Fear is not your enemy.

…It is a compass pointing you to the areas you need to grow.

Ajattelin kirjoittaa pitkästä aikaa vähän tälläistä pohdiskelevampaa ajatuksenjuoksua. En muista oonko kertonut, että pitkään pelkäsin korkeita paikkoja. Ja siis ihan tavallisiakin korkeita paikkoja. Vihasin olla parvekkeilla. Muistan yhden vuokrakämpänkin jopa hylänneen sen takia, että parveke oli alaosasta avoin ja en pystynyt olla siellä haha! Jos mun piti olla jossain korkeassa paikassa, en todellakaan mennyt lähelle kaidetta/reunaa, jalat tärisi ja kädet hikosi. Festareilla katsoin kun kaverit hyppi benjihyppyjä, ja mua huimas jo ajatuskin. Mun kaverit vitsaili, että ne ostaa mulle joksikin lahjaksi skydiven. Siinä olis varmaan menny välit poikki haha! En muista milloin mun korkeanpaikankammo edes alkoi, sillä pienempänä olin rasavillimpi lapsi, joka kiipeili puissa ja katoilla, hyppi korkeilta kallioilta veteen.

/ / / I felt like writing my thoughts down after a long time. I don’t remember if I ever told about my fear of heights. I mean, I was afraid of even the most common high places. I hated balconies. I remember rejecting one rental apartment, just because it had open balcony and I couldn’t be there haha! If I had to be at some high place, I didn’t went close to the edge, my legs were shaking and my palms were sweating. At music festivals, I watched my friends jumping bungee jumps and I was feeling dizzy just watching. Some of my friends were joking that they would buy a skydive for me as a gift, that would have probably been the end of that friendship back then haha. I don’t really remember when my fear of heights started, because I didn’t had it as a kid. I was more of a tomboy, climbing the trees and roofs, jumping of the high cliffs to water. 

”Thinking will not overcome fear, but action will.” -W. Clement Stone

DSC02014DSC01970DSC02002Vähän reilu vuosi sitten vietettiin viikko Bangkokissa ennen tänne Australiaan lentoa. Sielä oltiin meidän tuttujen bileissä, ja asunto sijaitsi Bangkokin tyyliin todella korkealla, ehkä noin 30. kerroksessa. No ihmiset alkoi valua parvekkeelle hengailemaan, ja mun sydän oikeasti pysähtyi kun näin sen parvekkeen. Avoin parveke noin korkealla, ja sielä ne kaikki muut vaan hengaili ilman huolen häivää! Mua ei olisi todellakaan saanut sinne menemään muiden sekaan. Loppuillasta suostuin vihdoin mennä kaverin tukemana istumaan parvekkeelle, todella lähelle seinää, kun parveke oli jo tyhjä muista ihmisistä. Siellä parvekkeella istuessa, katsellen upeita maisemia, mietin, että en halua enää pelätä korkeita paikkoja! Tein henkilökohtaisen lupauksen. Australiassa aion päästä eroon mun peloista, niistä suurimpana juurikin korkeat paikat.

/ / / Little over one year ago, we spent one week in Bangkok before arriving to Australia. There we were at our friends party, and their apartment was very Bangkok style, maybe on the 30th floor. At the party, people started moving to the balcony and when I saw that balcony, my heart stopped. That was an open balcony, in 30th floor! There was no way, I would have ever gone to this balcony. But in the end, when there was only few people left, I agreed to go there for a while with one guy supporting me, I was jus sitting down and very close to the wall haha. When I was sitting there and watching the most amazing sunrise, I decided that I don’t want to be afraid anymore. I made a personal promise. In Australia, I want to get rid of my fears, starting from that biggest one. Fear of heights.

”To escape the fear, you must go through it, not around.” -Richard Norton

DSC01956DSC01981

DSC01995Aloin kiipeillä vuorille. Kokeilin kalliokiipeilyä. Pikkuhiljaa korkeisiin paikkoihin alkoi tottua. Kävin uimassa vesiputouksilla ja hypin kallioilta veteen. Pikkuhiljaa korkeammalta ja korkeammalta. Muistan, kun mun yks kaveri vei mut yhdelle vesiputoukselle, mistä piti hypätä noin 3 metrin matka veteen. Halusin kuvata sen GoProlla. Seitsemän minuuttia kesti, että hyppäsin haha! Seitsemän kokonaista minuuttia keräsin itseäni, mun sydän hakkasi ja kaks kertaa meinasin luovuttaa. Mun kaveri sanoi joka kerta, hyppäät nyt vaan, et sä siihen kuole. Kun vihdoin pääsin veteen, uitiin vähän kauemmas ja kiipeiltiin isoilla kivillä. Aloin itkeä kaksi kertaa, kun mun piti kiivetä joku parin metrin matka. Käytiin hiljattain tolla samalla putouksella, ja hyppäsin samasta kohdasta veteen. Monta kertaa. Koska halusin hypätä. Koska nykyään se on mun mielestä hauskaa.

/ / / I started with baby steps. Started climbing to the mountains, easy tracks. Tried some rock climbing. Went to the waterfalls, and jumped off the cliffs. Started from lower ones and gradually going higher and higher. I started to get use to the heights. I remember one time my friend took me to this waterfall. I had to jump off the cliff, it was maybe 3 meters to the water. I wanted to film it with GoPro. When we watched the video, it took seven minutes for me to jump. SEVEN minutes in total I was trying to collect myself, my heart was pumping and I wanted to give up. He said every time, just jump. Finally I did, and we swam little further away to climb on the rocks a bit. I started crying two times climbing the rocks. Just recently we went to these same falls again, and I jumped from the same spot. Many times. Because I wanted to jump. Because nowadays I don’t think it’s scary, I think it’s fun.

”Your largest fear carries your greatest grow.”

DSC01966DSC02012DSC01952Me kiivettiin eilen Mount Tibrogarganille, jota suositellaan vain kokeneemmille kiipeilijöille. Reitti ylös on todella jyrkkää, ja parissa kohtaa tarvii oikeasti jo vähän kiipeilytekniikkaa. Mä oon kerran aiemmin jo kiivennyt ylös, ja nyt mentiin sinne Hennun kanssa yhdessä. Alku meni hyvin, mutta yhdessä kohtaa Hennu sai pienen henkisen melt-downin ja halusi pitää tauon. Hennu meni alas ja mä kiipesin ylös yksin. Siinä ylös kiivetessä mietin, vuosi sitten mua ei olisi todellakaan saanut kiipeämään tonne. Varsinkaan yksin. Ylhäällä istuin kielekkeellä ja katselin maisemia. En pelännyt yhtään, olin vaan onnellinen siitä, että mulla on terve kroppa ja mulla on mahdollisuus tehdä jotain tällästä. Ja lopulta kuulin huudon: ”Fiiiiaa”. Hennukin kiipesi ylös, jonkun mukavan kiipeilijämiekkosen saattelemana!

/ / / Yesterday we were climbing to Mount Tibrogargan, which is recommended for more experienced climbers. It’s really steep climb and in few parts you have to actually climb a bit. I’ve done it once before, and this time we went there with Hennu. Beginning went good, but then Hennu had a little emotional melt-down and wanted to go down to have a break. She went down and I went up. When I was climbing up, I was just thinking, one year ago there would have been no chance for me climbing up that mountain. Especially alone. When I got up, I was just sitting there, watching the most beautiful views. I wasn’t even one drop scared, I was just happy that I have a healthy body and I’m able to do something like that. Finally I heard a shout: ”Fiiiaa”. Hennu got up too with help of some nice climber guy!

”The only thing we have to fear is fear itself.” -Franklin D. Roosevelt

DSC01988DSC01978DSC01962Nyt voin vihdoin sanoa, että oon voittanut mun suurimman pelon. En mä varmaan koskaan tuu rakastamaan mitään korkeuksissa killumista, mutta ainakaan en pelkää. Mulla olisi saattanut jäädä monta mahtavaa juttua kokematta, jos en olisi päättänyt päästä eroon mun pelosta. En olisi esimerkiksi varmasti koskaan kiivennyt tonne Mount Tibrogarganille. Jos sulla on joku pelko tai kammo, ja koet sen rajoittavan sun elämään jollain tavalla, säkin voit päästä yli siitä! Se vaatii henkisesti paljon, mutta on sen arvoista. Älä lopeta ekaan epäonnistumiseen. Yritä uudelleen ja uudelleen, pieni askel kerrallaan. Tänä vuonna aion hypätä muuten skydiven!

/ / / Now I can definitely say, that I have won my biggest fear. I don’t think I will ever love being at high places, but at least I’m not afraid. I would have probably missed few amazing experiences, if I wouldn’t have decided to get rid of that fear. I don’t think I would have ever climbed up to that Mount Tibrogargan for example. If you have a fear, and you feel it’s restraining your life, you can overcome that fear too. It is emotionally rough path, but it’s worth it. Don’t stop if you fail at first, you need to keep pushing yourself to your limits. Try again and again, baby steps. Eventually you will be rewarded, when you have that moment of realisation: you’re not afraid anymore. This year I will do that skydive!

”Ultimately we know deeply that the other side of every fear is freedom.” -Marilyn Ferguson

DSC02021DSC01992DSC01986

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply INA tiistai, tammikuu 19, 2016 at 15:40

    Olipas ihana ja rohkaiseva postaus!

    • Reply Fiia Emilia tiistai, tammikuu 19, 2016 at 21:49

      Kiitos Ina! (: Toivottavasti tästä sais vaikka muut korkeanpaikankammoiset vertaistukea haha! ;D

  • Reply miraorvokki tiistai, tammikuu 19, 2016 at 23:06

    Näitä sun kuvia Australiasta on aina niin mahtia katsella – niissä on jotain fiilistä mitä ei osaa kuvailla. Kauhistus toi Bangkokin parveke, tuli oikeen kylmät väreet kun mietti 😀 En ole itse korkeanpaikankammoinen, mutta vähän turhankin tapaturma-altis ja tuo kuulostaa just semmoselta mihin en haluaisi mennä hengaamaan..

    • Reply Fiia Emilia keskiviikko, tammikuu 20, 2016 at 10:33

      Kiitos ihanasta kommentista! (: Joo mä oon edelleen sitä mieltä, että noissa korkeuksissa pitäis todellakin olla jo joku panssarilasitettu parveke haha! Itsekin kuulun enemmän tohon tapaturma-alttiiseen ryhmään, mutta vanhemmiten oon vähän ”parantanut”. Pienenä oli aina mustelmaa ja tikkiä sielä täälä. Oon muuten myös monta kertaa lueskellut sun blogia, sulla on ihanan aito blogi! (: xx

    Leave a Reply