Amazing Fraser Island

Yhdellä sanalla: vau. Mä rakastuin kuvankauniiseen Fraser Islandin heti ensisilmäyksellä. Mulla on niin paljon juttua, upeita kuvia ja hauskaa videomateriaalia! En malta odottaa, että saan tota materiaalia purettua, ja julkaistua! Meidän lautta saapui Fraserilta Hervey Baylle myöhään eilen illalla, joten jäätiin suosiolla sinne yöksi. Meidän Fraser -tiimistä myös meidän Meksikon vahvistukset Majo ja Daniel päättivät jäädä yöksi Hervey Baylle. Ajettiin yhteistuumin samaan karavaaniparkkiin missä telttailtiin Hennun kanssa ennen Fraserille lähtöä, mutta sielähän oli respa jo tietenkin mennyt kiinni. Ja niin oli näköjään suurimmassa osassa muistakin karavaaniparkeista. Päätettiin kuitenkin pistää teltta omin luvin pystyyn, ja kokkailtiin kaikki yhdessä quesadilloja karavaaniparkin ulkokeittiössä. Meillä oli kiva ilta, ja tavattiin kokkailujen lomassa myös mukava engelsmanni nimeltä Al, joka antoi meille lainaksi avaimen suihkutiloihin. Tokikin miesten suihkutiloihin, millä saatiin aiheutettua pientä hämmennystä paikalle sattuvissa miekkosissa. He kun luulivat tulleensa vahingossa naisten puolelle. No mitä pienistä! Ja rehellisiä kun ollaan niin maksettiin toki aamulla meidän yöpyminen, ja kokkailtiin Danielin ja Majon kanssa vielä huippuhyvä aamiainen. Puuroa, taateleita, pähkinöitä, valkosuklaata, banaania, kahvia ja paahdettuja, rapeita leipiä Nam!

Tällä hetkellä ollaan itseasiassa pienessä kyläsessä nimeltä Bungaberg, mutta siitä lisää huomenna. Heitetääs tähän pieni sneak peak kuvailuista Fraser Islandilla. Nyt kutsuu tyyny, sillä jostain syystä nukkuminen jäi vähemmälle tuolla meidän reissulla. Oli niin paljon muuta parempaa tekemistä haha!

/ / / One word about Fraser Island: wow. I fell in love with the beautiful Fraser Island right away. I have so much stories to tell, so many pictures to share and so much video material to edit. I can’t wait to show you guys! Our ferry from Fraser Island arrived to Hervey Bay quite late yesterday, so we decided to stay there for the night. From our Fraser -team, also our lovely Mexicans Majo and Daniel decided to stay in Hervey Bay for the night. We drove together to the same caravan park where we stayed before Fraser Island, but the reception was already closed. And apparently it was closed in the most of the caravan parks. Well, we were anyway putting our tent up, and had a lovely night together cooking some quesadillas. While cooking, we also met this funny English guy called Al, who borrowed his key to the bathroom. To the men’s bathroom thought. We ended up causing some confused faces, when guys thought they accidentally walked into a women’s bathrooms. But who cares! In the morning we of course paid our camping spot, since we are very honest Finnish girls with Hennu. 

At this very moment, we are in a little village called Bundaberg, but more about it tomorrow. Here comes a sneak peak of pictures from Fraser!

DSC09599DSC09665DSC09668DSC09803DSC09812DSC09844

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kiira / Lifelong Adventure lauantai, marraskuu 28, 2015 at 00:31

    Näyttääpä ihanalta toi camping-meininki! Oot varmasti saanut semmosia kokemuksia, mitä ei rahalla voi saada eikä mitata missään muodossa. 🙂

    • Reply Fiia Emilia lauantai, marraskuu 28, 2015 at 17:13

      Kiitos kivasta kommentista! (: Mä rakastan telttailua, ja kyllä olet oikeassa, on taas takataskussa paljon paljon kokemuksia mitä ei rahalla voi mitata. Musta tuntuu, että ihmiset ylipäänsä olettaa liikaa, että matkailuun ja kokemuksiin vaaditaan paljon rahaa. Todella suuren osan voi toteuttaa myös budjettiversiona. (:

    Leave a Reply