Instagram-järvellä: Lago di Braies, Italia

Minusta on Euroopan roadtrippimme aikana kuoriutunut todellinen järvi-fanaatikko – tai saattoi järvi-innostus alkaa jo Guatemalastakin. Olemme tällä roadtripillä pysähdelleet muun muassa maagisen kauniille Bohinj-järvelle Sloveniassa, Plitvicen kansallispuistoon Kroatiassa ja tällä hetkellä nautimme Gardajärvestä täällä Pohjois-Italiassa. Reitille on näiden järvien lisäksi mahtunut yksi erityisen kuuluisa pikkujärvi, eli muutaman päivän takainen Instagram-järvenäkin tunnettu Lago di Braies Dolomiittien vuoristossa Italiassa. IG-järveksi nimitetty tyynivesinen lammikko tulee matkailutilejä seuratessa Instagramin feediin vähimmillään kerran viikossa, ja vaikka minua varoiteltiin ennakkoon, ettei järvi tulisi olemaan sellainen kuin kuvissa, oli minulla kovat odotukset järven lumoavuuden suhteen.

Oliko järvi todellisuudessa pettymys? Lue (ja katso) alta!

Lago di Braies

Tuo Dolomiittien ympäröimä, Pragser Wildsee- nimelläkin kulkeva pikkujärvi valikoitui Euroopan roadtrippimme pysähdyslistalle täysin visuaalisista syistä, sillä se vaikutti kaikissa näkemissäni valokuvissa satumaisen upealta. Järven osuttua vielä melko täydellisesti ajoreitillemme Kroatiasta Dolomiittien majoitukseen Italian puolelle, oli päätös järvelle pysähtymisestä sinetöity.

Kuten yllä mainitsin, oli minua varoitettu, että Lago di Braies tulisi olemaan pettymys. Lisäksi olin itse lukenut, että mikäli järvellä ei olisi paikalla jo aamun sarastaessa, olisi sen kauneus tipotiessään myöhemmin päivällä tuhansien turistien pörrätessä ympärillä ja vuoriston tuulenvireen aiheuttaessa pientä aallokkoa järvelle, jolloin horisontin vuoristo ei enää piirtyisi maalauksen lailla järven pintaan.

Dolomiitit on siitä jännää aluetta, että niin kartalla kuin kilometreissä etäisyydet ovat todella lyhyitä, mutta niiden ajamiseen menee serpentiiniteiden ja korkeuserojen vuoksi aivan älyttömän kauan aikaa. Alettiin epäilemään Lago di Braiesin kannattavutta siinä vaiheessa, kun oltiin ajeltu Dolomiittien läpi aivan liian hitaasti joka paikassa pysähdellen ja kello alkoi kääntymään jo varhaisen illan puoleen. Oltiin nälkäisiä, Kroatiasta startanneesta 6 tunnin ajomatkasta vähän jo turtuneita ja pohdittiin, josko pitäisi vain kaartaa isolle tielle ja jatkaa suoraa Kastelruthin majapaikkaan. Kaiken lisäksi ilma oli todella pilvinen, ellei jopa hieman sadetta povaava. Kaikista edellä mainituista huolimatta päätettiin, että ollaan niin lähellä, että samapa mennä Braiesille nopeasti piipahtamaan. Vaikka ei siellä varmasti ole yhtään kaunista enää tähän aikaan päivästä ja hukutaan turisteihin, maristiin yhteen ääneen.

Vihdoin saavuttiin järven parkkipaikalle, jossa rumankauniin ysäri-rinnehotellin takaa kirkasvesinen järvi jo pilkistelikin. Käveltiin lähemmäs järveä ja samalla kaivoin minijärkkäriä laukusta, kun tuo Dolomiitti-lätäkkö kokonaisuudessaan aukeni silmieni eteen. En voinut uskoa näkyä todeksi!

Sileänä laattana vuoristomaisemia heijasteleva järvenpinta hehkui vihreän ja turkoosin eri sävyjä, ja laiturimökin ruskeat stilttilankut toivat mahanpohjaan kutkuttavaa Twin Peaks -mystiikkaa. Laiturin porraslankut upposivat järven syleilyyn ja havupuiden siluetit piirtyivät peilikuvana rantavesiin. Kirkkaimmillaan vesi oli kuin läpikuultavaa smaragdia, mutta syvimmästä kohdasta pilvisen sään vuoksi noidan keittämää tummanvihreää myrkkyä. Fiilis oli kuin suoraan sadusta: jostakin äärimmäisen kauniista, mutta hitusen pelottavastakin sadusta – sellaisesta Hannu ja Kerttu- tyyppisestä.

Kaiken kukkuraksi paikalle oli löytänyt ehkä kymmenkunta muuta turistia, jotka kaikki katosivat joko metsän uumeniin patikoimaan, tai hyppäsivät mahonginpunertaviin puuveneisiin ja lähtivät soutelemaan järvelle. Saatiin olla lähes kahdestaan järveä ihastelemassa!

Alkuperäinen aikomuksemme oli patikoida järven ympäri, mutta valitettavasti nälkähirviö oli se kiintiöhirviö tässä meidän sadussa, jonka vuoksi meidän oli pakko lähteä jatkamaan matkaa kohti majapaikkaa. Ja koska Dolomiiteilla oltiin, ei satu loppunut todellakaan järveltä poistumiseen maisemien puolesta.

Joten oliko Lago di Braies vain Instagram-järvi – lavastettu ja oikein rajattu, huijattu kamerannapsaisu? Ei todellakaan! Lago di Braies lunasti jokaisen toiveeni kauneutensa suhteen, ja lisäksi yllätti positiivisesti kesäkuun toisen viikon turistikadollaan. Jos ajelet Pohjois-Italiassa tai Etelä-Itävallassa, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan järvellä – et tule katumaan!

Mitä mieltä maisemista, oletko käynyt Lago di Braiesilla? Mitä ajatuksia Instagram-matkailu herättää?


Seuraa meikäläistä Instagramissa, jotta saat upean roadtrippimme maisemasaaliit ja tapahtumat reaaliaikaisesti sarveiskalvoillesi! 🙂 Uusista postauksista saat Instagramin lisäksi ilmoituksen Facebookissa minua seuratessa, jonka lisäksi voit seurata minua Blogit.fi- sivustolla!

Päivä kanssani matkalla: Praha

Päätin toteuttaa blogimaailmasta tutun päivä kanssani– postauksen, jossa käyn kellontarkkaan reissupäiväni kulun läpi, ja päivän kaupungiksi valikoitui melko sattumanvaraisesti Tsekin Praha, joka oli parin yön stoppimme noin viikko sitten Euroopan roadtripillämme. Praha oli meille molemmille uusi kaupunki, ja minulla oli etukäteen sellainen kutina, ettei se tule säväyttämään minua. Lue alta, minkälaisia ajatuksia kaupunki lopulta minussa herätti ja mitä ehdimme siellä tuon päivän aikana näkemään ja kokemaan!

Päivä kanssani Prahassa

7.54 Airbnb-asunto.

Valkeiden verhojen takaa oli jo tovin porottanut tsekkiläinen kesäaurinko kun hieman ennen kahdeksaa raotin silmiäni ensimmäisen kerran. Airbnb-kämppämme oli melko vaatimaton, emmekä ihan kaikkea ymmärtäneet tsekkiläisen englannin kielen taidottoman mummelin kehonkielellisestä kommunikoinnista edeltävänä iltana asuntoon sisäänkirjautuessamme, mutta helposti aamiaisen teko alkoi Antin toimesta heti herättyämme. Minä sen sijaan aloitin hyvin pikaisen HIIT-kahvakuulatreenin (kyllä, raahasimme kuulat ja käsipainot mukanamme…) puoli yhdeksän tienoilla, ja suihkusta kipitin valmiiseen aamiaispöytään jo vartin yli yhdeksän.

10.47 Parkkihalli.

Asuntomme sijaitsi melko kaukana Prahan ytimestä, joten hurautimme ennalta katsomaamme kohtuuhintaiseen ja samalla maailman ahtaimpaan parkkihalliin keskellä keskustaa. Hirveällä mäihällä hallista vapautui paikka juuri nokkamme eteen – ilman tuota paikkaa halliin olisi voinut kyllä parkkeerata autonsa, mutta siinä tapauksessa olisi pitänyt jättää myös autonavaimet hallinhoitajalle, joka siirteli peräkkäin parkkeerattuja autoja aina sitä mukaan, kun joku halusi hallista autoineen ulos. Halli oli kaltaiselleni harvoin autoilevalle homssantuusalle varsinainen painajainen ahtaine koloineen ja miljoonine autoineen – olisin todennäköisesti päätynyt jollekin meemivideolle parkkeeraussohlauksineni, mikäli itse olisin ollut ratissa.

11.21 Na prikope.

Saavuimme Na prikope- ostoskadulle, joka lopulta oli aika tynkä. Paradoksaalisesti meillä oli tällä roadtripillä enemmän resursseja pakata (koska oma auto) kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti minulla oli olo, että tarvitsen jonkun uuden koltun. Tehtiin reilun tunnin mittainen täsmäisku ostoksille ja jatkettiin matkaa vanhassa kaupungissa.

13.28 Clear head- ravintola.

Sain herkullisen salaatin ja virkistävän kotitekoisen minttulimonaadin eteeni. Elämä hymyili. Minähän olen ihmislajina sitä sorttia, joka saattaa seota julkisesti hyvinkin radikaalisti, mikäli minua ei ruokita säännöllisesti. Nälissäni hotkin ruokaa kuin kameli vettä kuivan kauden jälkeen, ja onnistuin vetäisemään jonkun salaattipuskan keuhkoihini ja pihisin ja yskin kuin spitaalinen loppupäivän ajan.

14.30 Jäätelömunkki.

Tätä meille suositeltiin maistettavaksi Prahassa, ja sitä olisimme maistaneet varmasti ilman suositustakin – niin paljon jäätelömunkkikojuja oli joka paikassa. Munkkipaikassa makuvaihtoehtoja miettiessämme eräs myyjä alkoi puhumaan meille suomea, ”Suomen ta-sa-val-ta”, nostaen lopputavua kysyvästi. Juu, juu, Suomi, Suomi. Hän on jo päivän toinen henkilö, joka sönkötti meille suomea. Itselläni minulle puhuttu suomi reissussa on karmea turn off, josta tulee vain ahdistunut turreolo.

Mentiin kadun puolelle syömään tuota herkkujäätelöä, ja ohitsemme käveli valehtelematta ainakin 5000 ihmistä muutamassa minuutissa, ja siihen päälle varmaan 20 kaljaöykkäävää polttariryhmää. Täällä on aivan liikaa turisteja, todettiin yhteen ääneen.

15.30 Malá Strana.

Saatiin raivattua tiemme läpi Kaarlensillan ihmismassan, joka itselleni edusti juurikin sellaista turistimerta, josta en liiemmin välitä. Toki, turistejahan tässä itsekin ollaan, mutta menetän mielenkiintoni hyvin vikkelään jos sillankaiteelle joutuu jonottamaan saadakseen kuvan, ja joka puolella puskee turrepirkkoa ja -seppoa kylkeen kyynärpäätaktiikalla. Kaiken lisäksi silta oli täynnä 90-lukumaisia karikatyyripiirtäjiä ja käärmemiehiä – ihan oikeasti? Plääh. Eikä silta edes ollut mitenkään niin erityinen!

Sen sijaan sillan toisella puolella sijaitseva Malá Strana – ah, kuinka kaunista siellä oli! Kaupunginosassa silmää miellytti rakennuksien kirkkaat värit, talojen punatiiliset harjakatot ja joka puolella siintävät kirkot ja kupolit. Mistään ei oikein kuitenkaan meinannut saada hyviä valokuvia, sillä turistia pukkasi joka ilmansuunnasta, ikkunasta ja ovesta. Jeesus, että täällä on paljon porukkaa, huokailtiin. Lämpölukemat lähestyivät kolmeakymmentä kun kapusimme ylämäkeen rinnettä kohti Saint Vituksen kappelia, kunnes pysähdyttiin jääkahvitauolle kukkulan kupeeseen: 4 euroa jääkahvista – todellakin ollaan turistialueella.

16.25 Prahan linna.

Meillä oli takana niin monta ajopäivää, että haluttiin ottaa tämä kokonainen päivä Prahassa rennosti, ja unohduttiin kahvilan terassille melkein tunniksi. Justiinsa parasta! Kavuttiin verkkaisesti viimeinen nousu kukkulalle ja paikallisen miehen liikuttavan kanteelensoiton kaikuessa korviimme avautui eteemme samalla koko Prahan kaupunkinäkymä kirkkoineen ja harjakattoineen kuin värikäs kesämaalaus. Vitsi, kyllä kannatti kiivetä tänne! Valitettavasti Saint Vituksen kappelin jonot olivat aivan järkyttävät, joten heitimme sen nähtävyyden heti kättelyssä ulos listalta jonon nähdessämme. Se ei silti yhtään haitannut, koska näkymät kukkulalta olivat niin kauniit, että sinne kannatti tulla ihan pelkästään sen takia. Pikku hiljaa, aivan rauhakseen laskeuduttiin linnalta alas keskustaan ja pyörittiin paikallisen keskustafestarin tunnelmissa, ja lopulta päädyttiin pääaukiolle vanhaan kaupunkiin drinkeille ihmisvilinää tuijottelemaan.

19.35 Pizza.

Nälkähirviö alkoi taas nostelemaan päätään, joten pikaisen googlettelun perässä asteltiin pizzaravintolaan illalliselle. Mussutettiin pizzat menemään, jonka jälkeen alkoi ramaisemaan sen verran, että päätettiin Praha-päivän tulevan päätökseensä hyvinkin pian.

20.30 Paluu parkkihallille.

Molemmilta loppui akut puhelimista sekä lisäakusta, ja parkkihallin etsiminen sokkeloisessa Prahassa oli melkoinen homma väsyneille reissaajille. Lopulta löydettiin halli, mutta siellä alkoikin uudenlainen rumba. Automme oli aivan taaimmaisena ehkä kahdeksan auton takana – siis siten, että ne kahdeksan autoa oltiin parkkeerattu sikin sokin ajoväylälle meidän auton eteen. ”It’s like a puzzle”, veisteli parkkihallin työntekijä autoja venkslatessaan ja viimein saatiin meidän auto käsiimme. Ladattiin samalla lisäakkua hallin toimistossa, jotta löydettäisiin vielä perille Airbnb-asunnollekin.

23.10 Prahanmakuinen uni.

Iltatoimien ja puhelimen selailun jälkeen kaaduttiin sänkyyn kuin kaksi sahattua tukkia yhtenä humauksena pitkän päivän jälkeen. Praha tuli uniin ja jäi mieleen pysyvästi, niin ihana paikka se oli. Jos kuitenkin jotakin tekisin toisin ensi kerralla, en lähtisi Prahaan kesäsesongin aikaan, enkä taatusti ainakaan viikonloppuna – turistimassat ja ennen kaikkea aivan joka nurkalla kaljaa kiskovat ja jalkapallolauluja rääkyvät polttariporukat palaneine nahkoineen ja muka-hauskoine polttariasuineen olivat minulle ehkä vähän liikaa. Eivät kuitenkaan niin paljoa liikaa, ettenkö lähtisi Prahaan vaikka heti uudelleen!

Mitä tykkäsit tämän tyylisestä postauksesta? Onko samanlaisia ajatuksia Prahasta? 🙂

Lue lisää Euroopan roadtrip-seikkailustamme: esimerkiksi huikeasta Sloveniasta tai kuvauksellisesta Itävallasta.


Pssst! Ota seurantaan @fridaingridd Instagramissa, jotta voit seurata reissuamme reaaliajassa – tällä hetkellä ollaan Italiassa! 🙂 Voit myös seurata minua Facebookissa!

Sekaisin, sanaton ja sokaistunut Sloveniasta

Euroopan roadrippiämme on kestänyt nyt noin puolitoista viikkoa ja jo ollaan ehditty näkemään mitä maagisempia paikkoja (lue täältä Eurotourin postauksia lisää) – tähän mennessä vaikuttavimpana paikkana Slovenia. Pidettiin alkuviikosta majaa Bohinj-järvellä kolmisen päivää, eikä se tietenkään riittänyt mihinkään, mutta antoi niin paljon sielulle lämpöä, että takuuvarma uusintareissu Sloveniaan on tehtävä lähiaikoina. Reissussa kun ollaan edelleen melko tovi, en ehdi kirjoittaa yksityiskohtaisempia postauksia kohteista, mutta Sloveniasta minun oli pakko tulla heti kertomaan lyhyesti. Sillä menin siellä aivan sekaisin, sanattomaksi ja suorastaan sokaistuin kaikesta sen kauneudesta. Ehkä kuitenkin eniten yllätyin itse itsestäni – lue alta, mitä tarkoitan.

Slovenia muutti jotakin minussa

Slovenia mykisti minut täysin, monellakin tapaa. Luonnollisesti Bohinj-järven upea ja rauhoittava olemus, äärimmäisen mukava ilmasto ja luonnonvehreys saivat olon rauhalliseksi kuin hempeämielisessä unessa, jossa kaikki soljuu kivasti omalla tahdillaan. Kuitenkin sen lisäksi huomasin itsessäni täysin uusia piirteitä.

Minä nimittäin olen siitä ehkä poikkeava suomalainen, että en tykkää mökkeilystä yhtään. Suorastaan vihaan mökillä oloa. Hyttyset syövät minua kuin ruoste veteen heitettyä rautatankoa, inhoan hikistä ja lähmäistä mökkioloa ja minua ällöttää sateinen ja tunkkainen metsäilma (tiedän, olen friikki). Tämän päälle yleisesti minua alkaa helposti väsyttää pilvinen ja sateinen sää, ja olen herkkä kaikenlaisille hajuille.

Sloveniassa kaikki kuitenkin oli toisin. Pienessä Savican kylässä, Bohinj-järven kupeessa majoittauduimme perislovenialaiseen homestay-tyyppiseen Airbnb-majoitukseen. Huoneemme oli kuin vaaleapuinen 70-luvun tunkkainen alppimaja, jossa lakanat olivat eriparia, eikä huoneessamme ollut kotimajoitus- tyyppisesti suihkua tai vessaa – normaalisti ihan järkyttävät mökkivibat siis, mutta ei Sloveniassa. Hyttysiä ei pyörinyt ympärilläni juuri lainkaan, jonka lisäksi patikoin tyytyväisenä Mostnican rotkossa keskellä ukkossadetta, hyvinkin hikisessä ja kosteassa ilmassa – eli siis siellä superinhokissani, eli sateisessa metsässä. Kaikki iltapäivät ja illat Bohinjilla oli todella raskas ja väsyttävä ilma, mutta minua ei pänninyt sekään yhtään. Kaiken lisäksi majatalomme emännän isä kasvatti karjaa pihan laitumilla, ja joka aamu parvekkeen oven avatessa sieraimet täytti kunnon tuore ja paksu lehmänpaskan haju. Siellä minä söin onnellisena aamiaista paskankäryssä, ja sen sijaan, että se olisi ällöttänyt minua, minä suorastaan vedin syviä henkosia tortunkatkuista vuoristoilmaa keuhkoihini.

En kuitenkaan tiedä, tuleeko minusta Slovenia-kokemuksen jälkeenkään kaiket kesäpäivät mökillä viettävää eräjormaa, jättävätkö hyttyset minut rauhaan lopullisesti tai voiko minusta kuoriutua yksi heistä, jotka vannovat sateen jälkeisen metsän tuoksuun ja tunnelmaan. Aika varma olen kuitenkin siitä, etten missään muualla tule nauttimaan yhtä paljon lehmänpaskan tuoksusta – se jos mikä, voi tapahtua vain ja ainoastaan Bohinj-järvellä Sloveniassa.

Onko siellä muita Sloveniaan hurahtaneita? Lähtisitkö sinä yllä oleviin maisemiin ja tunnelmiin? 🙂

Postikortti Itävallasta

Terveisiä reissun päältä! Euroopan roadtripimme sen kuin etenee, ja olemmekin päätyneet jo Sloveniaan asti. Matka on pelkästään jo tähän asti ollut aivan mykistävän vapauttava ja kaunis! Valitettavasti minulla ei ole ollut riittävästi aikaa aikataulujen puitteissa kirjoittaa postauksia, joten päätin laittaa teille postikortin Itävallasta, jossa vielä eilen huristeltiin. Kuvat ovat lumoavasta Mariatrostin kirkosta, joka sijaitsee lähes 500 metrin ja 261 portaan korkeudessa pienellä kukkulalla Grazin liepeillä. Tuon aamupäivän 30 asteen hellivässä helteessä saimme sattumalta etuoikeuden tallustella kirkon tiluksilla ilman muita turisteja. Paikka oli upea!

Mitä tykkäät kuvista, eikö tullutkin söpöjä? 🙂

PS. Lähipäivinä julkaisen muun muassa päivä kanssani- postauksen Prahasta, sekä terveiset Sloveniasta, joten stay tuned my traveling unicorns! Muista ottaa seurantaan @fridaingridd Instagramissa, jossa näet roadtripimme kohokohdat reaaliaikaisesti! 🙂