UNELMIEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS

Kaikki postauksen kuvat napsittu Bloubergstrandilta Kapkaupungista.

Se, joka keksi väittää, että matkustaminen on elämän suola, ei ihan kauhean väärässä ollut. Matkustaminen on myös elämän sokeri – toki ruoka maistuu paremmalta suolattuna, mutta sokeriin koukuttuu ja päivällä kun herkuttelee munkkipossulla, saattaa vielä samana päivänä löytää itsensä valitsemasta iltasuklaata kaupasta (terkkuja muuten lähikauppaan). Sillä tavoin minunkin tapauksessani kerran pari vuodessa tehdyt ulkomaanmatkat muuttuivat pikku hiljaa aina vaan eksoottisemmiksi, pidemmiksi kiertoreissuiksi, kunnes yhtäkkiä minulla oli Momondo pikavalinnassa ja vuositasolla reissasin aina yli 10 maassa. Samaan aikaan ymmärrän, että neljäsosa vuodesta reissuilla vietettynä on matkustusta paljon enemmän kuin keskivertosuomalaisella, mutta silti minusta tuntuu, etten ole nähnyt vielä mitään. Toisaalta taas kokemuksia eri paikoista tuntuu olevan enemmän kuin jaksan muistaa. Mitä enemmän näkee maailmaa, sitä suuremmin huomaa, että itse on vain pikkuriikkinen pulleaperäinen muurahainen puuskuttamassa omassa keossaan eli Turun seudulla, ja se ulkopuolinen maailma on aika kolossaalisen kokoinen.

Kuitenkin tärkeintä reissujen toteutumisen suhteen minulle itselleni on unelmointi. Heti kun alkaa aktiivisesti unelmoimaan, unelmien konkreettinen saavutuskin on ainakin valomailin lähempänä. Teen valintoja jatkuvasti sen puolesta, että unelmani toteutuvat – jos keksin jonkun kohteen, jonne välttämättä haluan, teen itselleni mahdollisimman helppoa siitä, että sinne myös menen. Olen saavuttanut monet unelmani reissaamisen ja monen muunkin asian suhteen, ja suosittelen mentalisoimaan ne unelmat juuri sellaisena kuin villeimmissä unelmissaan ne kokee. Unelma-sana siksi kursivoituna, että toisinaan yhteiskunnassamme unelmat koetaan hassutteluksi, arjen pakenemiseksi tai oman pakotetun roolin välttelemiseksi, ja aika nopeasti voi löytää itsensä tilanteesta, jossa joku sinulle tokaisee, että eikös tuo unelma ole vähän naivi.

Minusta unelmoimattomuus on naivia. Elääkö täällä yksi elämä täysin kyseenalaistamatta mitään? Täysin miettimättä, että voisiko elämä olla jotakin muuta? Olisiko minusta joksikin muuksi? Voisinko tehdä jotakin sellaista, josta tykkään, ja voisinko oikeasti asua jossakin paikassa, mistä minun ei tee mieli lähteä? Voisiko se paikka olla sellainen, jossa kotini on rinteessä merelle päin, jossa aamulenkin varrella on palmuja ja jylhää vuorta, jossa kuumana päivänä merivesi on silti niin jääkylmää, että etäisesti muistan, millaista Suomen kesäsää parhaimmillaan on? Voisiko elämäni jokainen ilta oikeasti päättyä siihen, että joisin itsepuristettua trooppista mehua omalla pihalla auringonsäteiden painuessa alas?

Koska minä unelmoin, että joskus, vielä joskus, asun Kapkaupungissa – pysyvästi. Olen menettänyt sydämeni aiemminkin eri maille, ihastunut kaupunkeihin tulisesti ja olen ikävöinyt melkein kaikkialle takaisin. Kapkaupunki kuitenkin huumasi, sokaisi, otti niin omakseen, etten melkein osaa sitä edes sanoittaa. Minulla oli heti ensikosketuksesta lähtien sellainen olo, että täältä ei tarvitsi koskaan lähteä. Siis koskaan. Se tuntui niin ihmeelliseltä. Heitin aluksi vitsillä – jonka olen toki heittänyt ainakin, kröhöm, Tokiossa, New Yorkissa, Mexico Cityssä, Hongkongissa ja Singaporessa – että kuvittele, jos me joskus asuttaisiin täälläKatseeni sisälsi ylistävän nyökkäyksen, ja heitto oli tietynlainen huokaisu, että niin, ajattele jos se olisi mahdollista.

Unelmoinnin voima on aivan käsittämättömän suuri. Teenkin unelmointia niin reissujen kuin muidenkin elämän osa-alueiden suhteen todella paljon – joku voisi sanoa jopa, että liikaa. Minulla unelmoinnista tulee kuitenkin niin vahva olo, että suorastaan voin olla varma, että halutessani saavutan unelmani.  Ja jos joku ajattelee, että unelmani on utopistinen tai minä lapsellinen, en minä piittaa siitä yhtä kuusenkerkkää. Olen aina muutenkin ollut vahvemmin viehättynyt utopiaan ja tietynlaiseen runollisuuteen kuin realismiin, enkä nää mitään syytä siihen, miksei minun utopiani voisi joskus olla realismia. Ja tuskin kukaan minua tulee myöhemmin muistuttamaan, että hei, et saavuttanut sitä unelmaasi.

Mutta jos täällä oikeesti asuis, ei täältä tarttisi koskaan lähteä minnekään. Korkeintaan Stellenboschiin parinkymmenen kilometrin päähän viinipuskien suojaan, tai Intian valtameren puolelle lämpimämpiin vesiin uimaan. Kiivettäisiin oikeesti ennen töitä Lion’s headille, vaikka se vasta ajatuksena utopistiselta tuntuu – sen verran kiipeämistä siinä oli. Meillä olis oma pieni piha, vaikka jossain kaukana, ja nurmikkoo, ja ehkä joku ihan pieni uima-allas. Meillä vois olla sen kokoinen kämppä, missä olis yks ylimääräinen makuuhuone, niin ehkä joku kävisi meitä Suomesta täällä katsomassa. 

Ja kun se on sanottu ääneen, se on kuin skitsofreeninen toinen persoona, josta tuntuu, ettei se jätä ikinä rauhaan. Nyt se unelma puhuu taustalla kun suunnittelet tulevaisuuden asuntoa, ja kun pohdit, että minne työpaikkaan sitä päätyy valmistumisen jälkeen. Se tunkeutuu kaikkiin ulottuvuuksiin, koska se tuntuu, että se voisi olla totta. Oikeastaan sitä löytää itsensä usein pohtimasta, että miksi se muka ei voisi olla totta?

Ei minulla ole yhtikäs mitään tarkkaa suunnitelmaa, miten minä sinne pääsisin, mitä minä siellä tekisin ja miten se kaikki onnistuisi. Ja ehkä joku voi ajatella, että viettämällä pari viikkoa jossakin paikassa lomalla, et pääse paikkaan riittävän syvälle, jotta voisit tietää, haluatko asua siellä. Ymmärrän huolenaiheen, mutta kaikista suurin huoli on oikeasti aika: jos elämässä jahkailee kaikkea, jos aina vaan tyytyy kun ei uskalla, jos aina vaan tekee niin kuin on aina tehty, aika loppuu joskus kesken. If you do what you always did, you will get what you always got. Olen oikeasti havahtunut siihen nyt 29-vuotiaana todella rajusti, että aika todella loppuu joskus kesken. Ja silloin mielelläni olen siellä omalla pihalla, se trooppinen tuoremehu kädessä, joka on jo vuosien saatossa muuttunut reseptiltään terveysmehusta mojitoksi. Siellä minä katson kun auringonsäteet painuvat alas ja pimeys laskeutuu, silloin kun aika loppuu.

Eli siis jos sanon, että unelmoin Kapkaupungissa asumisesta, tarkoitan, että minä ihan oikeasti asun Kapkaupungissa vielä joskus – pysyvästi.

Kirjoittaja on ammattilaisunelmoija. Unelmoikaa rohkeasti, välittämättä muista, leikkikää ajatuksilla ja pelatkaa unelmajahtia. Mutta varokaa – joskus unelmista voi tulla totta! 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Wilma tiistai, maaliskuu 6, 2018 at 23:03

    Ihana kirjoitus, pystyn niin samaistumaan! Omat unelmani liittyvät myös pitkälti reissaamiseen ja maailman kokemiseen, mutta välillä tuntuu, että muut pitävät niitä juurikin täysin utopistisina. Pitäisi vähän niin kuin elää normien mukaan ja unelmointi on vain jotain kivaa ajanvietettä. Vaikka tosiasiassa ne on luotu toteutettavaksi ja itse ainakin koen, että omat unelmat ja niiden toteuttaminen ohjaavat elämää just siihen suuntaan mihin itse haluaa matkallaan mennä. 🙂

    • Reply Frida Ingrid keskiviikko, maaliskuu 7, 2018 at 10:55

      No juu, näinhän se on! Onneksi sellaista sosiaalista normia ei ole, jota ei voisi rikkoa. Mulle elämä ilman unelmia olis oikeesti niin kuin pizza ilman juustoo tai kengät ilman nauhoja… Eihän siinä olis yhtään mitään järkee! Superisti unelmointivoimaa sinne suuntaan ja kannattaa elää juuri niin kuin lystää! 🙂

  • Reply Emmi keskiviikko, maaliskuu 7, 2018 at 11:53

    Mä jotenkin toivon, että olisin jäänyt maailmalle asumaan nuorempana kun siellä oli muutenkin aikaa/mahdollisuuksia olla pidempään ja ei ollut vielä mitään sitoumuksia. Iso hyppy se olisi silloinkin ollut, mutta koko ajan vaan tuntuu käyvän vaikeammaksi, kun elämään on ilmestynyt vakituisia työpaikkoja ja omistusasuntoja ja sn muita huolehdittavia sukulaisia.
    Mutta tää oli kiva virkistävä kirjoitus. Pitäisi itsekin sanoa ääneen oma vastaava haave. Niinhän ne väittää, että ihminen voi manifestoida itselleen universumilta mitä tahansa.

    • Reply Frida Ingrid keskiviikko, maaliskuu 7, 2018 at 13:43

      Joo, ymmärrän kyllä! Monet asiat (kuten mainitsemasi vakkarityöpaikat ja asunnot) toimivat kuin ankkureina, ja varmaan monessa mielessä ”hankaloittavat” suurien hyppyjen tekemistä. Kuitenkin uskon, että ne ovat vain hoideltavia hidasteita, jos oikein paljon haluaa tehdä jotakin, minkä edessä ne ovat. Ja tietynlaista riskinottoa, punnitsemista ja luopumistakin jotkut suuret unelmat vaativat. Minun tapauksessani se tarkoittaisi ainakin lähes kokovuotisesti ystävistä luopumista, vaikka yhteyttä toki voi pitää, mutta käytännössä eri maapallon puolilla elettäessä ei treffejä voi mitenkään sopia aiempaan tapaan. Myös muita lukuisia seikkoja kuten Suomen palkkatasosta luopuminen, ovat asioita, joita todella pitää punnita: olenko valmis luopumaan paljosta, jotta saan paljon ja onko kaikki sen arvoista? Siksi on hyvä sanoittaa niitä unelmia, jotta joskus uskaltaa näiden asioiden miettimisen ääreen konkreettisesti. Paljon tsemppivoimaa unelmointiin! 🙂

  • Reply traveldreamer17 keskiviikko, maaliskuu 7, 2018 at 12:46

    Unelmointi on minusta onnellisen elämän yksi tärkeä lähtökohta. Jos ei ole unelmia, niin ei ole suuntaa elämässä. Ilman unelmia elämästä tulee tasapaksua suorittamista. Toisille tosin se tuntuu riittävän. Minä kaipaan elämyksiä ja kokemuksia. Matkat ovat yksi suurimmista unelmoinnin kohteista ja yllättävän moni unelma on toteutunut, kun vaan alkaa ottaa selvää unelmien toteuttamisesta. Harvoin ne ovat mahdottomia.

    • Reply Frida Ingrid keskiviikko, maaliskuu 7, 2018 at 13:45

      Ajattelen tismalleen samoin! Ja olen aistivinani saman, että valitettavan moni unohtaa unelmoinnin täysin. Unelmista saa myös todella paljon voimaa ja jäätävät kiksit kun tajuaa, että oikeasti uskoo niiden toteutumiseen. Matkat ovat mitä parhaimpia unelmia! 🙂

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle torstai, maaliskuu 8, 2018 at 10:45

    Mahtava postaus. Todellakin pitää unelmoida ja mun mielestä myös tehdä töitä sen eteen, että ne unelmat toteutuisi. Mun mielestä ne unelmat on nimenomaan tarkoitettu toteutettaviksi, eikä siten, että vielä vanhainkodissakin puhutaan, että niin olisi ollut kiva tehdä… Toki kaikki elämässä ei ole mahdollista, mutta aika moni asia kuitenkin.

  • Reply Susanna keskiviikko, maaliskuu 14, 2018 at 23:56

    Hyvä aihe ja kivat kuvat. Unelmat on tosiaan tehty toteutettaviksi, eivätkä aina ole edes mahdottomia. Ilmeisesti tuollapäin on myös edullisia asuntoja, jos haluaa vuokrata tai ostaa. Itsekin olen toteuttanut omia unelmiani mm. viime kesän vietin Italiassa. Haaveena olisi nähdä uusia kohteita ja viettää taas kevät jossain etelässä

  • Leave a Reply