Browsing Tag

Vietnam

Yleinen

Ihana, kamala vuosi 2017

Ajattelin tässä Jenkki-juttujen lomassa tehdä ”pienen” tilinpäätöksen vuodesta 2017. Summaan niin matkat kuin muut vuoteen mahtuneet asiat. Vuosi 2017 oli varsinainen ääripäiden vuosi, jonka aikana tapahtui elämäni ihanimpia, mutta myös todella surullisia asioita. Tasaisuudesta tai tylsyydestä en valittanut Pyrylle kertaakaan tämän vuoden aikana. Ja…

lauantai, joulukuu 9, 2017
Yleinen

Kun elämä potkii päähän, mitä blogissasi tapahtuu?

Kun vuosi vaihtui, olimme saigonilaisen hotellin kattoterassilla uima-allasbileissä. Kaksi minuuttia myöhemmin oksensin hotellin puutarhan kukkapenkkiin. Valitettavasti viime aikoina on tuntunut siltä, että kyseinen kohtaus on ollut symboli tälle alkuvuodelle. En siis ollut kreisibailannut liikaa, vaan sairastunut joko ruokamyrkytykseen tai oksennustautiin. Neljä päivää myöhemmin mieskin joutui käymään oman…

perjantai, huhtikuu 7, 2017
Yleinen

IGTT: 12 kuukautta Instagramin silmin

Liityin Instagramiin maaliskuussa 2016, juuri ennen pääsiäismatkaamme Pietariin. Ilman tätä matkablogia tuskin olisin liittynyt vieläkään. Aluksi hurahdin Instaan täysin, ja Pietarissa minua kutkutti joka kerta, kun julkaisin uuden kuvan reissusta. Selailin myös innoissani muiden profiileja ja inspiroiduin erityisesti matkustamiseen liittyvistä tileistä. Nyt Insta-käyttöni on vähentynyt…

torstai, huhtikuu 6, 2017
Yleinen

27 ikimuistoista reissuhetkeä

Bongasin tällä viikolla Ranskatar reissaa -blogin Hannan tekemän artikkelin, jossa hän listaa 26 faktaa itsestään syntymäpäivänsä kunniaksi. Minä päätin puolestani tänään omana syntymäpäivänäni listata vuosien varrelta 27 ikimuistoista sattumusta, hetkeä tai paikkaa reissuiltani. Kippis vanhenemiselle! 1. Kansantanssijan hymy | Madeira 2005 Tämä ensimmäinen herättää minussa…

sunnuntai, maaliskuu 5, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Dalat – ihana kaupunki, jonka ei uskoisi olevan Vietnamissa

Dalat | tammikuu 2017 Raikas vuoristoilma, länsimaalaisia kivitaloja, vesiputouksia, maailman hienoin buddhalaistemppeli (minun mielestäni), kahvi- ja teeviljelmiä… tätä kaikkea on Dalat. Dalat on vain reilun 200 000 asukkaan kaupunki Vietnamin eteläisillä ylängöillä, eikä sen todella uskoisi olevan samassa maassa Saigonin ja Mui Nen kanssa. Vietnamin Pariisiksi ja…

keskiviikko, helmikuu 22, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Vietnamin-matkan parhaat maisemat olivat Tacu-vuorella

Tacu-vuori | tammikuu 2017 Mui Nen -kalastajakylästä tehtäviä päiväretkiä ei hiekkadyynien lisäksi ole kovin monta. Retkikohteita on toki paljon, mutta etäisyydet ovat sen verran suuret, että monet retket kestävät yön yli. Alle tunnin päässä Mui Nesta sijaitsee kuitenkin Tacu-vuori, joka on ihan ehdoton retkikohde.…

torstai, helmikuu 16, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Retki Mui Nen hiekkadyyneille auringonlaskun aikaan

Mui Ne | tammikuu 2017 Etelä-Vietnamin rantalomakohde Mui Ne on erityisesti tunnettu dyyneistään, jotka sijaitsevat noin puolen tunnin ajomatkan päässä turistialueilta. Sanomattakin selvää, että sinne jeepitetään turisteja joka päivä aika tavalla. Ja kun paikalliset firmat tarjoavat retkeä dyyneille niinkin halvalla kuin kahdeksalla dollarilla, olisi…

keskiviikko, helmikuu 8, 2017
Yleinen

IGTT: Vietnamin kymmenen tykätyintä kuvaa

Orivedellä kukkiva sisäinen maailma meinaa taas kahmaista minut täysin syövereihinsä, mutta välillä pulpahtelee pintaan muistutuksia todelllisesta elämästä. Ihanasta elämästä, jossa olen taas saanut matkustaa. Vähänkin blogiani viime aikoina lukeneet tietävät, että Vietnam on nyt ollut se juttu, ja maasta kirjoitan vielä paljon lisää! Nyt IGTT:n kunniaksi…

torstai, helmikuu 2, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Mui Ne on Etelä-Vietnamin leppoisa rantakohde

Mui Ne | tammikuu 2017 Me olemme viime aikoina tykästyneet matkatoimistojen yhdistelmämatkoihin. Matkatoimistot kun ovat nohevina tajunneet, että reissaajat haluavat nykyään nähdä yhä enemmän lomallaan. Ja samalla yhdistelmämatkoista voi pyytää tietty enemmän rahaa kuin ”perussetistä”. Kaksi vuotta sitten teimme Koh Lantan ja Ao Nangin…

lauantai, tammikuu 28, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Aurinkomatkojen Mekong-retkellä

Mekong-joki | joulukuu 2016 Pakettimatkat ja ryhmäreissut muiden Suomi-turistien kanssa. Tässä on yhdistelmä, joka kiljuttaa monia matkabloggaajia, olen huomannut. On minullakin huonoja kokemuksia, varsinkin suomalaisille järjestetyistä retkistä. Kanarialla osallistuimme silloisen Finnmatkojen Gran Canarian saarikierrokselle, joka oli suurimmaksi osaksi sitä saamarin bussissa istumista. Tuntui äärettömän…

keskiviikko, tammikuu 25, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

Video: Näin ylität kadun Saigonissa

Mainitsin aiemmin tällä viikolla julkaisemassani tekstissä, että Saigonissa tien ylittäminen aiheuttaa jonkin verran sydämentykytyksiä. Koko hommaan pätee kuitenkin aika yksinkertainen logiikka: kadulle astutaan rauhallisesti ja se ylitetään hitaasti. Skoottereita ja autoja lipuu ohi, mutta hengissä pysytään. Alla on ensimmäinen blogiin kuvaamani video, jolla näette…

torstai, tammikuu 19, 2017
1-2 viikon irtiotot Aasia

7 + 3 must-juttua Saigonissa

Saigon | joulukuu 2016 Vietnamin suurin kaupunki Saigon on aikamoinen tapaus. Se voi aiheuttaa kulttuurishokin kokeneellekin matkaajalle – siitä kirjoitin edellisessä kirjoituksessani. Kun alun kaoottisuudesta ja ahdistuksesta pääsee yli, kannattaa keskittyä siihen, mitä kaupungilla on tarjottavana. Olen tähän kirjoitukseen listannut seitsemän mielestäni tärkeintä asiaa,…

keskiviikko, tammikuu 18, 2017