Eurooppa Minilomat

Rooman rauhallisemmat nähtävyydet ilman turistiryysistä

keskiviikko, heinäkuu 25, 2018

Rooma | maaliskuu 2018

Rooman kaduilla kulkee vuosittain valtava määrä turisteja, jopa noin kymmenen miljoonaa. Tuollainen määrä tarkoittaa tietenkin sitä, että kuuluisimmilla nähtävyyksillä on yleensä aina muutama muukin kävijä.

Me teimme Roomaan pääsiäisreissun – pääsiäinen on tietysti yksiä Rooman vilkkaimmista turistikausista – joten jonottaminen, ruuhkat ja väenpaljoudessa pujottelu tulivat enemmän kuin tutuksi. Pahimpia olivat Pietarin kirkko, kaupungin kuuluisin jäätelökioski Giolitti ja Fontana di Trevi.

Pietarin kirkkoon johtava jono oli niin pitkä, ettei sen päätä nähnyt koko valtavalla aukiolla.

Giolittin ahtaisiin tiloihin oli pakkautunut valtava määrä ihmisiä, ja jonoja oli sekä kassalle että jäätelötiskille, eikä jonojen suunnasta voinut aina olla aivan varma.

Fontana di Trevin aukio on niin pieni, että sinne oli lähes mahdotonta päästä kunnolla, saatika pois.

Lue lisää:

Kävelyreitti Rooman keskustan suosituimmille nähtävyyksille
Selviytymisopas Vatikaaniin

Onneksi Roomassa on kuitenkin myös nähtävyyksiä, joissa tungoksesta ja väenpaljoudesta ei ole tietoakaan. Esittelen tällaisista paikoista neljä, jotka ovat kaikki säädyllisen matkan päässä Rooman keskustasta.

1. Giardino degli Aranci

Miltä kuulostaa roomalainen appelsiinipuutarha? No ihanalta tietysti! Vain reilun kilometrin päässä Palatiumilta Aventino-kukkulalla sijaitsee tämä ihastuttava, pieni puutarha Giardino degli Aranci.

Helpointa on ottaa metro Circo Massimolle, kävellä muinaisen gladiaattoriareenan ohi Via del Circo Massimoa pitkin ja kääntyä sitten ylös Clivo dei Publiciille. Se on ihana, puiden reunustama, mäkinen tie. Kivisten, rapistuneiden muurien välistä pilkistää elämää. Juuri tällaiset romanttiset ja sateen jälkeen huumaavalta tuoksuvat kadut saivat minut rakastumaan Roomaan yhä enemmän.

Mäen päällä kävelijän palkitsee Giardino degli Aranci. Meidän saapuessamme paikalle saksofonisti soitti rauhallista jazzia, edessä aukeni upea näkymä Roomaan ja Vatikaaniin. Che bello!

On oikeastaan pieni ihme, että Giardino degli Aranci ei kuhise turisteja samaan malliin kuin muut Rooman helmet – se nimittäin vilahtaa Paolo Sorrentinon La Grande Belleza -elokuvassa. Kyseinen filkka on muuten ihan must kaikille Rooma-fiilistelijöille.

 

2. Cripta dei Frati Capuccini

Tähän ulkoa päin vaatimattomaan museoon ja kryptaan en olisi ikinä osannut etsiytyä, ellen muutama päivä ennen reissuamme olisi lukenut siitä Kohteena maailma -blogista. Kun samassa lauseessa puhutaan luista ja kirkosta, kiinnostussarveni terästäytyvät.

Cripta dei frati capuccini on siis Roomassa muinoin eläneiden kapusiinimunkkien hautakammio, joka on täynnä toinen toistaan hurjempia luurankomuodostelmia. Sisäänpääsymaksu on 8,5 euroa. Kryptaan kuljetaan läpi museon, jossa voi tutustua munkkiveljeskunnan muuhun historiaan, mutta me kiirehdimme heti manalan maille.

Pääkalloin koristellut huoneet saavat takuulla niskakarvat pystyyn. Olisin niin mielelläni ottanut kammiosta kuvia, mutta kuvauskieltoa painotettiin ja myös valvottiin ankarasti kryptan molemmissa päissä. Kannattaa siis kurkata kuva Kohteena maailman blogista – tai vielä parempaa, mennä itse paikan päälle haukkomaan henkeä.

 

3. Trastevere

Tiberjoen toisella puolella sijaitseva Trastevere on ollut nosteessa pitkään. Jo vuosia siitä on kirjoitettu matkalehdissä ja -blogeissa. Sieltä löytyy rappioromanttista rosoa, joka Rooman hulppeasta keskustasta puuttuu.

Itselleni Trasteveresta tuli hieman mieleen Berliini, joka on kyllä ehdottomia suosikkikaupunkejani.

Meillä ei ollut mitään agendaa Trasteveressa, tarkoituksena oli vain kävellä kaupunginosan kaduilla. Rauhallisuus verrattuna Rooman keskustan katuihin oli silmiinpistävää.

Vaikka samoilimme Trasteveressa ilman karttaa ja kompassia, onnistuimme silti löytämään itsemme yhdestä kaupunginosan varmasti kuuluisimmista paikoista. Koska Roomassa kerran oltiin, oli jälleen kerran kiivettävä kukkulalle. Tällä kertaa taapersimme Janiculum-kukkulalle. Via Garibaldilla kohoaa upea suihkulähde Fontana dell’Acqua Paola. Suihkulähde ei ole yhtä mahtipontinen kuin Trevi, mutta ihastuttava kuitenkin.

Ja koska kukkulalla oltiin, sai täältäkin ihania kuvia koko kaupungin yli. Rooma todella on näköalapaikkabongarin märkä uni.

Arvatkaapa muuten, mistä suihkulähde ja koko paikka on kuuluisa? La Grande Bellezzasta tietenkin. Täällä on kuvattu elokuvan avauskohtaus, ja me löysimme sen vahingossa. Roomaa on pakko rakastaa.

Söimme Trasteveressa viimeisen ehtoollisemme Roomassa. Olin etukäteen lukenut hehkuttavia arvioita Le Mani In Pastasta, joten kävimme kolkuttelemassa sen ovia heti sen avauduttua. Ilman varausta meillä ei ollut sinne mitään asiaa. Harmi, sillä se olisi voinut olla koko matkan kruunaava ravintolakokemus, ainakin siltä vaikuttaa: esimerkiksi Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -blogin Veera kirjoittaa paikan olevan täydellinen.

Mutta onneksi meille kävi kuitenkin ihan hyvin. Suloiselta Via delle Fratte di Trasteverelta löytyi Trip Advisorin leimoilla varusteltu Ristorante alle Fratte di Trastevere, jonka terassille istahdimme juomaan viimeiset kuivat valkkarit. Minä tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni simpukkapastaa, mikä on kaltaiselleni äyriäisiä välttelevällä ihmispololle suuri askel. Ja oli muuten maukasta!

 

4. Piazza Benedetto Cairoli

Rauhallinen keidas keskellä kaupunkia, sellainen josta ei tiedä mitään etukäteen, jota ei ehkä mainita turistioppaissa, mutta jossa on jotain niin viehättävää, ettei halua ohittaa sitä ihan vielä – tervetuloa pikkiriikkiselle Piazza Benedetto Cairolille.

Heitettyämme hyvästit Tiberjoen taakse jäävälle Trasteverelle päätimme etsiytyä taas kunnon turistirysään Piazza Navonalle. Ylitimme Ponte Garibaldin, jonka jälkeen lähdimme kävelemään Via Arenulaa pitkin kohti keskustaa. Pian oikealla puolellamme näkyi pieni piazza, jonka keskellä törrötti vaatimaton suihkulähde. Palmut huojuivat kevätauringossa, vihreillä penkeillä istuskeli paikallisia.

Jäimme sinne hetkeksi nauttimaan keväästä ja Roomasta. Menisin toistekin, koska paikka henki niin vastustamatonta kiireettömyyttä.

Ovatko nämä Rooman rauhallisemmat nähtävyydet sinulle tuttuja?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Susanna lauantai, heinäkuu 28, 2018 at 23:52

    Kiva tuo appelsiinipuutarha. Muistelisin että myös Villa Borghese puutarha-alue (jossa on myös hotelleja vähän) on rauhallisempi ja vihreämpi alue kuin muu Rooman keskusta. Myös Lazion muut rannikkokohteet on vapaita turistimassoista, esim. Civitavecchia satamakaupunki vaikka siellä käykin laivaturisteja. Tai Terracina jossa on suosittu ranta ja se on parempi ranta kuin täpötäysi Ostia

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 17:58

      Kiitos näistäkin vinkeistä, täytyypää muistaa tuo Villa Borghese seuraavan kerran, kun Roomaan päädyn. 🙂

  • Reply Martina sunnuntai, heinäkuu 29, 2018 at 14:07

    Kiitos nojatuolimatkasta lempikaupunkiini. Ja kiitos leffavinkistä! En voi uskoa että La Grande Bellezza on mennyt minulta ihan ohi. Pakko nähdä se asap. Rooma on niin ihana etten voi olla kaipaamatta sinne jatkuvasti. Giardino degli Aranci on yksi lemppareistani, samoin Trastevere.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 18:00

      Eipä mitään! 🙂 En yhtään ihmettele, että Rooma on sun lemppari, se on kyllä aivan ihana. <3 Ja Grande Bellezza on sulle kyllä ihan must! Kerro sitten, mitä pidit. 🙂

  • Reply Tanja / Tädin ja tytön matkablogi sunnuntai, heinäkuu 29, 2018 at 16:56

    Oi, Roomaan vie turistin tie. Haluaisin käydä, mutta tungoksessa ryysääminen ei kiinnosta. Pitänee käydä talvella tai tyytyä Rooman osalta vain nojatuolimatkailuun

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 18:02

      Roomassa on tosiaan aikamoinen turistiryysis usein meneillään mutta off season voi olla hyvä vaihtoehto! 🙂 Ja tosiaan, jos vaikka majoittuu Trasteveressa, eikä etsiydy keskustaan, voi välttyä pahimmilta ryysiksiltä. Kuitenkin nojatuolimatkalta kannattaa ehdottomasti joskus nousta tekemään se oikea Rooman-reissu, se on ihana kaupunki!

  • Reply Juha Vihma maanantai, heinäkuu 30, 2018 at 00:14

    Tää oli piristävä poikkeus blogosfäärissä! Yleensä törmää vain kirjoituksiin, joissa on lueteltu kaupungin muutama tärkein nähtävyys ikään kuin suorittajaturistin näkökulmasta. Sulla on tässä kivasti kokemuksellisuutta, ja kiva kerrankin lukea muistakin paikoista kuin niistä kliseisistä.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 18:03

      Kiitos kehuista! 🙂 Toivoinkin, että joku saisi tästä iloa irti, koska näitä paikkoja ei välttämättä aina mainita Roomasta kirjoittaessa.

  • Reply New York Bucket List tiistai, heinäkuu 31, 2018 at 19:00

    Loistavia vinkkejä, joita todella kaipaa, kun on pyörinyt pari päivää Rooman turistirysissä. Lisäisin tähän vielä Calcatan alueen kaupungin ulkopuolella, siinä vasta kaunis paikka!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, elokuu 2, 2018 at 16:23

      Oi, ihanan näköinen paikka! Tästä en ole koskaan kuullutkaan! Tuolla on ehdottomasti käytävä seuraavan kerran, kun Roomassa käyn. Kiitos vinkistä. 🙂

  • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, elokuu 2, 2018 at 13:07

    Tosi kivoja vinkkejä, erityisesti tuo Trastevere. Olen itse käynyt Roomassa vain pikaisesti ja silloin ehdittiin käydä vain Pietarin kirkossa, jossa porukan määrä oli kyllä vähän ahdistava, joten seuraavaksi olisi kiva keskittyä vähän vähemmän turistisiin nähtävyyksiin 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, elokuu 2, 2018 at 16:25

      Monien mielestä Roomassa parasta on nimenomaan vain päämärätön käyskentely eikä pakollisten nähtävyyksien kiertely. Itsekin kävimme ne pakolliset heti, mutta jopa lyhyellä lomalla riitti onneksi aikaa myös muualla samoiluun. Ihana kaupunki. 🙂 Voin kyllä kuvitella Pietarinkirkon väenpaljouden olleen todella ahdistava! Se onkin itsea asiassa ainoa pakollinen nähtävyys, joka meillä jäi väliin.

  • Reply Mimmu torstai, elokuu 2, 2018 at 13:19

    Mäkin olen siis yksi miljoonista 🙂
    Käytiin tuolla maaliskuun alussa, ja sillonkin siellä oli hirveä määrä turisteja- ihan kaikkialla..
    Vähän liian tunkunen mun makuun. Noi nähtävyydet oli kiva käydä tsekkaamassa ja käytiinkin käppäämässä kanssa pikku katuja muuallakin, vähän pakostakin sillä sillon oli lakko ja liikenne ei kulkenut, mutta tulipahan nähtyä kaikkea kivaa!! 🙂
    Plus tehtiin päiväreissu Avezzanoon sukuloimaan.
    Roomaan ei mulla jäänyt mitään hinkua palata, tykkäsin, oli ihania paikkoja ja kokemuksia (aamiaiset kahviloissa auringon paistaessa ja hyvää viiniä ja suussa sulavaa jäätelöä illalla). Voi olla että palaan sinne joskus Janin kanssa, se kun ei ole Roomassa vielä käynyt..

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, elokuu 2, 2018 at 16:27

      Kyllä, me ollaan yksi miljoonista, pisara turistien meressä. 😀 Ehkä se turistikausi alkaa jo maaliskuussa, olen nimittäin kuullut kehuja, että helmikuussa on aika väljää. Joskus tosiaan tuntuu siltä, että yksi kerta kaupungissa riittää, mutta mulla ei tullut sellaista oloa Roomasta.

  • Reply Sofia / Project Forever torstai, elokuu 2, 2018 at 14:54

    Appelsiinipuutarha sattui olemaan viimeisimmän Rooman-majoituspaikkamme kulmilla, joten siellä tuli käytyä useammankin kerran matkan aikana ihailemassa maisemia eri vuorokaudenaikoihin. Samoin tykästyin kovasti Trasteveren tunnelmaan, ja seuraavalla kerralla voisin yrittää katsella majoitusvaihtoehtoja sieltä. Roomassa on tullut nyt käytyä kolmasti, ja joka kerralla kaupungista löytyy uusia ihania aspekteja! 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, elokuu 2, 2018 at 16:29

      Ihanaa, jos itsekin olisin majoittunut appelsiinipuutarhan lähellä, olisin käynyt siellä useaan otteeseen. 🙂 Kiva, että olet päässyt Roomaan jo useasti, ei yhtään yllätä, että kaupunki hurmaa aina uudestaan ja uudestaan.

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, elokuu 4, 2018 at 20:45

    Hienoja kuvia. Tosin itse olen vähän outo (varmaan muillakin tavoilla kuin vain tämän takia 😀 ) mutta mun mielestä myös turisteja täynnä olevat kuvat ovat hauskoja. Ne näyttävät jotenkin totuuden ja kuvaavat taas toisenlaista ilmiötä, vaikka noin nähtävyyksien kannalta se ei ole kovin edustavaa…

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:15

      Kyllä, kuvissa turistijoukkiot on kyllä ihan hauskoja ja ovat täyttä totta, kuten sanoit, mutta sitten taas pidemmän oleskelun kannalta nämä vähemmän ruuhkaisat paikat ovat miellyttäviä. 🙂

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA lauantai, elokuu 4, 2018 at 21:38

    Nyt oli mun vuoro nyökkäillä ruudun tällä puolen noille turistiryysiksille. :’D Ai että toi Giolittin gelatot, melkein niiden perässä voisi lähteä uudestaan taas Roomaan.

    Mitä noihin rauhallisempiin tulee, niin sieltähän löytyi useampi itsellekin tuttu paikka – Trastevere oma suosikki. Tykkäsin enemmän Via Trasteveren toisen puolen alueesta (jossa on esim Da Teo, Le Mani in Pasta tms) enemmäin kuin siitä ’turistimmasta’ puolesta, jossa on huomattavasti enemmän porukkaa.

    Ja arghh, taas jäi ärsyttämään tuo appelsiinipuutarha – miksen mie muistanut sitä kummallakaan kerralla vaikka piti mennä sinne?

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, elokuu 5, 2018 at 19:17

      Meillä jäi Trastevereen tutustuminen vähän puoli tiehen, mutta käveltiin kyllä ilmeisesti molemmilla alueilla, koska oltiin tosiaan siellä Le Mani in Pastankin hoodeilla. Siellä vasta rauhallista tosiaan olikin. 🙂 Giolittin jäätelöt oli kyllä huippuhyviä, jonot vaan oli kyllä jotain ihan käsittämätöntä. 😀 Ja voi ei, sitten sun vaan täytyy mennä kolmannen kerran Roomaan, se ei varmaan ole mikään kauhean vastenmielinen ajatus? 😉

    Leave a Reply