Browsing Tag

IGTT

Yleinen

IGTT: 12 kuukautta Instagramin silmin

Liityin Instagramiin maaliskuussa 2016, juuri ennen pääsiäismatkaamme Pietariin. Ilman tätä matkablogia tuskin olisin liittynyt vieläkään. Aluksi hurahdin Instaan täysin, ja Pietarissa minua kutkutti joka kerta, kun julkaisin uuden kuvan reissusta. Selailin myös innoissani muiden profiileja ja inspiroiduin erityisesti matkustamiseen liittyvistä tileistä. Nyt Insta-käyttöni on vähentynyt…

torstai, huhtikuu 6, 2017
Yleinen

IGTT: Vietnamin kymmenen tykätyintä kuvaa

Orivedellä kukkiva sisäinen maailma meinaa taas kahmaista minut täysin syövereihinsä, mutta välillä pulpahtelee pintaan muistutuksia todelllisesta elämästä. Ihanasta elämästä, jossa olen taas saanut matkustaa. Vähänkin blogiani viime aikoina lukeneet tietävät, että Vietnam on nyt ollut se juttu, ja maasta kirjoitan vielä paljon lisää! Nyt IGTT:n kunniaksi…

torstai, helmikuu 2, 2017
Yleinen

IGTT: Kymmenen kuvaa uudesta kotikaupungistani

Kappas kummaa, kun en ole kuitenkaan kirjoittanut Orivedellä opiskelusta yhtä paljon kuin joskus uhosin. Ajattelin kuitenkin näin Instagram Travel Thursdayn hengessä esitellä uuden kotikaupunkini – kaipa sitä sellaiseksi voi tavallaan kutsua, kun siellä vietän nykyään suurimman osan ajastani. Orivesi on varmasti monella tapaa niin perinteinen…

torstai, joulukuu 1, 2016
Yleinen

IGTT: Kymmenen lempparia kesälomalta

Saatoin täällä vähän hehkuttaa ja marmattaa, että minulla oli tänä vuonna ensimmäinen palkallinen kuukauden kesäloma. Nyt kun lomat on lusittu, on aika muistella neljän viikon parhaita hetkiä. Voilà! Kesälomani kymmenen parasta hetkeä Instagram-kuvin: 1. Täydellinen juhannus Yleensä kesässä on kaksi varmasti sateista viikonloppua: Provinssirock sekä juhannus.…

torstai, elokuu 4, 2016
Yleinen

IGTT: Instagram-historiani suosituimmat kuvat

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou. Ilman tätä blogia en varmaan olisi Instagramissa vieläkään. Ajatus siitä, että kokisin jokapäiväisessä elämässäni instaamisen jotenkin tärkeänä, oli hyvin vieras. Samankaltaisesta ajattelusta johtuen en käytä Twitteriä töiden ulkopuolella – muuten…

torstai, kesäkuu 2, 2016
Eurooppa Minilomat

IGTT: Häät skotlantilaisessa linnassa

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou. Osallistun IGTT-tempaukseen ensimmäistä kertaa. Tämän kuukauden teemana on eettinen matkailu, mutta koska olen myöhäisherännäinen Instagramin maailmassa, en voisi kuvittaa toukokuun teemaa Instagram-kuvilla. Sen sijaan palaan viime viikon lauantaihin, jolloin…

torstai, toukokuu 5, 2016