Browsing Tag

Yhdysvallat

Huippureissut Pohjois-Amerikka

New Yorkin Midtownissa tuntee suurkaupungin sykkeen

New York | syyskuu 2017 Me vietimme kolmen viikon häämatkamme viimeisen osuuden kaupunkien kaupungissa New Yorkissa. Kuuden päivän aikana keskityimme pääasiassa nauttimaan Nykin eri kaupunginosien tunnelmasta. Kaikkiaan piipahdimme ainakin 12 eri kaupunginosassa, joten ajattelin kirjoittaa niistä muutamista erikseen vähän enemmän. Aloitan Midtownista, joka jakaa…

maanantai, maaliskuu 19, 2018
Huippureissut Pohjois-Amerikka

San Francisco kolmessa päivässä – 14 vinkkiä mahtavaan lomaan

San Francisco | syyskuu 2017 San Francisco on ollut vuosikausia yksi suurimmista Amerikka-unelmistani. Olin aina kiinnostuneempi siitä kuin Los Angelesista, joka kuitenkin onnistui salakavalasti hurmaamaan meidät täysin. Kun suurkaupunkien välinen road tripimme kuuluisaa Highway 1:a pitkin tuli päätökseensä, San Franciscoon saapuminen tuntui ristiriitaiselta. Ihanan…

maanantai, maaliskuu 12, 2018
Huippureissut Pohjois-Amerikka

Rento Santa Cruz on Kaliforniaa parhaimmillaan

Santa Cruz | syyskuu 2017 Tiedättekö sen tunteen, kun jokin paikka vain kolahtaa? Santa Cruz oli minulle sellainen. Olimme pari päivää aiemmin lähteneet ajamaan aurinkoisesta Los Angelesista Highway 1:a pitkin kohti San Franciscoa. Matkan varrella olimme nähneet niin lämmössä kylpeviä biitsikohteita kuin sumuisen kalastajakaupungin…

lauantai, maaliskuu 10, 2018
Yleinen

28 matkahaavetta – travel bucket list vol 2

On kulunut reilu 14 vuotta siitä, kun 14-vuotiaana tein ensimmäisen travel bucket listini. Unelmiensa ylöskirjoittaminen toimii: olen neljässätoista vuodessa toteuttanut muutamia kohtia lukuunottamatta kaikki aiemmat haaveeni. Koska täytän tänään 28 vuotta, ajattelin juhlistaa vanhenemista tekemällä uuden travel bucket listin. Synttäreiden takia olen rajannut listan…

maanantai, maaliskuu 5, 2018
Huippureissut Pohjois-Amerikka

17-Mile Drive on mystisen kaunis maisemareitti

Carmel-by-the-Sea | syyskuu 2017 Kalifornian Highway 1 on maisemien puolesta melkein koko ajan upeaa tykitystä. Kun auton ikkunasta ulos katsoessa näkee aina jotan kaunista, voi upeuteen omalla tavallaan myös turtua. Jos haluaa herätellä itseään, on kuuluisa 17-Mile Drive oiva paikka siihen. Siellä vallitsee varsin…

sunnuntai, helmikuu 11, 2018
Huippureissut Pohjois-Amerikka

Highway 1: Merellinen ja rauhallinen Morro Bay ihastutti

Morro Bay | syyskuu 2017 Kalifornian Highway 1 on ihana road trip, johon saisi helposti kulumaan vaikka viikon. Me käytimme kolmen viikon häämatkastamme kolme päivää Los Angelesin ja San Franciscon välisellä tieosuudella. Viimeksi kirjoitin reitin eteläpäässä sijaitsevista Malibusta ja Santa Barbarasta. Auringonpalvojien luvatuista kohteista…

sunnuntai, helmikuu 4, 2018
Huippureissut Pohjois-Amerikka

Highway 1: Malibu ja Santa Barbara

Kalifornian ykköstie eli Highway 1 on yksi hienoimmista road tripeistä, jonka Yhdysvalloissa voi tehdä. Kirjoitin taannoin kokoavan postauksen siitä, mitä kaikkea rantatien varrella näimme, ja nyt ajattelin syventyä parhaisiin tärppeihin hieman enemmän. Tässä postauksessa kerron Malibusta ja Santa Barbarasta, jotka sijaitsevat reitin eteläisessä osassa…

sunnuntai, tammikuu 28, 2018
Huippureissut Pohjois-Amerikka Yleinen

New York – 6 päivää, 12 kaupunginosaa

New York | syyskuu 2017 Kolmen viikon häämatkamme Yhdysvalloissa huipentui kuuden päivän chillailuun New Yorkissa. Road tripattuamme reilu kaksi viikkoa Kaliforniassa, Nevadassa, Utahissa ja Arizonassa olimme suhteellisen poikki. Ajatus miljoonakaupunkiin lentämisestä reissusta ryytyneenä ei ollut mikään kovin houkutteleva ajatus. Mieleen nousivat kauhukuvat Saigonissa odottaneesta…

lauantai, tammikuu 6, 2018
Huippureissut Pohjois-Amerikka

Bryce Canyonin hillittömät kivituutit lumoavat

Bryce Canyon | syyskuu 2017 Kun saavumme Bryce Canyonin näköalapaikalle Sunrise Pointille, näkymä tuntuu hetken aikaa melkein sietämättömän upealta. Edellisenä päivänä olimme haukkoneet henkeämme Grand Canyonilla, sitä edellisenä Zion oli saanut sydämemme pamppailemaan. Koko siihenastinen häämatkamme oli ollut silkkaa vau-elämysten tykitystä. Ja nyt tässä…

torstai, joulukuu 14, 2017
Yleinen

Ihana, kamala vuosi 2017

Ajattelin tässä Jenkki-juttujen lomassa tehdä ”pienen” tilinpäätöksen vuodesta 2017. Summaan niin matkat kuin muut vuoteen mahtuneet asiat. Vuosi 2017 oli varsinainen ääripäiden vuosi, jonka aikana tapahtui elämäni ihanimpia, mutta myös todella surullisia asioita. Tasaisuudesta tai tylsyydestä en valittanut Pyrylle kertaakaan tämän vuoden aikana. Ja…

lauantai, joulukuu 9, 2017
Huippureissut Pohjois-Amerikka Yleinen

Las Vegasin kasinot ja bilehumu jättivät kylmäksi

Las Vegas | syyskuu 2017 Ilmastointi hurisee kasinoalueella niin kovalla, että käsikarvat nousevat pystyyn. On pidettävä villatakkia, vaikka iho on hikinen ulkona paahtavasta lämmöstä. Vaatteisiin ja hiuksiin tunkeutuvaa tupakansavua ilmastointi ei peitä. Sinistä, punaista ja vihreää valoa hohtavat pelikoneet jatkuvat lukemattomissa riveissä ja toistelevat…

lauantai, marraskuu 25, 2017
Yleinen

Suomalainen luonto vastaan amerikkalainen

Enemmän kuin kerran häämatkamme aikana tunsin mykistyväni amerikkalaisen luonnon mahtipontisuuden edessä. Se tapahtui, kun näin ensimmäisen kerran Yosemiten kansallispuiston vaaleat vuoret. Se tapahtui punaisena leiskuvan kanjonin ympäröimänä Zionissa. Sellaista tunnetta, jonka koin Grand Canyonilla, en ole kokenut missään muussa luontokohteessa. Kun kanjoni ensimmäisen kerran…

lauantai, marraskuu 18, 2017
Huippureissut Pohjois-Amerikka Yleinen

Ensin tuli vastarinta, mutta lopulta San Francisco hurmasi

San Francisco | syyskuu 2017 Ennen syyskuista häämatkaamme koitin tyypilliseen tapaani toimia ennustajaeukkona. Mieleni kristallipallo kertoi silloin, että kaupungeista pitäisin eniten San Franciscosta ja New Yorkista. Kuitenkin saavuttuamme Highway 1:n road tripin päätteeksi San Franciscoon ensimmäinen tuntemukseni olikin uupumus ja vastarinta. Oli sumuista, ja…

perjantai, marraskuu 17, 2017