiäni järvellä pääasiassa siksi, että siellä oli niin vähän turisteja. 😀 Esimerkiksi nuo laiturin porraskuvat – kuvailtiin valehtelematta varmaan 15 minuuttia siinä siten, että kaksi ihmistä kävi selän takana ottamassa kuvia, mutta muuten saatiin olla ihan kaksin. Ehkä tuo todella pilvinen ilma aiheutti turistikadon, tai sitten oli vain hyvä tuuri. Kaiken lisäksi visiittipäivämme taisi olla lauantai, joten on aivan ihme, että järvi huusi tyhjyyttään.

      Voin vain kuvitella, kuinka hanurista tuo paikka on jos siellä kuhisee turisteja. Mutta toisaalta – jos järvi keikkuu Instagramissa lähes kaikilla isoilla matkailutileillä, niin mitä sitä oikein voi edes odottaa. Meillä taisi käydä vain älyttömän hyvä mäihä! 🙂

  • Reply Heli keskiviikko, kesäkuu 13, 2018 at 09:50

    Hitsi mitkä maisemat! Varotteluista huolimatta on kyllä lumoava näky näin kuvienkin kautta, joten voin vaan kuvitella millanen oli ihan livenä. ♥

    • Reply Frida Ingrid keskiviikko, kesäkuu 13, 2018 at 10:32

      Eikö vain! <3 Järvellä oli ihan mielettömän upea hiljaisuus, mikä teki paikasta vieläkin maagisemman. Oli kyllä todella kaunista. 🙂

      Kiitos kommentista! 🙂

  • Reply Veera perjantai, kesäkuu 15, 2018 at 08:46

    Hullun kaunista!! 😍

    • Reply Frida Ingrid perjantai, kesäkuu 15, 2018 at 09:13

      Niin minustakin! 🙂 Ihana paikka!

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta keskiviikko, kesäkuu 20, 2018 at 13:51

    Aaaaaaah ❤ se on niin ihana! Meidän satu ei ollut ihan noin satumainen kun mentiin sinne talvella 😂 haluan siis ehdottomasti käydä rakastumassa paikkaan kevät-syksy akselilla myöskin 😍

    • Reply Frida Ingrid torstai, kesäkuu 21, 2018 at 00:42

      Oon tainnutkin lukee sun postauksen talvivisiitistä ja kyllä se silloinkin tosi kauniilta näytti! 🙂 Mutta varmaan pääsee todellisiin oikeuksiinsa kevät-syksy- akselilla – ainakin jos käy näin hyvä tuuri kuin meillä turistien vähyyden suhteen! 😀

      Kiitos kommentista!

    Leave a Reply