Browsing Tag

häät

Yleinen

Ihana, kamala vuosi 2017

Ajattelin tässä Jenkki-juttujen lomassa tehdä ”pienen” tilinpäätöksen vuodesta 2017. Summaan niin matkat kuin muut vuoteen mahtuneet asiat. Vuosi 2017 oli varsinainen ääripäiden vuosi, jonka aikana tapahtui elämäni ihanimpia, mutta myös todella surullisia asioita. Tasaisuudesta tai tylsyydestä en valittanut Pyrylle kertaakaan tämän vuoden aikana. Ja…

lauantai, joulukuu 9, 2017
Yleinen

5.8.2017 – päivä, joka tuntuu jo melkein unelta

Muutama viikko sitten istuimme silmät sirrillään Las Vegasin lentokentällä odottamassa New Yorkin konetta. Olo oli sellainen matkustamisesta pöhöttynyt, kyllä te tiedätte. Silloin kännykkääni kilahti kauan odotettu sähköposti häävalokuvaajaltamme Hannikalta. Melkein tuhat kuvaa elokuun ensimmäiseltä lauantailta avautui puhelimen liian pienelle näytölle. Selasimme kuvia haltioissamme –…

torstai, lokakuu 5, 2017
Yleinen

Sadan hengen kesähäät Helsingissä – viimeiset paniikkiviikot

Artikkelikuva: Hannika Photography Heinäkuun 15. päivänä se iskee. Vatsaa moukaroiva jännitys, jota vieressä rauhoittavasti tuhiseva koirakaan ei saa laantumaan. Häihin on tasan kolme viikkoa aikaa. KOLME!!!!????? Pyry on samana aamuna kaapattu omiin polttareihinsa, jossa hän muun muassa hyppää tandem-hypyn. Omat polttarini odottavat vielä tulemistaan,…

torstai, syyskuu 28, 2017
Yleinen

Elossa ollaan! Joskin vähän tööt

Heräsin reilu tunti sitten, kun äitini soitti minulle. Kello oli yksi iltapäivällä, nukkumaan olin mennyt 23.30. Tuossa väliin jäävässä ajassa olen luullut olevani vielä New Yorkissa ja pyörinyt hereillä joskus kuuden ja kahdeksan välillä. Päättänyt silloin, että nousen vaikkapa yhdeksältä. Fail. Tulimme eilen siis…

keskiviikko, syyskuu 27, 2017
Yleinen

Sadan hengen kesähäät Helsingissä – hajottavia järjestelyjä

Suurimmaksi osaksi meidän häämme olivat mielestäni aika vaivattomat järjestää, mutta täysin ilman hajottavia ja aivoja kuluttavia yksityiskohtien miettimisiä emme mekään selvinneet. Toiset rakastavat pienimpienkin yksityiskohtien pohtimista, minusta niiden olisi pitänyt osata järjestyä itsekseen ilman että minun täytyisi uhrata ajatustakaan niille… Nyt siis kerron (ehkä…

torstai, elokuu 17, 2017
Yleinen

Sadan hengen kesähäät Helsingissä – teemavärinä navy blue

Artikkelikuva: Hannika Photography Siis voi ei – joku häähullu on kaapannut matkablogini. Häät juhlittiin lauantaina ja siitä lähtien se on vaan tuijottanut Satuhäitä ja Suomen ihanimpia häitä repeatilla. HALP!! Mutta ei tälle voi mitään. Hääjutut tursuavat ulos tasaiseen tahtiin, eivätkä lopu, ennen kuin ne…

keskiviikko, elokuu 9, 2017
Yleinen

Sadan hengen kesähäät Helsingissä – alkuvuoden valmisteluja

Nyt kun häihin on enää neljä päivää, saan epävakaan sään (ja itse häiden – daa) lisäksi jännittää orastavaa flunssaa. Koko vuoden olen ollut käytännössä täysin terve, mutta eilen illalla alkoi pieni kurkkukipu, joka paheni yöllä. No, päättäväisenä morsiamena olen ryhtynyt varsin massiiviseen vastahyökkäykseen. On…

keskiviikko, elokuu 2, 2017
Yleinen

Sadan hengen kesähäät Helsingissä – mekon metsästystä

Häät ne vain lähestyvät. Tänään niihin on jäljellä enää kymmenen päivää! Kymmenen! Polttareitakin juhlittiin viikonloppuna – niistä on pakko kirjoittaa lisää myöhemmin. Sanonpahan vain, että polttarikaluna oleminen on hyvin erilaista kuin olin koskaan kuvitellut. Mutta jatketaanpa hääteemalla! Viimeksi kirjoitin juhlapaikasta ja kirkosta. Tällä kertaa…

torstai, heinäkuu 27, 2017
Yleinen

Sadan hengen kesähäät Helsingissä – kirkko ja juhlapaikka

Artikkelikuva: Hannika Photography Kuvittelin aina, että kirjoittaisin tänne blogiin häiden valmisteluihin liittyviä juttuja. Kuitenkin todellisuudessa suurin osa häävalmisteluista on ollut hyvin tylsää soittelua, netissä roikkumista ja listojen ylläpitoa, josta ei ole tuntunut mielekkäältä kirjoittaa. Kaikkia kunnia hääblogien kirjoittajille, jotka osaavat luoda hääjärjestelyistä kiinnostavaa luettavaa.…

torstai, heinäkuu 20, 2017
Yleinen

Kun elämä potkii päähän, mitä blogissasi tapahtuu?

Kun vuosi vaihtui, olimme saigonilaisen hotellin kattoterassilla uima-allasbileissä. Kaksi minuuttia myöhemmin oksensin hotellin puutarhan kukkapenkkiin. Valitettavasti viime aikoina on tuntunut siltä, että kyseinen kohtaus on ollut symboli tälle alkuvuodelle. En siis ollut kreisibailannut liikaa, vaan sairastunut joko ruokamyrkytykseen tai oksennustautiin. Neljä päivää myöhemmin mieskin joutui käymään oman…

perjantai, huhtikuu 7, 2017
Yleinen

27 ikimuistoista reissuhetkeä

Bongasin tällä viikolla Ranskatar reissaa -blogin Hannan tekemän artikkelin, jossa hän listaa 26 faktaa itsestään syntymäpäivänsä kunniaksi. Minä päätin puolestani tänään omana syntymäpäivänäni listata vuosien varrelta 27 ikimuistoista sattumusta, hetkeä tai paikkaa reissuiltani. Kippis vanhenemiselle! 1. Kansantanssijan hymy | Madeira 2005 Tämä ensimmäinen herättää minussa…

sunnuntai, maaliskuu 5, 2017
Eurooppa Minilomat

IGTT: Häät skotlantilaisessa linnassa

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou. Osallistun IGTT-tempaukseen ensimmäistä kertaa. Tämän kuukauden teemana on eettinen matkailu, mutta koska olen myöhäisherännäinen Instagramin maailmassa, en voisi kuvittaa toukokuun teemaa Instagram-kuvilla. Sen sijaan palaan viime viikon lauantaihin, jolloin…

torstai, toukokuu 5, 2016
Eurooppa Yleinen

Yhdet häät ja nollat hautajaiset Skotlannissa

On aika vuoden kolmannelle ulkomaanmatkalle! Hurraa! Huomenna matkaan viideksi päiväksi Skotlantiin ihmettelemään Glasgowta, Edinburghia sekä Skotlannin läntisiä vehreitä nummimaita, joita myös kutsutaan nimellä tänneonihansaatananmonimutkaistatullabtw. Koko matkan pihvi tapahtuu kuitenkin lauantaina, kun rakas ystäväni menee naimisiin Castle Lachlanissa. Säkkipillejä ja miehiä kilteissä on luvattu. Viskistäkin…

keskiviikko, huhtikuu 27, 2016